perjantai 22. syyskuuta 2017

Syksyn ensimmäisillä sipulikaupoilla

Oli aika esittää itselle kysymys: 
- Haluanko ensi kevääksi pihaan kukkaloistoa? 
No, helppohan tuohon on vastata - tietysti haluan!

Aina pähkin tässä syksyn alussa, mitä se sitten on, jota ensi keväänä toivoisi pihassa ja puutarhassa näkevänsä. Välillä ajattelen paljonkin suunnitelmallisuutta, mutten ole varma, käykö niin koskaan.

Tiedän hyvin, kuinka syvään sipulit pitäisi istuttaa (n. pari kolme kertaa sipulin korkeuden verran.), en tosin ole varma, meneekö yksikään säännön mukaan.

En koskaan kaiva aluetta siististi auki, vaikka kohtaan olisi tarkoitus laittaa suurempikin määrä sipuleita. Istuttelen sinne tänne ja lopulta en muista, mihin kohtaan edellinen meni.

Luulen oivaltavani, että paikka on mitä loistavin, vaikken kuitenkaan tarkkaan mieti, on ko. kohta vettä läpäisevä tai onko se sopivasti hiekan sekainen.

Unohdan kastella sipulit istuttamisen jälkeen ja uskon, että sade pitää huolen.

Mutta jotain teen varmasti oikein - en juurikaan istuta sipuleita varjoon ja suippopää on useinmiten juuri oikein - > ylöspäin.

Mitä valitsin alkupaloiksi?


Kääpiötulppaani (tulipa turkestanica) on yksi suosikkini. Sen hennon aistikkaat kukat pökkäävät esiin jo varhain ja ovat kuin pieniä taideteoksia.


Tässä sekalaista sipulipussukkaa. Multiflora mix on jo nimensäkin mukaan yllätyksellinen sekoitus, Tulipa Triumph Helmar on tehokas keltaisen ja punaisen ilotulitus, Tulipa Lasting Love huokuu arvokkaana kuin punainen sametti, Tulipa White Parrotin viehätys on kerroksellisuus, kun taas Tulipa Queen of Night on todellinen kuningatar.


Laukkakukkien pyöreät kukinnot ovat leikkisiä.


Täysin uudeksi tuttavuudeksi tästä erästä jäi Fritillaria uva-vulpis eli Assyrianpikarililja. Se on näpsäkän korkuinen 20-35 cm:n kukka, joka kukkii touko-kesäkuussa. Istutin sen viininpunaisen maksaruohon sekaan, joten onnistuttuaan tästä voi tulla mielenkiintoinen lähivärien sinfonia.

Hauskinta tässä lienee se, etten enää tarkkaan muista, minne mikäkin tuli istutettua. Enkä edes murehdi asiaa sen enempää. Keräsin sipulipussien pahviset kukkakuvat talteen ja jemmasin ne laatikon pohjalle. Keväällä odotan jännityksellä, mistä nousee mitäkin ja jos oikein lumoudun johonkin tulokkaaseen, kaivan laatikon pohjalta pahvikuvat esiin. Laitan muistiin; tämä on loistava - kannattaa suosia jatkossakin! Muita en edes mieti, niin ei tule sen kummempia pettymyksiä.

- Istuttaakohan muut sipulikukkia näin?

10 kommenttia:

  1. Puoliksi suunniteltu on hyvin tehty, eiku... :) Melkolailla samalla tyylillä mennään täälläkin. Nyt aion laittaa tulppaaneja vähän tiheämmin kuin viime syksynä, näyttävät huomattavasti paremmilta tiheissä ryhmissä. Kääpiötulppaaneihin täytyykin tutustua lähemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pyrin laittamaan isot tulppaanit tiiviiksi ryhmäksi, mutta olen usein keväisin saanut huomata, ettei ihan mennyt nappiin, aina on joku väärässä paikassa. Siksi suosin matalia parvi- ja kääpiötulppaaneita, sillä niiden kohdalla silmään ei niinkään iske, vaikka ryhmä olisikin hajallaan.

      Poista
  2. Etukäteen saatan suunnitella, mutta istutushetken ollessa käsillä muutoksia tulee varmasti. Muiden istutusten lomaan sipulien tunkeminen ei vain aina onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se! Muiden istutusten lomaan, jo tiheiden juuristojen joukkoon, ei niin vaan kaivellakaan sipulin mentäviä paikkoja. Se, mikä keväällä näyttää selkeältä "tuohon kohtaan laitan syksyllä" - ei sitten syksyllä olevaan se ns. aukkopaikka vaan täynnä jotain ihan muuta...

      Poista
    2. Mielestäni tulppaaneita on hankala istuttaa esimerkiksi kuunliljojen kanssa samaan penkkiin. Ja sinnehän ne juuri sopisivatkin ilostuttamaan ennen kuunliljojen lehtien nousemista.

      Poista
    3. Totta. Kukkineet tulppaanit saivat rauhassa "kuihtua" sinne liljojen sekaan. Muttei kaikki olekaan niin helppoa. Pitäisi oikein tehdä kukkamaa kartat, mitä kasvaa missäkin ja mihinkä aikaan. Auttaisikohan se suunnittelussa?

      Poista
  3. Rouva Myttynen täällä, huomenta!Vastasin kommenttiisi blogissani Muistojen laatikkoa jne...Minullakin on koppa täynnä istutettavaa, osan jo kaivoin maan uumeniin.Valkosipulin kynsiä istutan tulppaaniryhmiin, istutatko Sinä? Narsissinsipuleita ei myyrät syö,omani ovat melkein 40 vuotta sitten istutettuja ja leviävät hienosti. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, enpä ole kokeillut valkosipulia tulppaanien sekaan. Ehkä ensi vuonna voisi kokeilla. Ostin tänään uuden almanakan vuodelle 2018 ja laitan aina hyvissä ajoin merkintöjä tulevalle vuodelle, mitä pitäisi milloinkin muistaa. Omat sipulikukkani eivät juurikaan ole levinneet niinkuin sinun - paitsi idän sinililjat. Niistä toivon joskus näkeväni sinisen maton :D

      Poista
  4. :) Samoja kääpiötulppaaneja minäkin piilotin maahan :). Niissä oli erikoisen kauniit sipulit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Sipulit on niin "siistejä" kuin nyt olla voi. Ehkä ensi keväänä saamme paremman loiston näistäkin. Tämän vuoden kevät meni vähän varkain ohi.

      Poista