tiistai 29. tammikuuta 2019

Kylässä sanamaija Heli Laaksosen luona

Kaunein mahdollinen talvipäivä ja ohjelmassa on vierailu sanamaijana tunnetun Heli Laaksosen kotiin. Nenät suunnataan kohti Rauman Lappia ja tarkempana päämääränä on päätyä Kodiksamin kulmille. Matka ei ole kovin pitkä, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Laitilaan asti on selvää reittiä, mutta sitten alkaakin se "etsin kunnes löydän sun" -osuus. 

Metsät ja pellot hehkuvat valkoisina kuten myös tiet ja tienpientareet. Takkasilmäinen saa olla, ettei koko maan yli pyyhkäissyt puhtaan valkoinen lumi ohjaa meitä pois tieltä. "Käänny vasemmalle, käänny oikealle" määräilee navigaattori ja eteen tupsahtaa lukuisia autiotaloja, uudempia ja vanhempia asuttuja taloja...on silkkaa onnea matkassa, että pystyy ilman kommervenkkejä löytämään kohteeseen. Reissumme saa pieniä iloisia vivahteita, sillä ajelemme hieman pidemmän kaavan kautta - vieraiden ihmisten pihoilla ja verstaiden kiertoteillä. Reitti alkaa tuntua jo väärältä, mutta epätoivoisen pikkuseikkailun jälkeen tienposkessa odottaa kirkkaan punainen kelkka, joka on meille merkki "olet saapunut kohteeseen!".

Olen kirjoittanut Heliin liittyvistä asioista ennenkin, mutta nyt oltiin kirjaimellisesti "Helil kyläs".

Miten ihana kotitalo!

Selkeästi kolattu pihatie on kutsuva. Suurten koivujen muodostamaa pihaporttia vartioi kaksi jykevää ja suurta hirveä. Puiden välissä keinuu satumainen sähköputkista tehty himmeli kausivaloineen. Olemme todella tulleet taiteen tyyssijaan.

Heli pyrähtää ulos kiehtovan kauniin, 1800-luvun talon ulko-ovesta.

- "Ajatel, te löysitte tän! Tervetulo!"

360 asteen pyörähdys pihamaalla ja ensimmäiseksi onkin kysyttävä himmelistä lisää. Se on näyttävin himmeli, jonka ikinä olemme nähneet ja luultavasti painavinkin, sillä painoa oli n. 12 kg. Heli kertoo näiden olevan erään kyläläisen käsitöitä ja silmiini syttyy välittömästi uusi liekki..."missähän tällainen olisi omalla kotipihalla?"

Astumme tupaan, jossa meidät vastaanottaa ihana lämpö. Heli tarjoaa villasukkia, mutta meilläpä onkin ihka omat matkassa, sillä tunnemme kyllä hitusen maalaiselämää. Tiedämme, ettei Heli tunnustaudu olevansa mikään huushollaaja, joten meillä on pakattu tuliaisiksi Tean maukkaita jättilihapullia, salaattia, donitseja...sekä kyniä. Niin, todellakin kyniä. Vuonna 2004 perustettu Sanatoimisto Hulimaa on Helin toiminimi monenmoiselle viestinnälle ja kesällä 2016 se sai rinnalleen kirjojen julkaisuun ja kuvitukseen keskittyneen aputoiminimen Kynälä. Nämä tuliaiskynät jotenkin niin tuntuivat kuuluvan tuohon Kynälään. Kynät ovat aikanaan päätyneet minulle Laitilasta, jossa Munamarkkinoiden aikaan kadut täyttyvät myyjistä ja Rompetori kaikenlaisista aarteista. "Aarrekynät" kainalossa matkasin markkinoilta kotiin ja nyt samaiset kynät kainalossa Helin luo.


Toin Helille muutaman kynän tuliaisiksi, sillä nämä niin tuntuivat kuuluvan juuri tänne.

Istuimme pöytään, nautimme tarjoilusta ja rupattelemme kuulumiset. Helin tarinoita onkin kiva kuunnella - hän miettii syntyjä syviä, kuvailee asioita hersyvän hauskasti ja tunnistaa herkästi murehtimisen paikat.

Kaiken kaikkiaan täällä Kodiksamissa tuntuu kyllä täydelliseltä. Vanha talo huokuu tuhansia tarinoita. Esineet ja sisustus myötäilevät talon henkeä. On kuin olisi aikamatkalla, jossa kaikella ympäröivällä on syvä merkitys. Sielunmaisema. Tämä on suoranainen unelma ihmiselle, joka rakastaa tekemistä ja elämää aidoimmillaan. Tässä miljöössä voi keskittyä luomistyöhön ja nauttia kaikessa rauhassa arjesta ja elämisestä yleensä. Puiden kanto ja poltto tuo sellaista kodikkuutta, jota ei voita mikään. Ison tuvan puulaatikkokin on alkuperäisiä vanhoja peruja. Se on mitoiltaan juuri tilaansa tehty ja toimiva.

Heli ja elämänkumppani Miikka omaavat samoja arvoja - Heidän sydämensä sykkivät aitoudelle, itse tekemiselle ja vanhan arvostukselle. Tilalla vallitseva rauha tarttuu. Toisaalta täällä voisi kukkua vaikka yöt läpeensä, eikä kukaan häiriintyisi. Mahdollisuudet ovat monet.

Punamultainen talo on 26 metriä pitkä. Talossa ei ole tehty suuria remontteja, mieluummin perusteellisesti kaivettu historia esiin. Maalaisunelma ei tunne muovimattoja, eikä kovalevyä - täällä henkäilee aidot hirret ja hempeilee aito puu. Isossa talossa elellään talvella pienemmissä tiloissa; lämpiminä pidetään iso tupa, ennen muinoin ruokakomerona palvellut söpö työhuone, isompi työhuone, kirjastohuone ja makuukamari. Talon toisessa päässä sijaitseva kesäsali ja jännittävät pikkuhuoneet ovat viileät. Kesäsalissa huomion vie mm. nurkka, jossa on kadehdittavan laaja höyläkokoelma sekä Miikan uusi taidehankinta - jättimäinen taulu. Isossa talossa voi taulukin olla lattiasta kattoon ja seinästä seinään. Kadehdin, sillä itsellä seinätilaa ei tunnu koskaan olevan riittävästi.

Täällä ollaan niin yhtä kaiken ympäröivän kanssa. Miikka syöttää pihan siivekkäitä ystäviä ja täyden palvelun talossa on eläinystäville keittiö avoinna 24/7. Näyttävän kuusen suojissa onkin monenlaista pörhältäjää. Kun ilta hämärtyy, saamme nähdä, kuinka yli 20 metrinen kuusi syttyy upeaan loistoon - kausivalo on ripustettu valaisemaan korkealta latvasta aina maahan asti. Vau! Maaseudulla kaikki on vaan niin ainutlaatuista.

Mitä uutta tulossa?

Uusi taidenäyttely alkaa helmikuussa

Viime vuonna olimme Helin ensimmäisessä taidenäyttelyssä "Rakas, kutsusin meil 100 viarast" Harjavallassa. Tälle vuodelle on tulossa jatkoa, kun helmikuussa aukeaa Tuusulaan, Taiteilijakoti Erkkolaan Heli Laaksonen - Ilma luppa - maalauksia margariinirasiaan, puulle ja muulle -näyttely. Näyttelyaika on 6.2.-19.5.2019. 

Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula

Heli Laaksosen tie Tuusulaan kulki Harjavallan kautta. Esikoisnäyttely Emil Cedercreutzin museossa herätti laajalti mielenkiintoa ja sitä kautta tuli myös kutsu Erkkolaan.

- Olen ain maalaamist rakastanu, mut nyy ko tuan töitäni ihmiste ilmoil, mun miäle hiipi epäilys. Onk runoilijana lupa tähä? Saak mää pittä tairenäyttely vaikken ol koulujaka sihen käyny? Astunk mää jonkun toisen tontil ilma luppa? Semmosen päätelmän mää tein, et ei semmost luppa voi mul kukka antta eikä sitä evätä - mää olen tääl maalausteni kans Erkon viaraana iha omal luval!, Heli tuumii.

Helin töissä on vahvasti aistittavaa luonnonläheisyyttä. Jokainen teos on kuin runo, pohdiskeleva ja usein myös leikkisä. Arjen asioita ja luontoa yhdistyy parkkikiekoissa, linnunpöntöissä ja einesrasioissa. Puu ja valmiit esineet muuntuvat kiehtoviksi teoksiksi Helin käsissä.

- Maalaan ussen puupinnoi, akryyliväreil. Julkine maalamine o mul aikalail uus laji. En ossa maalata iha mitä vaa, mut kompensoin puuttei hakemal näkökulmi ja ihmettelyn aihei - siin miäles se o vähä niinko runonkirjotus, kuvailee Heli suhdettaan maalaamiseen.

Kaikkea tätä kauneutta ja pohdintaa kannattaa ehdottomasti suunnata katsomaan Taiteilijakoti Erkkolaan. Runoilijana tutuksi tullut Heli on taitava taidemaalari ja mikä ihaninta, jokaisella hänen työllään on aina oma tarinansa, joka lisää teoksen arvoa merkittävästi.

Ihan vaan pohdin tässä samalla, oletko koskaan miettinyt, mistä kaikesta Heli Laaksonen on sinulle tuttu? Kurkkaa ihan silkkaa uteliaisuuttasi Helin ansioluettelo tästä ja skrollaa vaan reilusti, lista on pidempi kuin uskotkaan.

Lähtiessä seisomme pihalla ja nautimme siitä, miltä hiljaisuus kuulostaa. On aika pakkautua autoa ja lähteä kotiin. Paluumatka on vähintään tulomatkan kaltainen seikkailu, mutta nyt silmiin kiinnittyy Kodiksamin kylän tunnusmerkit. Sähköputkihimmelit keinahtelevat tuulen voimasta siellä täällä. Taiteenmerkkejä siis osuu silmiin paljon tulomatkaa enemmän. Pimeys ja sinertävänä hohtava hanki saavat hyvin ymmärtämään, kuinka upea paikka tämä on.

Maaseutu antaa luovalle ihmiselle rauhaisan työilmapiirin ja uutta todellakin syntyy. Heli vinkkaakin, että uutta on tulossa, niin kirjaa kuin kiertuetta. Ole siis kuulolla, hienoja uusia juttuja luvassa tänä vuonna.


Kuistilta sisään astutaan persoonallisen kauniista ovesta, jonka juju aukeaa vasta tupakeittiön puolelta. Maalaismaisema pikkulintuineen.


Tässä talon yksi työhuone. On muuten rauhoittava istua pöydän ääreen ja katsoa ikkunasta ulos. Näky tarjoaa kaunista luontoa silmän kantamattomiin. Luova työpiste siis.


Kirjastohuone on pullollaan kirjoja. Täällä kuluisi tunti jos toinenkin. Huomaa pärekorissa istuskelee Sylvia, Tuija ja laulava patja -kirjan hahmot.


Tässä huoneessa luetaan ja luodaan. 


Talon toisessa päässä sijaitseva kesäsali on viileä. Kesäsalissa huomion vie mm. nurkka, jossa on kadehdittavan laaja höyläkokoelma!



 Tunnistat varmasti kesäasuisen maitohorsman, mutta tiedätkö, miltä se näyttää talvella? Linnut ovat jättäneet puumerkkinsä talviseen asetelmaan.


Tämä ovi on varmasti monille tuttu Helin Harjavallassa olleesta taidenäyttelystä, Rakas kutsusin meil 100 viarast. Taidenäyttelyn ulkopuolella, kotona ovi johtaa käsienpesupaikalle.



Talon ulkoseinään nojaa vanhat peiliovet, jotka antavat raamin pihan taidenäyttelylle. Ajankohtaisuutta edustaa lukuisat lyhdyt, sukset...omasta mummolasta tuttu esite - viikatekin löytyy asetelmasta.



Tämä oli se satumaistakin satumaisempi ensi näkymä, kun saavuimme pihaan.



Pirtsakka Heli ja ihana potkukelkka. Sellaista olen haaveillut omaankin pihaan. Voisiko kaupungin keskustassakin kulkea kelkalla?


Ja tämä himmeli. Voi taivas, kuinka näyttävä. Kyllä ihmisillä on taitoa.


Himmelin alla on leppoisaa kuunnella hiljaisuutta.

 
Sanamaija Heli Laaksonen pukeutuu aina ihanan värikkäästi ja persoonallisesti. 




Pihapiirin komein kuusi kausivaloissa.



Tuolla jossain se häämöttää - tie. Matka kotiin alkaa. Koivuporteista onkin ylvästä kulkea, kun hirvet vartioivat. Kiitos Heli & Miikka, että pääsimme kylästelemään teille ja kiitos Tea matkaseurasta!


Matkalukemiseksi sain vironkielisen lastenkirjan Kala-aabits.
"Tule koos Aadi ja Elli perega seiklema!" ja tulenhan minä. Seikkailemaan on aina kiva lähteä ja tässä kirjassa erityisesti Aadin ja Ellin perheen kanssa. 
_____________________

Muista! Helmikuussa aukeaa Tuusulaan, Taiteilijakoti Erkkolaan Heli Laaksonen - Ilma luppa - maalauksia margariinirasiaan, puulle ja muulle -näyttely. Näyttelyaika on 6.2.-19.5.2019. 
- Ehkä nähdään siellä?

Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula

torstai 24. tammikuuta 2019

Täällähän on satumaista metsäilyenergiaa

Vihreää kultaa ja aromaattisia tuoksuja. Rauhaa ja puhtautta. Aikaa ja onnea. Vapautta ja liikettä. Uutta ja vanhaa. Siinäpä osuvia sanoja kuvaamaan, mitä metsäily parhaimmillaan tarjoaa.

Metsä. Sitä voi helposti kuvailla sanoin; "lempipaikka", "rauhan tyyssija", "sen lähellä haluan asua"...ja onneksi asunkin.

Kun ihminen kaiken kiireen keskellä kaipaa irtautumista ajatuksista ja väylää löytää uusia ideoita, mikä onkaan parempi tapa päästä tavoitteeseen kuin poiketa metsäretkelle. Taianomainen metsähetkien kokeminen lataa sisäiset akut luonnollisella voimalla ja onhan pieni happihyppely muutoinkin aina paikallaan. Kotiovelta voi hetkessä samoilla tammimetsässä, törmätä metsäkaurislaumaan tai bongailla lintuja, mutta paljon muutakin kaunista on tarjolla.


Kartta Kurjenrahkan kansallispuistosta.

Talviretkellä Kurjenrahkan kansallispuistossa

Kun talvi vihdoin tarjoilee kauneinta antiaan, on aika lähteä kauemmaskin metsäilemään. Ihan parhaita näyttämöitä tarjoavat kansallispuistot luonnon monimuotoisuudella. Tammikuu toi kunnon talvipakkasia, mutta myös ne ihanan valkeat talven taikamaailmat. Tämä on juuri se kohta, jolloin pitää todeta itselleen "tartu hetkeen".

Kaupungin kiihkeästä sykkeestä on rauhoittavaa poiketa Kurjenrahkaan. Takuuvarmaa on, että mieliala kohoaa ja stressi kaikkoaa. Monien alkuvuoden murheellisten uutisten jälkeen metsällä on oikeasti rauhoittava vaikutus. Ei tarvitse pohtia eilistä eikä hötkyillä huomista. Kaikki on vaan tässä ja nyt.

Olen aina ihaillut vanhan työkaverini tapaa pakata rinkkansa ja suunnata luonnonhelmaan, kansallispuistoihin - hyvät kengät, oikeat vaatteet ja muutaman päivän tarpeisiin riittävät muut varusteet selässään. Kilometrien samoiluja, metsissä riippumatoissa nukuttuja öitä, vailla ylellisyyksiä ja mukavuuksia. Itse en ole vielä tälle tasolle yltänyt, mutta voin hyvinkin elää koettuja tunteita hänen värikkäiden tarinoidensa kautta. Kuvaukset hyttysten pistoista tuntuu omalla iholla ja niskaan saadut sateet saavat miltei aivastelemaan ihan kotolämmössäkin. Kaikkein parasta antia on kauniit kuvat ja henkeäsalpaavat maisemat. Kun katsoo hänen metsäilykuviaan, niin elää vahvasti mukana ja kuin huomaamattaan vetää keuhkot täyteen ilmaa. Se on eläytymistä täydestä sydämestä.

Talvisella Kurjenrahkalla ladut saattelevat suoluonnon keskelle, jossa voi vaan aavistella paikan näkymän kesäisin. Kurkien kotipaikan. Täällä on oikeasti epätodellisen kaunista. Edessä avautuva maisema tarjoaa avaimia, joilla voi helposti avata ajatuksiaan ja mielikuviaan kohti mielekkäitä päämääriä. Täällä voi ympäristöstä ammentaa esiin niitä osasia, jotka muokkaavat omasta elämästä sellaista kuin sen haluaa olevan. Oikeasti talvestakin voi nauttia ja löytää paljon hyviä puolia.

Kaipaatko kauneutta, etsitkö uusia seikkailuja? Lisätietoja Kurjenrahkan kansallispuistosta tästä.

Reilut parkkipaikat, huolletut reitit, keittokatos, wc, laavut ja luontotupa avittavat onnistuneeseen retkeilyyn.

Mitä löysin kansallispuistosta?

Kun pääsimme oman seurueemme kanssa metsäpolulle astuimme kuin toiseen maailmaan. Polulla ihmisen pienuus korostuu jylhien korkeuksiin kurkottavien kuusten juurella. Kun kääntelee päätää, voi huomata kauneutta kaikkialla. En koskaan kulje niin, ettenkö tallentaisi sisäiselle kovalevylleni kuvia ja ympäristöä. Ja mikä parasta, löysin täältäkin paljon hyviä kuvakulmia, joita voi vielä tulevaisuudessa hyödyntää monessa paikassa.

Niin ja löysin myös sen punamultaisen talon. Ai minkä? No sen, jota olen viikkokausia halunnut nähdä - upottavien hankien keskellä punamultaisen mökkimallisen talon, livenä. Suunnilleen sellaisen, joka on Ilona Pietiläisen Tervetuloa jouluun! -kirjan kannessa. Nyt sekin toive on tällä reissulla riittävästi toteutunut.

Täällä voin tuntea olevani osa luontoa ja unohtaa muun maailmanmenon. Ainakin siihen asti, kun joku jonossa esittää kännykälleen kysymyksen;
- "Missä minä olen?".
Yksi lause palauttaa nopeasti elettävään aikaan. Google maps auttaa reitiltä poikenneet salamana oikeille poluille. Enää ei voi jännittävästi eksyäkään. Ehkä hyvä niin, sillä dikinatiivi retkeilijä suunnittelee jo, millaista olisi olla Kurjenrahkalla iltapimeällä.

Sopivana hetkenä istuimme alas, nautimme kiireettömät kaakaot ja grillimakkarat. Joskus voi kyllä tuntea, kuinka aika yksinkertaisesti pysähtyy. Ei ole kiire minnekään. Suositeltava kokemus ihan jokaiselle.

Katso Iltalehden juttu 5.12.2018 - Nuorten ikäluokkien mielestä isänmaallisuus kiteytyy laajoissa kansalaisvapauksissa sekä suomalaisessa luonnossa ja kansallispuistoissa


Ensimmäiset askeleet polulla. Välittömästi saa huomata oman pienuutensa...puut tuntuvat kasvavan silmissä.


Aurinko valaisee koko tienoon. Käynnissä on mahtava tammikuu.


Melkein voisi nähdä, kuinka lumet alkaa sulaa, mutta ei sentään vielä.


Taiteellisia muotoja, luonnollisia ja raikkaita värejä.


Tykkylumet painaa puita kaarelle.


Sopivana hetkenä istuimme alas, nautimme kiireettömät kaakaot ja grillimakkarat.


Koirakin on saanut nauttia hienosta päivästä. Se osaa aina katsoa "anovalla ja kiltillä" katseella, kun on herkkupaloja tarjolla.


Metsä. Me. Muukimuki ja Airam. Erähenkeä aidoimmillaan.


Löysin punamultaisen talon, upottavien hankien keskellä, jollaisen olen viikkokausia halunnut nähdä. Nyt sekin toive on tällä reissulla riittävästi toteutunut.



Kurjenrahkan ykköskuusi. Nyt jo ilman valoja.


Talvi ikkunan takana.


Luonto on taltioitunut kauniisti sisätilojen näyttelyyn. Ovet oli avoinna. Ja pakkohan sitä on aina kurkistaa avoimista ovista.


Puun latvus ja oksat kantavat yllään raskaasti kasaantunutta lumikerrostumaa.


Yksittäisiä kauniita kuvakulmia.


Epätodellisen kaunis kuorrutus.


Hennot puut ovat taittuneet kulkuporteiksi. Tuntuu miltei kuninkaalliselta kulkea porttikujan läpi.


Joku joskus sanoi, ettei kuva ole tarpeeksi kiinnostava, jollei siinä ole ihmistä. Olen toista mieltä. Mutta. Myönnän, että kuvilla on aina suurempi merkitys sille, joka on ottamassa kuvaa ja näkee hetken todellisena. 

- Hienon kokemuksen jälkeen pakko kysyä, koska sinä olet viimeksi metsäillyt tai käynyt kansallispuistossa?

torstai 17. tammikuuta 2019

ARVONTA - Voita oma pikkutalo

Lunta tupruttaa ja koko piha on yhtä talven ihmemaata. On juuri sopiva hetki miettiä, mitä DIY-puuhaa aloittaisi seuraavaksi. Talvi-illat ovat aina oivia suunnitteluille. 

Talojen maalaus on mukavaa niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Viime kesän teoksia on vielä jäljellä...josta tulikin mieleen, että pitkään aikaan ei ole ollut blogissa mitään arvontaa, joten pyöräytän nyt näin vuoden alkuun arvonnan käyntiin.

Keltainen, vihreä ja punainen talo etsivät avaimia...

Kolme kesällä maalaamaani avaimenperää on mukana tässä arvonnassa eli kolmea henkilöä odottaa oma "pikkutalo".

Arvonnan säännöt

...tykkäät Oli aika -blogin Facebook-sivusta (saat 2 arpaa)
...seuraat Oli aika -blogin Instagramia oliaika_blogi (saat 2 arpaa)
...olet tai liityt Oli aika -blogin lukijaksi Bloggerissa (saat 2 arpaa)
...seuraat Oli aika -blogia blogit.fi-sivulla (saat 1 arvan)
...kommentoimalla tätä postausta (saat 1 arvan)

Jätä kommenttikenttään yhteystietosi ja merkintä, kuinka monella arvalla olet mukana. Voit myös ilmoittaa suosikkivärisi (huomioin sen mahdollisuuksien mukaan).

Arvonta suoritetaan ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2019. Otan yhteyttä voittajaan ja avaimenperät toimitetaan Suomeen.


Nämä ovat mukana arvonnassa. Avaimenperät saivat pirtsakan värisen nauhan.



Tässä kuvamuistoja viime kesän puuhista. Pikkutaloja syntyi yksi toisensa perään.


- Mitä sinä olet maalannut viimeksi?
Tarkkaan ajatellen...minä maalasin samppanjapullon korkkeja ja tein niistä "piparkakkupoikia".

torstai 10. tammikuuta 2019

Tänä vuonna aion oppia kirjontaa

(Arvostelukappale)

Kirjontajuttuja - Cristin Morgan

Saniaispisto, tikkipisto, tiplapisto, etupisto, laakapisto, halkipisto, varsipisto, suorapisto, ketjupisto, ranskalainen solmu, punottu pyöreä, häiveompelu...liuta sanoja, jotka eivät vielä hetki sitten avautuneet minulle juurikaan, mutta sain loistavan tilaisuuden tutustua aiheeseen paremmin Cristin Morganin Kirjontajuttuja-uutuuskirjan myötä.

Kirjan kansi lupaa 20 houkuttelevaa ja innostavaa ideaa. Jään pohtimaan, miten kirja kolahtaisi minuun. Kirjonta ei ole kuulunut harrastuksiini eikä suuriin intohimoihini, mutta vuonna 2019 olen ajatellut kokeilla paljon sellaista, mitä ennen en ole tehnyt, joten nythän on suorastaan kutkuttavan sopiva hetki aloittaa tutustuminen kirjonnan saloihin.

Ensivaikutelmana Kirjontajuttuja-kirja tuntuu mukavalta kädessä ja mieluusti sukellan sisäsivuille tutustumaan, kuinka käsitöiden kutkuttavin trendi, kirjonta, vie mennessään. Teen ensin nopean selailusilmäyksen kirjaan ja merkillepantavaa on erittäin hyvät kuvat ja tekstit. Eri ideoiden työvaiheet on taltioitu selkeinä kuvina, joita seuraamalla syntyy varmasti hyvää tulosta vähemmänkin kokeneelta. Saatan siis olla vahvoilla.

Kirja on jaettu neljään lukuun Kehyksiin / Kotiin / Omaksi iloksi / Menetelmät ja pistot. Alkulehdillä on tiivitelmä, mitä tarvitaan, jotta homma saadaan käyntiin. Näyttää vahvasti siltä, että tästä kirjasta löytyy hyviä vinkkejä, kuinka voisin tehdä esim. kortit ystävänpäiväksi.

Tämä olisi myös kiva lahja DIY-henkiselle ystävälle ystävänpäivälahjaksi. Ja vaikkei kirjan mallit olisikaan kaikki sellaisenaan mieleen, niin inspiroivaa on juurikin eri pistojen oppiminen ja mallit, joista voi keksiä ja soveltaa omia ideoita. Kirjan takana on bonuksena taskullinen silitettäviä mallikuvia. Minut tämä kirja kyllä herätteli innokkaasti oppimaan uutta.

Kirjontamuistoja vuosien takaa - uutta uuteen vuoteen

Tämä kirja on minulle silta isovanhempien aikaan. Silmiin piirtyy vanhat kapiot...miten muistankaan heidän keittiöpyyhkeet, lakanoiden ja tyynyliinojen reunat sekä ihastuttavat kankaiset nenäliinat. Niihin oli kirjottu nimikirjaimia. Keittiön pöytäliinoja saattoi puolestaan kiertää kauniit kukkakirjonnat. Hieman jo unohtuneetkin asiat. Kun suljen silmät, voin miltei nähdä ne vanhat kirjaimet...sanomalehtien painamisestakin tutun fraktuuran. Molempien mummojen alkukirjaimet, AM tai MG, näyttivät niin juhlavilta valkoisten nenäliinojen kulmissa. Siinä oli jotain hienostunutta, jotain sellaista joka on kadonnut nykypäivästä. Nyt kuljen "nessupaketti" kassissa, mutta isovanhempien aika on kyllä muistissa. Jollei nyt kankainen nenäliina löydä nykypäivääni niin kirjonta ainakin.

Wanhan ajan kirjain-aiheet ovat kirjassa muuntuneet söpöiksi, pulleiksi mehiläisiksi, värikkäiksi kukiksi, rauhan ja ystävyyden symboleiksi. Tekniikka säilyy, mutta ajan kuvat muuttuvat.

Mitä enemmän selaan, sitä enemmän innostun, kohta suuntaan muliinilankaostoksille ja aloitan jostain ihan uudesta. Kaikki vanhat varaston kangastilkut ja jemmojen väripahvit tulevat nyt uuteen käyttöön. Pian kirjotaan!

P.S Kirjailtu nenäliina olisi jotenkin kiva toteuttaa, mutta omien nimikirjainten TH kohdalla pitäisi olla äärimmäisen tarkka fonttivalinnoissa. Siinä saattaisi taas jonkun silmissä lukea "Tommy Hilfiger".

Kirjan tekijä Cristin Korgan on yhdysvaltalainen muotoilija, jonka moderni kirjonta on vienyt mukanaan. Nykyään hän keskittyy työkseen ideoimaan ja kehittämään nykykirjontaa. Kirjonnan ympärille on syntynyt Morganin yritys Marigold + Mars.


Tässä kirjassa on houkuttava kansi, joka tarjoilee heti monta erilaista pistoa.


Alkulehdet näyttävät selkeästi, mitä tarvitaan.


Tämä sivu oli minulle todellinen oppisivu, kuinka langoista voi keskellä talvea herättää kesätunnelmaa - kukkia ja lehtiä pukkaa.


Pörräävät mehiläiset ovat oikeastaan aika helpohkon näköisiä tehdä. Selkeillä kuvilla pääsee taatusti jyvälle, mitä tapahtuu milloinkin.


Värikkäällä lankamanikyyrillä päivitetty ikoninen rauhan ja ystävyyden symboli. 


Puuvilla- ja pellavakankaista voi taikoa ruukkuja.


Tässä pari esimerkkiä, kuinka opit helposti tekemään halutut kuviot. Suorastaan odotan, että ehdin lankaostoksille.


Vanhat opetustaulut ovat nykyään kovasti pop ja tässä saniaisessa on jollain tavalla juuri sellaista henkeä. Kolmiulotteisuus tuo oman säväyksen ja langan värillä voi aina tehoilla.

Tämä kirja saa minulta kyllä viisi tähteä. Edellä olen nostanut omia hyviä bongauksia, mutta vielä loppuun pitää vinkata myös sekin, että kirjassa on selkeä aihealueeseen sopiva fontti. Kirjasinkoko on hyvä ja rivivälit ilmavat. Tästä saa varmasti selvää iäkkäämpikin kässäilijä.

Aika näyttää, kuinka hyvä ja innostunut kirjoja minusta muovautuu kirjan ohjeiden mukaan, mutta hienoa on etenkin se, että olen ajatellut juuri tähän vuoteen kuuluvan uusien asioiden oppimista.

(Lisätiedot: www.kirjapaja.fi)

- Oletko sinä jo tutustunut tähän kirjaan? Tai kirjontaan yleensä?