lauantai 7. toukokuuta 2016

Dahlia matkaa kohti kesää

Dahlia kuuluu kesäkukkien aateliin. Olen jo vuosia ostanut näitä kesäkukkia niin valmiina kuin juurakoinakin. Kylmänarat dahliat eivät talvehdi ulkona, joten ne pitää joka syksy kaivaa ylös ja varastoida sisällä yli talven. Vanhat juurakot ovat vielä talviunillaan, mutta olen ostanut myös uusia - mm. syvän punaisella Arabian Night -lajikkeella lähdetään ihan alusta kohti kesää.

Keväällä kauppojen hyllyille ilmestyy kattava valikoima erilaisia dahlian juurakoita. Kokeilunhaluisena valitsin sieltä itselleni uusia lajikkeita. Pussien ohjeessa istutusajoiksi määritellään maalis-kesäkuu ja kukintakuukausiksi heinä-lokakuu. Mitä aiemmin hommaan ryhtyy, sitä nopeammin on kukintavaihe luvassa.

Pussissa odottavan juurakon herätän talviuniltaan liottamalla sitä haaleassa vedessä, mieluusti yön yli. Sen jälkeen istutan juurakon hieman itseään reilumpaan ruukkuun ja peittelen n. 6 cm:n multakerroksella.

Kun juurakko puskee ensimmäisiä versojaan mullasta on aika siirtää se valoon. Kunpa muistaisin myös kastella säännöllisesti. Dahliaa kasvatetaan sisällä kunnes vaara yöpakkasista on ohitse, itseni tuntien tuo aika tuntuu liian pitkältä. 

Viime päivinä aurinko on hellinyt mukavasti, mutta yöksi kannan ne kaikki (20) "kesäkukkaruukut" autotalliin. Yölämpötila voi pilata koko orastavan työn.

Dahlia on kiitollinen kukka, joka kukkii pitkään, kunhan kuihtuneet kukat poistetaan. Kuihtunut kukkavarsi leikataan poikki siitä kohdasta, josta se on haarautunut, ettei kasviin jää rumia tappeja.

Viime vuoden dahlioiden loistoa alakuvassa. Tähän loistoon on vielä matkaa, sillä tämän kevään alut ovat vasta n. 1 cm:n mittaisia.

Loistavien kukkien myötä on aika toivottaa aurinkoista Äitienpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti