perjantai 30. joulukuuta 2016

Kasvitieteellisen puutarhan joulu

- Miksi joulun pitäisi päättyä tapaninpäivän jälkeen? Loppuvuosihan on oivaa aikaa fiilistellä, mitä joulu tarjoaa ja on tarjonnut, sillä paljon mielenkiintoista on vielä näkemättä.

Jouluun kuuluu kukat ja kasvit, joten mikä sen mukavampaa kuin piipahtaa tutustumaan kasvihuoneiden jouluun. Turun, Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa ympärivuotiset kasvit ovat saaneet seurakseen perinteisiä joulunajan kasveja ja uutuuksia unohtamatta kasvihuoneiden polkujen varrelle rakennettua joulukalenteria. Talvisaikaan erityisen huomion vie juurikin puutarhan sisätilat.

Jo lapsuudesta tuttu paikka tuntuu yhä vielä olevan yhtäkuin ylipuutarhuri Aarno Kasvi. Vuonna 2009 eläkkeelle jäänyt Kasvi oli paikan kasvot. Ei ollut sellaista kasvienhoitoon liittyvää kysymystä, johon Kasvilta ei olisi saanut vastausta. Aarno Kasvi on tuttu myös ulkopaikkakuntalaisille, sillä hänen nimensä ja kasvonsa ovat näkyneet mediassa; on tehty mm. radio- ja TV-sarjoja, kirjoitettu asiantuntija-artikkeleita ja opaskirjoja sekä luennoitu ja esiinnytty yleisötapahtumissa.

Ruissalon saaressa (vuodesta 1956) sijaitseva Kasvitieteellinen puutarha on auki vuoden ympäri. Kasvihuoneet ja laajan ulkoalueen kattavassa puutarhassa on yli 5000 lajia käsittävä kokoelma. 


Puutarhalta löytyy monta tonttua ja kauniin tehokkaita värejä.



Kurttulehtiset joulutähdet ovat asettuneet hyvin puutarhan lempeän lämpimään sisäilmaan.



Kasveja on niin tuhkatiheään, ettei silmä oikein ehdi pysyä perässä, mistä joku alkoi ja mihin se loppuu. Kukkameri on monimuotoinen.



Ja tuttuja joulun elementtejä on sulavasti mukana. Hyasinttien huoneessa tuoksu tuntui raikkaan vahvana ilmassa, mutta miksi se sama tuttu tuoksu ei enää kotona olekaan niin voimakas kuin menneinä vuosina tuntui olevan?

Olen taas tänä vuonna tehnyt testejä kotona - hyasinttia on kaikissa väreissä, viileässä ja lämpimässä. Mullassa ja ilman multaa. Mutta. Tuoksu ei ole niin voimakas kuin muistot takavuosilta. Itselle se on ollut juurikin hyasintin valtti - voimakas tuoksu. Joulukukaksi kelpuuttaisin myös kielon tästä syystä, mutta sitäpä ei ole jouluna niin helppo löytää.



Kukat innoittivat myös perheen junioria kameroimaan. Tässäpä hänen otoksensa kokoelmaan.

Alakuvassa palanen perhostaulua, joka itsellänikin on kotona. Tästä vaan tulee niin alakoulun biologian tunnit ja luokkahuone mieleen.


Ruissalon puutarhan ensisijaisena tehtävänä on avustaa kasvitieteellistä ja muuta biologista tutkimusta ja opetusta. Puutarha palvelee myös suurta yleisöä tarjoamalla tietoa, valistusta ja elämyksiä. Sisääntuloaulassa on pienimuotoista siemen-, taimi- ja matkamuistomyyntiä.

Puutarhan joulunäyttely on avoinna 6. tammikuuta 2017 asti.

Osoite:
Ruissalon puistotie 215
20100 Turku

Ruissalon kasvititeellisestä oli kiva bongata myös sisustuksen pop-kasveja. Kahvilan myymälässä oli tarjolla edullisimmat löytämäni ilmakasvit 2 e / kpl -hintaan ja muutaman poiminkin matkaan. Vessan havut saivat näin asetelmaansa myös ilmakasveja.
- Eikö sovikin hyvin yhteen männyn oksan ja joulupallojen kanssa?

torstai 29. joulukuuta 2016

Hoidatko joulukuusta oikein?


Innostuin ostamaan ison pussin joulupalloja lähinnä askarteluja varten, mutta kuusesta löysi moni itsensä kuitenkin. Tiiliseinää vasten kuparin sävyiset pallot tuntuivat täydellisen sopivilta.

Joulu on mennyt, mutta haikein mielin päästän otetta siitä, jota on kauan rakennettu ja sydämellä ideoitu. Nykyään tuntuu ihan siltä, että joulusta päästetään liian nopeaan irti. Aina tuntuu olevan kiire jonnekin seuraavaan ajankohtaan. Moni ei jaksa jouluruokaakaan kuten ennen ja kuusestakin pyritään äkkiä eroon. Oma kuusi on hyvässä iskussa, eikä lähde minnekään.

Joulukuusi on ollut suomalaisten kotien ehdoton ykkönen joulupuuna. Rinnalle on rynninyt monet muutkin havupuut - mäntykin on kerännyt suosijansa. Joillekin on pakon sanelemaa hankkia muovikuusi, mutta ovatpa koteihin löytäneet myös erilaiset risupuut.

Kaikesta huolimatta kuusi jatkaa voittokulkuaan.

Joulupuuseuran sivuilla Joulukuusen hoito-ohjeet:
http://www.joulupuuseura.fi/joulukuusen-hoito-ohjeet

Hoito sisätiloissa
Tyven leikkauspinnan on oltava vedessä koko ajan. Jos vesi pääsee loppumaan, tyven solukko kuivuu eikä pysty enää imemään vettä, mistä on seurauksena neulasten ennenaikainen variseminen. Veden kulutus on suurinta ensimmäisen vuorokauden aikana, jolloin veden riittävyys tulisi tarkistaa useasti. Aseta puu mahdollisimman etäälle lämpöpattereista, takoista tai muista lämmönlähteistä. 

Kuusen poisvienti käytön jälkeen
Kuusi riisutaan koristeista ja oksat katkaistaan joko kokonaan tai osittain pois niin että kuusi ja oksat sopivat pussiin eikä neulasia karise muualle kuin oksien leikkauspaikalle. 
Mitä lämpimämmässä ja kuivemmassa tilassa kuusi on, sitä herkemmin neulaset karisevat. Hyvästä hoidosta huolimatta neulasten karisemisessa on luontaista puukohtaista vaihtelua, jota ei voida välttää.


Oma joulukuusi 2016


Latva ei ehkä ole ihan tasaisen täydellinen, mutta kuusen tarina on sitäkin täydellisempi. Tämän joulun paras mahdollinen.
 
Pyrin itse keksimään joka joulu "joulukuuseksi oman jujun". Tänä vuonna kävi "perinteisen mallin" tuuri; Rakennustyömaalla miehet kaatoivat ison määrän puita, joissa oli mukana mm. kauniita jalokuusia. Ennen kuin miehet ennättivät hävittää puut, ehdin väliin ja sain heiltä yhden jalokuusen latvan. Tänä vuonna meillä on siis kaunis hopean harmaa joulupuu olohuoneessa. Kuuselle tuli sittenkin toinen elämä. Hieman jäi nakomaan, etten voinut toteuttaa sitä suunnitelmaa, joka oli ajatuksissa, mutta tämä on kaunis kuin mikä ja ensi vuonna odotellaan taas jotain uutta tarinaa - ehkä tätä nyt toteutumatonta...jos vaan muistan sen vielä 12 kk:n päästä...



Harmahtavan vihreä neulasten sävy toi jotenkin hienostuneen vaikutelman.

Tämä kuusi sulostuttakoon nyt kotiamme ainakin loppiaiseen, ehkä jopa nuutinpäivään.

Kotoa löytyy muutama muukin kuusi, mutta ne ovat hyvin pieniä.

Huonekuusta somistaa joulukalenterin karkkikoristeet.



Kukkamaljakossa komeilee pikkukuusi juurineen ja täytyyhän sitä vessassakin oma puu olla. Vettä pitää vaan muistaa vaihtaa.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Turku Suomen joulukaupunki

Terveisiä Turusta - Suomen joulukaupungista!

Joulun ihastuttavat pyhät alkaa olla elettyä elämää taas kerran - katseet suuntaavat kohti uutta vuotta! Joulun aika on ollut melkoisen mustaa, sillä lunta ei ole ollut yhtään. Toisaalta kaupunki on tulvinut valoja senkin edestä. Joskus lapsena tuntui, että lumi kuuluu aina jouluun ja talveen, mutta niin ei ole enää. Tunnelma syntyy muista tekijöistä. Omaa pihaa on viritetty valomaaksi, mutta kaupungin jouluvalot ne vasta huikeita ovatkin!

Turku julistettiin Suomen joulukaupungiksi 20 vuotta sitten. Joulukaupunki-nimen hohde kuitenkin himmeni jossain kohdin, mutta uutta loistoa aiheen ympärillä on havaittavissa. Erityisesti tänä vuonna tuo nimike on taas osuvasti kohdillaan - siitä on selkeänä esimerkkinä mm. Satusillat! Satusiltoina hehkuvat teatterisilta ja kirjastosilta.


Jossain tuolla kauempana häämöttää Tuomiokirkko, jonka edustalla komeilee Suomen liki kaunein joulukuusi (Kuopio kiri hitusen Turun edelle äänestyksessä).



Näkymä Satusillalta kohti Suurtoria, jossa joulukuussa oli tunnelmallista markkinamenoa ja jouluaattoina torilta julistetaan joulurauha.

Ja toiseen suuntaan katsottaessa kurkotellaan kohti sataman valoja.



Satusillalla pörrää ihmisiä, mutta ihmemaata ihailemassa voi bongata myös lemmikeitä.



Valaistus on kaunis, mutta pyrkii muuttamaan jokiveden väriä kovinkin sameaksi.


Satusiltojen ja laivojen valomeressä on fantastinen tunnelma. Tämä on kansainvälisestikin merkittävää tasoa. On ollut ilo nähdä turisteja silloilla kamera kaulalla.

Kyllä näissä maisemissa kelpaa paseerata - keskustasta jokivartta pisin satamaan!



Laivaravintolat loistavat kilpaa valoillaan ja sillat hohtavat samoin kuusten kanssa.



Jokivarren patsaat korostuvat kauniisti jouluvalojen keskeltä. Ja ylhäällä mäellä pilkottelee kesäteatterin tuulimylly.



Suomen Joutsen hohtaa ylvään valkeana ja päivänkakkarat kasvavat jättikokoon. Kesä tai talvi - aina kukassa.



Niin iso kakkara, että kätkeen taakseen jopa Turun linnan. Tuhansien valojen tuikkeessa kaupunki näyttää juhlavalta. Voitko vastustaa tätä näkymää?

Ensi vuonna 2017 Turku hehkuu entistä hohdokkaammin, joten tämä on vasta alkusoittoa.

KISS MY TURKU!


lauantai 24. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 2016 - luukku 24 aattopöytä

HYVÄÄ JOULUA! Aatto on käsillä ja aamuvirkut hereillä.

Ennen joulurauhanjulistusta on aika miettiä, miten katetaan joulupöytä. Visuaalinen resepti on kirjoitettu ja se menee näin:

- Joka joulu pöydässä pitää olla jokin "uusi juju". Tähän jouluun ostin Ikeasta kuusi-kangasta ja tein kuusesta joululiinan. Se ei maksanut kuin muutaman euron, mutta lopputuloksesta tuli hauska kuusi, joka käy myös allergisille.

Kun liina oli pöydässä laitoin siihen koristeeksi mustia kuusenpalloja. Ne tekivät kivan kolmiulotteisen vaikutelman.

Kattaukseen tulee tänä vuonna nämä isot lautaset ja venäläiset kristallilasit, matkamuistot Pietarista. Paikkakortin virkaa hoitaa Sisiliasta matkamuistoina saadut kävyt ja täytyyhän tännekin ujuttaa muovieläimiä.



Tämä liina on omaan silmään kaunis ja toimiva. Tähän hetkeen niin suuri ihastus, ettei muita kaivata.





Blogi on täyttynyt joulukuun jokaisena päivänä pienistä postauksista. Nyt heittäydytään joulun satumaahan ja annetaan tietokoneen olla rauhassa. On aika etsiä taas uusia ideoita, kulkea ja löytää. Uusi vuosi on lähellä ja ensi vuosi varmasti täynnä juhlaa.

Oikein lämmintä joulumieltä sinulle! Olen iloinen, että olet poikennut täällä blogissa ja toivon sinun tulevan myös uudelleen. Jokainen jätetty viesti lämmittää, joten kirjoita ajatuksia nyt tai myöhemmin. Sukelletaan joulun lumoon!

perjantai 23. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 2016 - luukku 23 syreenisokeri

Se on sitten joulukalenteri edennyt jo loppusuoralle. Tämän jälkeen enää yksi luukku. Huh...miten alkaakin jänskättää. Eilen ehdimme koko perhe olla jo joululahjojen ja tervehdyksien viejänä. Kun etäisyydet on pitkiä saadaan auton mittariin kilometrejä ihan sadoissa, mutta miten ihanaa onkaan käydä muistamassa läheisiä ihmisiä. Olen usein kääntymässä omatekoisiin lahjoihin. Puuhaan mielelläni ja toivon, että niistä tuotoksista on iloa saajalle. Tänään sydäntä lämmitti nähdä tädin ilme, kun veimme hänelle itse tehdyn kärryn, jolla voi maaseudun miljöössä kätevästi kuskata niin vesisankoja, kuin puukuormia ja kaikkea muutakin raskasta paikasta toiseen. Eipä kelkalla oikein mitään tee juuri nyt, sillä säät ovat niin suviset. Kärry on siis ihan napakymppi valinta.

Tästä lumettomasta talvijaksosta tulikin aasinsilta kesään; Mietin joululahjoja ja joulua läpi vuoden. Aina on joku idea heräämässä. 

Viime kesäkuussa ihastelin syreenin kukintaa tuttuun tapaan ja löyhyttelin niiden tuoksua miettien, kuinka tämän tuoksun voisi säilöä. Silloin sain vinkin, että tee syreenisokeria. Syreenit ovat syötäviä.

Ajatus hurmasi heti ja koska pihan pensaat oli muutenkin leikattava, oli kätevää ottaa kukkia talteen, sokeria varten.



Tarvitset
- saman määrän syreenin kukkia ja sokeria 
esim. 3 dl kukkia ja 3 dl sokeria

(Tarvittaessa huuhtele kukat ötököistä ja anna kuivua rauhassa ennenkuin sekoitat sokeriin.)



Sekoitin syreenin kukat ja sokerin. Ravistelin niin, että ainekset menivät varmasti hyvin sekaisin. Purkkia piti ravistella usein, ettei syntyisi kosteuspaakkuja, eikä kukat homehdu. Omat sokerit ovat tekeentyneet kuluneiden kuukausien aikana hyvin, sillä ne on purkitettu kesäkuussa ja vieläkin  täydessä iskussa.



Its söin tätä syreenisokeria räiskäleiden kanssa ja maistuikin muuten hyvältä! Oli siis kelpo vinkki, jota en olisi itse keksinyt kokeilla.

Pullo purkitettua kesää, olkaa hyvät!

Jottei postaus ole pelkkää kesää yhdistetään tähän ripsaus joulumieltä. On tässä kuussa ehtinyt hiukan luntakin olla, mutta toivotaan sitä aatoksikin :)


torstai 22. joulukuuta 2016

JOULUKALENTERI 2016 - luukku 22 sytykekävyt

Aina ennen olen tehnyt sytykeruusuja (muutaman nytkin), mutta nyt oli aika katsoa, miten työstyy ja toimii sytykekävyt. Katsotaanpa, kuinka niillä syttyy. Ainakin ruusut ovat toimineet loistavasti.


Tarvitset

- vanhoja kynttilän jäämiä / pätkiä
- kuivia männynkäpyjä
- vanha kattilan
- pohdit

Olen itse heittänyt reilun määrän kynttilänpätkiä kattilaan (joka on ostettu juuri tätä työtä varten Ekotorilta) sulamaan ja sulatukseen käyttänyt pientä "matkalevyä", sillä en osaa olla sotkematta, kun jotain innolla teen. "Roiskuu, kun rapataan" -sanonta käy toteen ja steariinia löytyy sieltä täältä.

Sen oppisin kantapään kautta, ettei seos saa kiehua liian kuumaksi ja ohueksi nesteeksi, sillä silloin steariini ei tartu kävyn pintaan. Pihtien avulla käpyjä dippaillaan seokseen. Välillä annetaan kuivua ja taas dipataan. Näin massa saadaan tarttumaan paremmin kävyn pintaan.




Kaksin aina kaunihimpi!

Nämä sytykeruusut pääsivät esille myös Parhaat Kotiblogit -joululehden numerossa. Näitä on kiva käyttää myös koristeina! Oletko kokeillut? Ja muistathan ostaa jouluruokaostosten lomassa joululukemiset - Parhaat Kotiblogit -lehti vielä myynnissä!