lauantai 9. heinäkuuta 2016

Seinäjoki: Tango kuuluu kaikille


Seinäjoki - tuhansien tarinoiden kaupunki

Millaisia muistoja Seinäjoen Tangomarkkinat jättävät kesäkulkijan mieleen?
 
1. Monipuoliset tapahtumapaikat ja kaikki lähellä toisiaan
2. Hyväntuulinen markkinaväki - satoi tai paistoi
3. Esiintyjät ja Tangokuninkaallisten Finaalitapahtumat

Näin oli tänäkin vuonna. Kylästelin Tangomarkkinoilla parin yön majoituksella ja pääsin tutustumaan kaupungin tunnelmaan. Sade pyrki pilaamaan fiilistä parhaansa mukaan, mutta täytyy todeta, että sää on lopulta pukeutumiskysymys. Sateiset arkipäivät eivät suurta tungosta aiheuttaneet, mutta jostain aina ilmestyi suuri yleisö paikalle, kun esiintymisaika alkoi.

Survival Tango kit -sisältää:
Joko sateenvarjon tai kertakäyttösadetakin!

Määränpäitä oli monia ja kohteita sitäkin enemmän. Musiikkia, viihdettä, tanssia, iloisia ihmisiä, huumoria, mukavia muistoja ja kesää...näistä on Tangomarkkinat koottu.

Alla kuva avajaispäivältä (6.7.), jolloin Tangoparaati kulki läpi Seinäjoen kaupungin. Mukana oli mm. monia tangokuninkaallisia ja Tanssiseura Botafogon upeita tanssijoita ja Kokkolan Nuorisosoittokunta sekä kuvassa näkyvät Tangokuningas 2016 -kisan finalistit. Väki parveili, laulu raikui ja kamerat räpsyivät.

 
Paraatin päätyttyä avajaispuheen tapahtumalle piti koko kansalle tuttu Ilkka "Ile" Vainio ja Tangokadun katulavalla julistettiin yleisön suosikit Tangokuninkaallisiksi 2016 - Erika Vikman ja Benjamin Enroth. Tilaisuutta oli juontamassa tangokunkku 2010 Marko Maunuksela. Satumaan lumoa ilmoilla. Vauhtia tangoviikkoon.


Itse tapasin Tangokadun päälavan takana tangokuninkaalliset Aki Samulin ja Susanna Heikin.



Katulavalla esiintyivät Tangokuninkaalliset 2014 Maria Tyyster ja Teemu Roivainen. Virittämön puolella kelattiin hieman "rokimpiin tangoihin", kun lavan valtasi Anssi Kela. Mikan faijan BMW:stä on jo tovi, mutta nyt sekin oli aivan uusissa ulottuvuuksissa. Mielettömät sovitukset ja aivan käsittämättömän huikea lavashow. Hyvä mennä huilimaan tämän päätteeksi.


 

Torstaina 7. heinäkuuta aamu käynnistyi luonnollisesti tangolla, kun Torikeskus saatteli lavalle illan Tangokuningas-finalistit. Kauppakeskuksen yläilmoista oli helppo tiirailla, miten kilpailijat ottivat tilan haltuun.

Kuva: Finalisti Mika Lappalainen lauloi ja laittoi jopa tanssiksi.
 
Kuningasfinalistien esittelyn ohessa ehdin poiketa Torikeskuksen kakkoskerrokseen, jossa oli sisustajan unelmakauppoja. Ja tarttuihan sieltä muutama DIY-idiskin matkaan, joten jossain kohtaa ne löytyvät blogista pienin sovelluksin.
 
Matkaoppaat-TV-ohjelmasta tuttu Terhi Alanya näkyi myös katuvilinässä - hän julkaisi hauskan videon Tangomarkkinoilta, jossa tangokansa tanssii sateisessa säässä, täydessä hurmiossa, Tangokadun asvaltilla. Mahdollista vain Suomessa?
 
Torstai-illan ehdoton huipentuma oli Tangokuningas 2016 -finaali. Penkkirivit piukassa väkeä jännitettiin, kenestä kruunataan voittaja. Täällä jännitys on käsin kosketeltavaa.

 

Ja Marco Lundbergistähän se uusi tangokunkku tuli.
 
Kruunausvaiheen tunteikkaat hetket ja onnen kyyneleet ovat vaihtuneet jo hymyyn. Lehdistö saapui välittömästi poimimaan uuden kunkun tuoreimmat tunnelmat ja kamerat välähtelivät..

Marco tulkitsi viimeisen tangon lavalla kultanauhasateessa. Kisan lopuksi lava kimalsi komeasti tyhjenevässä Areenassa. DIY-ihmisenä iltalaukussa oli mytty tuota kimallusta. Nauhasta syntyy vielä jonain päivänä taulu. Odottakaahan tovi.


 
Seinäjoki Areenan nurmikolla kuningas pääsi kameroiden ristituleen ja samalla lauantaina 9.7. Tangokuningattaren kruunusta kilpailevat kuningatar-finalistit lauloivat Marcolle. Kesäilta täynnä iloisesti nauravia suita.
 
- Olen kypsynyt elämäni aikana sen verran, että voin tulkita tangoa oikeilla tunteilla, kuvasi tangon esittämistä Marco Lundberg 38, Kuusankoskelainen yrittäjä.
 
Tästä suuntasimme vielä yöllä katsomaan uuden Tangokuninkaan ensi esiintymistä Tangokadulla ja ilta päättyi, sateesta huolimatta, Virittämöllä Popedan tykittämään Pitkään, kuumaan kesään.
 
Tänä iltana seurataan sitten Tangokuningatar 2016 -finaalia.
- Muista sinäkin TV1 ja Radio Suomi klo 21 alkaen.

 
Paikallisesta murteesta ammensin kotimatkalle mm. tällaiset sanonnat;
 
Kohtalaasta
yritetähän,
mutta priimaa
pakkaa tulemahan.
___
 
Kerran luulin,
notta oon vääräs,
mutta huomasinki,
notta erehryyn.
___

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti