sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Vesikelkka muuttuu naulakoksi

Joka kevät, kun aurinko alkaa lämmittää, kaivan esiin maalipensselit. Yhtä sun toista pientä huoltomaalausta on aina tarjolla. Pihassa on erilaisia esineitä ja kaikenlaisia juttuja, jotka pysyvät siellä vuodenajasta toiseen. Säät kuluttavat niitä ja maalit rapisevat.

Näin oli käynyt myös vanhalle vesikelkalle, jonka puuosat alkoivat yksinkertaisesti hapertua. Kelkka suorastaan hajosi käsi, mutta toinen jalas oli jotenkuten iskussa. Koko kelkka olisi hyvinkin saattanut päätyä kaatopaikalle, mutta irrotin ehjemmän puolen ja mietin, voisiko sitä jotenkin hyödyntää.

Kelkan osille uutta käyttöä

Muistin niin, kelkan alkuperäisen käytön isovanhemmilla maalla ja sen, kuinka lopulta omassa kodissa siinä päällä oli aina kesäisin iso ruukkuryhmä kauniita kesäkukkia. En yksinkertaisesti voinut viskata rakasta kelkkaa kokonaan kaatopaikkakuormaan. Se oli palvellut aikanaan maaseudulla mummolassa ja täällä kaupungissa se oli tulla kokonaan tiensä päähän.

Jalaksen kauniin muodon vuoksi suunnittelin laittavani siihen viime syksynä jouluvalot, mutta eipä tullutkaan siihen käyttöön. Se vain nojaili odottamassa jotain muuta. Tänä keväänä päätin tehdä siitä naulakon.

Pursuileva keräilynurkkani väheni siis yhdellä kappaleella. On yhä vaikea heittää kaikki pois, kun aina joku sykkii ajatusta "tästähän voisi tehdä...". Teen joka päivä vähän (ja joskus paljon). Vuosien mittaan olen huomannut, että se on aina paras tapa pitää homma hanskassa. Tekemisestä pitää nauttia ja kauniista kesäpäivistä otettava kaikki irti. Vähälläkin tekemisellä saa paljon aikaan - auringosta, pihastelusta ja ympäröivästä luonnonkauneudesta saa voimaa.


Tältä kelkan jalas näytti projektin alussa. Vanha ruskea väri oli pinnassa joten kuten. Pientä ehostusta kaivattiin, jotta edes joku henki lähtee kulkemaan.



Haurasta puuta, mutta kyllä tästä jotain syntyy.

Teräsharjalla koitin saada hilseilevää maalia pois ja huonoa pintaa siistimmäksi. Autotallista löytyi mustaa terassiöljyä lähes täysi purkki, joten sillä ajattelin muuttaa pikaisesti ilmettä.



Tätä mustaa on viime vuosina käytetty useaan kohteeseen. On hyvä valita kerralla laatu, joka käy moneen.


Pariin kertaan maalattuna tuli sopivan peittävä väri ja vanhat väririppeet jäivät riittävästi piiloon. Halusin tästä pikkunaulakon ja Ikean valikoimista löytyi juuri sopivat koukut.


Haussa oli mahdollisimman pienet koukut, jotka näyttäisi suorastaan kuuluvan jalakseen.

Pohjalista hieman repsotti, joten ruuveilla kasaan. Väri sai rauhassa kuivua ja sitten vaan koukut pintaan. Valmis naulakko löysi paikkansa pihavaraston seinältä.


Listan korjailua.

Alakuvassa: Tässä se on kuin aina olisi ollut. Ulkovaraston seinässä.


Seinällä uusi naulakko saa kaivattua lisäaikaa ja tähän voi nyt ensin ripustella tällaisia vanhoja esineitä. Joskus tässä saattaa roikkua ne aina hukkaan menevät tärkeät pikkujutut.

Usein tulee väkisinkin esiin "kuinka monta tuntia ihmisellä voi elämästä mennä kadonneiden työhanskojen etsimiseen?".  No, nyt saattaisi olla ratkaisu, jos viitsii viedä (ainakin yhdet aina) roikkumaan tähän!


Isot ruuvit kannattelevat jalasta seinällä. Se on tarpeen tullen helppo nostaa pois paikaltaan.


Omenapuun katveessa seinään siirtyy kauniit varjot. Puut ovat kukkineet ja lehdet täydessä terässä.

Pikkufiksaus on tehty. Keskellä kaupungin sykettä voi olla maaseutumaista menoa. Tämä on yksi kappale minun sielunmaisemastani. Se pysyy sellaisena kuin sen haluaa säilyttää.

- Millainen on sinun sielunmaisemasi?

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sait säilytettyä palan vanhaa, etenkin kun sillä on tunnearvoa. Hauska ja paikalleen sopiva naulakko! Ihana myös tuo postaus mummolamuistosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnearvo on aina merkitystä lisäävä tekijä. Muistot säilyvät ja pienillä jutuilla ne kiinnittyvät arkeen. Kyllä isovanhemmat sen tiesivät, että olen vaalija. Aika toimiva ratkaisu syntyi.

      Poista
  2. Vaalija on kaunis sana. Sitä ajattelin nimenomaan ehdottaa ominaisuudeksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalijahan minä. Mutta aika liki on myös kuvaus; "kodistaja".

      Poista