maanantai 30. heinäkuuta 2018

Mitkä taulut jäivät asuntomessuilta mieleen?

Taulun taika

Oman kotimme taiteet ovat alati muuttuvia. Hehkutankin helposti sitä, että koti on vaihtuvan taiteen näyttämö.

Tauluja tulee ja menee - taide sykähdyttää aina. Olen erityisen kiinnostunut taiteen herättämistä tunteista; muistoista, viestistä, tekniikasta, muodoista, väreistä...ja ennen kaikkea ideasta. Esimerkiksi yksi rakkaimmista on Piia Pieviläisen teos Lady bird cherrykotipihan metsäkyyhkyistä muistuttaa Heli Laaksosen ihana Pulu passisvanhaa aikaa henkii Tuhkimo-kanavatyö ja oman lisänsä tuo kaapelikelasta sahattu sydänkin.

Näen paljon mahdollisuuksia ja kauneutta ympärilläni. Ehkä juuri siksi en pysy linjassa taiteen suhteen. Vaikka kuinka tahtoisin, on täysin mahdotonta olla hillitty ja elää tietyn värimaailman tai tyylisuunnan mukaan. Ostan, teen ja sovittelen. Kotona taide on kokeilun ja testailun summa.

Taulun ei tarvitse olla ikuisesti samalla paikalla, 
sillä tietynlainen vaihtuvuus viehättää.

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja on aika suunnata Porin asuntomessuille katsastamaan vuoden uusia tuulia. Messuilla pääsee inspiroitumaan ja kulkemaan, milloin minkäkin asian perässä. Tänään on katseet suunnattu tauluihin ja taiteeseen. Millaisia tauluja on kodeissa vuoden 2018 asuntomessuilla. Tässä muutama poiminta.

Muistot elävät kauniissa kehyksissä

Eletystä elämästä jää usein paljon muistoja. Muistoja, jotka arkistoidaan ja säilytetään. Ehkä laatikoissa varastossa, ehkä jopa esillä, kuten tässä. Alakuvassa erittäin kauniisti kehystetty kastemekko. Tässä on ideaa ja suuria tunteita. Sopii hyvin vähän isommankin pojan huoneeseen. Rouheammat sisustukset ympärillä vaan korostavat tämän taulun herkkyyttä ja ainutlaatuisuutta. Mennyt ja nykyhetki kohtaavat.


Muistatko, tiedätkö - missä sinun kastemekkosi on?

Runsaasti taidetta esillä

Asuntomessujen Herukka (3h + k + s) edustaa tehokkaita ja muunneltavia neliöitä, joissa taideteokset tuovat hienostuneen annoksen ihailtavaksi. Yhtenevät paspartuurit ja kehykset - väreissä ja yleisvaikutelmassa on harmoniaa. Tauluissa on sama henki ja ne sopivat hienosti yhteen suurempanakin ryhmänä.

Tullessani huoneeseen huomio kiinnittyi heti vihreään mekkoon. Harmi, etten saanut kuvasta niin hehkuvaa kuin se livenä oli. Taulun ruusujen hempeä väri on haettu onnistuneesti myös kalusteisiin.


Oikeanpuoleinen mekko-taulu oli heti suosikkini.

Mikä vie huomion?

Messujen Villa Luvia on kuin kevyt, pastellinen siveltimen veto. Seinällä tauluna on mm. mustavalkoinen valokuva, mutta sanoisin, että siltä vie huomion kyllä liukuovi. Ovi on kuin taulu ja, koska se on vielä kahden oven liukuva systeemi, on siinä massiivisuuttakin. Kätevä tilanjakaja. Tässä kodissa ovet ovat tauluja.

Joskus vuosia sitten meillä oli kotona tehty pöytä vanhasta savusaunan ovesta. Siinä oli jotain samaa henkeä kuin tässä.


Harmaan sävy on täydellinen. Hienostunut ja ylellinen.

Pinnat kukkimaan

Talo Haltiattaressa 2-osainen taulu tuo luonnon sisään. Kokonaisuus herkuttelee luonnollisilla sävyillä. Pysähdyn väkisinkin taulun eteen ja huokaan, kuinka osuva teos seinälle on tehty. Se on selvästi täydellinen mittatilaustyö, juuri tuolle seinälle. Taulu on taiteilija Johanna Oraksen maalaama ja kieltämättä saattelee hyvällä tavalla kalusteet oman näyttävyytensä sulavaksi jatkumoksi. Kertakaikkisen vaikuttava. Oodi suurelle oleskelutilalle.


Päivällinen on katettu luonnonhelmaan.


Asuntomessut tuo Porin myös tauluihin

Villa Poijun ikkunasta avautuvat näkymät ovat henkeä salpaavan kauniit. Luonto tuo ikkunoista sisään oman taulunsa, johon ei voi koskaan kyllästyä. Ikkunat tarjoavat raamit kauniille maisemille, joten maisemataulu on aina uudenlainen.

Tauluissa pitää olla ideaa.

Seinälle on tehty uniikki akustinen kangaspintainen karttataulu. Taulu on suuri, mutta vähäeleinen. Kaikesta huolimatta se on niin onnistunut teos kohtaan, että ihastuin välittömästi. Ihmisten pitäisi useammin oivaltaa näitä uniikkeja ajatuksia omiin koteihinsa. Tähän ei pääse kyllästymään. Taulusta pääsee aina kertaamaan kotitalon tarkan sijainnin.


Luonto on paras taulu

Uusissa taloissa kiehtoo aina suuret ikkunat ja valtavat lasiseinämät. Ne antavat tilaa luonnon omalle kauneudelle. Tässäkin lasitetussa parvekkeessa huomaa, kuinka hehkuvaa on vuodenajat. (Tässä kuvassa hieman liiankin hehkuvaa, sillä kuva paloi auringosta täysin puhki). Mikäs täällä olisi istuskellessa, kun joka suunnassa on erilainen taulu.


Luonto hurmaa varmimmin.

Koko seinä yhtä taulua

Kun kodissa on tarpeeksi suuri ja selkeä seinä, jota ei riko oviaukot, kaapit tai ikkunat, on helppo ottaa koko seinä tauluksi. Tässä on mahtipontisuutta kerrakseen. Ja varmasti täysi työ saada messuvieraiden sormet pysymään poissa pinnoilta. Suuret kieltokyltit kieltävät kyllä koskemasta, mutta meidänkin seurueen edessä oli erään messukävijän vaikea olla koskematta. Väkisinkin mieleen tulee, kuinka hyvin teokset säilyvät läpi messujen?


Tämä olisi houkuttava pohja valita jokaiselle perheenjäsenelle oma nuppineulaväri ja neulottaa kartat, kuka on käynyt missäkin.

Jollei taulut näyttele suunnitelmissa suurta roolia voi taulun tunteen tuoda huoneeseen myös tapetilla. Suuret ja hallitsevat kuviot taikovat taas oman ilmeensä. Tässä näyttävää peikonlehteä.


Suuret kuviot, mutta vihreä rauhoittaa.

Taidetta myös ulos

Jos sisältä loppuu tila voi taiteen tuoda myös pihaan ja puutarhaan. Ei lainkaan hullumpi idea maalata puutarhapenkit kertomaan omaa satumaista tarinaansa.

Kokeile ja testaa
kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa.


Ihanasti hehkuvia värejä.



Penkit ja roskakorit ovat syntyneet Porin kaupungin sivistystoimialan ja Cygnaeuksen koulun kuvaamataidon luokkien yhteistyönä.

Kodin Terra -talo by Prisma feat Apulanta

Jos isot kuviotapetit ovat liikaa tauluiksi, voi valinnan kohdistaa vaikka suuriin, söpöihin eläinkuviin seinälle. Tässä Sipe Santapukin stailaamassa lastenhuoneessa taulun paikkaa pitää kissanpentu ja toisessa kurkkii pupu. Taatusti pienten tyttöjen mieleen. Ja huomaa tehokas lattia.


Suurista eläinhahmoista huolimatta seinällä on aina tilaa lasten omalle taiteelle.


Mitä uutta omaan kotiin?

Huomasin, kuinka helposti vaikutuin erilaisista taiteista. Hetkessä kaipasin jotain uutta taulua myös omaan kotiin. Osittain Villa Poijun Porin kartasta ja kodin sijainnista lumoutuneena lähdin hakemaan kartta- / kaupunkitaulua.

Viime aikoina olen tykästynyt kovasti Metropolis - Design by Jussi Lahtinen -taiteeseen. Lahtisen teoksissa jokainen kaupunki koostuu ainutlaatuisesti erilaisista symboleista ja näkymistä. Minun valintani oli Piter - Pietari.

Olen fiilistelijä.
En välttämättä mieti pitkään.
Toimin vaiston varassa.


Design by Jussi Lahtinen. Metropolis-sarja on saanut alkunsa vuonna 2015 Fritz Langin Metropolis-leffan innoittamana. Vierellä mustissa kheyksissä muisto Kööpenhaminan tivolista.

- Millainen on sinun rakkain taulusi?
- Mitä teit tai ostit viimeksi?

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Muistathan sydänomenat?

Aurinko paahtaa, helle hellii...vai helliikö? Pitkä kuumaakin kuumempi jakso laittaa monet kukat, marjapensaat, hedelmäpuut jms. koville. Lämpöä riittää, mutta vesisade olisi niiden kannalta välttämätön. Onneksi on kaivo, josta on riittänyt kasveille, mutta vanhoja puita ei juurikaan ole tullut kasteltua.

Nyt huomaan kuitenkin, että omenapuu on täynnä pieniä alkuja. Ehkä tästä sittenkin saadaan kunnon sato. No, päätin ainakin elellä sen mukaan, että omppuja tulee ja paljon. Aloin viritellä tuttuja sydänomppuja alulle. Jos haluat kurkata aiheesta vanhaa postausta klikkaa tuo sininen linkki auki ja näet lopputuloksen, sillä tänään ollaan vasta lähtöruudussa.

Aiemmin olen käyttänyt paljon paperitarroja, mutta tänä kesänä päätin kokeilla huopamaisia sydäntarroja. Paperi pysyy kyllä loistavasti omenan pinnalla, mutta tämä huopainen luultavasti yhä paremmin.

Ja kaavahan on helppo:

- Osta mieluisat tarrat, joissa on riittävästi tunnistettavaa muotoa. Välttämättä tarran ei siis pidä olla sydän, se voi yhtä hyvin olla tähti tai vaikka kirjaimia. Pääasia, että se kiinnittyy hyvin hedelmän pintaan.
- Pyyhkäise pinnasta mahdollinen irtoroska pois ja liimaa tarra auringon puoleiselle sivulle.
- Jätä omenat kasvamaan ja punastumaan sekä kuviot syvenemään kaikessa rauhassa. Syksymmällä alkaa olla valmista satoa poimittavaksi - punaisia omenoita vihreillä sydämillä.

Voin sanoa, että kerrankin vanha tapa "omenan vieminen" on kerrassaan ihastuttava saajalle, joka ei oikein heti välttämättä oivallakkaan, kuinka näitä oikein tehdään.

Tämä olkoon siis muistutuksena kaikille niille, joille satoa on tulossa omasta pihasta! Nyt on aika liimailla tarroja!


Huopamaisia sydäntarroja oli tällä kertaa valittuna.



Kevyt puristus ja sydän jää pintaan viikkojen ajaksi.





Odottavan aika on pitkä, mutta se ei haittaa. Tästä sitä pukkaa satoa syksymmällä.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Kesävinkkejä! Vierailu Mathildedalin satumaassa

Joskus sitä etsii ihan tietoisesti jotain, mutta joskus löytää ihan etsimättään. Näin kävi minullekin viime vuoden lopulla.

Olin kuullut Mathildedalin kylästä, olin kuullut Teijosta, mutta jotenkin ne olivat vain nimiä, kunnes menin ensimmäistä kertaa paikan päälle jouluaikaan viime vuonna. Sydän jäi sinne.

Tavallaan ei ollut mitään suuria odotuksia, mutta sain kuitenkin yllättyä, miten upeat paikat olikaan jääneet aiemmin tutustumatta. "Elävät ruukkikylät Teijon kansallispuiston kainalossa" on jotenkin niin satumaisen kaunis ilmaus. Talvinen matka halki lumisten maisemien on omaa luokkaansa, mutta niin on kesäkin. Kesällä kaikki avautuu silmien eteen niin toisin. Koitinkin katsoa ihan erilaisia juttuja kuin talvella huomioin. Juuri nyt koko ympäristö on puhjennut täyteen kukkaan. Ja jälleen kerran olen saanut todeta, että luonto voi lumota ilman mitään kikkailuja.

Mathildedalissa vallitsee erittäin onnistuneesti kiireetön ilmapiiri. Tänä vuonna olen saanut monen ihmisen kiinnostumaan paikasta, kun olen kuvaillut kokemaani. Tarinani on yksinkertaisesti oodi kylälle, joka yht'aikaa sykkii elävänä ja toisaalta tarjoaa rauhaa.

Ihmiset vaikuttavat rennoilta ja mukavilta. Täällä tuntuu olevan yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Stressi ja kiire eivät kuulu lainkaan tähän kylään. Enkä edes tiedä, milloin viimeksi pelkkä ympäristö oli huokunut niin taianomaista voimaa. Jos harteilla on hitunenkin murheita ja huolia, on varmaa että täällä ne karisee taivaan tuuliin. Millaista siis olisikaan asua täällä, paikassa, jossa vallitsee niin rauhoittava atmosfääri. Saisi sanoa heipat sanoille "kiire, asap, heti, nyt, eilen valmis"...on siis helppo ymmärtää, miksi haluaisi asumaan juuri tänne. Täällä olisi ihan mahtavaa hurautella polkupyörällä kylänraitilla. Sillä pyöräily on yksi vapauttavimmista liikkumisen muodoista.

Kylä sijaitsee Matildanjärven ja meren äärellä. Luonto, kauniit puut, kapeat tiet, historia, vanhat esineet, putiikit ja elämykset ovat ainutlaatuisia.

Jotenkin hurmioituneena kaikesta kokemastani ja näkemästäni leikittelin kuvilla, yhdistelin ja ihmettelin.


Suuressa alpakka-aitauksessa on ihasteltavaa. Alpakatkin on tavallaan kuin satuhahmoja.



1900-luvun alussa rakennetun puusepänverstaan pihamaalla on kiva DIY-vinkki, jolla ajattelin itse tehdä kotipihaan jonkinmoisen amppelin tai sitten syksyksi sopisi kyllä nämäkin Venetsia lasilyhdyt väriä tuomaan.


Oman vierailumme aikana pääsimme kuokkimaan häihin ja sehän on aina mukavaa. On muuten niin vallan upea paikka, että pitäisikö järkätä itsekin uudet häät?


Ruosteista romantiikkaa osuu silmiin siellä täällä. 

Ruukki. Rakennukset. Rouheus.


Kauniisti virtaava vesi elävöittää maisemaa.


Lämmin. Lumo. Luonto. 


Vierasvenesatama vetää puoleensa. 



Maa. Meri. Mathildedal.


Rannan tuntumassa on pieni, mutta sitäkin suloisempi saunarakennus. Miten hienoa onkaan istua lauteilla, heittää löylyä ja katsella veden suuntaan.


Askeleet lähtevät eteenpäin.

En oikein tiedä, mihin edellinen satu loppuu ja mistä uusi alkaa, mutta tarkoituksemme onkin vaan kulkea päämäärättömästi eteenpäin. Täällä ei kaiken todellakaan tarvitse olla niin suunniteltua, sillä ihmeteltävää riittää joka mutkan takana.


Keskustan kyläravintola Terho, jota kuulin kutsuttavan "yhteiseksi olohuoneeksi". Sellainen se toki olikin. Ihana olohuone, jonka yhdeltä sivulta oli uloskäynti sisäpihalle. Rappuja pisin pääsi myös yläkerran mielenkiintoiseen kauppaan. Portaikossa ehdin taas päästää sen tutun huokaukseni ;"täällä olisi ihana asua!".




Ja mitä siihen yhteiseen olohuoneeseen tulee, niin katso nyt tätäkin kuvaa. Olkkari mikä olkkari ja niin kutsuva. Kyllä tänne tulee mieluusti aikaansa viettämään, juttelmaan ja kuuntelemaan keikkaa.


Matka jatkuu lähimaastoon ja silmiin osuu monia pieniä yksityiskohtia.




Tämä on muuten vallan mainio tapa hyödyntää vanhat, parittomat kahvikupit: tehdä niistä pieniä asetelmia. Miten hienoa onkaan tehdä tällaiset esim. juhliin, jokaiseen pöytään omansa. Siitäkin avautuu nopeasti keskustelu ventovieraidenkin kanssa.


Kippoa, kuppia, ruukkua, mehikasveja, kiviä, tuoli...ja jopa vanhat korkokengät.



Työhuoneen takapihallakin on vapaa meininki ja täällä voisi soudella hiljalleen kuin vanhoissa leffoissa konsanaan.


Voi, kun olisi pieni soutuvene ja voisi lillua tuolla keskellä.

Mielikuva. Muisto. Maisema.


Tältä reissulta piirtyi verkkokalvolle kauniita tuokiokuvia, mutta tulipahan myös ostettua jotakin. Kauan olen niistä haaveillut ja nyt ne suorastaan iskivät silmään suloisessa pikkupuodissa - vanhanajan pyykkipojat - gammaldags klädnypor. Ylen sivuilta bongasin niihin myös DIY-ohjeet, mutta tällä kertaa en käy itse tekemään, vaan kannatan toisen tekemää käsityötä.

Niin, se toinen matkamuisto löytyykin sitten Oli aika -blogin instan puolelta: oliaika_blogi


Vanha ja ruosteinen patjan jousiverkko tarjoaa raamit päivän tuliaisille, alpakkakortille ja Mathildedalin ja Teijo esitteille ja kartoille.



Tänä kesänä Mathildedalista tuntuu tulleen entistä puhutumpi ja kehutumpi alue, vai onko se vaan sitä, että kun kylästä on tullut itselle tutumpi - silmä ja korva erottaa herkemmin kaikki jutut.

- No, niin tai näin...oletko sinä ollut Mathildedalissa?

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Nyt auttaa jäiset puukengät...vai auttaako?

Tänään on ollut suorastaan painostavan kuuma ja tukahduttavaa tehdä töitä sisällä, joten nyt oli juuri oikea hetki keksiä, miten saisi ainakin ajatukset hieman viileämmiksi.

Tein astetta houkuttelevampia jääpaloja ja otin käyttöön kauniin lasin, jotta mielessä pysyy paremmin tuo tuttu lause: "Muista juoda!"


Viilennysyritys hellepäivään.

Alkuun on kiva laittaa kuva valmiista taukojuomasta. Mikä voisikaan viilentää ajatuksia paremmin kuin lukea joululehtiä ja siemailla seljankukkalimpparia puukenkäkukkajääpaloilla (...onko tuollaista sanaa?).

Kukkivat puukenkäjääpalat 

Oli aika kaivella varastosta vihdoin käyttöön syksystä asti säästämäni vanha suklaarasia. Töihin matkatuliaisena Hollannista saatu suklaapakkaus odotti juuri tätä hellepäivää, sillä olin jo aikoja sitten keksinyt, miten rasian aion käyttää. Töissä naposteltiin porukalla suklaat, mutta rasialle oli heti jatkokäyttö mielessä.


Alkajaisiksi pesin suklaarasian puhtaaksi vanhoista suklaahipuista.



Marketista olin ostanut valmiiksi odottamaan, juuri tätä hetkeä varten, rasiallisen syötäviä orvokkeja.


Orvokit olisivat saaneet olla ihan pikkuriikkisiä, mutta kai se näilläkin idea jotenkin onnistuu.



Asettelin kukat suklaarasiaan.


...ja vettä päälle. Sitten pakastimeen.


Jääpalat ovat valmiita käyttöön.



Juomat lasiin ja jääpalat mukaan. On niin kuuma, että puukengät alkavat heti sulaa...


Hetken on viileää juomaa. Ulkona kaikki maistuu niin paljon paremmalta.
- Taitu samalla tukala helle siedettäväksi.


Yli 30 asteen lämpötilat ovat jatkumassa lähipäivinä, joten ehkä luen yhä enemmän talvisia juttuja ja teen hauskoja jääpaloja :)

Pientä blingiä työnteon lomaan. Ja koska päivä on taittunut iltaan on aika mennä kastelemaan rutikuivia kasveja ulos. Kerkesin juuri eilen istuttaa uuden puun, koristepensaan ja viinimarjapensaan, joten nythän pääsenkin ahkerasti tsekkaamaan, vieläkö kaivossa vettä riittää.