keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Joko sinulla on kevään ihastuttavin ryijy?

Viime vuoden puolella sain uskomattoman päähänpinttymän. 
- Minun on saatava ryijy. 
Olin luultavasti vakaasti kääntämässä omaa päätäni kohti juuri sitä, jota olin vannottanut, etten hanki. En ikinä. Lopulta se kuitenkin tuli. Yksi jos toinenkin. 

En kuitenkaan halunnut uutta vaan mieluummin vanhan, jolla olisi jokin sanoma. Sana ryijy maistui yhä vaan makoisammalta ja valloitti myös kasveista tehtynä. No, siitä se lähti "ryijyrakkaus", joka roihkuaa yhä tulisemmin.

Se perinteisempi seinäryijy löytyi tori.fi:stä, mutta rohkelikkona lähdin myös arpomaan, millaista on tehdä ryijyä kasveista. Ensimmäinen kasviryijy oli totaalinen demoversio, sillä tekniikka oli hakusessa. Helmikuussa apuun tuli Flör - Kukka & Puutarhan Kasviryijy-workshop!

Kurssilla uutta oppimassa

Voi tätä keväistä hienoa tunnelmaa, kuinka innostus askarteluun, tuunailuun ja puuhasteluun heräilee pikkuhiljaa. Tähän saumaan oli loistava bongata, että Turun Flör järjesti Kasviryijykurssin 26.2. Kurssille mennessä ei tarvinnut tietää vielä mistään mitään, sillä siellä käytiin tekniikka läpi. Sehän sopi innokkaalle oppilaalle paremmin kuin hyvin. Mukaan vaan.

Helmikuun valoisa ilta keräsi aiheesta kiinnostuneita naisia paikalle. Meitä taisi olla kaikkiaan 16 kahden vetäjän Sofian ja Anninan opissa ja voi, miten aiheelle omistautuneita. Intensiivisesti keskittynyttä porukkaa.

Alkutyöt oli tehty meille valmiiksi - puut ja narut odottivat työpisteillä. Materiaalia oli pöytälaatikot pullollaan. Siinä kasveja valikoidessa havahtui, kuinka kaunis onkaan ruskeaksi käpertynyt saniainen ja punavartinen paju. Tulevaa kesää silmällä pitäen suunnittelin jo kerääväni ainakin pietaryrttiä, yliaikaista maitohorsmaa, osmankäämiä, kultapiiskua ja kaislaa. Kaisla on joka kesäinen suosikki yhdessä jos toisessa työssä. Ensi kesästä taitaa tulla varsinainen ryijykesä. Tohtiiko sitä laittaa mitään puutarhan kukkaa enää tunkiolle?

Åblogeistamme tuttu kässäilijä, ideaihme Kotilaturin Kati on hetki sitten tehnyt blogiinsa loistavan ohjeen, kuinka tehdä kasviryijy, niin ohjaankin sinut kurkkaamaan työvaiheet täältä.

Olen varma, kun luet Katin ohjeet ja katsot alla olevat kuvat olet vähintäänkin utelias kokeilemaan, kuinka homma hoituu.

Oma kasviryijyni valmistui kurssilla reilusti alle tunnissa. Tahtiani hidasti, ettei minulla ollut minkäänlaista suunnitelmaa, kuinka työ lähtisi käyntiin. En tiennyt, luotanko vihreään vai onko ruskea minun kevätvärini. Otanko selkeitä heiniä vai olisiko parempi ottaa pörröisiä vaihtoehtoja. Sopiiko minun työni olla ilmava vai tiivis. Säännöllinen vai rönsyilevä. Lopulta päätin kokeilla vähän kaikenlaista, jotta eri materiaalien ja värien toimivuus selviäisi paremmin. Olin omaan työhöni varsin tyytyväinen ja kotona oli paikkakin jo valmiina.

Nämä kurssit on siitä kivoja, että pääsee näkemään niin monta toteutusta kuin on tekijöitä ja hyvä tunnelma vie mukanaan. Kiinnostuin kyllä itse tulemaan jatkossakin mukaan. Tiimissä oli kaiken aikaa iloinen fiilis yllä.

Kasviryijy kuvastaa tekijäänsä.
Hieno tuli. 
Jokaisesta.

Flörissä oli jo puhetta seuraavista kursseista. Ehkä tehdään jotain tulppaaneista ja kurssilaisilta kantautui toive myös kokedamasta. Katsotaan, mitä luvassa. Kannattaa seurata Flörin sivuja.



Tässä se nyt on - minun valmis kasviryijyni.


Tältä pöydältä löytyi minun suursuosikkini; vaaleat hattaraiset, pitkät kiharapäiset ja vihreät heinät. Joiden välissä on muuten ne ruskettuneet saniaiset!


Ihastuttavia pieniä kukkia, joista otin nuo vaaleat omaan työhöni.


Workshopin alkuun Flörin floristi Annina esitteli mallityön.


Ja Annina näytti muutamat ratkaisevat niksit, kuinka työ etenee.



Tässä oman työni alkua.


Ja lopulta loppusuora alkaa häämöttää. Viimeiseksi ylös ujutin vielä rosmariiniraidan, kun tilaa näytti jäävän. Se tuonee kivan tuoksun työhön.


Loimilankoja pitää vielä hieman suoristella. Sen suhteen kannattaa olla tarkka jo työn alusta, että langat ovat suorat.


Työt alkavat olla yhä valmiimpia.


Kauniita kasviryijyjä alkoi valmistua yksi toisen jälkeen.



Lähempää tarkasteltuna eucalyptuksen lehdet näyttivät työssä aivan sydämiltä.



Kotona kasviryijy pääsi kaapelikelasydämen päälle. 

Omasta kasviryijystä jäi aikamoisen muhkea. En halunnut tasoittaa päitä, sillä silloin olisi jutun juoni kärsinyt ja kauniita osia tipahtanut pois. Eri mittaiset ja rönsyilevät päät ovat lopulta aika persoonalliset. Kun aikojen saatossa työn vihreät osat kuivuvat kasaan on selvää, että työstä tulee hieman ilmavampi, kun se painuu kasaan, mutta ei haittaa lainkaan. Työ on tehty elävistä materiaaleista ja ne elävät omia aikojaan.

Seuraava on jo suunnitelmissa ja siihen saatan käyttää myös erilaisia lankoja. Ulkona on vielä pitkään kukkimatonta aikaa, joten sopivista materiaaleista koostetuilla ryijyrakennelmilla saa pihaankin uutta ilmettä. Ryijyn puuosat voivat olla viimeisteltyjä ja maalattuja, hieman jännittävämpiä luonnonoksia tai vaikka ohuita koivun pätkiä. Mielenkiintoinen valinta voisi hyvin olla vanhat suksisauvatkin. Tässä on mahdollisuudet moneen.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan kasviryijyn tekoa vai oletko jo tehnyt?

perjantai 22. helmikuuta 2019

Kevättä odotellessa oli aika poiketa teatteriin

Seison ylioppilaskuvani vieressä. Ympärillä on tuttu ympäristö, tutut ihmiset. Ja me kaikki tunnemme toisemme. Elämme vahvasti siinä hetkessä, siinä päivässä, mutta yllättäin mummu päättääkin lähteä aikamatkalle. Hän palaa menneisyyteen. 

Tulee epätodellinen olo ja hämmennyn. Olen reilusti +20, mutta varsin yo-kuvani näköinen. Yhtäkkiä mummu katsoo valokuvaani ja alkaa kertoa minulle, kuka kuvassa on. Hämmennyn entisestään ja yritän tuijottaa häntä syvälle silmiin. 
- Se olen mi-nä. Siis minä täs-sä ja tuos-sa.

Lempeä hymy huulillaan hän jatkaa kertomistaan ja minä olen ilmaa. On tullut se hetki, jolloin katoamme yhä kauemmas toisistamme.

Kuinka elävästi tämä omakohtainen muisto palasikaan mieleeni, kun poikkesin Turun Kaupunginteatteriin katsomaan 31. tammikuuta ensi-iltansa saanutta Katoava maa -näytöstä - pitkän avioliiton hieman rösöinen, mutta kuitenkin syvää kunnioitusta ja rakkautta huokuva kuvaus. Rakkaustarinaa kuljettaa eletyn elämän asiat, mutta samalla seurataan etenevää muistisairautta. Miten arkiset kuviot muuttuvat, kun alzheimer tulee kuvaan. Pitkä suhde pitää sisällään paljon kauniita jaettuja muistoja, mutta kaikkea ei kuitenkaan ole tuotu päivänvaloon. Alkaa tulla kiire, sillä aina ei voi odottaa huomiseen.

Näin helmikuussa päivät ovat jo kummasti valoistuneet, 
mutta koska en vielä pääse keväisiin pihatöihin, 
oli aika nauttia teatterista

Ehdinkö teosavaukseen?

Koska tiedän muistisairauksista vain vähän olin kiinnostunut teosavauksesta, jotta näytös aukeaisi vielä paremmin. Toki oma hieno lisänsä on tavata itse näyttelijät. Turun kaupunginteatterissa teosavauksia isännöi useinmiten teatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki, kuten tässäkin teatteripäivässä (14.2.2019).

Syöksyin töistä suoraan varsinaisen näytöksen alkuun, enkä ehtinyt teosavaukseen mukaan, mutta uskon, että tässä kohtaa olisin saanut aiheeseen uusia näkökulmia. Jatkossa pidän tämän mielessä, sillä teosavaukset ajoittuvat yleensä aiheena olevan esityksen yhteyteen ja niihin on vapaa pääsy. Teosavauksista tiedotetaan aina teatterin sivuilla.

Katoava maa -näytelmän päärooleissa nähdään Marja-Leena Kouki (Helena) ja Juha Muje (Aarne). Sekä nuorena Helenana Miila Virtanen ja Aarnena Joonas Snellman. Näytöskuvat: Otto-Ville Väätäinen.

Katoava maa

Satu Rasilan ohjaaman Katoava maa -näytelmän päärooleissa nähdään Marja-Leena Kouki (Helena) ja Juha Muje (Aarne). Sekä nuorena Helenana Miila Virtanen ja Aarnena Joonas Snellman.

Samuli Edelmannin äiti Marja-Leena Kouki ja Juha Muje ovat molemmat virallisesti eläkkeellä, mutta heillä molemmilla on takanaan työvuosia Turun Kaupunginteatterissa. Suosittujen näyttelijöiden saaminen samalle lavalle on varmasti yleisölle mieluinen uutinen. Karisma täyttää salin ja viesti käy iholle pelottavankin hyvin. Pienet hiljaiset hetket syventävät katsojan tunnetilaa ja juonessa elää huomaamattaan vahvasti mukana. Kiinnostavaa on tutustua myös hiljattain valmistuneisiin uusiin näyttelijäkasvoihin Miila Virtaseen ja Joonas Snellmaniin. He kuljettavat avioliittoa nuoruuden ristiaallokossa uskottavasti. On helppo samaistua rooleihin.

Lavalla seurataan samanaikaisesti avioliittoa nykyhetkessä ja nuoruuden muistoissa. Muutaman metrin matkalla tapahtuu luonteva ajankulku; ensimmäiset askeleet kohti ovea ottaa nuori Aarne ja oven kahvaan tarttuukin vanha Aarne. Nuoruusaika muistoineen ja vanhuus on senttimetrien tarkkuudella taitavasti virkattu yhteen, elämän mittaiseksi tarinaksi. Samalla se on jännittävää siksakkia muistamisen ja muistamattomuuden vaihdellessa. Aarnelle tulee kiire selvittää asioita, kun vielä on mahdollisuus, sillä Helena etääntyy askel askeleelta. Yhdessä on rakastettu ja naurettu, iloittu ja surtu, riidelty ja sovittu. Enää ei hyssytellä, on aika selvittää kaikki se, mikä on jäänyt kesken. Ehkä vielä kerran pyydetään anteeksi, sillä pian sillä ei ole enää mitään merkitystä.

On niin hämmentävää katsoa ihmistä, joka päällisin puolin näyttää olevan kunnossa, mutta sisällä tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta. Millainen on muistisairaus ja millaista on, kun muistisairas ei enää tunnista läheisiään ja hiljalleen kadottaa heidät lopullisesti. Näytelmä nostaa pintaa omat kokemukset läheisen ihmisen kohdalla.

Marja-Leena Kouki ja Juha Muje ovat molemmat virallisesti eläkkeellä, mutta heillä molemmilla on takanaan työvuosia Turun Kaupunginteatterissa. Suosittujen näyttelijöiden saaminen samalle lavalle on varmasti yleisölle mieluinen uutinen.

Hiljattain valmistuneet uudet näyttelijäkasvot Miila Virtanen ja Joonas Snellman loistavat rooleissaan.

Katoava maa on pitkän avioliiton hieman rösöinen, mutta kuitenkin syvää kunnioitusta ja rakkautta huokuva kuvaus. Suuria tunteita laidasta laitaan.

Yhdessä on rakastettu ja naurettu, iloittu ja surtu, riidelty ja sovittu. 

Avioliitossa kaikkea ei ole tuotu päivänvaloon.

Päivittäin vaihtuvia tilanteita. Arkiset asiat muuttuvat, kun alzheimer tulee kuvaan.


Aarnelle tulee kiire selvittää asioita, kun vielä on mahdollisuus, sillä Helena etääntyy askel askeleelta. 

...millaisena jäämme toisten mieliin ja mitä tallennamme muistojen laatikkoon.   

Huoneen jokainen valkoinen kehys oli vielä hetki sitten täynnä elämää. Mutta nyt...kehys on sisältä tyhjä taulu. 

Näytelmän kakkospuoliskolla näyttämön jokainen kolkka hohtaa valkoisena. Kaiken yli pyyhkäisee tyyneys. Lavasomisteissa huomio kiinnittyy tyhjiin tauluihin. Tabula rasa. Ihminen syntyy pää täysin tyhjänä. Kaikki rakentuu syntymän jälkeisen kokemuksen kautta, mutta odottaako myöhemmin sama tila?

Turun Kaupunginteatteri

Katoava maa ensi-ilta 31.1.2019

Näyttämö: Pieni näyttämö
Kesto: n. 2 h 10 min, sis. väliajan
Teksti ja ohjaus: Satu Rasila
Lavastus ja puvustus: Heidi Wikar
Valosuunnittelu: Petri Suominen
Äänisuunnittelu: Tuomas Rissanen
Naamioinnin suunnittelu: Heli Lindholm
Rooleissa: Helenan ja Aarnen rooleissa Marja-Leena Kouki ja Juha Muje. Nuorena Helenana ja Aarnena Miila Virtanen ja Joonas Snellman. Annukan äänenä Minéa Esko.


Ystävänpäivänä on hyvä hetki viedä äiti nauttimaan teatterista.

Näytös päättyy ja minun oma kosketukseni muistisairauteen selvittyy pala palalta. Mennyt aika piirtyy mieleen muisto muistolta. Muistelen omaa mummoani ja hänelle rakkaita asioita. Maalaismaisema piirtyy verkkokalvolle. Sielunmaisema - mummolamuisto. Mummu rakasti kukkia ja niitä istutettiin innolla joka kesä maatalon pihamaalle. Ehkäpä juuri tänä kesänä valitsen pihaan hänen suosikkejaan.

Näytelmä herättää monia ajatuksia, millaisena jäämme toisten mieliin ja mitä tallennamme muistojen laatikkoon.

Näytelmän alkumetreiltä asti mukana kulkee muistojen laatikko. Se sellainen, joka löytyy varmasti monelta kotoa, jonne on kerätty monen monta juttua vuosien varrelta.


Aika monella muistojen laatikko saattaa olla juurikin tällainen. Vanha suklaarasia, jonne on talletettu valokuvia, vanhoja käsinkirjoitettuja kirjeitä, ehkä pieniä esineitä...


Minun muistojeni arkistoon talletetut asiat eivät mahdu yhteen suklaarasiaan. Niitä on suurissa laatikoissa, niitä on suuressa kaapissa, varastossa...ehkä pitäisi panostaa ja tehdä joku oikein kaunis, iso laatikko. Koskaan ei tiedä, millä mielin niitä joskus selaillaan.

- Oletko sinä jo käynyt katsomassa Katoava maa -näytelmän?
- Millainen muistojen laatikko sinulta löytyy?

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Mistä sinun kodissasi löytyy vuoden väri K319 Flamingo?

Jokin aika sitten julkistettiin Tikkurilan Vuoden Väri, joka on tänä vuonna (2019) K319 Flamingo. Innostun usein vuoden väreistä, vaikken olekaan trendien ja ajankohtaisuuksien perässä, mutta flamingoa piti oikein jäädä miettimään, mistä se omassa kodissa tulee löytymään.

Flamingossa on kiva sointi. Se tuo välittömästi mielikuvan eksoottisesta linnusta tai paremminkin lintuparvesta. Se on nimensä vuoksi tavallaan erityisenkin kiinnostava, mutta samalla jollain tavalla väri, joka ei ole koskaan ollut automaattisesti suosikkivärieni listalla. Tämä väri kuitenkin herättelee ajatukset kohti kevättä.

Mistä meillä löytyy K319 flamingo?

Karkkimainen, hempeä ja hedelmäinen väri on selvästi maistiainen kesästä. Se henkii jotenkin uutta, orastavaa ja keväistä. Väri tuo mieleen viime kesän hitin flamingo-uimarenkaan, flamingon näköisen puhallettavan mukitelineen (jonka muuten itsekin innostuin ostamaan kylpytynnyriin), yliampuvat aurinkolasit, vaahtokarkit tai värikkäät drinkit kaikkine härpäkkeineen, sateenvarjoineen ja muine koristeineen.

Vaikka en ole vaaleanpunaiseen vivahtavien sävyjen ystävä, heräsi kuitenkin mukava muisto vuosien takaa. Muistan niin hyvin, kuinka lapsuuden ystävän kanssa aina piirrettiin, piirrettiin ja piirrettiin. Harmiksi näitä töitä on säästynyt vähän, mutta tämän vuoden hauskaksi sattumaksi voinee huomata sen, että yksi kaverin töistä on juurikin flamingo. Keltaisen iltavalon alla piirustuksen sävyt tuntuvat väkisin muuttuvan, mutta oikeasti kuvat ovat todella sitä tuttua sävyä. Ehkäpä tästä voisi tulla vuoden taulu kotiin. Koti on vaihtuvan taiteen näyttämö, joten olisiko nyt sitten flamingon vuosi?

Positiivisia ajatuksia väri herättää jo pieninä annoksina. Tai toisaalta suurina ryhminä. Helmikuun auringonpaisteisina päivinä keksin valita tuota vuoden väriä kesäkukkien sävyiksi. Pitäähän sitä aina teemavärillä leikitellä. Ensimmäiset kesäkukkasiemenet on siis todellakin ostettu ja siihen valikoitui flamingoon taittava kehäkukka ja monivärinen köynnöskrassi.

Pink Surprise

Tarhakehäkukka on helppohoitoinen lajike, jonka kanssa onnistuu taidottomampikin puutarhuri. Suorakylvö helpottaa onnistumista, sillä ei tarvitse kuin kastella kylvökohta ennen kylvöä ja muistaa pitää se kosteana kunnes siemenet ovat itäneet. Kaunis leikkokukka, joka myös siementää helposti. Mikä ihaninta - terälehdet voi syödä.

Out of Africa -isoköynnöskrassi

Tästä köynnöskrassista löytyy monta eri sävyä mm. tuota flamingoa myötäileviä kukkia. Suositussa krassissa on jännästi juovikkaita lehtiä ja kukat ovat tässäkin syötäviä. Out of Africa on minulle uusi lajike, mutta selvästi vuoden teemaväriin sopiva.

Uusia puutarhan kaunottaria odotellessa voi vielä helmikuussa hykerrellä vanhan lasipalloon kätketyn ruusun loisteessa tai poimia kauppareissulla mukaansa kimpun flamingon sävyisiä neilikoita.

No, varmaa on, että minulle vuoden väri näkyy myös ruokalautasella, sillä Mimisin Kukka-Ilona on suosikkisalaatti, jossa vilahtelee juurikin flamingon sävyisiä kukkia.


Takavuosien taidetta, harrastusten ykkösiä. Kaverini Niinan Flamingo-työ.




Kehäkukan siemeniä. Pink Surprise saattaa tarjota Vuoden Värin -sävyisiä terälehtiä.


Out of Africa on minulle uusi lajike, mutta selvästi vuoden teemaväriin sopiva. Sieltä löytyy myös pinkkinen kukka.


Tämä vanha löytö - ruusupallo on vilahdellut blogin sivuilla ennenkin.


Huomaan, että juuri nytkin on ruokapöydässä aikalailla Flamingon sävyyn taipuvat neilikat.

- Mitä sinä pidät tästä Vuoden 2019 Väristä, flamingosta?
- Mistä sinun kodissasi löytyy flamingoa?

maanantai 18. helmikuuta 2019

Oli aika -talot on arvottu!

Tammikuussa tämän blogin sivuilla oli postaus, jossa laitettiin 3 kpl kesän maalausprokkiksia arvontaan.

Talojen maalaus on mukavaa niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Viime kesän teoksia oli jäljellä...josta tuli mieleen, ettei ole blogissa ole aikoihin ollut mitään arvontaa, joten pyöräytin vuoden alkuun arvonnan käyntiin.

Keltainenvihreä ja punainen talo etsivät uusia avaimia

Kolme kesällä maalaamaani avaimenperää oli mukana tässä arvonnassa eli kolmea henkilöä odottaa oma "pikkutalo".

Arvonta suoritettiin ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2019.

keltainen talo - voittaja on AnniK
punainen talo - voittaja on Salli M
vihreä talo - voittaja on Anun askareet


Nämä olivat mukana arvonnassa. 


____________________________

Muita taloja ja kuinka ne kesällä valmistautuivat


Tässä kuvamuistoja viime kesän puuhista. Pikkutaloja syntyi yksi toisensa perään.


Tässä kohtaa sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka olitte valmiita tarjoamaan taloille uusia avaimia <3

Mukavaa helmikuuta! Katsotaan, joskos lähiaikoina blogissa tulisi jokin uusi arvonta!

tiistai 12. helmikuuta 2019

3 löytöä = hymyä, iloa ja kiiltoa

Joskus sitä vaan tulee yllättäin jotain speciaalia eteen ja on vaikea sanoa "ei". Kun kaikessa on mukana vahva tunne, sen täytyy silloin olla oikea valinta.

Alkuvuoden merkittävät löydöt tulevat tässä. Ne eivät ole kalliita, mutta jokin niissä on kiehtonut. Se jokin, joka ei synny rahalla.

1. Hymytyttöpatsas

Olen jo jonkin aikaa hiljaisesti etsinyt hymypatsasta. Totta. Etsinyt! Ajatuksissa oli, että kumpi vaan kelpaisi, joko hymypoika tai hymytyttö. Ja nyt se löytyi. Kirppislöytönä hymytyttöpatsas.

Kuvanveistäjä Heikki Niemisen muovaamat hymypoika- ja hymytyttöpatsaat (vuosilta 1953-1954) ovat luultavasti piirtyneet yhden jos toisenkin mieleen. Vaikka niitä on tuhansilla suomalaisilla, ei patsasta silti kaikki ole kädessään saaneet pitää. En minäkään. En ole sellaista koskaan itse saanut. Kummallista kyllä minulla ei ole mitään muistikuvia, että kukaan muukaan olisi saanut. Asiaa tutkiessani löysin selvitystä, että jossain niitä on jaettu jokaisella luokka-asteella, kun taas toisaalla vasta 6. luokalla.

Näin jälkikäteen mietittynä...ala-asteella, omalla luokalla patsas olisi sopinut Annelle, joka oli ehdottomasti luokkamme avuliain, reippain ja paras oppilas, ja josta muuten tulikin myöhemmin opettaja, tai hymy-Lasselle, joka oli aina rehti, positiivinen, kaikista asioista kiinnostunut ja lehmän hermoinen tyyppi.

Tiedän, että patsas kuuluu ansaita ja itsekseni mietiskelen, onko täydellisen epäreilua ostaa se, vaikka joku haluaakin patsaastaan luopua. Toisaalta mietin, miksi joku oikeasti haluaa luopua, jos on patsaan saanut tai perinyt? Sillä on niin vankka symboliarvo. No, jonkun toisen hymy loistaa nyt minun hyllyssäni. Eikä se koskaan ole huono oppia toiselta iloisuutta, luotettavuutta, hyviä elämäntapoja ja kaikkea sitä muuta, jota patsas kuvastaa.

2. Ankka-teesihti

Matka 2019 -messuilta bongattu ihana kelluva ankka on todella piristys kaikkiin aamuihin. Toisinaan ei koneisto käynnisty silkasta ajatuksen voimasta ja pirtsakka energiapäivä on yksinkertaisesti hakusessa. Tämä ankka on silloin oiva apuri hyvänmielen tavoitteluun.

Ankan sihti täytetään teepurulla ja sitten vaan kellumaan kiehuvan veden pintaan. Teepurut kannattaa ensin kastella tasaisesti, jotta ankka pysyy vakaammin pystyssä. Veikeä ja hieman lapsellinen arjen ilostuttaja on omiaan kaikenikäisille. Mukana tuleva teline takaa, ettei pöydälle tule teetahroja. Veikeitä teehetkiä on siis tarjolla.

Ja toisaalta tämä uusi ankkalöytö sopii loistavasti jatkeeksi tähän jengiin.

3. Kuparinen hirvitaulu

Ekotorilta bongattu kuparinen taulu edustaa jollainlailla mennyttä aikaa. Liekö sen muotihetket kuuluneet 1960-70 -luvuille. Silti se iski silmään kiiltävänä, näyttävänä ja virheettömänä. Takana on ripustamista varten lenkki, mutta minun silmääni tämä sopi mieluummin pöydällä pidettävänä lautasena, sillä se on komeaakin komeampi, halkaisijaltaan 44 cm. Tällä hetkellä isot lautaset kiinnittävät huomioni selvästi entistä enemmän, koska asetelmat janoavat aina uusia alustoja.

No, siinä ne nyt sitten olivat, ne alkuvuoden kolme arkea sopivasti piristävää esinettä. Pienestä se joskus on kiinni, mutta hyvä niin. Aina ei tarvitse kurkotella kuuta. Hymy, ilo ja kiilto ovat tässä.

1. Hymytyttöpatsas


Hymytyttöpatsas. Vai onko? Tässä on jotain erikoista. Mietin, onko tämä ollenkaan aito vai onko näitä vaan tehty erilaisia vuosien saatossa.




2. Ankka-teesihti


Ihana teehetki. Tästä ei voi muuta kuin piristyä.


Teen pinnassa heijastuu hauskasti jouluajan tori.fi-löytö - kristallikruunu.



3. Kuparinen hirvitaulu


Valtava seinälautanen on toimiva kynttilöiden alunen ja tarjoiluvati.




Seinälle tämä kuuluisi, mutta sinne se ei jää vaikka tuo terrakottainen väri sopii hyvin kiiltelevään kupariin.

- Onko sinulla kenties hymytyttö/-poikapatsas ja koska olet sen saanut?
- Onko tuo kuparivati sinulle jotenkin jostain tuttu?
- Ja mitkä ovat sinun alkuvuoden parhaat löytösi?