lauantai 31. elokuuta 2019

Oletko jo kokeillut? Mini DIY-kukkakimppu

Muinaistulien yö, Venetsialaiset, kesä loppuu...yhdellä viikonvaihteella on monta kuvausta. Niinkö se sitten on, että kesä loppuu? Ainakin kalenteri haluaa sitä viestiä, mutta otetaanko aiheesta koppi? No, olkoon niin. 

Minikimppu kesän loppumiselle

Tänään aamulla kuljin koiran kanssa katse hyvinkin maahan suunnattuna. Se ei kuitenkaan tarkoita, että fiilis olisi allapäin ja siipi maassa. Päinvastoin! Ajattelin nimittäin juhlapäivän kunniaksi sitoa pienen syyskimpun. Ja todellakin pienen, sillä mitaksi kaavailin vain muutamia senttejä.

Minikimput ovat yhä kovasti IN. Somessa pyörii monet lukuisat söpöt pikkukimput kämmenellä tai nukella. Niistä saa parhaiten käsityksen, kuinka pienestä sidonnasta on kyse. Tämä vaatii hieman sorminäppäryyttä ja sopivan pienikukkaisia kukintoja onnistuakseen. Ihan parasta on kokeilla itse, kuinka pikkunäpertely oikein onnistuu. Hauska tuliainen esim. nukkekotiharrastajalle.

Tämä idea ei paljon tekstejä kaipaa, sillä kuva kertoo juuri tässä DIY-puuhassa enemmän kuin tuhat sanaa.

Minä käytin näitä:
- sakset
- henkäyksen ohutta värillistä (vihreä) rautalankaa
- kauden kukkia

- Oletko sinä koskaan tehnyt minikimppuja?


Ensimmäiseksi kuvaksi valmis työ. Sidottu kimppu sateen kirkastaman kylpytynnyrin kannen päällä kumiankkojen seurana.


Tästä lähdettiin. Työvälineet valmiina - kukat, sakset ja rautalanka.


Aika herkullisia värejä löytyy vielä elokuun lopulla.


Ja sitten vaan sitomaan kimppua. Kukkaa ristiin toisen päälle.


Oli pakko vetäistä hanska käteen, jotta kimppu saisi täyden huomion.


Näin pieni siitä tuli. Kyllä tätä sidonnallisesti voi hyvinkin miniksi kutsua.



On se pieni vaan jotenkin niin suloista katsella. Käsi antaa niin hyvin käsitystä kukkakimpun pienuudesta. Mutta hitsi vieköön, onko mulla näin pientä maljakkoa...?
No, aina sitä löytyy joku hajuvesipullon korkki ja sittenhän kyseessä onkin jo täydellinen design-maljakko :)


Tässä se nyt on ihan yksikseen. 
Hyvää elokuun viimeistä päivää, viikonloppua ja alkavaa syksyä!

Tykästyitkö? 
Oletko kokeillut itse?

maanantai 26. elokuuta 2019

Mitä kiinnostavaa löytyy Tallipihasta?

Kesällä 2018 tulin Tallipihalle ensimmäistä kertaa. Nyt kesällä 2019 toista kertaa. Ensi kesänä...no, mitä luultavimmin - kolmatta kertaa. Väliin sopisi kyllä yksi talvivisiittikin, mutta katsotaan kuinka ensi talvena käy, pääsenkö. Joulu aiheena houkuttaa aina.

Tallipihan juuret ovat kaukana 1800-luvulla, mutta yhä tuo puutalomiljöö on eloisa kuin vuosikymmeniä sitten. Finlaysonin puuvillatehtaan patruunan Nottbeckin asuinpalatsin yhteyteen kuulunut Tallipiha on entinen hevosten ja palvelusväen alue. Nykyään paikka toimii idyllisenä ostos- ja tapahtumapaikkana. Meidän poppoon visiitin aikaan siellä ei ollut mitään erityistä teemaa menossa, mutta ei sitä kaivattukaan. Kaunis päivä, ihana miljöö ja kiireettömyys - oli mukava kulkea puodista puotiin ja istahtaa pihapenkeille. Tämä on varmasti yksi Tampereen idyllisimpiä ostospaikkoja, mutta täällä viihtyy toki ihan vain ihastellenkin.

Viimeksi kuvailin paljon pihaa ja sen taloja. Nyt kamera kohdistui enemmän siihen, mitä löytyi talojen sisältä. Ja vaikka aurinko on korkealla, kesä kauneimmillaan...on joulu aina mielessä!

Mitä Tallipiha tarjoaa?

Vanhassa muistissa oli ensimmäisen visiitin omat suosikit, mutta uteliaisuus heräsi myös sen suhteen mitä uutta on tarjolla. Käsityöläisten kauniit luomukset omat mukavia niin itselle kuin lahjaksikin. Silmä lepää jopa suklaassa. Katsotaanpa tässä visiitti kuvina:


Pihalla tapaa myös eläimiä. Lapsille aivan huippu juttu.


Ja kaikille kotipuutarhureille on ruukkukaupalla kesäkukkia ihailtavaksi. Miten hyvin ne sopiikaan tänne vanhojen puutalojen sisääntulojen yhteyteen.


Jo kuisti on täynnä kaikkea kiinnostavaa. Astu sisään Nooran putiikkiin!


Symppikset avainkaulanauhat odottavat avaimia. 
Joskus lapsena odotti sitä aikaa, kun ei tarvi enää pitää avaimia kaulanauhassa - Voi, kunpa saisikin avaimet farkkujen taskuun. Kun vuodet vierähtivät sai jännästi huomata, kuinka suorastaan rakastikin erilaisia, värikkäitä nauhoja ja mikä parasta, nyt niitä on monta.


Lapsille ja lapsenmielisille Lego-sormuksia. Aika kivoja värejä oli tarjolla näissä Lego-palasissa. Kotiin lähti turkoosi, mutta olisi voinut lähteä ihan kaikki. Näissä on hyvä pilke.

Usein suunnittelen tekeväni itse Lego-koruja, mutta mistä ihmeestä saa näin upeita värejä?


Suklaa on hyvää, mutta kun se on vielä kaunistakin tulee vaikeus valita. Aina ei tarvi kaikkea ostaa kahmalokaupalla. Muutamat herkulliset valikoidut suklaapalat ovat ihan riittävät kauniisti pakattuina.


Suklaapuodin valikoima on makeimmista makein. Jo ovea avatessa tulvii vastaan kaikki ihanat tuoksut. Täältä löytyisi kyllä kauneimmat mahdolliset joululahjasuklaat...



ChokoMe-suklaat ovat kuin taideteoksia. Marjoja, pähkinöitä, ruusunlehtiä...


Tuula Pajun lasikorut ovat niin kauniin loistavia, ettei ole helppoa valita vain yhtä suosikkia. Kiva lahjavinkki. Värien ystäville. Nämä takuulla huomataan. 



Pieniä kauniita esineitä nukkekotien ystäville.


Niin taidokkaita keinutuoleja, jotka olivat ehkä reilut 10 cm korkeita. Hmmm...jouluasetelmiin. Jes!


Lasikukkien välistä voi kurkata pihalle. Kukat ovat muuten ihan valloittavia, kun auringonsäteet osuvat terälehtiin. Näitä pitää olla monta, jotta näky olisi runsas.


Metallirasiat ovat ihan parhaita, niille on jatkokäyttöä vielä sittenkin, kun sisältö on syöty.


Tässä nyt ihan vaan näytille, mitkä suklaat lähtivät tuliaisiksi kotimatkalle. Ei ihan heti tohdi syödä. Liian kauniita popsittavaksi?


Voi kunpa nyt saisin aikaiseksi mennä tänne joulun korvalla. Nämä on oikeasti mitä ihkuimmat suklaat lahjaksi.

Tällaista tällä kertaa. Ai niin, ostin yhden ihanan pelin. Se herätti paljon DIY-ajatuksia. Peli tullee lähihetkinä instan puolelle. Seuraa siis myös Oli aika -blogin instaa.

Jouluna tavataan?

- Oletko sinä käynyt joskus Tallipihassa?

torstai 15. elokuuta 2019

Ensimmäistä kertaa Zsarissa!

Pidätkö uusista paikoista, ripauksesta ylellisyyttä ja "paljon saman katon alla" -ajatuksesta? Jos vastaat kyllä, tämä olisi luultavasti sinun paikkasi. Minä olin pakahtua uteliaisuudesta, sillä tänä kesänä pääsin ensimmäistä kertaa Zsariin! Olin jotain jo kuullutkin marraskuussa 2018 Vaalimaalla, Virolahdella avatusta Zsar Outlet Villagesta, mutta nyt oli aika tutustua kohteeseen ihan paikan päällä. Ja kyllähän tämä Suomen ensimmäinen outlet-kauppakeskus minulle varsin ainutlaatuisena avautuikin.

Paljon ihastelua ja vähän ostoksia

Kotoa käsin ajatellen paikka on kaukana, mutta Helsingistä matka taittuu n. 1,5 tunnissa. Jopa ilmaisia bussikuljetuksia on tarjolla pääkaupungista. Meidän seurueelle tämä on etäisyyden vuoksi kuitenkin selvästi jo "matkakohde" ja hyvinhän se päivä sujahtikin tutkiessa tarjontaa liikkeissä, jotka lähes kaikki ovat rakentuneet jonkin yhden brändin ympärille.

Houkuttimena on tietenkin hinta, sillä tuotteiden hinnat ovat kymmeniä prosentteja edullisempia kuin normihinnat. Villagen oman tiedotteen mukaan aina 30-70% normihintoja alhaisemmat. Helposti siinä saattaa hurahtaa prosentteihin, mutta pienellä suunnitelmallisuudella ei kuitenkaan tule tehtyä vääriä valintoja eikä edes heräteostoksia. Koulujen alku ja uudet kouluun tarvittavat jutut pyörivät mielessä ja olihan siellä myynnissä hienoja lenkkareita, kouluhupparia, reppua jms. Kiehtovinta oli ehkä juuri ne brändit, joita ei Suomessa muualta saa. Omiksi suosikeiksi nousi tarjonnasta Armani outlet, Braccialini, Lindt (Lindtillä oli huippuhyvässä tarjouksessa melonin kokoiset pallot, jotka olivat täynnä herkullista maitosuklaata) sekä Nordic Beauty Consept X Lumene (jossa nimestään huolimatta oli tarjolla laaja valikoima mm. Korean ykköstuotemerkeiltä Tony Molylta ja Kocostarilta).

On sulla pokkaa 

Tovi sitten lomareissulta ostettu suosikkikassi on hajoamassa kantohinnoistaan, joten sopiva uusi oli ajatuksissa. Lopulta kohdalle osuikin aika hauska löytö. Laukku, jolla oli myös oma tarinansa, sillä Braccialinin "Stars in Love" -laukkusarja on omistettu maailmankuuluille tähdille / hahmoille ja heidän rakkaustarinoilleen. Valikoimaan kuului mm. Salvador Dalin ja hänen Gala-vaimonsa romanttinen tarina sekä John Lennon & Yoko Ono, Elvis Presley & Pricilla, Tarzan & Jane...Oma laukkuni on musta, mutta värikkäällä kuvalla ja aiheella se ei todellakaan katoa mustien kassien massaan - Charlesin ja Dianan hääjuhlat pitävät siitä huolen. Vanha työkamu sanoi kerran "mieluummin överit kuin vajarit" ja se taisi nyt todellakin toteutua tässä kassissa, sillä seurueemme totesi tämän ostoksen nähtyään "on sulla pokkaa". No, kai tässä täytyy tunnustautua hieman räväköiden värien ja hauskojen kuvien ystäväksi. Pokka pitää.

Ylellinen outlet-paratiisi

Zsar ei ollut niin suuri kuin olin mielikuvissani maalaillut, mutta olihan se tutustumisen arvoinen. Rakennusten arkkitehtuuri, empire-henki, näyttävät kukka-asetelmat, siisteys, koristeelliset lyhtypylväät ja palatsimainen sisäänkäynti saivat kyllä ihan toisenlaisen tunnelman jo alkumetreillä, mitä nyt kauppakeskus ajatuksena yleensä synnyttää. Tämä outlet-paratiisi henkii ylellistä luksusta, etenkin kun astelee alueelle ison kultaisen kruunun alta. Piti oikein hieraista silmiään, sillä ei tämä ihan suomalaiselta vaikuttanut.

Odotin ehkä jonkinmoista väenpaljoutta, mutta aika väljästi ja rauhassa sai kyllä paikassa kulkea. No, ehkä asiaan vaikutti arkipäivä ja aamupäivän tunnit. Ruokapaikat jäivät testaamatta, sillä istuimme vain kahvikupposien äärellä, mutta toivon kuitenkin, että jouluihmisenä minulle avautuisi vielä mahdollisuus päästä näkemään, miltä Zsarin joulu näyttää. Ehkä myös silloin olisi aika pysähtyä ruuan äärelle.

Kokonaisuutena kiva kokemus, jonne mieluusti menen joskus uudelleen. Nappasin muutaman kuvan, jotta kuvat kertoisivat enemmän. Olin lisäksi niin utelias, että hain tiedonjanoisena verkosta faktapaloja, miten tämä "pieni pala Pietaria" on rakentunut - sen julkisivut, viimeistellyt koristeet kuten leijonanpäät seinillä ja rakentaminen kaiken kaikkiaan. Aika kiinnostava tiedonjyvänen löytyikin. Kurkkaa tästä.

Meidän poppoomme onni oli saada matkaan mukaan opas, joka asuu Virolahdella ja tuntee kaiken kuin omat taskunsa. Paljon uutta ja ihmeellistä, hienoja muistoja on tästä upeasta, päivien reissusta kotiin viemisiksi jäänyt, joista Zsar oli yksi kohde. Mutta tämän postauksen yhteyteen sopii liittää kiitokset Tarjalle juurikin Zsar-kyläpäivästä!


Sisääntulo tuntuu niin ylelliseltä.


Zsarin valtaistuin. 
Vaalimaa ja Virolahti ovat kiinnostavia paikkoja. Tänne liittyy paljon mielenkiintoista historiaa kuten se, millaiset muistot Keisari Nikolai II jätti Virolahdelle. 


Täältä voi ammentaa ideoita myös omille pihoille. 
- Kuinka näyttävää onkaan tuollaiset ihmisen kokoiset ruukut ryhminä.


Jos kävely kylässä käy raskaaksi hellesäällä, aina voi istahtaa ihastelemaan kaikkea ympärillä. Harkittuja yksityiskohtia.


Zsarin omia nimikkolaseja.


Suklaamereen on aina niin suloista sukeltaa. 


- Skool makealle päivälle!


Parit pelit käyntiin...



...ja pullakahvit.


Täältä se laukkulöytö lähti matkaan. Ja muutakin värikästä ihmeteltävää tuntui olevan yllin kyllin.


Nämä upeat amppelit keinuivat siellä täällä pylväissä ja herättivät koko kävelykadun täydelliseen kesäloistoon.


Kyltti kertoo; "Paras euron kurssi maailmassa - Zsar outlet village"


Kumpaan suuntaan?


Kyllä uuden laukun kanssa kelpaa kulkea.


Stars in love - Charlesin & Dianan häät kulkee nyt mukana.

- Oletko sinä käynyt Zsarissa, Vaalimaalla?

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Lumous, joka ei koskaan katoa - Andy Warhol

Andy Warhol suosikkini <3

Niin kauan kuin jaksan muistaa on tämä pop-taiteen ikoninen perustajahahmo ollut ihailuni kohde. Olin lapsena ja nuorena aina kynät, sakset, liima ja lehtiö kädessä. Piirsin, leikkasin ja liimasin. Andy oli esikuva, josta otettiin mallia. Nyt vuosia myöhemmin avautui hieno tilaisuus päästä näkemään kokonaisen näyttelyn verran Andyn töitä. Sehän oli koettava, tietysti.

Maailman suurin Andy Warhol -julistenäyttely Tampere-talossa kesällä 2019

Kun vuoden alussa bongasin tulevan näyttelyn, se oli merkattu kesäkuulle hyvissä ajoin. Joka kuukausi tarkastin, mitä uutta kerrotaan aiheen ympäriltä. Vihdoin pääsin näyttelyyn, josta oli unelmoinut kauan. Tutkin värien käyttöä, tekniikoita, näkökulmia ja viestiä, joka teokseen on sisällytetty. Warhol väitti, ettei hänen teoksissaan ole mitään syvällistä. Minä sain nyt ensimmäistä kertaa tutkia lähemmin, kertovatko kuvat jostain suuremmasta.

Warholin tuntevat liki kaikki hänen Marilynin kuvistaan. (Noin vuosi sitten sain Tampereen Vapriikissa kiertää kattavassa Marilyn näyttelyssä "Nainen roolien takana". Eli...Tampere näköjään toteuttaa toiveen toisen perään.)

Maailman suurin Andy Warhol -julistenäyttely (18.6.-25.8.2019) on rantautunut Tampere-taloon. Ajattoman upeita alkuperäisjulisteita 1960-1980-luvuilta on kehystettynä esillä 120 kpl. Lisäksi kirjojen, lehtien ja äänitteiden kansia sekä AW:n julkaiseman Interview-lehden numeroita. Teokset ovat lainassa Hampurin taideteollisuusmuseosta.

Näyttelyn on suunnitellut näyttelyarkkitehti Taina Väisänen, joka on vastannut myös Muumimuseon ja Kansallismuseon Barbie-näyttelyn rakentamisesta. Kun astun näyttelysaliin, huokaisen ihastuksesta - tämä on oodi Warholille! Taide on vaikuttavaa. Suosittelen näyttelyä kaikille. Tästä kiinnostuu takuulla nekin, jotka eivät yleensä aikaansa taidenäyttelyissä kuluta. Hienot työt ja vaikuttava esillepano. Meidän poppoolta arvosanaksi täysi 10.


Toisto on tehokeino.
Andy - Andy - Andy - Andy
Andy - Andy - Andy - Andy
Andy - Andy - Andy - Andy



Yksi odotetuimpia ja värikkäimpiä töitä - Marilynit.



Ingrid Bergman - Herself - The Nun - With Hat
(offsetpaino, 1983)


Näyttelyssä on paljon tuttua, mutta myös paljon uutta. Harvinaista herkkua, joista ottaisin minkä tahansa omalle seinälleni.


Yksi taatusti minuun kolahtava piirre töissä on värikkyys. 
Cow (silkkipaino tapetille, 1966)
- Ensimmäisen lehmätapetin väritys oli keltapunainen. Kuvan malli löytyi eläintenpitoa käsittelevästä maatalouskirjasta. Warhol tapetoi kokonaisen huoneen Castelli Galleryssä lehmätapetillaan.


- Onko tuttu?
Warhol Cambell's (offsetpaino, 1981)





Elvis (offsetpaino 1963)
Tätä taulua katsoessa tuli väkisin mieleen vanha muisto. Elvis oli pääosassa v. 1960 valmistuneessa elokuvassa Puoliverinen. Olin leffaan niin tykästynyt, että opettelin kaikki Elviksen vuorosanat ulkoa. On muuten jäänyt ainoaksi leffaksi, jonka replat jäi hyvin muistiin...


Perrier (offsetpaino 1982)


Ja sitten tämä sarja. Tässä kohtaa sanoisin, ettei sittenkään kuvalla pysty kertomaan koko totuutta, eikä edes sanoilla. Nämä jättimäisen suuret taulut, värit, valot ja tunnelma ovat niin luksusta, että ne on koettava livenä.

Tauluissa tuo Marilynin kuuluisa yöppäri Chanel No. 5.

Marilyn;
"What do I wear in bed?
Why? 
Chanel No. 5, of course



Tampere-talon myymälästä tuli kotiinviemisiksi jääkaappimagneetteja. Vaikka kuinka kieltäsin, etten harrasta jääkaappimagneetteja...no, onhan niitä nyt - muutama.
"Everyone will be famous for 15 minutes.
- Andy Warhol -

Andy Warhol (1928-1987) Poster -näyttelyn kunniaksi Pinnallinen Suomi 2019 -taidekilpailu 

Tampere-talo järjesti näyttelyn kunniaksi keväällä myös taidekilpailun. Pinnallinen Suomi 2019 -kilpailussa etsittiin tämän päivän kotimaisia ilmiöitä, jotka tulisi Andy Warhol -hengessä muuttaa taiteeksi.

Pinnallinen Suomi 2019 -kisaa osallistui yli 170 taiteilijaa ja 23 näistä eteni myyntinäyttelyyn Tampere-talon Talvipuutarhaan. Näyttelytyöt valitsi raati, joka koostui kotimaisista taiteilijoista sekä tieteen, kulttuurin ja liike-elämän vaikuttajista.

Nyt sanonta "yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa", pitää paikkansa. Ajatukset ja tunnelmat sinkoilivat kuin raketit. Ruusunpunaiset lasit antoivat kehyksen monille unelmille ja mielikuville. Jokin oli niin jäätävää, että henki salpaantui. Teoksissa kuvattiin asioita oivaltavasti pop-taiteen keinoin, huumoria unohtamatta.


Rutattu lonkerotölkki 
voitti Pinnallinen Suomi 2019 -kilpailussa I. palkinnon.
Festareilta tuttu rutistettu tölkki muuttuu kikkailemattomaksi taiteeksi.


Finlaysonin Jesus-lakanaan ilmestynyt kultainen Cheek
voitti Pinnallinen Suomi 2019 -kilpailussa II. palkinnon.


Tasavallan koira
voitti Pinnallinen Suomi 2019 -kilpailussa III. palkinnon.


Sponsored by
oli Pinnallinen Suomi 2019 -kilpailussa yksi oma suosikkini. Se on todella oivaltava teos, jossa ei heti hiffaa, millaisia logomuunnoksia reikävinyylille onkaan tulostettu. Tämän äärellä vietin hetken, sillä olisin tuonut mieluusti oman punaisen pallon teoksen esittelyarkille (=kertoo teoksen olevan myyty). En vain keksinyt, minne työ sijoittuisi, mutta hieno se on.


Yksityiskohtia Sponsored by -teoksesta.

______________________________


Jutun hännäksi jätän oman työni, jolla osallistuin kilpailuun. Vaikkei jatkopaikkaa tullutkaan säilytin tämän kuvan ihan vaan muistona.

Lähtökohtanani suomalainen ilmiö, lavatanssi.
Se sielun sopukoissa sykkivä kansallisaarre.

Ostin talvella herkulliset korkkarit, joiden väri oli makea kuin sokerista pesty Vihreä kuula. Kuvasin korkkarit puhtaan valkoisessa lumihangessa ja Andy Warhol -henkeen lähdin leikittelemään kameleonttimaisella värityksellä. 
Tanssikengät. Toistoa ja värin vaihtumista. Tanssilattia täynnä ihmisiä.
Ei kiirettä. Kerrankin vain tämä hetki. Aitoa läheisyyttä. 
- Tanssi kanssain.

Mutta hei, oletko jo käynyt katsomassa näyttelyt?
Jollet, mene ihmeessä. 
Taide on mielenkiintoista aina. Tällä hetkellä (25. 8. asti) saman katon alla monta eri työtä, joissa taatusti on viestinsä. Kannattaa ottaa selvää, mitä missäkin.