sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Leikkimielisyyttä pihaan ja puutarhaan

Täällä sitä odotetaan, että ilmat lämpenee...odotusta on toki helpottanut puutarhamessut. Se messuhalleissa leijunut tuoksu viipyy vieläkin muistissa. Muistivihot täyttyy piirustuksista ja muistiin kirjoitetuista asioista. Vielä ei kaikkea pääse toteuttamaan, mutta sitä tehdään, mitä voidaan.

Lelut valloittavat pihan


Leikeissä Plaston rekoilla on ollut tärkeä osuutensa. Vaikkei rekkaleikki enää olisi ajankohtaista on jemmassa silti näitä hienoja leluja. Tänä keväänä rekat pääsivät kuljettamaan narsisseja.

Tervetuloa vaan omat ja naapurinkin rekat!

Vanha hiekkaämpäri pääsi kukkaruukuksi. Kun ympärillä on vielä niin elotonta tuovat nämä virittelyt pihaan oman ripsauksensa leikkimielisyyttä.



Jouluasetelmista vapautunut kori puolestaan pomppaa pyörän tarakalle (pyörä = vanha romulöytö vuodelta 2002, joka jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen). Keväthyasintit ja narsissit keikkuvat suloisesti kyydissä.


Muovieläimet seikkailevat kivikossa ja tuovat pienen annoksen virkistävää vihreää. Pihan koristukset ovat lastenkin mieleen.

- Ihan OK! Tai oikeestaan tosi hauska, tulee rehellinen mielipide.

Näillä edetään kohti lämpöä ja saattaapi olla, että ovat paikoillaan koko kesän.



Kotipihan Jurassic Park!


Turun messukeskuksen Piha & Puutarha messuilla oli kivoja hiekkaleluja tuomassa väriä kevääseen. Tällaiset hiekkalelut sopisi mainiosti pihasomisteiksi, vaikkei näillä kukaan leikkisikään. Eikö?

Tai, mitä sanotte näistä Piha & Puutarha messujen valloittavista kärpässienistä - Puupölkky ja maalattu vati päälle. Tällaisia voisi tehtailla lasten kanssa pihaan useampiakin.


4 kommenttia:

  1. Ei sisustamisen tarvitse todellakaan olla niin vakavaa ja ryppyotsaista. Kiitos piristyksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit ja leikkimielisyys tuovat kivan fiiliksen kevääseen.

      Poista
  2. Olipas kiva löytää blogiisi. Hauska tyyli sinulla, piristävää tutustua välillä vähän erilaisiin ideoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! Toivottavasti löytyy jatkossakin sinua kiinnostavia juttuja!

      Poista