sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Aurajoki virtaa kausivalona läpi terassin

Viime vuonna selvä askartelijan ja jouluttajan hitti oli tonttuovi. Siitä teki moni oman versionsa ja tonttuovia vilahteli somessa monenmoisia. Tämän vuoden hitiksi voinee povata ihanaa käpyhyasinttia, mutta yhtälailla kankaista ja valoista loihdittuja tauluja. 

Itse tein ensimmäisen kangas+valo -tauluni aikaan, jolloin Marimekkoon ilmestyi Hetkiä-kangas. Se oli heti oma suosikki ja myöhemmin muutoinkin paljon puhuttu. Taulu oli korkea ja näyttävä kokonaisuus valmiina. Sitä samasta tunteesta olen koittanut ottaa koppia, kun olen ihastellut somessa lukuisia erilaisia toteutuksia valotauluista.

- Millainen on minun uusin versioni aiheesta?
- Miten se sulautuu aiempien kausivalojeni ryhmään?

Kohta selviää.

Vallilan kankaista on moni alkanut miellyttää silmää, mutta idean toteutukseen riitti vain yksi kangas ja se oli "Aurajoki". Riina Kuikan suunnittelema Aurajoki kuuluu Vallilan, ehkä tämän hetken suosituimpaan, kaupunkikuosisarjaan. Jokivarren ilta, tuuheat lehtipuut, katulamppu, laivat ja tutut maamerkit. (Tosin pari kohtaa kuvassa ei mene aivan totuuden mukaan, mutta se lienee selvästi taiteellista vapautta. Huomaatko?)

Kangas on leveydeltään 150 cm ja kuvion mitta n. 90 cm.

Aurajoen valot saapuvat terassille

Vallila muutti tilojaan Turun keskustassa ja kankaissa oli alennuksia. Hyvällä alehinnalla sain punaisen sävyisestä Aurajoki-kankaasta juuri sopivan kuvion mittaisen palan ja pääsin toteutuksen pariin.

Ostimme mieheni kanssa laihaa rimaa ja teimme kehikon niin, että ulkoreunaan leveysmitta oli 145 cm ja korkeus 84 cm. Kulmat tsekattiin suoriksi ja kehys niitattiin kasaan. (Ristimitan mukaan pysyi ihan suorakaiteena). Sitten vaan kangas asemoitiin ja niitattiin kehikkoon. Ensin päädyt ja sitten ylä- ja alareuna, ettei kangas ala veulata suuntaan eikä toiseen.

Pian alkoi taustalle led-valojen ripustelu hakaneuloja apuna käyttäen. Tarkkaan piti kuvaa etupuolelta seurata, jotta valaistuksesta tulisi mahdollisimman aito ja sen mukainen, mikä Aurajoen varrella oikeasti on.

Sopivia kulmarautoja ei ollut, ei konsoleita, joten tyydyin reikänauhan ilmeeseen. Siitä teimme ripustuskoukut, jotka ruuvattiin kiinni kehykseen. Naulat paukuteltiin grillikatoksen seinään ja hups! siihen sitä sitten saikin sovitella valmista taulua paikoilleen. Valot päälle ja kausivalojen satumaa on jälleen jatkunut uuteen suuntaan.

II Aurajoki, 
tuon kaupungin halkova kaunotar
loistaa nyt grillikatoksen kyljessä


Grillikatoksen vieressä kasvaa erilaisia havuja. Kun katsoo niiden välistä voi nähdä palasen kauneinta Turkua. Uusin kausivaloni on valmis! 
Kiitos kuuluu taas miehelleni, joka lähti toteuttamaan tätä ideaa mieluusti kanssani.


Miehen työvaiheita, sillä tämä on (kaikesta tärkeydestä huolimatta) kone, johon en mieluusti koske.


Kulmat tarkasti 90-asteeseen.


Niittipyssyllä kangas kiinni kehykseen.



Rullasta rälläkällä irti pala reikänauhaa. 
...Ja vierellä niin elämää nähnyt timpurinkynä. 
- Tiedätkö muuten, miksi timpurinkynä on litteä?
(Vastaus: Jos se tipahtaa kaltevalla tasolla, kuten katolla, taskusta niin eipä vieri alas.)



Reikänauhapalat toimii ihan riittävästi toteutuksessa.


Taakse löytyi viime joululta, vanhat ja ruostuneet, led-valot, joilla aloin etsiä kaupunkikuvaa haltuun.


Lyhty nyt ainakin pitää saada loistamaan kirkkaasti.


Ja testi...kaiken pyörittelyn jälkeen, yhä jokainen lamppu palaa.


Valaistu jokivarsi kankaan takaa. Valoja vaikuttaa olevan paljon, mutta niiden valaisevuus onkin aivan toista, kun taulun kääntää toisinpäin. Huomasin, että tässä työssä valon pitää olla lähellä kangasta siinä kohdassa, jossa sen todella halutaan täysillä loistavan. Alareunassa muutama lamppu käännettiin tarkoituksella poispäin, ettei ns. valonauhalenkki paista liikaa "lenkkinä" läpi.


Tässä sitä nyt loistellaan grillikatoksen rumia peitelevyjä kaunistaen.


Vaikutelma on tyylikkäästi valaiseva kapeassa tilassa.


Vihdoin ihastellaan uutta Vallila-taulua! 

Monet ovat tehneet tämän sisätiloihin, mutta mepä koklataan nyt kankaan kestoa ulkosalla. Syntyi ulkotaulu. Voi olla, että keväällä kangas on ihan likainen, mutta katsotaan nyt, miten säät vaikuttaa ilmeeseen.

- Joko sinulla on kankaasta ja ledeistä tehty taulu?

14 kommenttia:

  1. Oi miten ihana valotaulu ja niin hauska idea! Tuota pitää kyllä kokeilla:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei paljoa vaadi, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla. Valoissa on ripaus taikaa, joka sopii syksyyn ja talveen.

      Poista
  2. :) taitaa olla tämän syksyn -hitti-juttu:)) siisti!!!
    Minulla ikivanha ikkunapoka...siihen jotain minun "kotikaupungista".
    pitääpäs miettiä....
    Mukavaa tunnelmallista lokakuuta "aurajoen -rannalle" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunanpoka on varmasti just sopiva tähän. Sopiva kangas ja vualaa! Nyt vaan kangaskaupoille!

      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Upea toteutus, Titta <3 Loistoidea toteutettavaksi vaikka miten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kankaita voi uloskin viritellä. Syksy ja talvi kaipaavat omat loistonsa. Saapa nähdä, jatkuuko meidän "satumaa"...

      Poista
  4. Olipas näyttävä ihanuus! Valotaulut ovat ihania kun aihe ja värit osuvat kohdalleen ♡.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vähän sellainen ihanasti aidon näköinen. Kun siristää silmiä, voi melkein kuvitella olevansa joen rannalla. Sopisi myös kesäiltoihin.

      Poista
  5. Tosi kaunis valotaulu! :) Ihanat värit kankaassa, toki maisema on kaunis myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurajoki on jo paikkana niin kaunis ja Vallilan kangas todella onnistunut. Kyllä sitä kelpaa katsella.

      Poista
  6. Voi Ihmettä! Ekasta kuvasta luulin oikeasti että ihan oikea Aura sieltä puskan takaa pilkistää! Vähän ihmettelin miten voi olla noin keskellä kaupunkita tuollainen paikkka mutta kun en enempiä tunne niin kuva meni täydestä kunnes totuus alkoi paljastua . . .
    Hieno, hieno teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olipa hämäys. Mutta täytyy sanoa, että on tämä hieno sijainti olla Aurajoki terassilla. Hieno kangas kauniista maisemasta.

      Poista
  7. Huomasin että jotain tuttua on kuvissasi, nimittäin aurajoki, sehän valaistaan erivärisillä valoilla taas tänäkin syksy talvena, mistähän saisi tuota kangasta, mistä itse ostit, wiklundin talossa on se kangaskauppa,olisikohan siellä tuota kangasta, ? liityin tänne koska taidat myös olla turkulaisia, ja blogistasi voin löytää ideoita itsellenikin, sinulla on kaunis blogi myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä, joka oli mennyt minulta vahingossa ohi, mutta nyt.

      Minun Aurajoki-kankaani on Hansa korttelin Vallila-myymälästä. Sitä taitaa olla myös Raision Myllyn Prismassa Vallila-osastolla heti sisääntulon kohdalla.

      Tervetuloa vaan kylästelemään Oli aika -sivuilla! Toivottavasti löytyy kivoja idiksiä sulle :)

      Poista