keskiviikko 16. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI - luukku 16

JOULUKALENTERI 2015 - luukku 16

TERVEISIÄ RAISIOSTA - Putiikki Vanha-Vantosta!

Joulun aikaan on ympäri Suomea monia tapahtumia ja markkinoita. Joulutunnelma tulvii sydämiin ja vaikkei mitään tavaraa ja lahjaa tarvitsisikaan on suorastaan rentouttavaa käydä ammentamassa juuri tuota oikeaa fiilistä myös itselle!

Viime viikonloppuna tällaista oli tarjolla Raisiossa, putiikki Vanha-Vantossa. Täällä on helppoa saada kiinni aidosta joulusta, leppoisasta ajasta maalla ja istua kupposen äärelle ihastelemaan kaikkea kaunista ympärillään. 

Vannon Joulumarkkinat ovat perinteisesti keränneet väkeä läheltä ja kaukaa, niin myös viime viikonloppuna.

Piha-alueen entinen talli on saanut muodonmuutoksen, sillä sinne on taiottu huikeasti historiaa ja nykypäivää yhdistävä Antiikkitalli.

Alapuolella kuvissa muutamia pieniä yksityiskohtia viileän Antiikkitallin lämpimästä miljööstä. Kaunis kattaus tuo tänä vuonna myös metsän pöytään - katso, miten ihania ovat tuikkukynttilät kahvikupissa. Hopea väri saa liekin loistamaan entistä hohdokkaammin.


Poimitko kenties viime kesänä ruusunmarjoja talteen? Jollet - laita tämä korvan taakse ensi kesäksi ja tee hauskoja katseenvangitsijoita ensi vuoden joulupöytään, kuten tässä.
 


Iki-ihana vaaka ja kauniit punnukset, joita itselläni on somisteina pihamaan kivien seassa. Siellä ne ovat piilotelleet vuosia auringon paahteessa, lumen alla, sateen riepomina ja ruostuneet suloisesti.


Ikkunalasit pitää aina olla ehjät...mutta miten tämä ruutu kuitenkin haluaa kertoa ihan omaa rösöistä tarinaansa. Lämmin kosketus. Sen äärelle on pakko jäädä hetkeksi. 
Pysähtyä kuuntelemaan tuota äänetöntä viestiä. 
- Mistähän se kertoo?


Joulumarkkinat olivat tuoneet Vanton tilalle paljon myyjiä, kivoja käsitöitä, 
sisustusjuttuja ja monipulisia joululahjalöytöjä.


Tältä näytti myymälä ulkoa...auringonpaisteessa, leudossa ulkoilmassa...
onko oikeasti tulossa joulu? Ei ainakaan lunta. Mutta tarvitaanko sitä?



Punainen tupa kätkee sisäänsä valloittavan valikoiman kaikkea ihanaa sisustukseen ja muuten vain luomaan lämpimiä ajatuksia. Narahtelevat lattialaudat ja kutsuva ilmapiiri.



Täyttä riemua kaiken kauniin ystävälle!



Talon yläkerrasta löytyy myös pukeutumisen aarteita.



...ja aina jouluun liittyen jotain punaista!


Koskaan en ole onnistunut täältä lähtemään ilman pikkuaarteita, en nytkään. 
Kivoja juttuja omaan käyttöön, mutta myös joululahjoja; 
kuivattua meriheinää, keramiikkaa, narua, pakettikortteja, pyyhe ja huonetuoksu.
Aiemmin on ostettu mm. näitä
Metalliteline on ollut varsin käyttökelpoinen yhteen jos toiseen ideaan.


Jollet ehtinyt mukaan viikonvaihteen markkinatunnelmaan - poikkea joskus ajan kanssa: Putiikki Vanha-Vanto, Vantontie 68, 21120 Raisio.

2 kommenttia: