lauantai 8. lokakuuta 2016

Lokakuu alkoi tarmoa puhkuen

Tämä lokakuun alku on ollut suurenmoista aikaa. Tietyllä tapaa olen saanut puhkua moneen suuntaan erilaisilla luovuuden lähteillä. Oikein välillä on pitänyt miettiä, "missä mä oikein olen?". Ihan sen vuoksi oli Granitista tänään ostettava uusi taulu (joka muistuttaa mukavasti ajoista kerrostalossa), jonka myötä voin kiteyttää ihan teksteiksi asti ne peruspilarit, joiden kautta elämä kulkee aina lähtöruudun (maanantai) kautta.

Maanantai on aina täynnä kaaosteorioita. Mistään ei tule mitään ja järki ei kulje toivotulla tavalla. Tiistaina iskee tehokkuus ja aikataulut suunnitellaan pitäviksi. Keskiviikkona annetaan harrastusten viedä, mutta jo viimeistään torstaina aletaan leijua. Torstai on niin täynnä toivoa ja unelmia, että perjantaina pitää kaikkea oikein sulatella. Lauantaina tehoillaan monella saralla ja sunnuntaina sitten vaan luodaan uudet kuviot kasaan.

Itse asiassa kyselin jo, milloin Granitin joulutavarat alkaa ilmestyä hyllyihin; Kuulemma ensi viikolla ensimmäiset.

Ihana taulu 30 x 45 cm 27,90 euroa ja pikkulaatikko kirjaimia 9,90 euroa, Granit.




Viime lauantaina kävin moikkaamassa Heli Laaksosta Turun kirjamessuilla ja tapasin ekaa kertaa myös Wallinin Elinan. Ihanat murteen vaalijat samalla lavalla. Molemmilta on ilmestynyt uutuuskirja. Heliltä Sylvia, Tuija ja laulava patja ja Elinalta Semmoset ja tommoset. Tapleti arvotus. Kirjafaktoja löytyy lisää täältä: http://www.hulimaa.fi on sen verran hauska teos taas kyseessä, että piti hankkia omaa hyllyynkin.

Kamarinäytelmänä Sylvia, Tuija ja laulava patja on ihan yliveto. Messuilla saatiin siitäkin maistiainen.



Helin, Sylvian, Tuijan ja laulavan patjan = kamarinäytelmän ja kaunokirjan voit nähdä mm. seuraavasti; 
Kanta-esityksen ensi-ilta:
- Vihti, Nummela, Luksian auditorio la 12.11. klo 19
(Marjatta Rinteen 50-vuotis taiteilijajuhlanäytös)
- Salo, Provinssiteatteri su 27.11. klo 14

Ja kaunokirja ostettavaissa koko maassa! Heli ja pop up -kustantamo Kynälä toteuttavat aivan uudenlaista jakeluyhteistyötä, sillä postikorteistaan tunnettu Paletti Oy ulottaa kirjan jakelun korttitelineidensä yhteyteen kautta maan. 


Kirjamessut tarjosivat vaihtoehdon myös sille, jolla on liikaa kirjoja: kuinka olisi kirjoista pöydän jalat?

Välillä poikkesin kuuntelemaan Juha Tapion mietteitä uutuuskirjan ilmestyttyä.



Ihanaa oli kirjamessuilta bongata myös tällaista silmänruokaa. Musta antaa kummasti potkua kasvien vihreyteen. Ehkä pitäisi kotiinkin viritellä tällaisia kattauksia.



Ihan parasta tässä viikossa on ollut se, että joulu on tulvinut sisään ovista ja ikkunoista. Olen monena päivänä riippunut joulussa kiinni. Valoja on viritelty, koristeita tehty ja paljon muuta herkullisen tunnelmallista. Niitä ei kuitenkaan sovi paljastaa vielä. Tai no, annetaan pieni hehkutus; olen ostanut ensimmäisen joulukalenterini jo! Se on A2-kokoa, pietarilainen kirkko, jonka luukuista aukeaa ikoneita.

Viime vuonna tein myös diy-version joulukalenterista ja siitä tuli tällainen.

Joulun iloinen odotus on alkanut!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti