sunnuntai 20. elokuuta 2017

Nyt meni putkeen!

Tässä kesässä on oikeasti ollut monta asiaa, jotka eivät ole menneet suunnitelmien mukaan. Näin kasveihin liittyen sanottakoon, ettei kasvut ja kukinnat ole onnistuneet. Vasta pitkällä elokuussa aloitti kukinnan mm. tuoksuherne ja kultapallo. Molemmat ovat lisäksi olleet niin honteloita, etten muista koskaan ennen moisia olleen. Yleensä on pitkin kesää saanut napsia monia kukkia maljakkoon, mutta ei siis tänä kesänä. Laventelikin jäänyt aivan mitättömäksi.

Alkaa hiljalleen olla se aika käsillä, jolloin ruukkuja ruvetaan tyhjentämään yksi kerrallaan.

Kauniin ja aurinkoisen päivän kunniaksi puuhailin pihassa ja vihdoin oli mahdollisuus leikata kukkia maljakkoon. Eikä mihin tahansa maljakkoon! Tein mielestäni kivan löydön, vai mitä sanot tästä "koeputki-maljakosta"?


"Koeputki-idikset" ovat aina viehättäneet. Erilaisia putkia olen koittanut keräillä, vuosia muttei varasto mitään valon nopeudella ole karttunut. Oli siten helppo ostaa maljakko kerralla.

Kummallista, miten aivan sekalainen joukko kukkia näyttää jotenkin kivalta, täyteläiseltä ja värikkäältä.



Habitat-malliston maljakko edustaa innovatiivisuutta ja modernia ajattelua. Veikkaanpa, että tämä tulee ahkeraan käyttöön.

Näin loppukesässä minulla oli onnea arvonnassa, josta voitin Ilona Pietiläisen kirjan "Talossa ja taivasalla - tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle". Iltojen pimetessä voin siis hyvillä mielen antaa periksi, että nyt oli tällainen kesä ja suunnata ensi vuoteen uusin ideoin. Sytyttelen kynttilät, vaikka on vielä valoisaa. Makaan riippukeinussa ja haaveilen tulevasta. (Kiitos www.marjakuja.fi).



Kyllä tämä hennon sekalainen otos pihaa tuo oman kivan fiiliksen ruokapöytään. Kesä on hyvin putkessa. Tai putkissa. Nyt vähemmän on enemmän.



Syksyn omenasadosta ei ole odotettavissa mahtavaa, mutten sitä odotakaan. Yksi välivuosi "omenoiden hävityksessä" on paikallaan. Silti yksikin omena riittää kivaan DIY-maljakkoon.

Tähän kaivataan siis vain omena, omenapora, kukkia ja lasiputki, joka tässä kohdin on vanha sikarin säilytysputki. Poralla omenaan reikä putkea varten ja simppeli ratkaisu on valmis. Tällä voisi somistaa loppukesän tai syysjuhlien pöydät. Ihan putkeen, tämäkin.


8 kommenttia:

  1. Raikkaita kuvia! Itselläkin jotkut kukat kukkivat tosi myöhään eikä muutenkaan kaikki onnistunut, onneksi monet kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä muutamakin kukka saa aikaan tehokkaan vaikutelman - tuoksuherneen lumoavaa tuoksua olisin kyllä kaivannut pihaan tänäkin kesänä, mutta onneksi edes nyt.

      Poista
  2. Tosi kaunis kukkakooste ja jännä maljakko. Ei sovi tosiaan tällainen viileö kesä kukkien siemenkasvatukseen. Kasvu on hujoa ja kukinnot myöhässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi tykästynyt koeputkiin! Tuo neliö on vielä vankkaa tekoa, eikä tarvi pelätä kaatumista. Sopii siis moneen - voisi olla vaikka hammasharjateline ;)

      Poista
  3. Kauniit kuvat!
    Kiva idea tuossa viimisessä kuvassa.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo "omenamalja" on vanha idea, mutta kummasti joka syksy kuin uusi. Ja sopiihan tämä sovellettavaksi moneen muuhunkin hedelmään.

      Poista
  4. Tosi veikeä maljakko! Ihanat värit ja toisiaan korostavat muodot kukkien sekalaisessa sakissa. Hauska tuokin omenamaljakko, taidan kokeilla joskus, jos vaan löydän sopivan putken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon omenamaljakkoon voi hyvän putken saada monesta yhteydestä puoli vahingossa - vaikka vaniljatangon myyntipakkaus: http://www.prima-mausteet.fi/leivonta-ja-jalkiruokatuotteet-leivontamausteet-vaniljatanko-2-kpl.html

      Poista