torstai 27. kesäkuuta 2019

Taas kerran - vanhasta uutta

Siivouksen yhteydessä tulee helposti heitettyä pois esineet, jotka eivät kiinnosta. Mutta ne saattavat olla kuitenkin vain väärän värisiä ja eivät miellytä silmää. Pienillä tuunauksilla saa aina paljon aikaiseksi. 

Joku oli tämän Aarikan vanhan kynttilänjalan päättänyt hävittää, mutta minäpä löysin sen. Aurinkoisen kesäillan pieni tuunausprojekti oli jälleen käsillä.

Tarvikkeet:

- vanha kynttilänjalka
- suojahanskat
- hiekkapaperia
- mattamustaa spraymaalia

Vähän niinkuin takavuosien mainoksen tapaan "Pinotexia pintaan, niin vanhakin näyttää nuoremmalta". Maalaus on aina niin ihanasti uudistavaa, miksei siis nytkin, sillä en varsinaisesti ole sinisen värin ystävä ja siniset muuttavat aina väriään. Ihailen muilla sinisiä koteja, sillä joillain on hienosti taito käsissä kodistaa sinisellä. Tässä tummansininen taittui hetkessä mattamustaksi ulkoilmassa.


Lähtökohta. Periaatteessa ei siis lainkaan huono.


Pohjassa luki Aarikka, Finland. 


Koska olen välillä niin innostunut tekemään jonkun vaiheen eteenpäin, silloin unohdan suojakäsineet. Näin ei kannata tehdä. Tämäkin vanha väri on jotain niin hienoa pulverimaalia, että kädet ovat yltä päältä värissä. No, onneksi ei ole kalliita tekokynsiä. Näissä hiontapuuhissa ne olisivat hetkessä entiset.
 

Ensimmäinen mattamusta kerros on suihkautettu pintaan.
 
  
Ta-daa...valmista! Tätä mattaista loistoa on mukava katsella. 
Ehkä pitäisi pelastaa oikein läjä puisia kynttilänjalkoja ja tehdä kokonainen jalkaryhmä syksyksi, jossa erilaiset muodot pääsevät esille, kun käytetään samaa maalisävyä. 
- Lakritsinmustaa. 
Oletko muuten koskaan ajatellut, miksi lakritsi on mustaa. Jollet tiedä, kurkkaa nopsaan tänne.


- Kuinka usein sitä onkaan maali ollut pelastava tekijä? Se on nopea oikotie onneen :)

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Laatikkokaupalla lukkosulaa ja muutama lumpeenkukka

Kesän tähtihetket ovat lähteneet hienosti käyntiin. Käytännössä se on tarkoittanut viihdyttäviä teatteri-iltoja, joissa voi hyvillä mielin heittää muun maailman syrjään ja nauttia uusista elämyksistä juuri sellaisina kuin niiden toivookin olevan. 

Aurinkoisena keskiviikkoiltana suuntasimme mieheni kanssa auton nokkaa kohti Naantalia, Naantalin teatteria ja sen kesänäytelmää Lukkosulaa ja lumpeenkukkia

Tänä kesänä teatterin näytökset ovat olleet ulkona, Raatihuoneen pihalla, joka olikin muuten aivan uusi miljöö meille. Hassua, kuinka usein on menty viereisiä katuja ylös ja alas, mutta vasta nyt oli aika löytää "uusi sisäpiha" ja miten ihana pihapiiri sieltä löytyikin. Seinät kaukana ja katto korkealla. Kesä hengittää. Ja onpa muuten säät taitaneet suosia tätä näytelmää. Kertaakaan ei ole tarvinnut sateessa olla.

Heti portilta oli helppo huomata, että tuolirivit ovat täysiä. Tulimmekohan liian myöhään. Väkeä oli tullut paikalle sankoin joukoin kesän viimeiseen näytökseen, mutta onneksi pari loistavaa paikkaa vielä löytyi. On mukava päästä niin lähelle lavaa, että erottaa hyvin näyttelijöiden kasvojen ilmeet sekä pienenkin kulmakarvan kohotuksen ja kuulee jokaisen pienen vivahteen puheäänessä. Aitiopaikalle siis.

Muutamat minuutit ennen alkua oli aikaa silmäillä, miten näyttämö täyttyi monista pienistä yksityiskohdista. Taloa reunustavien pihapuiden lehdet väreilivät ilmassa kuin niillä jokaisella olisi ollut oma tehtävänsä näytelmässä. Räsymatot roikkuivat tikapuilla ja mielikuvitus lehautti ilmoille Mäntysuovan puhtaan tuoksun. Matoissa oli väriä kuin mummon vanhassa hiattomassa kesäleningissä. Kaupan hyllyt notkuivat tavaraa...

Kuulutus kehottaa tutulla murteella laittamaan kännykät pois, nauttimaan näytöksestä ja muuta tähdellistä!

Lukkosulaa ja lumpeenkukkia johdatti sulavasti ihmisten erilaisuuden lähteille. Yleisö kuunteli keskittyneenä ja eturivin katsojat nauroivat mukaansatempaavan äänekkäästi. Tapahtumat kuljettivat vahvasti otteessaan alusta loppuun.

"Kui ihmisen tarttis olla joka hetk muuttumatonen ko Vanhasen kampaus?

Synopsis:
-  Naantalilaistetussa, lounaismurteella kirjoitetussa tekstissä herkutellaan hersyvän hauskalla kielellä. Näytelmän miespääosissa ovat Skytölän veljekset, tasaisen inhorealisti Simo (Kauko Pajukoski) ja impulsiivinen hetkeen tarttuva taivaanrannanmaalari Petter (Topi Kanerva). Miehet saavat kännykkäostoksen kylkiäisenä sekatavarakaupan, jota ryhtyvät hoitamaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Hyllyt järjestetään omintakeisella tyylillä...Kauniste viärekkäi A niinko appelsiin, B niinkuin banani, C niinko cellofaani...laitetaa see ny vaik toho ja...D...D...niinko Daadeli...

- Sää oled davalisen dollo. See o T! Meinaak sää aakkosta koko kaupa?, murahtaa Petter Simon järjestelyille.

"Kui samoist aineksist tule kaks iha erilaist pulla. 
Mee ei voira ol sukku.

Simo huomaa, kuinka pikkuveljelle on tärkeää tehdä asiat eri tavoin kuin ennen. Ihan sama, onko se hyvä vai huono tapa, mutta eri tavalla pitää tehdä. Veljekset käyvät läpi kaupankäynnin sääntöjä ja koittavat löytää yhteiset linjaukset. Yhtäkkiä kuvaan purjehtivat ensimmäiset, ja ainoat, asiakkaat Sepe ja Maria. Asiakkaita kaupassa ei käy tungokseen asti, mutta kaksikin voi olla tarpeeksi - Vuosikausia sitten isänsä hylkäämä, nyt jo iäkäs rouva Sepe Susi "Ulla" (Taija Nuotio) ja julkkis, lehtien lööppikuningatar Maria Del Monte (Katariina Salonen), joka ei oikeasti olekaan niin tunteeton ja kylmä kuin lööpit antavat ymmärtää. Alkaa kehkeytyä elämänmakuinen tarina.

Neljän näyttelijän ympärille rakentunut tarina sisältää kokonaisuudessaan suuren joukon teatteriväkeä. Kaikesta näkee, että mm. rekvisiittaa on askarreltu huolella. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon (näin DIY-henkisenä bongarina) Sepe Suden virkatut lumpeenkukkahiuskoristeet. Näistä saattaisi hyvinkin innostua myös yleisö! Minä ainakin olisin mieluusti ostanut tuollaisen kukan itselleni, jos myynnissä olisi ollut!

Kaupassa leimahtavat sanailut lähtevät kuin varkain liikkeelle ja juorut päätyvät Iltapalan etusivulle. Maria Del Montesta on tehty monia ikäviä lööppejä ja hetkessä itse kauppiaatkin ovat leimautuneet "huijareiksi". Tekstissä viljellään hauskoja oivalluksia, sanakäänteitä, tunnelmaa ja murretta. Näyttelijät tarjoavat parastaan ja tehot käyvät täysillä. Yhtäkkiä huomaa itsekin ajattelevansa "turkulaisemmin kuin turkulainen itse."

Vääriä valintoja, virheitä, syytöstä, oppimista ja oivaltamista. Me kaikki olemme erilaisia, mutta voimme yhdessä muodostaa loistavan kokonaisuuden.

"Ihmiset o keske-erässi ko toriparkki

Näytelmän jälkeen iskee välittömästi halu saada käsiin Lukkosulaa ja lumpeenkukkia -kirja. Nyt olisi niin sopiva hetki poimia kirjasta ne kaikki hyvät elämänviisaudet, joita voisi käyttää silloin tällöin. Kiitos Naantalin teatteritiimi ja Heli Laaksonen.

Näytelmän kirjoittaja Heli Laaksonen on istunut myös yleisössä.

- No on tämäki! Ihminen mene kattoma omakirjottamas näytelmä, ja siäl yleisös itte ylimmäisenä hehhettele ja väli nyyhki...Mut ei voi mittä, nii eläväks ja syräntlämmittävän hulluks o naantalilaine teatterväki Lukkosulan ja lumppenkukkaset saanu, Heli hehkutti.

Tämä kaikki oli riemastuttavaa katseltavaa ja olen iloinen, että ehdin mukaan viimeiseen näytökseen. Vaikka tämä kesäjuna meni jo, kerrottakoot: 

- Naantalin teatteri jatkaa Lukkosulaa ja lumpeenkukkia -näytöksiä syksyllä teatterin sisätiloissa os. Henrikinkatu 7.

Naantalin kaupunki - saatte olla ylpeitä hienosta teatteristanne!

Heli Laaksosen vuonna 2008 kirjoittama Lukkosulaa ja lumpeenkukkia on vuosien varrella viihdyttänyt laajaa yleisöä. Katso tästä Helin videohaastattelu vuodelta 2009.

Lukkosulaa ja lumpeenkukkia
kirj. Heli Laaksonen
dram. Seija Holma
ohj. Teija Söderholm


Mökkilaiturille poimimani ja asettelemani lumpeet pääsivät teatterin mainoskuviin.

Joka kesä mökillä nautin suunnattomasti souteluretkistä, joilta mukaan poimitaan usein nippu lumpeenkukkia. Mökkirantaan ja laiturille niistä on viritelty monia asetelmia, joita kuvataan eri kuvakulmista. Kuvia kertyy vuodessa helposti tuhansia, mutta onneksi joukosta valikoituu aina joku myös hyötykäyttöön. Laiturin kukkakiekurat pääsivät Naantalin teatterin näytelmäesitteisiin ja mukaan laitoin tekstiin sopivat lisäkuvat; kiiltokuvan, banaanin, poran ja lukkosulapullon.


- Miksi lapsuuden rakas kiiltokuva ja pora ovat vierekkäin. Se selviää näytelmässä. 


Vas. kaupan asiakkaat Sepe Susi "Ulla" (Taija Nuotio) ja lehtien lööppikuningatar Maria Del Monte (Katariina Salonen)
 Kuva: Naantalin teatteri / Kari Sassi


Kuva: Naantalin teatteri / Kari Sassi


Skytölän veljekset, tasaisen inhorealisti Simo (Kauko Pajukoski) ja impulsiivinen hetkeen tarttuva taivaanrannanmaalari Petter (Topi Kanerva). Kuva: Naantalin teatteri / Kari Sassi


Lukkosulaa on ja on...laatikkokaupalla. 
Mutta ostaako joku kesällä lukkosulaa? 
- Kyllä!


Nopea panoraamaotos näytelmän lopusta.


Väliajalla pullakaffet kesäisessä sisäpihassa.


Lööppejä lööppien perään.


Sepe Suden ihana potkukelkka, josta piti väliajalla räpsätä kuva.


Täydellisesti näytelmään sopiva kukkamaljakko ja villin vapaa kesäkukkakimppu 10+
 

DIY-bongarin löytö = Sepe Suden virkatut lumpeenkukkahiuskoristeet. Näistä saattaisi hyvinkin innostua myös yleisö! Minä ainakin olisin mieluusti ostanut tuollaisen kukan itselle, jos myynnissä olisi ollut! Taitava käsityöihminen on nämä näytelmälle loihtinut.

- Oletko sinä kerennyt käydä jo monessa kesäteatterissa?

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Arki-iltana telakkahäissä

Rakastatko häitä, valoisia kesäiltoja, merta, laineen liplatusta, aurinkoa, musiikkia, vauhtia, lystinpitoa, naurua ja iloisia ihmisiä? Jos vastasit yhteenkin "kyllä". Tämä on varmasti sinun juttusi!

Hääjuhliin ei liian usein pääse, joten tuosta kihelmöivän ihanasta juhlasta voi ottaa koppia vaikka teatterin keinoin. Tänään tiistaina suuntasimme Turun Ruissalon tapahtumatelakalle kesäteatteriin. Vuonna 2003 perustettu Linnateatteri on nimittäin kesällä 2019 rantautunut Ruissaloon. Tänä suvena häitä juhlitaan pitkän kaavan mukaan, sillä Akselin ja Elinan hääfarssi pyörii 13.6.-16.8.2019.

Oma sydämeni sykkii lämpimästi niin Ruissalon telakan kuin kesäteatterin suuntaan. Ihmisenä minua luokitteleekin vahvasti se, että keskityn kaikkialla tarkertuen visuaalisuuteen. On vallan mukava päästä arki-iltana töiden jälkeen kokemaan aimo annos tuota ympäristöä, kesäillan taikaa. Juuri nyt on niin oikea hetki kesähäille vai onko? Sitä jäin jännityksellä seuraamaan.

Koska alueella ei ole parkkipaikkoja pilvin pimein oli luonnikasta ottaa polkupyörät alle ja suhauttaa autojonojen ohi. Tämä on kyllä siitäkin vallan jännä paikka, että tänne voi tulla myös bussilla, vesibussilla tai vaikka omalla veneellä.

Ainutlaatuinen miljöö on kerännyt aurinkoiseen iltaan paljon väkeä. Telakka on monelle varmasti uusi tuttavuus, mutta hetkessä sinne on pelmahtanut niin sankka väkijoukko, että voisi oikeasti luulla näiden ihmisten olleen täällä jo monen monta kertaa.

Teatterisalin välittömässä läheisyydessä voi kulkea laiturilla, ihastella merta ja laivoja, poiketa pizzalle tai sisustuskauppaan. Mutta nyt istutaan vanhasta venevajasta taiotussa teatterisalissa. Silmät risteilevät mustalla läpikuultavalla banderollikankaalla rajatussa tilassa. Paljain varpain läpsyttelen uutta betonilattiaa. Eteen aukeaa valtava näyttämö - kaiken ydin, siistit penkkirivit ja bonus: omat pienet pöydät tuolien seassa siellä täällä, johon drinksulasin voi laskea. Ravintolanurkkauksen luona on teemaan liittyen "hääkaari", jonka alla voi käydä kuvauttamassa itsensä.

Ehdin jo kesäteatterin tapaan tuskailla, ettei tullut istuinpehmustetta mukaan, mutta tuoli oli hyvä ja teatteriesitys sujahti kuin siivillä.

Paksussa, karvaisessa nallepuvussa on varmasti lämmintä käynnistää rooleja hellepäivinä. Hääjuhla on täynnä jännitystä, sillä mukaan mahtuu kaikenlaisia käänteitä. Sehän se onkin koko jutun ydin. Heti alkuun tuskaa tuottaa se, että juhlatalo on varattu samaan aikaan häistä hautajaisiin plus muutamat muut kokoontumiset vielä väliin.

Huolten sävyttämin askelin tarina lähtee käyntiin, mutta minuutti minuutilta ihanan oivaltava huumori ottaa yleisön valtaansa. On suorastaan hauska kuunnella, kuinka yleisö purskahtelee nauruun. Tunnelma on niin huumorin sävyttämä, että paikka paikoin vaatii ponnistuksia myös näyttelijöiltä, etteivät repeä nauruun. Kolmen näyttelijän voimin läpi vedetään lukuisia rooleja, joissa nähdään Katriina Sinisalo, Miika Laakso ja Mikko Leskelä. Käsikirjoitus Antto Terras ja Ohjaus/sovitus Kari-Pekka Toivonen.

Rytmi on niin kiihkeä ja replat nopeita, ettei voi kuin ihailla, miten ihmiset pystyvät muistamaan näin paljon vuorosanoja. Puheessa vilahtaa tutut turkulaiset paikat, koko maan tuntemat julkkikset...henkeä salpaava laulu osuu kohdalleen joka sanalla ja aina joku onnistuu "avaamaan oven juuri prikulleen oikealla sekunnilla".

...Aina on pieni jännitys ilmassa, menikö vetskari kiinni? 
Tuliko oikea peruukki? 
Ehtiikö ylipäätään laukata kuin ravuri rooliasusta toiseen...

Näyttelijät tulevat ja menevät ovista ja ikkunoista niin tiuhaan tahtiin, että salaa mielessäni mietin, millaiselta meno näyttää bäkkärillä. Jospa saisikin oman tarkkailupaikan sinne. Äkkiseltään ynnäten "Behind the scenes" -paikat olisi vauhtia täynnä kuin Formularadan varrella. Kuinka ne avustajat siellä ovatkaan niin sekunnilleen ajan tasalla pitämällä nämä vaatteet aina valmiina seuraavaan sisääntuloon. Loistavaa yhteispeliä.


Tästä voi aloittaa - kuohuvaa heti alkuun tai sitten väliajalla.


Päivä prinsessana - Akselin ja Elinan hääfarssi.


Teatterin takatila on avoin.


Tägään, tägään!


Lattia on uusi. Muistelin, että aikaisemmin tässä olisi ollut ihan vaan maalattia. Kaikki on saatu hienosti rakennettua lavasteita myöten ja samalla säilytetty telakan vanha historia. 


Tässä on ihanan ylellinen yhdistelmä kuohujuomaa jalkalasissa ja betonia.


Varjokuva on kuin taruolento. Lantiosta alkava kalanpystö. Merenneito-look! Vai onko tämä sittenkin ihoa tiukasti myötäilevä hääpuku?



Loppukiitosten aika. Yleisö on selvästi pitänyt näkemästään ja kokemastaan.



P.S Tiesitkö muuten, että näissä Ruissalon Telakan maisemissa on kuvattu myös musiikkivideo: Leif Lindeman - Puut punertuu?

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

DIY - Amppeli ilmakasville

Vaatteissa ja sisustuksessa on aina omat uudet tuulensa, jotka pyörähtävät trendien kärkeen. Mutta - niitä on toki myös kasvien kohdalla. Vanhat tutut lajit ovat kestosuosikkeja, mutta muodikkaan tittelistä kisaa milloin mikäkin kasvi. Uutuuden viehätystä voinee yhä tunnustaa olevan mm. ilmakasveissa.  

Ilmakasveja hehkutetaan helposti helppohoitoisuutensa vuoksi, sillä ne eivät kaipaa multaa, eikä erikoisia temppuja selviytyäkseen. Kylpy silloin tällöin riittää. Sumuttelu ja upotus 1/2 tunniksi kädenlämpöiseen veteen parin viikon välein, veden pois ravistelu ja kääntäminen ylösalaisin (että ylimääräinen vesi valuu pois) riittää hoidoksi. Ilmakasviravinnettakin suositellaan, mutta muutoin helppoa kuin heinänteko, vai onko?

Itse olen saanut ilmakasvitkin kuolemaan, mutta syy taisi olla juurikin tuon upotuskastelun puute.

Päätin koittaa vielä kerran ja ostin messuilta uusia kasveja; Pitkän hahtuvainen tillandsia juncea, kivan käppyrkäinen tillandsia caput medusae ja palmumainen tillandsia capitata peach. Kevään Turun Piha & Puutarha -messuilla Huone ett Rumin osastolla oli kauniita amppeleita, mutta päätin väsätä ne itse. Jokin aika sitten toteutettu helppo ohje narujen solmimiseen sopii tähänkin - Katso vanha amppeliohjeeni tästä.

Enää tarvittiin vain pikkuruiset ruukut, jotka ovat prikulleen oikeaa kokoa. Silmiin piirtyi kuva siitä, mikä olisi hyvä. Kotona oli paljon kynttilänjalkoja ja tuikkukippoja, mutta ei juuri sitä oikeaa. Ekotorin puoleen oli syytä jälleen kääntyä. (On muuten vallan mahtavaa, kuinka helposti sieltä aina löytyy näitä kaivattuja osasia. Niin nytkin.) Ihmiset siivoavat nykyään melko herkästi tavaravuoriaan, joskin uutta tullee liiankin helposti tilalle. Kirpparit ja kierrätyspisteet täyttyvät priimakuntoisista esineistä. Onneksi hyvä tavara kiertää.

Minun onneni.
Keramiikkataiteilija Marjaana Maulan lämpimän ruskeita tuikkukippoja oli myynnissä muutamilla senteillä. Ne toivat mieleen lapsuuskodin kahvikupit, joissa oli sama väritys. Hajumuistissa häivähti ne kahvintuoksuiset hetket, joilloin keittiön ilmassa aisti Juhla Mokan hienon ja täyteläisen tuoksun. Tuli niin kotoisa vaikutelma ja siten helppo valinta. Ei tässä mitään upouusia kippoja kaipailla, kun sopivat aukeavat eteen käytettynä kuin tilauksesta. Olin iloinen, että suunnitelmat sujuivat esteittä eteenpäin.

Narusta piti vain solmia oikean mittaiset amppelit, jonne tuikkukipot iloisesti sujahtavat ja ilmakasvit istuvat kuin nakutetut. Muutamassa minuutissa uusi ilme ja kasvit roikkuvat jo paikoillaan.


Ohut naru tuo ilmavan lopputuloksen. En mittaillut tarkkaan vaan levitin vaan kädet niin levälleen kuin yltää ja siinä yhden narun mitta.


Kolme narua taitettiin kahtia ja solmittiin yhteen. Näin syntyi ripustuslenkki.


Sitten vaan valitsemaan, mille korkeudelle korkeimman solmun haluaa ja sitomaan aina rinnakkaiset narut yhteen.


Pussin malli alkaa hahmottua.


Tuikkukippo väliin, jotta siitä on helppo tarkastella, minne kohdalle pohjasolmu on paras somia.


Ensimmäinen valmis.


Tuikkukippo tyhjänä.



Ja amppelit valmiit!


Kotilaiturin naulakossa on hyvä paikka. Ei suoraa valoa, mutta riittävää hajavaloa kylläkin. Vanhat nurmikset saivat antaa tilaa, kun ilmakasvit liitelivät koukuille.




Nyt vaan peukut pystyyn, että muistan kaikki - uppokastelua ei saa jättää tekemättä!

- Onko sinulla jo ilmakasveja?

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Vaihtoehto kirjekuorelle

Tämä vinkki on ehkä jo monelle teistä tuttu, mutta ainahan voi muistuttaa uudelleen myös vanhasta ideasta - Europa 3:n vanhan hitin mukaan; "älä unohda minua". Joskus sitä nimittäin vaan aikojen kuluessa unohtaa, mitä kaikkia ideoita tietää. Kun ne ovat hetken käyttämättä, saattaa käytetytkin ideat näyttäytyä aivan uudessa valossa ja tuntua taas niin ennennäkemättömiltä. 

Pilttipurkki, kynttiläpurkki, maustepurkki...hillopurkki. Ja sitä hillopurkkia tässä juuri nyt kaivattiin.

Kutsu kävi synttärijuhliin ja rahalahja oli kaikkein osuvin. Taaskaan ei se perinteinen kirjekuori tuntunut oikealta, vaan jokin muu juttu piti keksiä. Saappaita käytettiin hetki sitten rippilahjan kirjekuoreksi, ja joskus on ollut käytössä myös vanha kauluspaita, mutta nyt peräänkuulutettiin muuta vaihtoehtoa. Sieltä vanhojen aatosten seasta löytyi sopivasti makeista makein "kuori".

Hillopurkki. Tai ei tämä oikeasti ollut hillopurkki. Se oli lasinen purkki metallikansineen, jossa oli alunperin kynttilä. Kynttilä tuli poltettua loppuun, kunnes vain roskapurkki jäi jäljelle. Astianpesuaineella ja tulikuumalla vedellä sain putsattua kaikki kynttiläjäämät purkista ja putipuhtaana se oli valmis uuteen käyttöön.

Tein purkkiin etiketin mansikan makeudella säestettynä. Sisään oli hyvä taitella seteleitä. Näin siitä tuli kirjaimellisesti "hillopurkki" - täyttä hilloa pohjasta kanteen asti. Ja taas niin kiva kirjekuori :)

Muista siis sinäkin hyötykäyttää vanhat lasipurkit!

Onnea Ellu!



- Oletko sinä hyödyntänyt vanhoja lasipurkkeja näin?

torstai 6. kesäkuuta 2019

Ilmainen tutustumiskohde Raisiossa!

- Mikä on Suomen ainoa risteys, jolla on kaupunkioikeudet? 

Se lienee tuttu kuvaus Raision kaupungista, mutta niin tai näin kaupungin yksi huikean hieno ajankohtainen vetonaula on tuon tunnetun risteyksen tuntumassa sijaitseva satumainen alppiruusupuisto.

On keskiviikkoilta ja kello yli 20 illalla. Aurinko paistaa lämpimästi ja Kirkkoväärtinkujan päässä sijaitseva satumetsä kuhisee elämää. Olen vähintäänkin yllättynyt, kun edessäni avautuu tämä taianomainen näkymä. En ole vieraillut puistossa koskaan aiemmin, mutta silti sen ensi tuntuma on tuttu ja kodikas. Metsä vaikuttaa jatkuvan silmänkantamattomiin, mutta oikeasti se on 4,6 hehtaarin kokoinen.

Puistossa on vilinää, sillä ihmisiä on yhä liikkeellä vaikka onkin jo ilta. Paljon koirien ulkoiluttajia, kukkaihmisiä, perheitä ja nuoria. Videoita kuvataan ja kuvia räpsitään. Nuoret tytöt keikistelevät alppiruusujen edessä ja taittuvat mallimaisiin asentoihin, kun otetaan selfiet tai muuten vaan ne "mallikuvat". Mietin, kuinka ihana kuvauspaikka tämä oikeasti on. Täällä saa kauniit ja runsaat kukkataustat, kuka sitä nyt sitten kuviinsa kaipaakin. Voisi hyvinkin sanoa, että vieressä olevassa Raision lukiossa on napakymppi sijainti, sillä yo-kuvat voi ottaa ihan koulun vieressä ja taatusti ainutlaatuisessa ympäristössä. Ehkä jopa hääparit käyvät kuvauttamassa itsensä täällä. Kevät tuli etuajassa ja metsä on tarjonnut kukkaloistoa jo jonkin aikaa. Jos siis mielit nähdä jotain uskomattoman kaunista, suuntaa nopsaan Raisioon, sillä kukoistuksen loppumisajankohdasta ei voi olla ihan varma. Lämmin kevät voi helposti lyhentää kukinta-aikaa.

Alppiruusupuisto perustettiin 1999 eli tänä vuonna vietetään kaksikymppisiä. Puistossa on suomalaisia ja ulkolaisia alppiruusuja n. 1235 kpl. Lajikkeita on 118 kpl, joista kotimaisia 20 kpl. Vaatii jo jonkin verran tietämystä, että osaa lajikkeita erottaa, mutta ei haittaa. Täydellisesti voi näkemästään nauttia vaikkei kaikkia tunnistaisikaan.

Metsään on tehty selkeitä polkuja ja reittejä, joita pitkin pääsee tekemään lähempää tuttavuutta kauniiden kasvien kanssa. Huomio kiinnittyy oitis näyttävän kokoisiin alppiruusuihin, mutta kun tarkentaa katsetta huomaa, kuinka metsässä on paljon muutakin. Oma kestorakkaus, alvejuuri kasvaa suurina ryhminä, on ylväitä kurjenmiekkoja ja mustikkakin tuntuu rehevämmältä kuin normaalisti metsässä. Mäntyjen runkoja kiertää niinikään upeat köynnöshortensiat, jotka myös peittävät kauniisti kallioiden pintaa. On paljon muitakin kasveja, mutta niitä todellakin kannattaa tulla bongaamaan paikan päälle.

Alppiruusupuisto on laajentunut

Keväällä 2019 puistossa oli käynnissä alppiruusupuiston monimuotoisuutta ja kauneutta tukeva Osta oma alppiruusu -kampanja. Alppiruusuja saattoi hankkia yksittäiset henkilöt, yhdistykset ja yritykset. Alppiruusun hinta oli 50 euroa ja sen sai halutessaan myös istuttaa itse. Miten mukavaa sitä onkin käydä seuraamassa oman ruusun kasvua. Kamppiksen aikana puistoon istutettiin kaikkiaan 88 uutta kotimaista alppiruusua.

Metsän reunamilla näkyi muutamia omakotitaloja. Ajattelin niitä katsellessa, kuinka mahtavaa onkaan saada tällainen sisääntuloalue kotitalolle kuin alppiruusupuisto. Kierroksen päätteeksi jätin nimeni postilaatikossa sijaitsevaan vieraskirjaan. Ihanaa vielä jonnekin saa kirjoittaa ihan kynällä ja jättää puumerkkinsä "I was here!".

Jos liikut maisemissa, ja vaikket liikkuisi - tule tänne tieten tahtoen! Näin hulppeaa ja satumaista saa harvoin ilmaiseksi kokea.

Oma alppiruusu alkoi näyttää entistä paremmalta

Kun aikanaan ostimme nykyisen talomme, oli ulko-oven reunassa kasvamassa alppiruusu. Se tuntui olevan väärässä paikassa ja sahailin sitä puolihuolimattomasti pois ja täräytin ison maitotonkan tyngän päälle. Remonttihommien tiimellyksessä se kuitenkin alkoi kesän mittaan kurkkia tonkan alta ja tunkea uutta kasvustoa sieltä kohti valoa. Tiesin, että nyt onkin kyseessä vahva yksilö. Se on kaivettava maasta ja istutettava jonnekin uuteen paikkaan. Niin tein.

Annoin alppiruusun uudelle alulle toisen mahdollisuuden ja se sai rauhaisassa paikassa kasvuluvan. Tänä päivänä kukka on jo melkoisen rehevä ja kaunis. Se halusi kai näyttää minulle, kuinka väärässä olinkaan. Erityisesti nyt, puistovierailun jälkeen, huomaan kuinka iloinen olen omasta alppiruusustani. Juuri näillä hetkillä arvostan sitä entistä enemmän.


Pääsisäänkäynnin luona avautuu alppiruusumeri, joka jatkuu niin kauas kuin silmä kantaa.


Kuvassa alppiruusut saattavat näyttää suhteellisen pieniltä, mutta se on harhaa. Tosiasiassa puiston vanhalla puolella ruusut ovat pidempiä kuin sinä itse.


Tietyssä valonkajossa voisi luulla, että kello on jo enemmän, kun aurinko tekee jännän vaikutelman. 


Kumpare kumpareelta lisää loistoa.


Joskus vierailijan pyöräkin voi olla puiston kanssa "sävy sävyyn".


Etualan mustikkapuskatkaan eivät ole pieniä.


Leveät polut mahdollistavat helpon liikkumisen puistossa.


Olisiko hei upeaa asua tämän puiston reunalla?
No olisi, todellakin.


Lähempi tarkastelu osoittaa, kuinka hehkeitä värejä alppiruusut tarjoavat.


Punaisen hehku on vähintäänkin lumoava.


Pakkohan sitä oli ottaa mukaan myös muutama panoraamakuva...


...on suorastaan harmi, ettei tällainen vaakamallinen näkymä näy niin mahtavan kokonaisvaltaisena ja leveänä blogin sivuilla kuin se luonnossa on.


Alppiruusuja, mäntyjä ja monen monta muuta kaunista kasvia ja puuta.


Kerro, kerro, kukkanen...ken on puiston kaunehin?


Ja kasvaahan metsässä paljon muutakin, kun vaan silmä osaa ne erottaa.


Kielo valloittaa tuoksullaan metsän kauneinta hetkeä.


Pääväylä kutsuu kulkemaan.


Ihan lähellä on aistittavissa kukkien silkkimäinen herkkyys.


- Miten tätä puiston kävijämäärää pystytään sitten arvioimaan? 
No, ainakin kirjoittamalla nimi vieraskirjaan jää jälki vierailusta.

- Joko sinä olet ehtinyt vierailla Raision alppiruusupuistossa?