maanantai 20. huhtikuuta 2015

Ruusuja

Tänään kaipasin aivan erityisesti jotain värikästä piristystä, jonka kukat helposti onnistuvat tuomaan. Kauppareissulla nappasin mukaani helpon "valmisruusunipun" 5 eurolla. Kääntelyä ja vääntelyä, minkä kimpun mukaan nappaan ja usein huomaa, että otan aina sen värisen, jota on vain yksi.

- Vuosia sitten käydessäni työmatkalla Virossa ostin Tallinnan liepeillä sijaitsevasta lasitehtaasta vihreän perusmaljakon. En olisi sitä sen kummemmin tarvinnut, eikä se edes ollut mukava kuljetettava, mutta parin euron hinta jo likipitäen pakotti ostamaan. Jälkeenpäin ajateltuna se onkin ollut hyvä sijoitus, sillä siihen olen vuosien aikana saanut sopimaan monet asetelmat.

Hain joulukoristeiden varastosta tähden, jonka läpi laitoin ruusut maljaan. Näin ne pysyvät kauniimmin jokainen omalla kohdallaan, eikä valahda läjäksi yhdelle sivulle. Ruusuista otin kaikki lehdet pois ja hain pihan morsiusangervopensaasta hiirenkorvalla olevia oksia mukaan asetelmaan. Pienellä vaivalla syntyi taas sopivasti kaunista.

- On aika tuntea iloa väreistä - On aeg tunda rõõmu värvidest!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti