torstai 31. joulukuuta 2015

* Hyvää Uutta Vuotta 2016 *

Huomenta! Se olisi sitten vuoden 2015 viimeinen päivä käsillä. Vuosi on kulunut nopeaan, tai tuntuuko se vaan siltä(?).

Aamutuimaan oli aika kaivella esiin UVA-tunnelmaa.

- Sinertävässä valon kajossa pöytään asteli vanhat joulukuusen koristeet, jotka saivat somistaa jo aattopöytääkin. Seuraksi laitettiin Siwan Kastehelmi-jahdista saatuja kynttilälyhtyjä. Tämä riittää jo aamupalahetkeen.



Aamupala voidaan aloittaa vaikka näin...leikataan luumutomaatteja viistosti siten, että saadaan aikaiseksi kaksi sydämen puolikasta ja sitten vaan liitetään ne yhteen. Isompaan tikkuun voi kerätä tomaattia ja makkaraa joiden lomaan perunasalaattia. Tästä jo irtoaa uuden vuoden perinteiset maut.
 



 
Sydämellistä vuoden viimeistä päivää!

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulutunnelma jatkuu...

Viralliset joulun pyhät ovat ohi, mutta vielä on sopivasti joulufiilistä ilmassa. Kun on pitkään joulutellut on vaikea lopettaa juhlatunnelmaa. Jouluruoka maistuu yhä, eikä kertaakaan ole tullut mieleen sanoa "voi kunpa, kaikki olisi jo ohi".

Joulu on niin ainutlaatuinen juhla, ettei siitä pidä kiirehtiä seuraavaan, vaikka kalenteri vihjaisi mitä. Siksi päätinkin ostaa pari muovieläintä ja rakentaa metsän lasipurkkiin, kuten jouluun sopii. Kaksi aivan supersöpöä yksilöä löytyikin helposti, minikuusi ja jäkälää. Lopputulos tässä.





Tämä on joulun viimeistä söpöstelyä.
 
Joulumäntykin on yhä hyvässä kondiksessa, vaikka kaikkien sydämiä se ei olekaan saanut sykkimään. Itselle se on merkinnyt riittävää kauneutta ja sitä oikeaa tunnelmaa...




...voiko tästä tunteesta päästää irti?

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulukuusen hakumatkalla löytyi aarre!

Tänä vuonna kotimme pääjoulupuun virkaa hoitelee mänty! (Eikä edes ensimmäistä kertaa. Mänty on loistanut juhlapuuna jo vuosia sitten ensimmäistä kertaa, mutta on meillä tosin nyt myös kolme pientä aitoa kuusta).

Tässä pientä kertausta takavuosilta...

- Vuosia sitten joulukuusenhakumatkalla törmäsimme metsässä metsurin jättämään puukiekkoon (halkaisijaltaan n. 25 cm - korkeus 6 cm). Se näytti hieman karulta...moottorisahan rouheasti jyrsimät raidat ja kaikki, mutta siitä erottui selvästi muoto - sydän.

Kiekko poimittiin mukaan. Kotona oli edessä hiomista, hiomista ja hiomista...kunnes lopulta sileä pinta alkoi tuntua sormissa (pohjaan annettiin jäädä merkkejä löytökunnosta = moottorisahan jälkiä). Kiekosta tuli liki täydellinen. Päältä sileä ja alta rouhea. Sydän.

Tämä sydän innoitti keräämään kotikuusesta käpyjä ja siemeniä.

- Onnistuisiko uuden kuusen kasvatus siemenestä?
- Minne kuusen siementen tulisi laskeutua, jotta niistä kasvaisi isoja puita?

Hienoa kuulemaani tarinaa muokkailin näin:


- "Käpyemo opastaa siemenlapsiaan hakeutumaan porukalla vanhalle kaskimaalle, vaikka koivu onkin sinne ehkä jo ehtinyt, mutta tilaa riittää. Toisena vaihtoehtona on päästä vanhaan kuusikkoon, jossa myrsky todennäköisesti raivaa tilaa uusille taimille. Mutta, miten on, tarttuuko tuuli oikealla hetkellä siementen siipiin, päätyykö ne otolliselle kasvumaalle?
- Vai veisitkö sinä?"
-näin kirjoitin kortteihin, kun käärin kuusen siemeniä pikkulahjoiksi.


Valmis sydän-kiekko (pannun aluseksikin käypä) on tässä.


perjantai 25. joulukuuta 2015

Tekniikkaa ja tuoksuvaa joulua sekä Liebster award -haastetta!



 
Joulussa tärkeää on tuoksut, mutta onhan se kyllä läpi vuoden mukava tuoksutella 
hyviä aromeja ilmassa.

Saamani Liebster award -haasteen alkuun yksi joululahjaesittely;
Rituals-tuoksutikut

Tänä jouluna on lahjapaketeista löytynyt paljon mielenkiintoisia lahjoja kuten quattrokopter, action camera, älykello, aktiivisuusranneke, bluetooth waterspeaker, bluetooth headphones...eli tekniikka on ollut merkittävässä roolissa.

Mutta; hieman lempeämpää jouluunkin istuvaa on ollut mm. nämä kuvien ihanat Rituals-tuoksutikut (ja kynttilät lasissa). Itse sain Sweet Sunrise, Lotus Secret, Under A Fig Tree ja Spring Garden -tuoksutikut, jotka tuovat kotiin, ja miksei toimistoonkin, luonnollisen hyvää tuoksua, joka kestää viikkoja. Tikut asetetaan lasipulloon, eikä niitä edes tarvitse käännellä. Kätevää, toimivaa ja hyväksi havaittua. Tässä tuoksujen lomassa vastaillaan kysymyksiin.

Jouluun sain uuden Liebster Award -haasteen Kepsakkaa elämää -blogilta

Joulumielellä lähden ehkä tähänkin haasteeseen mukaan. Vastaukset löytyvät alta. Kiitos haasteesta!

LA:n ideana on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saavat näkyvyyttä. Tunnustus annetaan bloggaajalta bloggaajalle.



Ohjeet:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille. 

Tänä jouluna taidan heittää pallon niin, että vastaa Sinä, joka et vielä ole LA-haasteeseen kertaakaan vastannut - samoihin kysymyksiin, jotka minä sain (alla) ja vinkkaa siitä minulle! Odotan innolla tätä.

Kysymykset Kepsakkaa elämää -blogin pitäjältä:

1. Millä tavalla hemmottelet itseäsi?
- Ei ole olemassa yhtä tapaa hemmotella. Mutta kai se on tilanteen mukaan tekemällä mieluisia asioita.

2. Mikä on mieli elokuvasi ja miksi?

- En pidä mistään tietystä elokuvasta, sillä hyviä on niin paljon, mutta useimmin olen katsonut Indiana Jonesia. Se on toiminut hyvin mm. flunssalääkkeenä tai jos oli muutoin kipeä = ei ole kyllästynyt vieläkään, monen flunssan jälkeen :D

3. Mitä et voi vastustaa?

- On niin paljon luonteen lujuutta, ettei mikään ole sitä horjuttanut. (Mies väittää, etten pysty vastustamaan huiveja ;D )

4. Missä haluaisit kehittyä/tulla paremmaksi?

- Kaikessa siinä, mitä en vielä osaa, mutta haluaisin.

5. Unelmalomani viettäisin...?

- Uudessa paikassa, josta en ennestään tietäisi mitään...Norjan Lofootit, Islannin kuumat lähteet, polkupyöräretki Kroatiaan...

6. Teetkö uudenvuodenlupauksia?

- En, sillä en usko niiden pitävyyteen. Taidan lupailla mieluummin 364 päivää...

7. Jos saisit olla satuhahmo, mikä olisit?

- Peter Pan. Tervetuloa kaikki Mikä-Mikä-Maahan!

8. Oletko suunnitellut jonkin asian hankintaa, minkä?

- Uusi tietokone. Toinen koira. Aina uusi kynttilänjalka.

9. Lempijuomasi?

- Vesi, maito ja valkoviini. (Jouluna glögi)

10. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

- Arkionni ja terveys <3

11. Mikä on maailman hienoin / tärkein sana?

- Alkaa ärrällä...Rakas! Rauha!

Yläpuolen kuva on viime kesän kirppislöytöjä Kaupunginosa-päivältä. Myyjän miehen tekemä tuoli, riippuva lyhty ja pino joululehtiä, jotka ovat olleet ahkerassa luvussa.

torstai 24. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI - luukku 24

JOULUKALENTERI 2015 - luukku 24




Vihdoinkin - jouluaatto!

Joulukalenterin viimeinen luukku on nyt aukaistu! 
Odotus on päättynyt. On aika kiittää Teitä kaikkia, jotka vierailitte Oli aika -blogin joulukalenterissa. On ollut myös erittäin mukava seurata muiden blogien kalentereita. Paljon hienoja ideoita, huikeita toteutuksia ja kauniita kuvia. Tätä kalenteriaikaa on ollut kiva elää...Ehkä tällainen aukeaa blogiini myös joulukuussa 2016.

Perinteisten joulukorttien lämminhenkiset viestit ovat saapuneet läheltä ja kaukaa. Joulukortti on kiva saada tällaisena aikana, jolloin ei enää paljon kirjeitä kirjoitella. Itse rakastan omatekoisia kortteja - sellaiset tein itsekin. Ensimmäistä kertaa kirjoitin korttiin mukaan "Vuosi 2015" -joulukirjeen. Se oli pieni tarina vuoden aikana tapahtuneista asioista.

Aattoaamu on vuosia alkanut Joulupukin Kuumalla linjalla - Kosti Kotirantaa vaan on kova ikävä. Perinneohjelman lomassa kiehuu jälleen aamupuuro, jota säväyttämään pitää olla reilusti kanelia ja sokeria. Koska pienet kanelipurkit eivät riitä mihinkään, oli aika keksiä jotain - myös sukulaispoika Antin puurojuhliin, sillä hänen luokseen on saapumassa väkeä klo 11.


DIY - JOULUPUURON MAUSTEET
 Virolainen limpparipullo sai uuden käyttötarkoituksen.
Pesu ja vanhan etiketin liotus.


Uusi etiketti on valmis ja liimattavissa pullon kylkeen. 
Somisteeksi kanelitanko joulunauhassa.



Ja vielä täyttö kanelisokeri-seoksella. Tämä meni lahjaksi, mutta tällaisiahan voisi antaa joululahjaksi myös ensi vuonna. Eikö?
 

Aamupuuron jälkeen on aika miettiä, pitääkö vielä hakea jotain kaupasta. Hautausmaalle on sopiva mennä ennen klo 12, jolloin on Suomen Turusta joulurauhan julistuksen aika. Tätä julistusta saapuu katsomaan sankka joukko väkeä, olkoon ilma millainen hyvänsä.
On aika heittää kiireet kauas taakse ja nauttia tästä hetkestä, 
juhlasta, perinteistä, tavoista ja ihmisten läsnäolosta.

Oli aika -blogin Titta toivottaa lopuksi kaikille:
JOU-LUU!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI - luukku 23

JOULUKALENTERI 2015 - luukku 23


Joulukattaus valmistuu

Nyt alkaa olla jo jännityksen huipentumaa...vielä yksi yö. Mutta ennen sitä kokeillaan, miten Kreikasta mukaan poimittu kattausidea istuu suomalaiseen joulupöytään.

Joululiinaksi valitaan henkäyksen ohut verho - mustaa, läpinäkyvää kangasta, jossa kultaisia printtejä. Arabian lautaset saavat seurakseen punaiset lasit (kuulemani mukaan Anchor Hocking lasitehtaan tuotantoa ja myyty Suomessa 1960-luvulla). Koristeeksi takavuosien kuusenkoristeita = valkoiseksi maalattuja lasten muovieläimiä. Juomaksi prinsessa Madeleinen ja Christopher O'Neillin häissäkin tarjoiltua viiniä.

Päivän vinkki perustuu lautasliinojen ja ruokailuvälineiden asetteluun

Lautasliinat ovat H&M:n, jo loppuunmyytyjä, Chihuahua-aiheisia ja ruokailuvälineet Hackmanin Artik-sarjaa. Molemmat asetellaan paperiseen pussiin, jolle laitetaan askarreltu vyö jouluteksteillä. Tällainen tästä toteutuksesta sitten tuli.




 
Ja tässä alakuvassa on joulukattaukseni innoittaja = kesäisen Kreikan matkan aikana bongattu pieni yksityiskohta. Kun kulkee silmät avoinna, voi aina löytää hyviä ideoita, joista voi soveltaa oman näköistä lopputulosta.


Huomenna onkin sitten viimeinen luukku. Siellä on vielä yksi "askarteluvinkki".

tiistai 22. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI - luukku 22

JOULUKALENTERI 2015 - luukku 22


Saiturin joulu -näytöksessä oli yleisölle jaossa A4-kokoisia tarra-arkkeja,
jotka toimivat myös käsiohjelmina. Nerokas idea!

Saiturin joulu -näytelmä Turun Manillassa

Markkinat, myyjäiset ja erilaiset jouluavaukset ovat kuuluneet joulukuun ohjelmaan, mutta tähän joulun aikaan on kuulunut myös ensivisiitti Turussa sijaitsevaan Manilla-teatteriin.

Teatterissa on virkistävää käydä ja tänä jouluna Turun Kaupunginteatterin ja Aurinkobaletin yhteistyö Charles Dickensin Saiturin joulu -klassikosta sai nopeasti jalat liikkumaan kohti Turun Kauppahallin lipunmyyntikojua.

Saiturin joulussa ahne ja pihi Saituri (Petri Rajala) on yrmy karkkikauppias, jolla ei ole tarjolla ilmaisia maistiaisia. Hän kerää vain rahaa. Hän ei varsinaisesti pidä ihmisistä ja vihaa joulua. Saiturin mielestä ystävällisyys on täysin yliarvostettua ja ahneuden ympärillä pyörii muita suunnitelmia. Vain rahalla on merkitystä.

Esiintymislavalta aistitaan maagista tunnelmaa, siellä hassutellaan, tanssitaan... paikkapaikoin tunnelma muuntautuu jopa jännittäväksi. Yli kuusivuotiaille suunnattu näytelmä on visuaalisesti herkku kaikenikäisille katsojille. Jani Uljaksen lavastus muuttuu sulavasti tilanteesta toiseen ja Marko Kallelan valosuunnittelu rytmittää osuvasti näytelmän kulkua. Marjo Haapasalon pukusuunnittelu on kuin satumaisesta karkkikaupasta. 

Erityisen maininnan ansaitsee Aurinkobaletin Eeva Bang - kun musiikki, valot ja taitava lavaliikehdintä yhdistyy valkeaa fantasia-asua kantavaan roolihahmoon tuskin kukaan salissa uskalsi päästää yhtään ylimääräistä sanaa suustaan; Pään yllä tikuilla kannatettava fantasia-pilvi tupsautti askelten lomassa hennosti ilmaan lumihiutaleita ja satumainen hetki sai yleisön haukkomaan henkeään. Tätä ei voi täysin kuvata, se pitää kokea itse. (Katso A4-esitteen oikean yläkulman kuva).

Jouluaaton alla menneiden, nykyisten ja tulevien joulujen haamut saapuvat vieraaksi Saiturin luo. He saavat aikaan näkyjä, joilla pyritään muokkaamaan Saiturin käsitystä joulusta. Erilaisten käänteiden kautta Saiturissa tapahtuu muutos. Käy itse katsomassa, miten se tapahtuu.

Itselle tuli mukava joulumieli!

Saiturin joulu -näytökset Manillassa 31.12.2015 asti
- varaa paikkasi heti (jos niitä enää vapaana on?)

- Onko sinulla jotain teatterisuosituksia?

P.S Huomenna tehdään kattausta. Pysy mukana, joulukalenteri alkaa olla loppusuoralla!

maanantai 21. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI - luukku 21

JOULUKALENTERI 2015 - luukku 21

DIY - pakettikoriste

Tänään paketoidaan joululahja. Paperiksi ei valita joulupaperia, eikä muutenkaan valmista lahjapaperia vaan vanhan satukirjan sivuja hyödynnetään nyt paketoinnissa.

Paketin päälle taitetaan niinikään samaisesta paperista viuhka, joka kiinnitetään päälle lopuksi. Näitä viuhkoja taiteltiin jo lapsena, joten tuttu haitaritaitos lienee monille. Helppoa, nopeaa ja ihan mukavan näköistä.

Vaikka lahja ei ole kovinkaan jouluinen, niin on se ainakin satumainen.

Sisältöä ei voi paljastaa, sillä saaja varmasti lukee tätä blogipäivitystä.
Koirakin koittaa jo ottaa selvää sisällöstä, mutta eipäs paljasteta. Vielä.





sunnuntai 20. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI - luukku 20

JOULUKALENTERI 2015 - luukku 20
 
 

JOULUPUUHIEN PÄIVÄ

4. adventtisunnuntai on käsillä. 

Tänään otetaan kaikki mukaan joulupuuhiin. Tehdään jouluvalmisteluja ihan tosissaan ja toisaalta ripauksella leikkimieltä. Pipareiden leipomominen tuntuu menevän aikamoiseksi tassutteluksi. Koira hyppää maistamaan heti, kun tilaisuus kohdalle osuu. (Huom! Nämä piparit tulee ihan omaan käytöön). Muotit on tassun mallisia, mutta onhan niitä joitain muitakin...



Lisää pikkuapureita saadaan paikalle ja varmaa on, että jännäksi tämä homma menee.


Lopputuloksena pelti täytyy erilaisista kuvioista.


Koska ollaan luontoihmisiä - muuttaa metsä sisään aina jouluisin 
(ja niin, se taita tehdä melkein kaikkina muinakin juhlina). 
Marraskuussa jo treenattiin, miten jouluasetelma syntyy, mutta nyt lisää.

Oli aika kaivaa kappien kätköistä sopivat vadit ja askartelutarvikkeet esiin. 

Kaupasta ostettu pieni joulukukka asettuu ensin vadin keskelle ja ympärille painellaan jäkälää, mustikan varpuja, pikkukäpyjä, anista, koristeomppuja ja Tigerista ostettu sarvipää. 
Asetelman pisteeksi i:n päälle tuikku lasikuppiin.




Toinen jouluasetelma väsätään jalalliseen lasikulhoon. Hieman metsän antimia - mustikan varpuja, kaarnaa, sammalta ja pikku mänty asettuvat sopivasti merisuolan sekaan. 
(Onhan se joulun lumi jostain tehtävä!)



Kodin lämpö ja joulupuuhat voivat väsyttää ahkerimmankin perässä seuraajan. Vielä on paljon tehtävää, mutta jos otetaan välillä nokoset.

lauantai 19. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI - luukku 19

JOULUKALENTERI 2015 - luukku 19


Joulumakeat ulkomailta!

Viimeinen lauantai ennen joulua. Tämä alkaa olla niitä päiviä, jolloin mietitään joulun hankintalistoja tarkoin silmin. Mitä uupuu, mitä hankitaan ja mikä jätetään.

Jouluun kuuluu herkulliset ruuat, jotka ovat aina olleet perinteisiä suomalaisia. Mutta yhtä voimakkasti jouluun kuuluu herkulliset makeat, jotka tänä vuonna päätinkin tuoda tuulahduksina ulkomailta.

Tarjolla on venäläisiä suklaakonvehteja, keksejä, marmeladia ja virolaisia pikkurinkeleitä. Molempien maiden konvehdit ovat kuin pieniä taideteoksia, sillä suklaat on kääritty erittäin kauniisiin papereihin ja maku on osuva suomalaiseenkin suuhun.



Toisaalta jotkut rasiat ovat niin kauniita, ettei niitä oikein henno edes avata ja syödä.
(Tosin kuvauksen lomassa oli ihan pakko vähän maistella).


Marks & Spencerin valikoimista joulupöytään saapuu keksejä. Muutamaa eri sorttia.



Marks & Spencerin valikoimista on matkaan tarttunut myös joulukahvia ja teetä.


Sekä erittäin muhkea (suorastaan painava) hedelmäkakku. Tämä on varmasti niin tuhtia syötävää, että riittää monelle.


Lisää joulujuomavaihtoehtoja on tarjolla Venäjältä. 
Liptonin kaunis maatuska-aiheinen, metallinen joulurasia, on kuin koru ja musta tee taatusti moneen makuun. Russian Tea -pakkaus tarjoilee muutaman, mutta erikoisen, teepussin.



Haluaisitko sinä lahjaksi tällaisen teepurkin?

(Kurkkaapa muuten ihania Ivy Lily Crafts -blogin maatuska-aiheisia joulukortteja tästä).


 
Mukaan vielä hieman vanhanaikaisempi keksipaketti. (Ruskea paperi pitää sisällään ruotsalaisia keksejä itsetehdyissä kääreissä.)

Huomenna leivotaan lisää herkkuja ja tehdään asetelmia.


Mitä tästä nyt enää puuttuu? No, ehkä vuosikerta Blossa?

- Mitä herkkuja teillä tarjoillaan tänä jouluna?