sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Aurajoki virtaa kausivalona läpi terassin

Viime vuonna selvä askartelijan ja jouluttajan hitti oli tonttuovi. Siitä teki moni oman versionsa ja tonttuovia vilahteli somessa monenmoisia. Tämän vuoden hitiksi voinee povata ihanaa käpyhyasinttia, mutta yhtälailla kankaista ja valoista loihdittuja tauluja. 

Itse tein ensimmäisen kangas+valo -tauluni aikaan, jolloin Marimekkoon ilmestyi Hetkiä-kangas. Se oli heti oma suosikki ja myöhemmin muutoinkin paljon puhuttu. Taulu oli korkea ja näyttävä kokonaisuus valmiina. Sitä samasta tunteesta olen koittanut ottaa koppia, kun olen ihastellut somessa lukuisia erilaisia toteutuksia valotauluista.

- Millainen on minun uusin versioni aiheesta?
- Miten se sulautuu aiempien kausivalojeni ryhmään?

Kohta selviää.

Vallilan kankaista on moni alkanut miellyttää silmää, mutta idean toteutukseen riitti vain yksi kangas ja se oli "Aurajoki". Riina Kuikan suunnittelema Aurajoki kuuluu Vallilan, ehkä tämän hetken suosituimpaan, kaupunkikuosisarjaan. Jokivarren ilta, tuuheat lehtipuut, katulamppu, laivat ja tutut maamerkit. (Tosin pari kohtaa kuvassa ei mene aivan totuuden mukaan, mutta se lienee selvästi taiteellista vapautta. Huomaatko?)

Kangas on leveydeltään 150 cm ja kuvion mitta n. 90 cm.

Aurajoen valot saapuvat terassille

Vallila muutti tilojaan Turun keskustassa ja kankaissa oli alennuksia. Hyvällä alehinnalla sain punaisen sävyisestä Aurajoki-kankaasta juuri sopivan kuvion mittaisen palan ja pääsin toteutuksen pariin.

Ostimme mieheni kanssa laihaa rimaa ja teimme kehikon niin, että ulkoreunaan leveysmitta oli 145 cm ja korkeus 84 cm. Kulmat tsekattiin suoriksi ja kehys niitattiin kasaan. (Ristimitan mukaan pysyi ihan suorakaiteena). Sitten vaan kangas asemoitiin ja niitattiin kehikkoon. Ensin päädyt ja sitten ylä- ja alareuna, ettei kangas ala veulata suuntaan eikä toiseen.

Pian alkoi taustalle led-valojen ripustelu hakaneuloja apuna käyttäen. Tarkkaan piti kuvaa etupuolelta seurata, jotta valaistuksesta tulisi mahdollisimman aito ja sen mukainen, mikä Aurajoen varrella oikeasti on.

Sopivia kulmarautoja ei ollut, ei konsoleita, joten tyydyin reikänauhan ilmeeseen. Siitä teimme ripustuskoukut, jotka ruuvattiin kiinni kehykseen. Naulat paukuteltiin grillikatoksen seinään ja hups! siihen sitä sitten saikin sovitella valmista taulua paikoilleen. Valot päälle ja kausivalojen satumaa on jälleen jatkunut uuteen suuntaan.

II Aurajoki, 
tuon kaupungin halkova kaunotar
loistaa nyt grillikatoksen kyljessä


Grillikatoksen vieressä kasvaa erilaisia havuja. Kun katsoo niiden välistä voi nähdä palasen kauneinta Turkua. Uusin kausivaloni on valmis! 
Kiitos kuuluu taas miehelleni, joka lähti toteuttamaan tätä ideaa mieluusti kanssani.


Miehen työvaiheita, sillä tämä on (kaikesta tärkeydestä huolimatta) kone, johon en mieluusti koske.


Kulmat tarkasti 90-asteeseen.


Niittipyssyllä kangas kiinni kehykseen.



Rullasta rälläkällä irti pala reikänauhaa. 
...Ja vierellä niin elämää nähnyt timpurinkynä. 
- Tiedätkö muuten, miksi timpurinkynä on litteä?
(Vastaus: Jos se tipahtaa kaltevalla tasolla, kuten katolla, taskusta niin eipä vieri alas.)



Reikänauhapalat toimii ihan riittävästi toteutuksessa.


Taakse löytyi viime joululta, vanhat ja ruostuneet, led-valot, joilla aloin etsiä kaupunkikuvaa haltuun.


Lyhty nyt ainakin pitää saada loistamaan kirkkaasti.


Ja testi...kaiken pyörittelyn jälkeen, yhä jokainen lamppu palaa.


Valaistu jokivarsi kankaan takaa. Valoja vaikuttaa olevan paljon, mutta niiden valaisevuus onkin aivan toista, kun taulun kääntää toisinpäin. Huomasin, että tässä työssä valon pitää olla lähellä kangasta siinä kohdassa, jossa sen todella halutaan täysillä loistavan. Alareunassa muutama lamppu käännettiin tarkoituksella poispäin, ettei ns. valonauhalenkki paista liikaa "lenkkinä" läpi.


Tässä sitä nyt loistellaan grillikatoksen rumia peitelevyjä kaunistaen.


Vaikutelma on tyylikkäästi valaiseva kapeassa tilassa.


Vihdoin ihastellaan uutta Vallila-taulua! 

Monet ovat tehneet tämän sisätiloihin, mutta mepä koklataan nyt kankaan kestoa ulkosalla. Syntyi ulkotaulu. Voi olla, että keväällä kangas on ihan likainen, mutta katsotaan nyt, miten säät vaikuttaa ilmeeseen.

- Joko sinulla on kankaasta ja ledeistä tehty taulu?

perjantai 12. lokakuuta 2018

Vanhalle uutta ilmettä

Viherpeukalolla vierähtää hetki, jos toinenkin, kun pääsee näpertelemään. Mieli on aina avoin uusille toteutuksille. Tänään se tarkoitti ihan pientä tuunausta.

II Nautin suunnattomasti,
kun voin tehdä pikkujuttuja
ihan omassa rauhassa.

Vanha metallirengas kynttilätasoineen on usein mennyt poistettavien tavaroiden kasaan, mutta ihan yhtä monta kertaa se on sieltä noukittu takaisin. Tässä esineessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain imua, vaikkei se ole arvokas, ei täydellinen, eikä edes erikoinen.

Pienellä ehostuksella siitä tulee taas uudella tavalla vetovoimainen esine.

Kävin poimimassa kesän viimeisiä (vai pitäisikö sanoa "syksyn") pietaryrttejä ja muutaman käppyräisen männynoksan. Näillä syntyi haluttu kokonaisuus.

Sekaan vain kynttilä ja taas ollaan vanhan lumoissa.


Yhä kauniisti keltaisena hehkuvia pietaryrttejä ja sopivasti käppyräisiä männynoksia.


Vanha kynttilärengas, rautalankaa ja leikkurit.


Musta maalikin oli jo vähän pettänyt, mutta tässä ideassa se jää piiloon sellaisenaan.



Oksat kiinni renkaaseen rautalankaa pyöritellen.


Ja männynoksien päälle pietaryrttiä. Kai tämä jonkun tovin kestää tällaisena.



Kynttilä viimeistelee viritelmän, mutta jatkossa laitan tasolle ison kirkkaan tuikkukipon ja sinne kynttilän, jottei tarvitse pelätä, että kasvit palaa.


- Onko sinulla joku helppo ja nopea vinkki, kuinka tehdä tai tuunailla kynttilänjalkoja?

tiistai 9. lokakuuta 2018

Jokin muu käyttö kuin se, johon esine on luotu

Kesällä uskoin tehneeni suuren ja käytännöllisen löydön. Olin vihdoin kohdannut kivat, 70-lukumaisen vihreät, vanhat kupit, jotka eivät edes maksaneet paljon. Pikkurahalla kuskasin ne kotiin ja hykertelin onnentunteessa. Mutta, kuinkas sitten kävikään.

II Yhdelle vanha kuppi on löytö,
toiselle se on jotain muuta,
minun oli siis löydettävä 
esineelle uusi ulottuvuus

Perheen miesväki ei ollut lainkaan tykästynyt kuppeihin. He olivat valmiita luopumaan niistä mitä pikimmin. Pienen epätoivon vallitsemana mietin, miten tässä näin kävi. No, pakko oli myöntää, etten itsekään niitä alkanut käyttää, sillä kahvi nautitaan vaan paremmin mukeista. Muki kädessä tulee vaellettua ja kuppi yksinkertaisesti on liian pieni nykytarpeisiin.

No, tämä ei kuitenkaan ollut täydellinen virheostos, sillä rakastan tätä vihreää sävyä. Se sopii aivan erityisesti minulle, joka muutenkin rakastan vihreää (...keltaista ja oranssia). Helppoa on keksiä kupille se ns. toinen käyttötarkoitus.

Vanhat kupit ja asetit kynttilänjaloiksi

Ennenkin olen kuppeja koonnut muihin käyttötarkoituksiin ja jälleen oli aika palata tämän vanhan toteutuksen äärelle. Suosittelen tätä sinullekin. Erilaisia kuppeja ja tasseja saattaa kerääntyä lähes huomaamatta, mutta joskus on hyvä aika koota ne yhteen ja todellakin yhteen. Epoxy-liiman avulla saa esineet vahvasti kiinni toisiinsa. Syntyy loistava kynttilänjalka, säilytys- tai tarjoiluastia, mitä nimeä nyt haluaakaan käyttää.

Vihreä kahvikalusto siis todellakin liimautui yhteen.


Kuppi alkuperäistarkoituksessaan.



Usko tai älä, mutta Epoxy-liima tekee pitävää jälkeä. Liimaa on laitettu kupin pohjaan ja painettu tiukasti asettiin kiinni. Kestää nostelua kuvan mukaan. 

Tämä on siis loistava keino käyttää esim. eriparisia kuppeja hyödyksi.


Tyynellä säällä voi kynttilöitä poltella vaikka ulkona.



- Oletko sinä kokeillut jotain vastaavaa?

lauantai 6. lokakuuta 2018

Saanko esitellä oman puutarhan antimia

Omenat ovat kypsyneet. Ja hyvin. Viime vuosi oli melkoinen kituvuosi, mutta tänä vuonna hedelmää on tullut ämpärikaupalla.

Pihan satopuista syöntiomenaa edustava kaneliomena, tuo tuttu nimensä mukaan mausteinen omena, on ollut valmis jo aikoja sitten, itse asiassa koko puu on jo tyhjä. Kaneliompuilla syötettiin peuroja, kaikki halukkaat sukulaiset ja työkaverit sekä tehtiin taas niitä ihania sydänomenoita.

Seuraavaksi kypsymässä oli talviomenaa. Vanha puu alkoi olla äärimmillään, sillä herkulliset omenat painoivat oksat raskaasti maata kohden. Tuntui, että hetkenä minä hyvänsä napsahtaa koko puu katki. Äkkiä piti keksiä, mitä tehdään. Omenapiirakka on hyvää ja omenahillokin maistuvaa, mutta rajansa kaikella. Sadolle piti kehitellä muu käyttö. Ja mikäpä olisikaan ollut parempi idea kuin mehu. Se säilyy ja maistuu aina. Pitkästä aikaa oli oikea hetki tehdä siis omaa mehua.

Aitoa mehua ilman lisäaineita ja sokeria

Onnistuimme saamaan lyhyellä varoitusajalla aamuajan Junnilan mehuasemalle, joten meidän tehtäväksemme jäi kerätä hyvät omenat edellisenä iltana laatikoihin. Yhdestä vanhasta puusta tulee monta kiloa ja otimme siitä äkkiä katsottuna laatikoihin noin puolet sen hetken puussa olevista, joka tarkoitti käytännössä n. 80 kg.

Mehuasemalla omenat menivät punnituksen jälkeen puristimeen. Valmista pastöroitua mehua syntyi nopeaan tahtiin ja valitsimme puolet pullotettavaksi uusiin lasipulloihin (en alkanut säätää omilla pulloilla) ja toisen puolen 3 l:n muovisiin hanapakkauksiin ja niille painetut pahviset laatikot. Siistiä hommaa, johon aikaa kului puolisen tuntia. Pastöroinnissa pullot kuumeni niin tulikuumiksi, että melkein näppejä poltteli, kun pulloja nosti autoon. Mutta voi sitä riemun tunnetta, kun oli ihka omaa mehua.

Tämä omppujen muuttaminen mehuksi on kyllä suositeltavaa. Juomaa riittää pitkäksi aikaa ja avaamattomalle pullollekin luvattiin n. kahden vuoden säilyvyyttä. Avattu pullo säilytetään jääkaapissa ja se pysyy hyvänä monta päivää, joten täydellisen unelma säilyvyys.


Kuvasarjan aloittaa valmis tuote. Ja siinä mielessä valmis, että mehulle on luotu jo oma etiketti ja ne ovat pulloissa kiinni. Etiketin kuva muistuttaa sydänopuista ja alareunassa on linkki blogipostaukseen aiheesta.


Tässä sitä talviomenaa matkasi laatikoissa mehuasemalle.


Joku todella sydämellinen tyyppikin pääsi kuormaan.


Laatikot vaa'alle ja katsotaan paino.


Tässä oli puristus jo tehty, mutta tältäpä siis näyttää puristin.


Aika valita pullomalli ja -määrä.


Näissä on ihanasti vanhaa aikaa.


Hanapakkauksille pahviset laatikot. Aitoa mehua.


Ja sitten pullotus.


Puristuksesta jää jäljelle jännää vihreän ja punaisen sekotteista massaa.


Jäänyt massa kärrätään ulos keräyslavalle.


Voi hitsi, kuinka kiva katsoa tätä kuvaa. Koko perheen osallistuminen ja peukalonjälki on hommassa mukana. Tämä on aito ja hyvänmakuinen oman puutarhan tuote. Pohdiskelin, olisikohan tämä kiva joululahjaidea?

II Haluaisitko sinä tällaisen pullon lahjaksi?


Lisätietoja:

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Valoisaa elämää omien viritelmien lumoissa

Syksyinen pihapiiri on todellinen keksintöjen puuhakenttä. Kesä laitetaan pakettiin pala palalta ja pimeys janoaa uusia, valoisia ideoita. On tavallaan haikeaa kumota daaliat ja ravistella mullat pois. Ensi kesää silmällä pitäen, otetaan kuitenkin mukulat talteen. Hetkessä alkaa varastoon muuttaa ensimmäinen mukulapussi, toinen, kolmas...sitruunapuut, oliivipuu, tuoksupelargonia, viikuna, verililja, muratit, värinokkoset, sinisarja...mutta, mistä saadaan se uusi loisto pihaan? 

Päivät pimenevät ja pitkä pimeä jakso on edessä. Ei ole aikaa jäädä ihmettelemään, sillä hetkessä voi tulla ne kylmät päivät, jolloin mitään ei enää ole mukavaa puuhastaa ulkona sormet jäässä.

Lauantaina pilvien lomasta koitti pilkistää aurinko, mutta päivä oli viileä. Onneksi olin jo tovi sitten suunnitellut pihakoristelun seuraavia vaiheita, kylästellyt kirppareilla ja kompannut varastot. Hyvä tästä tulee, jos vaan ehtii kaiken kasata. Lisää valoa pihaan.

Kausivalo on taikasana

Kausivalo, kausivalo, kausivalo...se on tavallaan uusi sana, sillä aina meinaan sanoa jouluvalo. No, juuri nyt on niiden kausivalojen aika.

- Palan niin halusta nähdä kaiken valmiina, etten voi muuta kuin uppoutua työhön täysillä.

Tässä hetkessä silmissä vilkkuu valoisa tunnelma, monet muistot ja kiitollisuus siitä, että jutut onnistuivat suhteellisen hyvin.

Rönsyilevä tunnelma sopii meille

Muutama päivä sitten sain viriteltyä pihan mallinukelle valohameen. Nyt oli aika jatkaa tätä satumaaksi nimeämääni aluetta. Halusin nuken tuntumaan kristallikruunua muistuttavan valaisimen, jossa olisi kiinnitettynä ledit sekä grillikatokseen perinteisen suojan, sillä oviaukko piti saada kauniisti piiloon talvikaudeksi.

Löysin kirpparilta, ideaani sopivan, halvan kattokruunun. Se oli parhaan alkuperäisen teränsä menettänyt, muttei haitannut, sillä sähköjohdot lähtivät muutenkin pois. Hieman mattamustaa maalia pintaa ja se oli täydellinen idean toteutukseen. Koko komeus lähti matkaan eurolla. Aiemmin olin ostanut valmiiksi risukimpun led-valoja sekä löytänyt varastosta vanhan kerrossängyn tukipuun. Yhdessä näistä syntyi katulamppumainen valaisin mallinukelle.

Grillikatoksen oviaukkoon päätettiin miehen kanssa tehdä mittojen mukaan tukeva kehikko, johon pingotetaan kangasta. Ensimmäisenä ajatuksena oli laittaa siihen säkkikangasta, mutta koska ostimme alkuun liian pienen palan, oli pakko kääntyä sen kuuluisan plan b:n puoleen. Nappasin varastosta parin vuoden takaisen kuusikankaan ja hups! yhtäkkiä meillä sitten olikin joulukuusi pystyssä. 

Ei kai se mitään haittaa, että pihassa on jo kaksi kuusta ja on vasta syyskuu?

Kädet maalissa ja täynnä pieniä rautalangan pistoksia. Jotain uutta, jotain vanhaa. Miten helppoa onkaan rakastua kaikenlaiseen puuhasteluun. Bye-bye kauniit kynnet ja korkkarit. Minä olen vaihtanut aikoja sitten astetta rennompaan.

Pystytettiin omin voimin

Viikonlopun tähtäimessä oli saada suloinen sekametelisoppa kunnolla rönsyilemään. Ja tällainen siitä sitten tuli tähän asti. Homma on vieläkin hieman kesken, mutta olin niin malttamaton, että oli pakko päästä kuvaamaan ja kirjoittamaan aiheesta jo nyt. Lauantaina kuvia räpsiessäni alkoi tietenkin sataa ja eihän se paras kuvaushetki ollut. No, tänään sunnuntaina sain muutaman ehkä paremman kuvan, jotka laitan sitten instan puolelle.


Tässä sitä nyt pojotellaan kameran kanssa sateessa. Mutta hei, kruunu on valmis, oviaukon kuusi loistaa...kyllä tästä jo hyvän käsityksen saa.


Lähtöruudussa uusi amppelikoukku, valmiiksi maalattu kruunuvalaisin ja vielä mustaa väriä pintaansa odottava sängyn reunapuu. Tästä syntyy se "katulamppu".


Jiirisaha-kaapparilla kulmat kohdilleen. Tämä on meillä 100%:sti miehen homma. Itse en halua juuri tähän koneeseen koskea ja siihen on syynsä.


Tällainen kehikko syntyi ruskeasta kestopuusta ja kulmiin vaneriset tukikolmiot.


Nyt vaan kankaan pingotusta kehikkoon. Pientä tsekkausta, että kuusi on oikein päin ja hyvin keskitetty korkeussuunnassa.


Ylimääräiset suikaleet pois ja sitten nitomaan kangasta.


Siististi saimme kankaan kehikkoon, joskin hieman hötkyilin...en silittänyt kankaan taitoksia. Katsotaan, silottaako aika saumat. Hieman se käy valoisalla silmään, mutta pimellä ei huomaa mitään.


Kehikon alareuna kaipaa vielä klosseja, ettei se jää makaamaan ja keräämään kosteutta terassin pinnasta.


Kun kuusiverho oli pingotettu piti seuraavaksi kiinnittää led-valonauha pienillä hakaneuloilla taakse.


Vettä sataa, kuusessa on valot syttyneet.


Ihmeellistä, miten valo vangitsee ihmisen. Tässä sitä vaan jumittui tuijottamaan vesisateessa, miltä valot näyttävät.


Kelpaa just meille, just tänä syksynä.


Tällainen on euron kruunu. Puu on maalattu mustaksi, koukku sopi kuin nenä päähän. Siinä se killuu kruunu, johon viritin ledit rautalankaa apuna käyttäen.


Koristepuun takaa näkyy kaikkea sopivasti.


Voi tätä tunnelmaa. Niin odotan, että saadaan kaikki jutut viimeisteltyä, mutta nyt taas yksinkertaisesti loppui aika. Olihan tässä tehtävä jotain muutakin viikonlopun aikana.

Itse olen varsin tyytyväinen. Tämä on omaan silmään kodikasta. Pojan kaveri tosin kysyi samana iltana;
- "Miksi teillä on pihassa mallinukke?"


- Millaisia kausivaloja teillä viritellään?