maanantai 18. helmikuuta 2019

Oli aika -talot on arvottu!

Tammikuussa tämän blogin sivuilla oli postaus, jossa laitettiin 3 kpl kesän maalausprokkiksia arvontaan.

Talojen maalaus on mukavaa niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Viime kesän teoksia oli jäljellä...josta tuli mieleen, ettei ole blogissa ole aikoihin ollut mitään arvontaa, joten pyöräytin vuoden alkuun arvonnan käyntiin.

Keltainenvihreä ja punainen talo etsivät uusia avaimia

Kolme kesällä maalaamaani avaimenperää oli mukana tässä arvonnassa eli kolmea henkilöä odottaa oma "pikkutalo".

Arvonta suoritettiin ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2019.

keltainen talo - voittaja on AnniK
punainen talo - voittaja on Salli M
vihreä talo - voittaja on Anun askareet


Nämä olivat mukana arvonnassa. 


____________________________

Muita taloja ja kuinka ne kesällä valmistautuivat


Tässä kuvamuistoja viime kesän puuhista. Pikkutaloja syntyi yksi toisensa perään.


Tässä kohtaa sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka olitte valmiita tarjoamaan taloille uusia avaimia <3

Mukavaa helmikuuta! Katsotaan, joskos lähiaikoina blogissa tulisi jokin uusi arvonta!

tiistai 12. helmikuuta 2019

3 löytöä = hymyä, iloa ja kiiltoa

Joskus sitä vaan tulee yllättäin jotain speciaalia eteen ja on vaikea sanoa "ei". Kun kaikessa on mukana vahva tunne, sen täytyy silloin olla oikea valinta.

Alkuvuoden merkittävät löydöt tulevat tässä. Ne eivät ole kalliita, mutta jokin niissä on kiehtonut. Se jokin, joka ei synny rahalla.

1. Hymytyttöpatsas

Olen jo jonkin aikaa hiljaisesti etsinyt hymypatsasta. Totta. Etsinyt! Ajatuksissa oli, että kumpi vaan kelpaisi, joko hymypoika tai hymytyttö. Ja nyt se löytyi. Kirppislöytönä hymytyttöpatsas.

Kuvanveistäjä Heikki Niemisen muovaamat hymypoika- ja hymytyttöpatsaat (vuosilta 1953-1954) ovat luultavasti piirtyneet yhden jos toisenkin mieleen. Vaikka niitä on tuhansilla suomalaisilla, ei patsasta silti kaikki ole kädessään saaneet pitää. En minäkään. En ole sellaista koskaan itse saanut. Kummallista kyllä minulla ei ole mitään muistikuvia, että kukaan muukaan olisi saanut. Asiaa tutkiessani löysin selvitystä, että jossain niitä on jaettu jokaisella luokka-asteella, kun taas toisaalla vasta 6. luokalla.

Näin jälkikäteen mietittynä...ala-asteella, omalla luokalla patsas olisi sopinut Annelle, joka oli ehdottomasti luokkamme avuliain, reippain ja paras oppilas, ja josta muuten tulikin myöhemmin opettaja, tai hymy-Lasselle, joka oli aina rehti, positiivinen, kaikista asioista kiinnostunut ja lehmän hermoinen tyyppi.

Tiedän, että patsas kuuluu ansaita ja itsekseni mietiskelen, onko täydellisen epäreilua ostaa se, vaikka joku haluaakin patsaastaan luopua. Toisaalta mietin, miksi joku oikeasti haluaa luopua, jos on patsaan saanut tai perinyt? Sillä on niin vankka symboliarvo. No, jonkun toisen hymy loistaa nyt minun hyllyssäni. Eikä se koskaan ole huono oppia toiselta iloisuutta, luotettavuutta, hyviä elämäntapoja ja kaikkea sitä muuta, jota patsas kuvastaa.

2. Ankka-teesihti

Matka 2019 -messuilta bongattu ihana kelluva ankka on todella piristys kaikkiin aamuihin. Toisinaan ei koneisto käynnisty silkasta ajatuksen voimasta ja pirtsakka energiapäivä on yksinkertaisesti hakusessa. Tämä ankka on silloin oiva apuri hyvänmielen tavoitteluun.

Ankan sihti täytetään teepurulla ja sitten vaan kellumaan kiehuvan veden pintaan. Teepurut kannattaa ensin kastella tasaisesti, jotta ankka pysyy vakaammin pystyssä. Veikeä ja hieman lapsellinen arjen ilostuttaja on omiaan kaikenikäisille. Mukana tuleva teline takaa, ettei pöydälle tule teetahroja. Veikeitä teehetkiä on siis tarjolla.

Ja toisaalta tämä uusi ankkalöytö sopii loistavasti jatkeeksi tähän jengiin.

3. Kuparinen hirvitaulu

Ekotorilta bongattu kuparinen taulu edustaa jollainlailla mennyttä aikaa. Liekö sen muotihetket kuuluneet 1960-70 -luvuille. Silti se iski silmään kiiltävänä, näyttävänä ja virheettömänä. Takana on ripustamista varten lenkki, mutta minun silmääni tämä sopi mieluummin pöydällä pidettävänä lautasena, sillä se on komeaakin komeampi, halkaisijaltaan 44 cm. Tällä hetkellä isot lautaset kiinnittävät huomioni selvästi entistä enemmän, koska asetelmat janoavat aina uusia alustoja.

No, siinä ne nyt sitten olivat, ne alkuvuoden kolme arkea sopivasti piristävää esinettä. Pienestä se joskus on kiinni, mutta hyvä niin. Aina ei tarvitse kurkotella kuuta. Hymy, ilo ja kiilto ovat tässä.

1. Hymytyttöpatsas


Hymytyttöpatsas. Vai onko? Tässä on jotain erikoista. Mietin, onko tämä ollenkaan aito vai onko näitä vaan tehty erilaisia vuosien saatossa.




2. Ankka-teesihti


Ihana teehetki. Tästä ei voi muuta kuin piristyä.


Teen pinnassa heijastuu hauskasti jouluajan tori.fi-löytö - kristallikruunu.



3. Kuparinen hirvitaulu


Valtava seinälautanen on toimiva kynttilöiden alunen ja tarjoiluvati.




Seinälle tämä kuuluisi, mutta sinne se ei jää vaikka tuo terrakottainen väri sopii hyvin kiiltelevään kupariin.

- Onko sinulla kenties hymytyttö/-poikapatsas ja koska olet sen saanut?
- Onko tuo kuparivati sinulle jotenkin jostain tuttu?
- Ja mitkä ovat sinun alkuvuoden parhaat löytösi?

tiistai 5. helmikuuta 2019

Aloitin juuri vuoden kestävän kulttuurimatkan

Uudenvuodenlupauksena päätin hiljaisesti yhtä ja toista mm. sen, että teen tästä vuodesta todellisen kulttuurivuoden. Olen monenmoisen kulttuurin ystävä ja keksin kuin keksinkin itselleni aihealueeseen liittyvän osuvan lahjan, jolla kulttuuri on aina lähempänä kuin uskonkaan. Nyt 2019 alkumetreillä on aika nauttia lahjasta ja startata vuoden mittaiselle kulttuurimatkalle!

Ostin nimittäin itselleni ihka ensimmäisen museokorttini. Se on pääsylippuni 250 museoon ja mikä parasta, voin käydä samassakin kohteessa niin monta kertaa kuin huvittaa. Taidemuseot, kulttuurihistorialliset kohteet, erikoismuseot, alueelliset museokeskukset jms. täältä tullaan!

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Qwenselin talo ja apteekkimuseo 

Kauppatorin tuntumassa, Aurajoen rannalla sijaitseva Qwenselin talo on saamani tiedon mukaan Turun vanhin säilynyt puutalo. Herättää väkisinkin mietintää, kuinka ihmeessä talo onkaan voinut selvitä kaikista pommituksista, palosta, joen kautta kiirivistä vaaroista jms. tekijöistä ja uhista huolimatta niin keskeisellä paikalla. Ypöyksin, liki alkuperäisessä mallissaan näihin vuosiin. Siellä se on ryhdissään punaisena helmenä uudempien asioiden keskellä.

Paikan tiloissa, saman katon alla on ihasteltavissa 1700-luvun säätyläiskoti ja 1800-luvun apteekki. Museon loistava sijainti mahdollistaa lyhyenkin poikkeamisen ja tutustumisen paikkaan.

Johdantonäyttelystä eteisen kautta päädytään saliin ja kamareihin. Makuukamari, lastenkamari, rouvankamari ja isännänkamari...tyyli henkii rokokoo- ja kustavilaistyylejä. Sisällä on hämärää, paksu lankkulattia narahtelee mukavasti ja nenässä tuntuu menneiden vuosien tuoksu. Förmaakissa kukkii ruusutapetti...kun kurkkaan ikkunasta, ei voi olla miettimättä, millainen oli näkymä silloin, kun tätä rakennusta asutti sen kuuluisimmat asukkaat Joseph Pippingin perhe.

Apteekkimuseon puoli on vähintään yhtä kiinnostava kuin menneiden aikojen biologian tunnit. Museoesitteeseen präntätyt nimet offisiini, materiaalihuone, dekoktorio ja herbahuone kaipaavat hieman lisäselvitystä.

Offisiini on vanhanajan apteekeista tuttu asiakaspalvelutila. Tilaa täytti lattiasta kattoon ja seinästä seinään yltävät hyvässä järjestyksessä olleet hyllyt. Pulloa ja purkkia tasaiset rivit. Niin, juuri ne pullot, jotka ovat nykyisin monen keräilykohde.

Materiaalihuone on apteekin välivarasto.

Dekoktorio on erilaisten keitteiden ja hauteiden valmistuspaikka.

Herbahuone on yrttikamari, jonka katossa roikkuu yrttinippuja. Tihrustelen hämärässä, mitä lapuissa lukee ja mikä auttaa mihinkin. Tuttuja on paljon laventeli, humala, siankärsämö, leskenlehti, pietaryrtti...mutta tarkempaa opettelua sitten vaatiikin se, kuinka yrttejä käytetään ja miten ne mihinkin vaivaan auttavat.

Täältä voi varmasti helpostikin ammentaa kikkoja vanhoihin taloihin ja toki uudempiinkin. Museo ei ole lainkaan hullumpi paikka bongailla ideoita. Omalla kohdalla heräsi jälleen kiinnostus yrttejä kohtaan, kuinka niitä voisi kesällä taas keräillä.

Jotta käynti olisi antoisampi, kuuntele museon ääniopastus tästä.

Reilu 60 vuotta sitten yleisölle avattu museokokonaisuus

Tämä apteekkimuseo / Qwenselin talo on mukava kohde kaikkina vuodenaikoina, mutta erityisesti kesä tuo sille merkittävää lisäarvoa. Silloin U:n mallisen rakennuksen sisäpiha puhkeaa kukkaan.

Vuonna 1958 avattu museo on ihastuttava lomareissun tutustumiskohde. Pihapiirissä sijaitseva Cafe Qwensel antaa mukavan levähdyspaikan. Tarjoilu myötäilee kivasti ajan henkeä. Tässä miljöössä voi helposti viipyä pidempäänkin ja alueeseen liittyy varmasti vuosien saatossa monia muistoja.

No, kulttuurimatka on alkanut ja nyt on ensimmäinen tutustuminen takana. Matka jatkuu.

- Millainen on sinun muistosi museosta?

Minun muistojeni joukkoon kuuluu mm. tangokuningatar Heidi Pakarisen promokuvaukset Apteekkimuseon kulmilla.

P.S muistathan, että Oli aika -blogissa on edelleen käynnissä arvonta, josta voit saada oman talon - talon mallisen avaimenperän. Osallistu ja voita joko punainen, keltainen tai vihreä talo!



Tästä portista saavutaan museon sisäpihalle. Ylimmässä kuvassa ollaan tässä päivässä ja alemmassa muutaman vuoden takaisessa Tangokuningatar Heidi Pakarisen promokuvauksessa. Sama kohta, eri vuoden aika.



Tarkkasilmäisenä voi sisäpihalla huomata, kuinka hauskasti puukeppi korvaa syöksytorven, kun vesi valutetaan katolta.




Ulkokahvien mukavaan nauttimiseen on vielä kuukausien matka. Ylinnä talvi juuri nyt ja alemmassa se ihana kesäinen kahvihetki mallina Tangokuningatar Heidi Pakarinen. Sama pöytä, eri tunnelmat. Ja huomaa tuo ihana kahvipannu, jonka saa pöytään.



Sisällä museon johdantonäyttelyssä on kauniisti hehkuvat seinämaalaukset ja tarinaa talon historiasta.





Ikkuna Aurajoen suuntaan. Mennyt aika ja nykypäivä kohtaavat.



Isännän kamarin ikkuna suojaiselle ja kauniille sisäpihalle.



Kaunis perhostaulu, jossa on enemmän perhosia kuin omassani kotona. (Tästä tulee jotenkin mieleen lapsuuskaverini silloinen poikakaveri; iltaisin oli helppo liesuta ulkona, kun lähti reissuun haavi olalla ja kertoi vanhemmille menevänsä pyydystämään yöperhosia. Miten oiva selitys se olikaan. Ja aina meni läpi. Perhoseen liittyy niin monta värikästä ja hienoa muistoa.)



Lasiovet vanhan sisäänkäynnin yhteydessä. Kuinka hieno näkymä Aurajoelle.




Dekoktorion komeat hyllyt.




Laboratoriossa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.




Yrttihuoneessa roikkuu tuttuja kasveja. Opittavaa riittää.



Ihania muistoja, kun muutaman vuoden takaisen työkamun Tanjan kanssa tehtiin Heidi Pakarisen promokuvauksia Turun Apteekkimuseon pihamiljöössä. Heidin takana museon nykyisen sisäänkäynnin ovet.


Kesällä apteekkimuseon suojaisa sisäpiha herää omaan rauhaisaan eloonsa aivan Turun keskustan ytimessä.


Sisäpihalla kasvaa monia perinnekasveja.


Uutta kesää odotellen on ihana fiilistellä aurinkoa ja lämpöä sekä herättää yksinkertaisesti kesäkuvamuistoja.

- Joko sinä olet museokortin haltija?

tiistai 29. tammikuuta 2019

Kylässä sanamaija Heli Laaksosen luona

Kaunein mahdollinen talvipäivä ja ohjelmassa on vierailu sanamaijana tunnetun Heli Laaksosen kotiin. Nenät suunnataan kohti Rauman Lappia ja tarkempana päämääränä on päätyä Kodiksamin kulmille. Matka ei ole kovin pitkä, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Laitilaan asti on selvää reittiä, mutta sitten alkaakin se "etsin kunnes löydän sun" -osuus. 

Metsät ja pellot hehkuvat valkoisina kuten myös tiet ja tienpientareet. Takkasilmäinen saa olla, ettei koko maan yli pyyhkäissyt puhtaan valkoinen lumi ohjaa meitä pois tieltä. "Käänny vasemmalle, käänny oikealle" määräilee navigaattori ja eteen tupsahtaa lukuisia autiotaloja, uudempia ja vanhempia asuttuja taloja...on silkkaa onnea matkassa, että pystyy ilman kommervenkkejä löytämään kohteeseen. Reissumme saa pieniä iloisia vivahteita, sillä ajelemme hieman pidemmän kaavan kautta - vieraiden ihmisten pihoilla ja verstaiden kiertoteillä. Reitti alkaa tuntua jo väärältä, mutta epätoivoisen pikkuseikkailun jälkeen tienposkessa odottaa kirkkaan punainen kelkka, joka on meille merkki "olet saapunut kohteeseen!".

Olen kirjoittanut Heliin liittyvistä asioista ennenkin, mutta nyt oltiin kirjaimellisesti "Helil kyläs".

Miten ihana kotitalo!

Selkeästi kolattu pihatie on kutsuva. Suurten koivujen muodostamaa pihaporttia vartioi kaksi jykevää ja suurta hirveä. Puiden välissä keinuu satumainen sähköputkista tehty himmeli kausivaloineen. Olemme todella tulleet taiteen tyyssijaan.

Heli pyrähtää ulos kiehtovan kauniin, 1800-luvun talon ulko-ovesta.

- "Ajatel, te löysitte tän! Tervetulo!"

360 asteen pyörähdys pihamaalla ja ensimmäiseksi onkin kysyttävä himmelistä lisää. Se on näyttävin himmeli, jonka ikinä olemme nähneet ja luultavasti painavinkin, sillä painoa oli n. 12 kg. Heli kertoo näiden olevan erään kyläläisen käsitöitä ja silmiini syttyy välittömästi uusi liekki..."missähän tällainen olisi omalla kotipihalla?"

Astumme tupaan, jossa meidät vastaanottaa ihana lämpö. Heli tarjoaa villasukkia, mutta meilläpä onkin ihka omat matkassa, sillä tunnemme kyllä hitusen maalaiselämää. Tiedämme, ettei Heli tunnustaudu olevansa mikään huushollaaja, joten meillä on pakattu tuliaisiksi Tean maukkaita jättilihapullia, salaattia, donitseja...sekä kyniä. Niin, todellakin kyniä. Vuonna 2004 perustettu Sanatoimisto Hulimaa on Helin toiminimi monenmoiselle viestinnälle ja kesällä 2016 se sai rinnalleen kirjojen julkaisuun ja kuvitukseen keskittyneen aputoiminimen Kynälä. Nämä tuliaiskynät jotenkin niin tuntuivat kuuluvan tuohon Kynälään. Kynät ovat aikanaan päätyneet minulle Laitilasta, jossa Munamarkkinoiden aikaan kadut täyttyvät myyjistä ja Rompetori kaikenlaisista aarteista. "Aarrekynät" kainalossa matkasin markkinoilta kotiin ja nyt samaiset kynät kainalossa Helin luo.


Toin Helille muutaman kynän tuliaisiksi, sillä nämä niin tuntuivat kuuluvan juuri tänne.

Istuimme pöytään, nautimme tarjoilusta ja rupattelemme kuulumiset. Helin tarinoita onkin kiva kuunnella - hän miettii syntyjä syviä, kuvailee asioita hersyvän hauskasti ja tunnistaa herkästi murehtimisen paikat.

Kaiken kaikkiaan täällä Kodiksamissa tuntuu kyllä täydelliseltä. Vanha talo huokuu tuhansia tarinoita. Esineet ja sisustus myötäilevät talon henkeä. On kuin olisi aikamatkalla, jossa kaikella ympäröivällä on syvä merkitys. Sielunmaisema. Tämä on suoranainen unelma ihmiselle, joka rakastaa tekemistä ja elämää aidoimmillaan. Tässä miljöössä voi keskittyä luomistyöhön ja nauttia kaikessa rauhassa arjesta ja elämisestä yleensä. Puiden kanto ja poltto tuo sellaista kodikkuutta, jota ei voita mikään. Ison tuvan puulaatikkokin on alkuperäisiä vanhoja peruja. Se on mitoiltaan juuri tilaansa tehty ja toimiva.

Heli ja elämänkumppani Miikka omaavat samoja arvoja - Heidän sydämensä sykkivät aitoudelle, itse tekemiselle ja vanhan arvostukselle. Tilalla vallitseva rauha tarttuu. Toisaalta täällä voisi kukkua vaikka yöt läpeensä, eikä kukaan häiriintyisi. Mahdollisuudet ovat monet.

Punamultainen talo on 26 metriä pitkä. Talossa ei ole tehty suuria remontteja, mieluummin perusteellisesti kaivettu historia esiin. Maalaisunelma ei tunne muovimattoja, eikä kovalevyä - täällä henkäilee aidot hirret ja hempeilee aito puu. Isossa talossa elellään talvella pienemmissä tiloissa; lämpiminä pidetään iso tupa, ennen muinoin ruokakomerona palvellut söpö työhuone, isompi työhuone, kirjastohuone ja makuukamari. Talon toisessa päässä sijaitseva kesäsali ja jännittävät pikkuhuoneet ovat viileät. Kesäsalissa huomion vie mm. nurkka, jossa on kadehdittavan laaja höyläkokoelma sekä Miikan uusi taidehankinta - jättimäinen taulu. Isossa talossa voi taulukin olla lattiasta kattoon ja seinästä seinään. Kadehdin, sillä itsellä seinätilaa ei tunnu koskaan olevan riittävästi.

Täällä ollaan niin yhtä kaiken ympäröivän kanssa. Miikka syöttää pihan siivekkäitä ystäviä ja täyden palvelun talossa on eläinystäville keittiö avoinna 24/7. Näyttävän kuusen suojissa onkin monenlaista pörhältäjää. Kun ilta hämärtyy, saamme nähdä, kuinka yli 20 metrinen kuusi syttyy upeaan loistoon - kausivalo on ripustettu valaisemaan korkealta latvasta aina maahan asti. Vau! Maaseudulla kaikki on vaan niin ainutlaatuista.

Mitä uutta tulossa?

Uusi taidenäyttely alkaa helmikuussa

Viime vuonna olimme Helin ensimmäisessä taidenäyttelyssä "Rakas, kutsusin meil 100 viarast" Harjavallassa. Tälle vuodelle on tulossa jatkoa, kun helmikuussa aukeaa Tuusulaan, Taiteilijakoti Erkkolaan Heli Laaksonen - Ilma luppa - maalauksia margariinirasiaan, puulle ja muulle -näyttely. Näyttelyaika on 6.2.-19.5.2019. 

Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula

Heli Laaksosen tie Tuusulaan kulki Harjavallan kautta. Esikoisnäyttely Emil Cedercreutzin museossa herätti laajalti mielenkiintoa ja sitä kautta tuli myös kutsu Erkkolaan.

- Olen ain maalaamist rakastanu, mut nyy ko tuan töitäni ihmiste ilmoil, mun miäle hiipi epäilys. Onk runoilijana lupa tähä? Saak mää pittä tairenäyttely vaikken ol koulujaka sihen käyny? Astunk mää jonkun toisen tontil ilma luppa? Semmosen päätelmän mää tein, et ei semmost luppa voi mul kukka antta eikä sitä evätä - mää olen tääl maalausteni kans Erkon viaraana iha omal luval!, Heli tuumii.

Helin töissä on vahvasti aistittavaa luonnonläheisyyttä. Jokainen teos on kuin runo, pohdiskeleva ja usein myös leikkisä. Arjen asioita ja luontoa yhdistyy parkkikiekoissa, linnunpöntöissä ja einesrasioissa. Puu ja valmiit esineet muuntuvat kiehtoviksi teoksiksi Helin käsissä.

- Maalaan ussen puupinnoi, akryyliväreil. Julkine maalamine o mul aikalail uus laji. En ossa maalata iha mitä vaa, mut kompensoin puuttei hakemal näkökulmi ja ihmettelyn aihei - siin miäles se o vähä niinko runonkirjotus, kuvailee Heli suhdettaan maalaamiseen.

Kaikkea tätä kauneutta ja pohdintaa kannattaa ehdottomasti suunnata katsomaan Taiteilijakoti Erkkolaan. Runoilijana tutuksi tullut Heli on taitava taidemaalari ja mikä ihaninta, jokaisella hänen työllään on aina oma tarinansa, joka lisää teoksen arvoa merkittävästi.

Ihan vaan pohdin tässä samalla, oletko koskaan miettinyt, mistä kaikesta Heli Laaksonen on sinulle tuttu? Kurkkaa ihan silkkaa uteliaisuuttasi Helin ansioluettelo tästä ja skrollaa vaan reilusti, lista on pidempi kuin uskotkaan.

Lähtiessä seisomme pihalla ja nautimme siitä, miltä hiljaisuus kuulostaa. On aika pakkautua autoa ja lähteä kotiin. Paluumatka on vähintään tulomatkan kaltainen seikkailu, mutta nyt silmiin kiinnittyy Kodiksamin kylän tunnusmerkit. Sähköputkihimmelit keinahtelevat tuulen voimasta siellä täällä. Taiteenmerkkejä siis osuu silmiin paljon tulomatkaa enemmän. Pimeys ja sinertävänä hohtava hanki saavat hyvin ymmärtämään, kuinka upea paikka tämä on.

Maaseutu antaa luovalle ihmiselle rauhaisan työilmapiirin ja uutta todellakin syntyy. Heli vinkkaakin, että uutta on tulossa, niin kirjaa kuin kiertuetta. Ole siis kuulolla, hienoja uusia juttuja luvassa tänä vuonna.


Kuistilta sisään astutaan persoonallisen kauniista ovesta, jonka juju aukeaa vasta tupakeittiön puolelta. Maalaismaisema pikkulintuineen.


Tässä talon yksi työhuone. On muuten rauhoittava istua pöydän ääreen ja katsoa ikkunasta ulos. Näky tarjoaa kaunista luontoa silmän kantamattomiin. Luova työpiste siis.


Kirjastohuone on pullollaan kirjoja. Täällä kuluisi tunti jos toinenkin. Huomaa pärekorissa istuskelee Sylvia, Tuija ja laulava patja -kirjan hahmot.


Tässä huoneessa luetaan ja luodaan. 


Talon toisessa päässä sijaitseva kesäsali on viileä. Kesäsalissa huomion vie mm. nurkka, jossa on kadehdittavan laaja höyläkokoelma!



 Tunnistat varmasti kesäasuisen maitohorsman, mutta tiedätkö, miltä se näyttää talvella? Linnut ovat jättäneet puumerkkinsä talviseen asetelmaan.


Tämä ovi on varmasti monille tuttu Helin Harjavallassa olleesta taidenäyttelystä, Rakas kutsusin meil 100 viarast. Taidenäyttelyn ulkopuolella, kotona ovi johtaa käsienpesupaikalle.



Talon ulkoseinään nojaa vanhat peiliovet, jotka antavat raamin pihan taidenäyttelylle. Ajankohtaisuutta edustaa lukuisat lyhdyt, sukset...omasta mummolasta tuttu esite - viikatekin löytyy asetelmasta.



Tämä oli se satumaistakin satumaisempi ensi näkymä, kun saavuimme pihaan.



Pirtsakka Heli ja ihana potkukelkka. Sellaista olen haaveillut omaankin pihaan. Voisiko kaupungin keskustassakin kulkea kelkalla?


Ja tämä himmeli. Voi taivas, kuinka näyttävä. Kyllä ihmisillä on taitoa.


Himmelin alla on leppoisaa kuunnella hiljaisuutta.

 
Sanamaija Heli Laaksonen pukeutuu aina ihanan värikkäästi ja persoonallisesti. 




Pihapiirin komein kuusi kausivaloissa.



Tuolla jossain se häämöttää - tie. Matka kotiin alkaa. Koivuporteista onkin ylvästä kulkea, kun hirvet vartioivat. Kiitos Heli & Miikka, että pääsimme kylästelemään teille ja kiitos Tea matkaseurasta!


Matkalukemiseksi sain vironkielisen lastenkirjan Kala-aabits.
"Tule koos Aadi ja Elli perega seiklema!" ja tulenhan minä. Seikkailemaan on aina kiva lähteä ja tässä kirjassa erityisesti Aadin ja Ellin perheen kanssa. 
_____________________

Muista! Helmikuussa aukeaa Tuusulaan, Taiteilijakoti Erkkolaan Heli Laaksonen - Ilma luppa - maalauksia margariinirasiaan, puulle ja muulle -näyttely. Näyttelyaika on 6.2.-19.5.2019. 
- Ehkä nähdään siellä?

Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula