perjantai 13. marraskuuta 2015

DIY - joulukalenteri

Joulukalenterien lumo ei loppunut marraskuun alun intoiluihin (klik!), vaan pakko oli tehdä vielä yksi oma DIY-versio kalenterista.

Tästä kalenterista päätinkin tehdä sellaisen, ettei "luukuista" tule mitään. 

Kalenterirakennelmaa varten tarvitsin puun, joka oli ajautunut jostain matkojen päästä meren rantaan, kaunista narua, yhden tontun ja 24 reilun kokoista, itsetehtyä pakettikorttia muistuttavaa lappusta. Näistä aloin kyhätä seinäpeilin alareunaan joulukalenteripuun.



MITÄ TAPAHTUI 1.-24.12.2015 - KIRJOITA JOKA PÄIVÄ JOTAIN

Joulukalenterin numerolaput aion täyttää 1.-24.12. "päiväkirjamaisilla" teksteillä. Niissä voidaan pohtia päivän polttavia juttuja, listata tekemisiä ja menemisiä, kirjata säätä, heittäytyä runolliseksi tai vaikka piirtää - kunhan päivitys vaan koskee kyseistä päivää.

Lopuksi kaikki täytetyt kortit sidotaan yhteen nippuun ja säästetään muistojen arkistossa. Varmaa on, että ensi vuonna en enää muista, mitä kaikkea joulukuussa tapahtui vuonna 2015. Näin on mahdollisuus palata muistelemaan, mitä tuli kirjoitettua.





Jouluista tunnelmaa lisäämään laitoin katajan oksan kauniiseen ruusulimpparipulloon(*), jota en raaskinutkaan palauttaa kauppaan tai heittää pullonkeräykseen. 

(*) Rose Lemonade on yksi suosikkini ja löysin sen ensimmäiseksi Virosta. Saa sitä onneksi myös Suomesta. Katso kuva ja lue lisää limpparista (klik!).

Luukkurivistöä vahtii Aarikan pieni joulutonttu. Nyt vaan odottelemaan, mitä ensi kuu tuo tullessaan ja mitä tallentuu korttien kääntöpuolelle.

Tällä idealla voisi kyhäillä kalenterin myös jollekin lahjaksi. Takana voisi olla vaikka jokin mietelause tai menovinkki päivään!



2 kommenttia: