sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Tulossa! Turun alueen bloggaajien Kirpputori 14.8.2016

Tietyllä tapaa on haikeaa huomata, että kesä on edennyt pitkälle. Huomenna alkaa elokuu ja pian alkaa jo koulukin. Kesää on koitettu elää täysillä tilanteesta toiseen, on sinkoiltu vapaalla aikataululla paikasta toiseen ja etsitty kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Vielä ei tahdo kesämielestä luovuttaa ja sitä tunnetta ruokkien kävinkin tänään ostamassa uusia kesäkukkia. Virittelin kukkatelineitä ja salaa kyllä jo silmäilin, minne syksyllä ripustellaan uusia lyhtyjä. Aina tähän aikaan vuodesta mietin, mitkä kesäkukat kukkivat pisimpään ja vanhasta muistista samettikukat ovat olleet siinä suhteessa hyviä.

No, vielä on siis kesää jäljellä ja elokuussa järjestetään Turun alueen sisustus- ja lifestylebloggaajien ja ystävien Kirpputori. 

Lomakauden aikana moni on varmasti ehtinyt tehdä hyviä löytöjä, mutta aarteiden osumista eteen voi pitää varmana myös lähestyvällä kirpparilla. Turun alueen bloggaajien kirppikselle on tulossa kiinnostavia juttuja varastojen kätköistä! Vinttien ja ullakkojen jemmoista löytyy jokaiselle jotain; Käsitöitä, huonekaluja, sisustustavaraa, vaatteita - vanhaa, mutta jotain uuttakin. 

Turun alueen bloggaajien
KIRPPUTORI
sunnuntaina 14.8.2016 klo 12-15.
Paikka: Kotilaituri, Pahkalaukkaantie 1, Lieto.

Nyt vaan peukut pystyyn, että saadaan aurinkoinen sää!

Sydämellisesti tervetuloa!



lauantai 30. heinäkuuta 2016

Muistoja Anttilasta ja Kodin1:stä

Tovi on kirmailtu kesälaitumilla ja poimittu ideoita syksyn ja talven varalle. Nyt on aika viivähtää hetki tietokoneen äärellä ja kirjoittaa. 

- "Odotettu, kaivattu ja toivottu Anttila avasi ovensa Turun keskustassa 19. toukokuuta. Jonkin aikaa ehti Kivikukkaron vanha Anttilan tila olla tyhjillään, kun uusi myymälä avasi ovensa. Ilmettä oli uusittu ja raikastettu. Vanhat kolmen kerroksen tilat oli tiivistetty kahteen, joten valikoimalle jäi vähemmän tilaa. Suosikkini oli tietysti toisen kerroksen kodin eri osastot. Sijainti myymälälle määrittyi helposti yhdellä sanalla; ihanteellinen. Nähtäväksi jää, tuleeko tästä uudesta yrityksestä menestys" - näillä sanoin kirjasin tuntoja julkaisemattomiin blogiluonnoksiin toukokuussa ensimmäisen Anttila-visiitin jälkeen. Tuolloin löytyi innokkaalle ostajalle myös jokin osuma matkaan. En osannut arvata, mitä tapahtuu ihan pian.

- "Lämmin kesä saa aina unelmoimaan ja sisustamaan. Valoisassa kesäillassa on ihana pukeutua jopa pyyhkeeseen. Harteille voi heittää tämän reilun kokoisen, päiväpeitettä muistuttavan pyyhkeen - viittamaisesti heitettynä se lämmittää auringonlaskun jälkeen, mutta tuo myös suloisen, puhtaan tunteen kesäsaunan jälkeen. Hiekkarannalle tätä ei raaski levittää.


Toinen ihana löytö oli musta valaisin, joka sopi kuin nakutettu lampunjalkana käyttämäni mallinuken käteen. Mallinukke on roikottanut milloin mitäkin valaisinta, nyt on vuorossa tämä musta".

Niin se hehkutus meni toukokuussa. 


Nyt pari kuukautta myöhemmin saankin todeta, että alkukesän ostokset ovat jo nyt todellisia muistoja sillä Anttila ja Kodin1 sulkevat ovensa lähipäivinä. Näitä löytöjä pitääkin ehkä vaalia viimeisinä ostoksina...tai ei ihan. Tulihan sitä käytyä loman aikana tuolla konkurssin vauhdittamilla alennuspäivilläkin. Nyt on muutamia lisälöytöjä tehty. Osa omaan käyttöön ja osa lahjoiksi. Harmi sinänsä, ettei ole mitään tarvetta astiahankinnoille, eikä paljon muillekaan, nyt olisi saanut hyviä merkkejä edullisesti. Alennukset takoivat -40% halvempia hintoja Muumi-tuotteisiin, Iittalaan, Marimekkoon, Arabiaan, Luhtaan...ja kassajonot olivat kevyesti tunnin mittaisia. Vaikkei alet yltäneet, kuin lasten kesäsandaalien kohdalla, -80%:tiin oli hyllyt tyhjentyneet jo ensimmäisen alepäivän jälkeen. 

Työkaverin "syödä, juoda, polttaa tai muuten hävittää" -linja istui omiin alelöytöihini. Syksyn pimeä kausi saakoon nyt valoa ja tuoksua näistä.

 
Läjä tuoksuvia ja tuoksuttomia kynttilöitä, servettejä, Muumi-mukeja, koulureppu, kosmetiikkaa yms. kaikki ei kuvaan päässyt.
 
 
Joku tarina päättyy ja muistot jatkavat omaa eloaan. Minulle Anttila ja Kodin1 ovat molemmat olleet merkittäviä kauppoja eri ostoksiin. Sieltä on löytynyt astioita, musiikkia, elokuvia, kodin piensisustusta, kankaita, mattoja ja kasapäin kynttilöitä...en olisi tätä halunnut edes arvata. Mutta tosi se on. Enää ei Anttilaa taida tulla missään muodossa. Erikoista sinänsä, että olen ehtinyt olla jo kaksi kertaa mukana Turun Anttilan loppuunmyynnissä. Ensimmäisellä kerralla viimeiseksi ostokseksi jäi valkoinen mallinukke (tosin niitähän nyt löytyi kotoa jo ennenkin).

- Pitäisikö säästää tällä kertaa myös viimeinen ostosten muovikassi. Se lienee arvossaan, joskus.

(P.S postauksen kuvatkin meni säpäleiksi, mutta en korjaa, sillä tähän juttuun ne sopivat...)

torstai 21. heinäkuuta 2016

SEINÄJOEN ASUNTOMESSUT osa 3 - kutsuvasti sinulle

Seinäjoen asuntomessuilta vielä kuvapoimintoja. Tällä kertaa kurkataan muutama mukava yksityiskohta keittiöstä ja makuuhuoneesta.

HP Parviaisien kotiin oli tehty kattaus, josta kannattaa poimia pari ideaa omaankin käyttöön;
 
1. maljakossa ei aina tarvitse olla kukkia, myös vihreät oksat ovat kauniita.
(Itse olen testannut tätä jo monta kertaa)

2. kattaukseen tuo elämänmakuisen lisän, kun lautasen alta paikkansa löytää vanha lauta. (Tässä siis pientä kesäpuuhaa, kun meren rannoilta lähtee etsimään ajelehtivia lautoja tai muutoin ajopuita somisteiksi. Löytyyköhän ennen syksyä ainakin kuusi sopivaa? Vai onko helpompi etsiä jostain vanhan suulin purkulautoja? Itselläni on jo - puisia keikkoja, ne ovat omasta pihakuusesta, joka kaadettiin viime syksynä).



Pienessä yksiössä jykevä pöytä ja tuolit oli sijoitettu makuualkoviin. Yksinkertaisen kaunis kattaus kutsui istumaan pöydän äärelle. Ja kyllä tuo peili pöydän päässä tuntuu edelleen hyvältä vaihtoehdolta. Antaa roimasti tilan tuntua pieneen asuntoon.

Alakuvan kaunis yksityiskohta oli vahvat, puiset ruokailuvälineet. Näitä harkitsin jopa itselle, mutta jäin miettimään pesukestävyyttä.



Vastakohtana yksinkertaisen tyylikkäälle linjalle on runsas kesäkeittiö, joka pursuaa kaikkea kaunista, mutta silti yleisilme kumartaa järjestykselle. Kesän satokausi on nyt parhaimmillaan. Näillä poiminnoilla saat iloa silmälle ja kevennystä grilliruokaan.



Suosikkitaloni Cubon sisustus oli tehty Marimekko-tekstiilein. Tunnelma ei ole lainkaan sekava, vaikka tyynyliinoja on monta eri kuviota yhdessä.



Jostain sängystä silmään osui todellinen bling-bling -kiilto. Ylellistä, luksusta ja varmasti kallista, mutta ei käynyt silti omaan makuun. Jotenkin tulee sellainen tunne, ettei tämä ole arkista elämistä varten, sillä eihän tästä juhlavuutta uupunut. Ylellisen ystävälle loistava valinta.

Alakuvan vuode on kutsuva ja kaunis kuin poutapilvi. Pellavatekstiilit ovat Lapuan kankureiden mallistoa. Musta tuo särmää, mutta vahvaa tummaa kuviotapettia pehmentää sängyn takana oleva paneelipääty. Viehätysvoimaa, joka lupaa levollisia unia.

Seinäjoen Asuntomessut
osa 1 -> tästä.
osa 2 -> tästä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

SEINÄJOEN ASUNTOMESSUT osa 2. kivoja ideoita

Palataan Seinäjoen asuntomessujen puoleen ja tällä kertaa mukana muutama poiminta kivoista ideoista.

Ensimmäisessä kuvassa tuttuja purkkeja, joita on helppo tehdä myös itse. Tarvitset vain sopivat purkit ja maalin sekä muovisia leikkieläimiä, jotka liimataan kansiin ennen maalausta. Tämä ei varsinaisesti ole mikään uusi idea, mutta kiva nostaa esiin, sillä silmä lepää lopputuloksessa edelleen.


 
Meillä on pelipaitoja vedetty kattoon, mutta hauska idea olisi tämäkin; laittaa paidat sohvaan. Ne tuovat tilaan reipasta värikkyyttä, energiaa ja muistot käyttöön. Tässä sohvassa on mukava istuskella.

Puukerrostalon pikkuasunnosta löytyi uudenlaista sisustusta. Pienessä tilassa suuria kalusteita ja esineitä. Suuri buddha-patsas keskellä ikkunaa on asetettu juuri siihen kohtaan, johon yleensä kasvit luontevasti paikkansa löytää. Lentäjän tuoli on varsin special-valinta. Pikkukodissa on ripaus julkisen tilan tunnetta.



Naulakot ovat kuin pieniä taideteoksia, joissa valot ja varjot lisäävät mielenkiintoisuutta.

Ainoakoti Jekku oli sivallettu vaaleanpunaisilla unelmilla ja ratsastusharrastus on vahvasti läsnä sisustuksessa. Saunasta löytyi tämä ylväästi valaistu hevostaideteos. Kohteen sauna houkuttaa lauteille nauttimaan löylyistä ja taiteesta.



Massiivinen, selkeälinjainen musta kaappi sai todellisen kirsikan kakun päälle, kun vetimistä on tehty enkelin siiven malliset.

Mustaa tuntui löytyvän niin suurina kuin pieninäkin osina sisustuksissa. Vesihanoissa oli sykähdyttävän värin lisäksi kiinnostavaa myös muoto.



Vihreä kasvi mustassa ruukussa on varsinainen tehopari. Mustaa löytyi myös pienistä yksityiskohdista, jotka olemme tottuneet näkemään valkoisina.




Mustavalkoiset kuvamuistot on koottu luonnonmukaisesti yhteen. Tätä ideaa voisi kopioida joulukäyttöön ja laittaa puukarahkaan kiinni joulukortit.

Lamppu muistuttaa katiskaa, mutta siellä istuukin linnut. Tässä on oivaa pohjaa omille DIY-sovelluksille.



Ulkoistutusten sekaan on hienosti sulautettu kaiuttimet. Musiikki soi satumaisesti kasvien keskeltä. Ja tuntuu kestävän sadettakin. Tällaiset pitäisi hankkia itsellekin, mutta kuinkas talvella?

Mäihä Gallerian kauniita teoksia, jotka voi pitää pöydällä tai yhtä hyvin nostaa seinälle. Muoto on samaan aikaan hallitseva ja siro.

Seinäjoen Asuntomessut osa 1 -> tästä.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

SEINÄJOEN ASUNTOMESSUT osa 1. yleisilme

Viime viikolla vierailimme Seinäjoella; Tangomarkkinoilla ja asuntomessuilla. Tangomarkkinoilta tulikin kirjoitettua blogiin jo viikonloppuna, mutta nyt vuorossa asuntomessut.

Kiitos Kirsi Joensuu!

Päätoimittaja Saija Hakoniemi kuvasi messukaupunkia seuraavasti "Jollei ole järveä, se kaivetaan, jollei ole mäkeä, se kasataan. Tätä toteamusta on helppo uskoa, kun katselee ympärilleen. Messualue on kallioista metsä-aluetta, jossa luonnon vehreys tuntuu sieraimissa ja Kyrkösjärven läheisyys rauhoittaa.

Saavuimme Pruukinrantaan heti avajaispäivänä aamun tunteina. Kutsukortin kannessa luki lupaavasti "Tule ja täyty ideoilla". Ja niinhän siinä lopulta kävikin. Tässä messuaiheisessa postauksessa otetaan alkuun käsittelyyn muutama yleisilme-otsakkeen alle sopiva kuvapoiminta.

Pruukinrantaan saavuimme bussikuljetuksella Raviradan pysäköintialueelta. Matka kesti 10-15 minuuttia ja matkan aikana kuulimme mielenkiintoisia väläyksiä Seinäjoen historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Olo oli kuin pienellä turistireissulla, siitäkin huolimatta että Seinäjoki on tuttu.

Ensimmäisen kuvan myötä piipahdetaan puukerrostalo Mäihään. Puukerrostalokortteli pyrkii vastaamaan asumisen muuttuviin tarpeisiin ja sitä se tarjoilee ainakin tällä; jokaisen kerrostaloasukkaan toive lienee riittävän iso parveke. Kuvan parvekkeessa vastataan juuri tuohon toiveeseen. Ihana tila viihtyä läpi vuoden.



Raikas, selkeä ja tyylipuhdas Cubo oli taloista yksi omista suosikeistani. Mustan ja valkoisen liitto keltaisella maustettuna sai sydämen sykkimään. 5 huonetta + keittiö antoi mukavat ja yhtenäiset tilat elää ja asua.

Lapsen huoneesta löytyi kivoja liikuntaa kumartavia yksityiskohtia, hauska talomallinen mittatilaustyönä teetetty kerrossänky sekä omaan makuun iskeviä pieniä sisustuksellisia valintoja. Asukkaiden intohimoa graafisuuteen voi pitää selvänä. Marimekon tekstiilit rytmittävät kuvioillaan kaikkia huoneita.



Messuilta löytyy myös värien ilotulitus, kun pääsee Seinäjoen Tulikivimyllyyn. Emäntien reitin varrelta löytyy tämä kabareediiva Zazan bling-paratiisi. Täällä mottona on "More is more!". Melkoinen kokonaisuus, joka tulvii vahvoja värejä, kiiltoa, kimallusta ja suuria huonekaluja. Jos pukeutumishuone riisuttaisiin kaikesta sisustuksesta, jäisi jäljelle melkoisen vahva tapetti, joka hallitsee riemulla huoneen ilmettä. Reitti päättyy valkoisen tassuammeen luo.
 
Täällä ei arjen harmautta tunneta. Kaikki on superylellistä ja ainutkertaista. Vetää sanattomaksi. Seinäjoen kaupunginteatteri sisustajana.
 



Rivitalosta löytyy sauna, joka huokuu raikkautta. Valkoiset lauteet lisäävät tilan tunnetta, mutta aprikoin itse, miten helppo ne on pitää puhtaana ja tasavalkeina. Seinillä haapaa harmaaksi sävytettynä.
 


Pojan huoneessa vallitsi levollinen tunnelma. Sänky oli nostettu korkeuksiin ja alle saatu reilusti säilytystilaa.
 


 Ylellisyyttä oli pieninä yksityiskohtina, kuten lamppuina.

Ylellisyyttä edusti myös Villa Tango. Viime vuonna asuntomessuiltiin Vantaalla ja tuolloin aprikoin;

- Mitä luulet, voisiko Seinäjoen asuntomessuille nousta Tango kuuluu kaikille -kerrostalo tai ehkäpä Villa Satumaa? Löytyykö alueelta Kruunun aukio? Kuninkaantie, Kuningattarenkatu tai satumainen Tangopolku? Miten olisi päiväkoti Satulinna?

Tulikin sitten Villa Tango.
Talo, joka tulvi arvokkaita pintamateriaaleja ja raskaita huonekaluja. Valaistukset olivat oivaltavia, mutta harmi, ettei messujen valoisat kesäpäivät anna valaistukselle arvoistaan huomiota.



Lastenhuoneessa kivoja ideoita nähdään mm. valaisimissa.
 
Viileistä tiloista löytyy mm. grillauspiste. Tämä kyllä ensinäkemältä vaikuttaa ihan olohuoneelta.

Lisää messuaiheesta myöhemmin.
Asuntomessut Seinäjoella jatkuu 7. elokuuta 2016.
 

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Seinäjoki: Tango kuuluu kaikille


Seinäjoki - tuhansien tarinoiden kaupunki

Millaisia muistoja Seinäjoen Tangomarkkinat jättävät kesäkulkijan mieleen?
 
1. Monipuoliset tapahtumapaikat ja kaikki lähellä toisiaan
2. Hyväntuulinen markkinaväki - satoi tai paistoi
3. Esiintyjät ja Tangokuninkaallisten Finaalitapahtumat

Näin oli tänäkin vuonna. Kylästelin Tangomarkkinoilla parin yön majoituksella ja pääsin tutustumaan kaupungin tunnelmaan. Sade pyrki pilaamaan fiilistä parhaansa mukaan, mutta täytyy todeta, että sää on lopulta pukeutumiskysymys. Sateiset arkipäivät eivät suurta tungosta aiheuttaneet, mutta jostain aina ilmestyi suuri yleisö paikalle, kun esiintymisaika alkoi.

Survival Tango kit -sisältää:
Joko sateenvarjon tai kertakäyttösadetakin!

Määränpäitä oli monia ja kohteita sitäkin enemmän. Musiikkia, viihdettä, tanssia, iloisia ihmisiä, huumoria, mukavia muistoja ja kesää...näistä on Tangomarkkinat koottu.

Alla kuva avajaispäivältä (6.7.), jolloin Tangoparaati kulki läpi Seinäjoen kaupungin. Mukana oli mm. monia tangokuninkaallisia ja Tanssiseura Botafogon upeita tanssijoita ja Kokkolan Nuorisosoittokunta sekä kuvassa näkyvät Tangokuningas 2016 -kisan finalistit. Väki parveili, laulu raikui ja kamerat räpsyivät.

 
Paraatin päätyttyä avajaispuheen tapahtumalle piti koko kansalle tuttu Ilkka "Ile" Vainio ja Tangokadun katulavalla julistettiin yleisön suosikit Tangokuninkaallisiksi 2016 - Erika Vikman ja Benjamin Enroth. Tilaisuutta oli juontamassa tangokunkku 2010 Marko Maunuksela. Satumaan lumoa ilmoilla. Vauhtia tangoviikkoon.


Itse tapasin Tangokadun päälavan takana tangokuninkaalliset Aki Samulin ja Susanna Heikin.



Katulavalla esiintyivät Tangokuninkaalliset 2014 Maria Tyyster ja Teemu Roivainen. Virittämön puolella kelattiin hieman "rokimpiin tangoihin", kun lavan valtasi Anssi Kela. Mikan faijan BMW:stä on jo tovi, mutta nyt sekin oli aivan uusissa ulottuvuuksissa. Mielettömät sovitukset ja aivan käsittämättömän huikea lavashow. Hyvä mennä huilimaan tämän päätteeksi.


 

Torstaina 7. heinäkuuta aamu käynnistyi luonnollisesti tangolla, kun Torikeskus saatteli lavalle illan Tangokuningas-finalistit. Kauppakeskuksen yläilmoista oli helppo tiirailla, miten kilpailijat ottivat tilan haltuun.

Kuva: Finalisti Mika Lappalainen lauloi ja laittoi jopa tanssiksi.
 
Kuningasfinalistien esittelyn ohessa ehdin poiketa Torikeskuksen kakkoskerrokseen, jossa oli sisustajan unelmakauppoja. Ja tarttuihan sieltä muutama DIY-idiskin matkaan, joten jossain kohtaa ne löytyvät blogista pienin sovelluksin.
 
Matkaoppaat-TV-ohjelmasta tuttu Terhi Alanya näkyi myös katuvilinässä - hän julkaisi hauskan videon Tangomarkkinoilta, jossa tangokansa tanssii sateisessa säässä, täydessä hurmiossa, Tangokadun asvaltilla. Mahdollista vain Suomessa?
 
Torstai-illan ehdoton huipentuma oli Tangokuningas 2016 -finaali. Penkkirivit piukassa väkeä jännitettiin, kenestä kruunataan voittaja. Täällä jännitys on käsin kosketeltavaa.

 

Ja Marco Lundbergistähän se uusi tangokunkku tuli.
 
Kruunausvaiheen tunteikkaat hetket ja onnen kyyneleet ovat vaihtuneet jo hymyyn. Lehdistö saapui välittömästi poimimaan uuden kunkun tuoreimmat tunnelmat ja kamerat välähtelivät..

Marco tulkitsi viimeisen tangon lavalla kultanauhasateessa. Kisan lopuksi lava kimalsi komeasti tyhjenevässä Areenassa. DIY-ihmisenä iltalaukussa oli mytty tuota kimallusta. Nauhasta syntyy vielä jonain päivänä taulu. Odottakaahan tovi.


 
Seinäjoki Areenan nurmikolla kuningas pääsi kameroiden ristituleen ja samalla lauantaina 9.7. Tangokuningattaren kruunusta kilpailevat kuningatar-finalistit lauloivat Marcolle. Kesäilta täynnä iloisesti nauravia suita.
 
- Olen kypsynyt elämäni aikana sen verran, että voin tulkita tangoa oikeilla tunteilla, kuvasi tangon esittämistä Marco Lundberg 38, Kuusankoskelainen yrittäjä.
 
Tästä suuntasimme vielä yöllä katsomaan uuden Tangokuninkaan ensi esiintymistä Tangokadulla ja ilta päättyi, sateesta huolimatta, Virittämöllä Popedan tykittämään Pitkään, kuumaan kesään.
 
Tänä iltana seurataan sitten Tangokuningatar 2016 -finaalia.
- Muista sinäkin TV1 ja Radio Suomi klo 21 alkaen.

 
Paikallisesta murteesta ammensin kotimatkalle mm. tällaiset sanonnat;
 
Kohtalaasta
yritetähän,
mutta priimaa
pakkaa tulemahan.
___
 
Kerran luulin,
notta oon vääräs,
mutta huomasinki,
notta erehryyn.
___