torstai 7. syyskuuta 2017

Viimeinen näytös, olkaa hyvät!

Miten voinkaan sanoa viimeinen näytös, sillä tämähän on vasta ensiesitys! Koska kesä on ollut varsin poikkeuksellinen, niin minkään ei pitäisi yllättää. Jotkut vaan puhkeaa kukkaan vasta nyt.

Ensimmäiset kesäkukkien ruukut on jo käännetty ympäri ja puhdistettu odottamaan uutta kesää. Samaan aikaan on kesän viimeiset kukkijat juuri päässeet täyteen kukoistukseen. Eletään syyskuuta ja vasta nyt kärhön ensimmäiset kukat aukesivat!

Istutin vuosia sitten hennon kärhön alun villiviinin sekaan ja epäröin, kuinka se jaksaa puoliaan pitää. Mutta siellä se seassa sinnittelee, ei villiviini siis syökään kaikkea alleen. Joka vuosi sydän läikehtii, kun ensimmäiset kärhön kukat erottuvat viherseinästä.




Hortensian kukinta sykähdyttää aina. Oli kannattavaa ostaa viime syksynä lähtöhinnaltaan kallis hortensia reilulla syysalella. Tästä saa taas lisäintoa, mitä pitäisikään ostaa nyt, jotta ensi vuosi toisi lukuisia uusia, suloisia kukintoja.

Syksy olisi mitä loistavinta istutusaikaa, mutta miksi ne pääosin tekee kuitenkin keväällä?


Ylväs daalia yltää kauneimpaansa syyskuussa. Keväällä ajattelin jättää juurakot maahan talveksi, vaikkei ne siellä selviäkään. Mutta nyt tulee taas tunne, jospa sittenkin kaivetaan ylös. Saadaan taasen varastot täyteen yhtä jos toista pussukkaa. Ennen sitä nautitaan vielä näistä loppukesän antimista, alkusyksyn ylväistä kukista. Hämmentävää ihailla kukinnan alkua syyskuussa!

8 kommenttia:

  1. Onpa upea tuo daalia, niin hieno väri. Hortensia on aina yhtä ihana! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalian juurakoita tulee joskus säilöttyä niin, ettei tunnistelaput pysy matkassa :) Ajattelin keväällä, ettei ole väliä, kuinka tämän kohdalla käy, jätän kuitenkin maahan...mutta mutta nyt...jotenkin mielenkiintoinen väri sai taas harkitsemaan, jos sittenkin säästäisi.

      Puutarhahommissa on aina välillä tällaista yksi eteen ja kaksi taakse -askellusta :D

      Poista
  2. Kaunis kärhö, joka vähät välittää syksyn saapumisesta.
    Syksy on kasvien kannalta hyvää istutusaikaa, mutta puutarhuri taitaa jo kaivata lepoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna perinteiset puutarhaodotukset eivät menneet tutun kaavan mukaan, mutta kyllä tämä myöhäisherännäisyys saa taas sydämen sykkimään. Ainakin siinä määrin, että tänään kävin ostamassa monta pussia kukkasipuleita kevään loistoa odotellessa...

      Poista
  3. Ihana blogi- Miten löysinkin sen vasta nyt. Liityin lukijaksesi. Tule sinäkin minun blogiini. http://takaloroppola.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mukava, että bongasit blogini. Kävin jo vastavierailulla ja pääsinkin melkoiseen paratiisiin: Sinullahan kukkii vaikka mitä! Otin blogisi heti lukulistalleni.

      Poista
  4. Ota ihmeessä talteen tuo daalia, kaunis kuin mikä <3 Tosi ihana tuo sin kärhö-villiviini seinä! Syksy alet on kyllä ihan parhautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä erikoista lumoutua kukista näin syyskuussa. Ja kun daalia pökkään kukkansa auki on juurakkoa vaikea hylätä maahan...

      Poista