perjantai 4. marraskuuta 2016

Muistilista - valmistaudu jouluun ajoissa!


Perjantai-ilta ja TV:ssä pyörii Vain elämää. Siispä oikea hetki naputella teksti kasaan, ohjelman nimikin sopii jotenkin tämän postauksen alkuajatukseksi - Vain elämää!

Joulu lähestyy. Vielä tuntuu aikaa olevan ja turha kohkaus asian ympärillä halutaan siirtää myöhemmäksi. Mutta, mitä jos tänä vuonna ei kohkata lainkaan vaan koitetaan ottaa kaikki haltuun ajoissa ilman joulustressiä?

Silloin toimeen ryhdytään juurikin nyt!

SIIVOUS


Lampaanvillainen Sini-tuotesarjan pölyhuiska on näppärä apuvälien pölyjen pyyhkimiseen.

- Aloita siivous nyt. Jos olet taipuvainen täydellisyyden tavoitteluun, aloita kaappien siivouksella. Hävitä kaikki tarpeeton, järjestä ja puhdista, vaikka kaappi päivässä. Joulukuuhun mennessä on monta siistiä kaappia. Vaikkei ne vieraat oikeesti kaappeihin kurkikaan, tulee kuitenkin itselle hyvä mieli.

KORISTELU


Sytykeruusut toimivat loistavasti myös koristeina.
(Parhaat Kotiblogit joulu 2016 -lehdessä esillä.)

- Päivät pimenee ja huomaat meneväsi töihin pimeällä ja palaavasi töistä pimeällä. Aloita siis koristelu valoilla. Syksyn iltoihin tulee kummasti tunnelmaa, kun virität valoja - ulos on aina mukavampi kiinnittää valot silloin, kun johdot eivät kohmetu kylmästä. Onko valot ehjiä vai pitääkö hankkia uusia?
- Miten on lyhtyjen laita, onko ulkolyhdyt iskussa vai onko jossain lasit rikki? Muista kuitenkin, että kaikki kovia kokeneet lyhdyt eivät ole lainkaan käyttökelvottomia. Ruoste suorastaan täydentää ilmettä.
- Jätä kesäkukat ruukkuun ja lisää joukkoon silkkisiä kukkia. Asetelma säilyy läpi talven.

LAHJAT


Vanha kartta muuntuu helposti pakettikoristeeksi.

- Etsi ja tee joululahjoja läpi vuoden. Tunnet hyvin ihmiset, joille lahjoja jouluna annat; Ehkä voisit hyödyntää lomareissuja, alemyyntejä, kirpputoreja...mistä vain voi ajan kanssa tulla todelliset timantit eteen. Liian tiukassa aikataulussa harvemmin löytää niitä mukavia lahjoja, joita etsii. Helposti haksahtaa siihen toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Tai hätäratkaisuun ylipäätään.
- Ilahduta omatekoisilla paketeilla. DIY-paketti on aina rakkaudella tehty lahja.
- Säästä ja kierrätä - muista; tärkeää ei ole hinta vaan ajatus.
- Muista myös aineettomat lahjat.

MUISTA


Vanha kurkkupurkki toimii maljakkona.

- Muista perhettä, sukulaisia, ystäviä, työkavereita, naapureita, päiväkodin tätejä, opettajia, vähäosaisia, poisnukkuneita, eläimiä...
- Kirjoita tänä vuonna joulukortin sijaan joulukirje. Kerro, mitä sinulle on tapahtunut vuonna 2016. Se voi olla monille mieluista luettavaa, jollette ehdi paljon tapaamaan vuoden aikana. (Vinks! Itse kirjoitin viime vuonna joulukirjeen ja sain siihen lyhyesti kerrottua koko vuoden tapahtumat).

JOULURUUAT



Jouluna tuoksuu ja maistuu hyvä ruoka. Viime vuoden juhlapöydän kattauksessa hyödynsin vanhaa mustaa verhoa ja lasten muovieläimiä. Joulumenu tuli ruokailuvälineiden paperipussukkaan vyötteeksi.

- Suunnittele tarkkaan joulun syötävät ja juotavat. Hanki ja tee ruokaa toiveiden mukaan ja kohtuudella. Ehkä lipeäkalan voi unohtaa, jollei sitä kukaan syö. Osta todellisen kulutuksen mukaan.
- Leivo ajoissa pakkaseen ja tee pipareita, sillä silloin koti täyttyy ihanasta jouluun kuuluvasta tuoksusta.

JOTAIN EXTRAA


Meidän perinteemme on, että joka vuosi lähdetään glögiretkelle!

- Osta glögiä.
- Askartele - kaupat tarjoavat jo nyt paljon ihanaa jouluista askartelutarviketta.
- Hanki vuoden merkittävin joululevy. Musiikki kruunaa monesti tunnelman.
- Käy markkinoilla, myyjäisissä, konserteissa, teatterissa, elokuvissa...älä stressaa, nauti - joulu on iloista aikaa.

2 kommenttia:

  1. Niinpä. Joulu on iloista aikaa ja tunnelmasta kannattaa nauttia monella tapaa. Joulu tulee vähemmälläkin stressillä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun oikein yrittää ennakoida, niin eiköhän kaikki suju. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 😊

      Poista