lauantai 8. helmikuuta 2020

Mitä tehdä kiiltokuvilla?

Tämän päivän arkiset asiat ovat huomenna historiaa. Välillä mietin, miten historia syntyy ja muuttuu. Miten asiat jäävät elämään ja mistä lopulta tulee sellaisia, joista myöhemmin puhutaan, kerrataan ja muistellaan. Miten kiinnostuksen kohteen vaihtuvat, muuttuvat ja kenties palaavat vanhoihin asetelmiin.

Muistot ja keräilykohteet

Mikä meille juuri nyt on tärkeää, jolla on vuosienkin päästä merkittävä keräilyarvo? 
- Sitä ei välttämättä osaa ennustaa ja kaikkea ei pysty parhaalla tahdollakaan ennakoimaan. Ehkä se jokin syntyy varsin arkisista esineistä. Arvo voi olla rahallinen tai vain tunnearvo.

Kukapa olisi esim. aikanaan arvannut, kuinka 1960-70 -lukujen Väinö Paasosen suunnittelma Karhulan lasitehtaan Jalostajan Turun sinappilasi nousee vielä vuosienkin päästä uuteen suosioon. Näissä 7,5 cm:n korkuisissa laseissa myytiin sinappia ja tyhjänä ne tuolloin päätyivät juomalaseiksi. Vahvat lasit kestivät kulutusta, eivät helposti kellahtaneet kumoon ja niitä löytyi taatusti jokaisesta tuon aikaisesta kodista. Nykyään kyseiset lasit ovat nousseet sisustajien ja bloggaajien suosikeiksi tehden paluun kattauksiin. Vuosien Ruususen uni on päättynyt. Sinappilasi is back!

Kuinka on käynyt kiiltokuvan?

Kiiltokuvan historiaa voidaan tunnistaa 1800-luvulta asti - Suomeen ne ovat rantautuneet 1900-luvun alussa. Kiiltokuvakulttuuri alkoi kehittyä, sillä tuo kiiltävälle paperille painettu tai kiiltäväksi lakattu, värillinen painokuva laajensi nopeasti suosiotaan. Kiiltokuvien värittämät ja selkeän kauniin kaunokirjoituksen täyttämät muistovihkot ja -kirjat löytyivät yhä useammilta. Kiiltokuvien "kiiltsujen" keräily oli suosittuakin suositumpaa ennen kaikkea sodanjälkeisten suurten ikäluokkien tyttöjen, heidän tyttäriensä ja vielä tyttärientyttäriensäkin keskuudessa. 1970-luvulla muistovihkojen tilalle ilmestyi Ystäväni-kirjat (valmiita kysymyksiä täytettäväksi omilla vastauksilla) ja tarrat kiilasivat kiiltokuvien ohi. Nyt sosiaalinen media on enimmäkseen korvannut vanhan ajan kirjat ja vihkot. Kiiltokuvat ovat vaipuneet unholaan, mutta vain palatakseen vielä joskus uudelleen.

Jossain suklaarasioissa, kenkälaatikoissa ja keräilykansioissa on edelleen kätkettyinä vanhat aarteet. Joillain niihin liittyy omat henkilökohtaiset muistot, mutta toisilla se on vain silkkaa rakkautta ja arvostusta vanhaan aikaan ja sen luomiin nostalgisiin tunnelmiin.

Kuin tilauksesta sain lahjaksi vanhan muistokirjan. Kirjan johon minulla ei ole mitään tunnesiteitä, sillä se on kirppislöytö. Nainen myi keräilijäisänsä kokoelmia ja näinpä minulle päätyi yksi kirja. Kirjan omistaja on ollut Maija - todennäköisesti joku n. 10-vuotias tyttö vuonna 1960. Kirjassa on huolellisella kaunolla kirjoitettuja värssyjä Päivikiltä, Marjalta, Marjalta, Liisalta, Heljältä, Arjalta, Leenalta, Irmeliltä, Ritvalta, Pirjolta, Annikilta ja äidiltä.
Äidin käsiala on kaunista, lennokasta ja persoonallista.
Äiti on selvästi ollut taiteilijaluonne.
Näet kuvan äidin kirjoituksesta Oli aika -blogin instagramin sivuilla.
Paikkana ja aikana lukee "Kustavissa 6. II. 1960".

Tämän muistokirjan alkuperäinen omistaja Maija saattaa tällä hetkellä olla n. 70-vuotias, muttei hän varmasti aavista, minne muistokirja on matkannut.

Vastaan hänelle;
- Muistosi ovat vaihtaneet omistajaa. Maija, vaalin näitä värssyjä rakkaudella.

Kenkälaatikosta löytyy kiiltokuvakokoelma

Aiemmin saamani suuri kenkälaatikko sisältää osittain juuri näitä kiiltokuvia, joita löytyy kirjan sivuilta. Mutta myös paljon muita, uudempiakin kiiltokuvia. Koska harva niitä katselee kenkälaatikosta päätin tehdä kiiltokuvataulun. Näin vanhan ajan kauniit kuvat ovat silmissä päivittäin. Taulu on suloista historian siipien havinaa nyky- ja pop-taidemaisin maustein. Ainakin minun silmääni.

Tässä käy taas, kuten niin usein ennenkin - hullaannun väreistä, erilaisista muodoista ja ideoista. Innovaatiot muuttavat alati sisustusta.
- "Koti on vaihtuvan taiteen näyttämö" on tunnuslauseeni.

Näin tovi sitten Anna Hanskin kotiesittelyn Dekossa 1/2020.  Kaunis ja persoonallinen koti, jossa elää vahvana aistikas kerroksellisuus. Anna kuvasi kotiaan niin osuvasti, että sanat oli pakko napata muistiin. Näin se meni:
- ”Tykkään rönsyillä, mutta ihailen toisaalta myös värittömyyttä ja minimalismia. Olen kuitenkin hyväksynyt sen, etteivät ne ole minun juttuni. Onneksi voin silti nauttia minimalismista muualla kuin kodissani.”

Näin se on minunkin kohdallani. Tässä viimeisin villitys. Kiiltokuvataulu.



"Onnen enkeli kultasiipi
luokses usein lentäköön..."


"Kun onnesi aurinko hymyilee..."


Kirjoituspaikkana: Koulussa 7.4.1960


"Maija on se kaunis tyttö
toisetkin sen todistaa..."


Hauska, miten kynä kulkee paperin pinnassa eikä nouse jatkuvasti kirjainten välillä. Kaunoa, sitä se on.


"Onni olkoon osanasi
elämäsi retkellä..."


"Ruusuisilla kukkasilla
tahdon sua tervehtää..."


"Maijalle!
Onnen kukkasen taitan..."


"Kolme sanaa sinulle
ole ystävä minulle..."


"Monta sulla muistettavaa
moni muistaa sinua..."


Tältä näyttää n. 60-vuotias muistokirja.


Kenkälaatikko täynnä vanhoja kiiltokuvia.


- Onko joku kiiltokuvista sinulle tuttu?


Tovihan tässä menee, kun lähtee miettimään, mitkä valitaan tauluun.


Pientä sommittelua, kuinka päällekkäisyys syntyy, mikä alle, mikä päälle ja mikä molempia.


Monen monta kiiltokuvaa mahtuu valkoisen suuren kehyksen sisään. 
P.S huomaa myös vierellä oleva puisesta viinipullolaatikosta tehty kaappi.



Eau de Colognessakin on nostalgiaa.




- Onko sinulla muistokirjoja?
- Miten sinä olet hyödyntänyt kiiltokuvia?

30 kommenttia:

  1. Upea taulu! Minulla on monta kansiollista täynnä kiiltokuvia ja usein pohdin niistä luopumista, mutta toistaiseksi olen päätynyt säilyttämään ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jos kiiltokuvat ovat kansioissa, silloin niitä saattaa helpommin tulla katsottua yhä uudelleen ja uudelleen. Älä siis luovu niistä. Katuisit varmasti myöhemmin.

      Poista
  2. Monta tuttua kuvaa löytyy, taidan nspata tauluideasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kopsaamaan. Tällä saa värikästä ja iloista nopsasti aikaan. Eli aarteet esiin ja sommittelemaan :D

      Poista
  3. Minulla on kiiltokuvakansiossa jokseenkin samat kuvat kuin sinunkin kansiossasi ja paljon muitakin. Harmittaa kun olen hävittänyt paperinukkeni, niilläkin leikittiin kovasti 50-60 luvuilla.

    "Kun lehdet loppuu ja kannet jää,
    niin kansissa säilyy muisto tää."
    9.2.2020 Kaisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperinuket ovat kyllä myös todellisia aarteita. Mitenkähän niitä on aikoinaan kerätty. Onko paperinukeillekin ollut jotain kansioita? Googlaamalla löysin netistä jännän totuuden:
      - "Rauni Palonen piirsi vuosina 1968–1988 Apu-lehteen noin 300 paperinukkea ajankohtaisista julkkiksista."
      ...Kuinka mahtaa olla, onkohan jollakin nuo kaikki kokoelmissaan?

      Poista
    2. Paperinukkeja säilytettiin sopivan kokoisissa laatikoissa. Niille piirrettiin itse lisää vaatteita ja leikittiin niin kuin oikeillakin nukeilla. Muistan kyllä nuo Apu-lehden paperinuket. Minä olin jo liian vanha silloin nukeilla leikkimään =)

      Poista
    3. Ehkä laitankin hakuantennit pystyyn. Paperinuket kuulostaa nimittäin siltä että niistä löytyy jokaisesta oma tarinansa. Ehkäpä nekin ovat jo harvinaisuuksia...ja vaikeita löytää.

      Poista
  4. Kiva idea tehdä taulu kiiltokuvista. Laatikossa lojumisen sijaan ovat nähtävissä.

    Tuttuja kiiltokuvia ja värssyjä kirjassa. Minulla on tallessa kaksi omaa kiiltokuvakirjaa värssyineen ja laatikollinen kiiltokuvia irrallaan. Aikuisenakin olen ostanut paljon kiiltokuvia, joita käytän askarrellessani onnittelu- ym. kortteja. Tukholmassa käydessä poikkean aina samaan kirja-/lelukauppaan ostamaan arkin tai pari vanhan näköisiä (tod.näköisesti uustuotantoa) kiiltokuvia.

    Edellä kommentoineen Suden tavoin harmittaa paperinukkien hävittäminen. En aio luopua kiiltokuvistani. Lapset päättäkööt minun jälkeeni, mitä niille tapahtuu. Kiiltokuvat ja -vihkot eivät paljon tilaa vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana vaalia erilaisia muistoja, myös niitä, jotka eivät ole omia. Minä rakastan vanhaa ja uutta ja aivan erityisesti niiden sulaa sekoitusta. Yksi kummipojista sanoi kerran; "Teillä on jännä tyyli sekoittaa kaikkea. Se on jotenkin erikoista ja taiteellista." Niin tai näin...olisi vaikea elää vain kaiken uuden kanssa. Tai ylipäätään esineiden kanssa, joilla ei ole mitään tarinaa.

      Paperinuket kiehtovat kiiltokuvien ohella, mutta niitä minulla ei taida arkistossa juurikaan olla. Omasta lapsesta sellainen on kyllä tehty. Kuvasin aikanaan juniorin ja hänen sen aikaiset suosikkivaatteensa. Tietokoneella muokkasin jokaisen vaatteen sopimaan prikulleen pikkuihmisen kropan kokoon (sillä kuvaamisetäys vaihteli) ja taitettavilla valkoisilla pidikkeillä ne vaatteet pysyivät mallinsa yllä. Lapsesta ja vaatteista tuli niin hauskat, että tein niistä taulun, joka on koristamassa kodinhoitohuoneen seinää yhä edelleen, vaikka onkin jo muutaman vuoden vanha. Tähän DIY-tauluun en ole kyllästynyt. Se on joka päivä yhtä iloista katseltavaa.

      Poista
  5. Ihanuuden ihanuus. Tuli niin kansakoululaisen olo. Minun värssykirjani on vintillä aarrelaatikossa. Menen oitis hakemaan sen esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, jos heräsi vanhat muistot. Ja kuinka ihanaa, että on mitä vintiltä voi tuosta vaan hakea. Kaikilla ei ole. Mukavia lukuhetkiä - tänäänhän on lukurauhapäivä!

      Poista
  6. Hei enpä ole tullut tuotakaan ajatelleeksi, minulla on myös kiiltokuvia samanlainen laatikollinen, ovat 60 luvun kiiltokuvia ja huomaan että osa on samanlaisia kuin sinulla, kiitos vinkistä, nyt tulee niille minullakin käyttöä, kun milloin saan aikasiks tehtyä taulun, täytyy ens kirppiksiltä etsiä sopivat raamit. Tänä päivänä nuo vahat kiiltokuvat ovat arvokkaita, jatosiaan tehtiin tuollaisia muistokirjasia, miten lie nykyisin onkohan samanlainen harrastus lapsilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia sitten tämä muisto- ja ystävänikirjat olivat kovinkin suosittuja läpi ikäluokkien. Koko kirjoittaminen ei taida nykyään olla samanlaisessa arvossa. Ei kirjoiteta kirjeitä, eikä juuri korttejakaan. Kieli pulppuaa lainasanoja ja lyhenteitä. Somekuvioiden myötä viestiminen on helposti lyhyempää ja kuvallista. Värssyt, runot ja mietelauseet ovat muuttuneet. Ja samoin suhde kaunoon. Enää se ei taida saada samanmoista ihastusta aikaan. Kirjoittamista opetetaankin ihan eri ohjein.

      Poimi tästä vaan idea omaan toteutukseen. Kiiltokuvataulusta tulee persoonallinen lopputulos.

      Poista
  7. Niin muuten tuo on tosi kaunis taulu noista kiiltokuvista, nyt funtsin mihin laittaisin oman tauluni,me siis rakastetaan tauluja ja meillä on paljon tauluja seinillä, asunto kun on 85 neliöinen,+ lisäksi saunan pukuhuoneessa on tauluja.Toinen sit on mitä me kerätään, niin on seinäkellot,joita on kymmeniä,kirppiksiltä ostettuja,osa antiikkisia.okei kiitos myös kommentistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauluissa on se kiva puoli, että niitä voi vaihdella fiiliksen mukaan. Ja joskus voi kehyksiin vaihtaa vaan eri kuvat ja jättää vanhat kuvat alle jemmaan. Joskus myöhemmin sieltä voi tulla itsellekin yllätys, mitä on piiloon jättänyt. Välillä uskoo muistavansa kaiken, mutta joskus voi onnistua itse yllättämään itsensä. 85 neliöön jo mahtuukin mukavasti tauluja seinille.

      Tuo seinäkellokeräys on varmasti myös näyttävää. Minä olen tehnyt yhdestä seinäkellosta kaapin :)

      Poista
  8. Ihanat aarteet olet saanut. Aivan ihanat kiiltokuvat, toivottavasti taulussa säilyvät. Varmaan joku muistokirja on jossain tallella. Mulla ei ollut kenkälaatikollisia kiiltokuvia, kai olin liian köyhä etten saanut niitä.
    Nykyisin ostan kauniita kiiltokuvia, jos vaan näen jossain. Uutena ovat uustuotantoa, enkä ole kirpputoreilla niitä nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten totta, ettei kirppiksillä enää paljon kiiltokuvia liiku. Ehkä ne ovat pysähtyneet keräilijöiden arkistoihin. Minäkään en muista, mistä kirppikseltä tuo kenkälaatikollinen on joskus minun haltuuni päättynyt. Siitä on jo jonkin aikaa, kun kokoelman sain. Arvostan niitä kyllä historiansa vuoksi.

      Poista
  9. Ihana muistokirja!

    Kiiltokuvissa ei ole muoti kovasti muuttunut, moni niistä on tutunnäköinen ja saattaa löytyä omasta kiiltokuva-albumistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistokirja on jo aika vanha. Mietin, miltä alkuperäisestä omistajasta mahtaa tuntua, jos tämän vaikka verkosta bongaa. Näin ne asiat liikkuu ja vuosien myötä omistajat vaihtuu.

      Samoin käy vanhoille valokuvillekin. Onkohan nykyajan värivalokuvat ja kaikki hullutteluilmeet niissä joskus vuosikymmenten päästä keräilyssä?

      Poista
  10. Oi millaisia aarteita sinulla on tallella! Kiiltokuvia tuli lapsena keräiltyä innolla ja se vaihtelu...voi miten mukavaa se välitunneilla oli:) Loistava idea tuollainen kiiltokuva taulu! Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut ison laatikon kiiltokuvia ja niille pitää keksiä käyttöä vaikka vähitellen. Nyt syntyi taulu ja katsotaan, mitä seuraavaksi. Jossain kohtaa voi tulla vastaan sekin, että miettii, mihin raaskii käyttää...mukavaa uutta viikkoa, joka kyllä alkoi myrskyn merkeissä...huh! Mikä tuuli!

      Poista
  11. <Kiiltokuville en ole keksiny mitään käyttöä, korkeintaan jollekin yksittäiselle kortteja tehdessä. Sinun kiiltikset on kaikki tutun näkösiä :) Hieno idea toi taulu ja eau de g. on totisesti nostalgiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulua on ihailtu muutama päivä ja on se aika väripläjäys. Ja tuo kolina-pullo on ihan super. Oon pessyt ja puuhannut joskus noita tyhjiä pulloja. Kesäiset koiranputket ovat niissä melkoisen söpöjä.

      Poista
  12. Sinulta löytyy jos mitä aarteita. Hieno idea tuo kiiltokuvataulu.
    Nyt nosti kateus päätään. Muistan joitain noista kiiltokuvista joskus nähneeni, kuin myös tuon "kolona-pullon", mutta kun lapsuuteni perhe muutti jatkuvasti, mitään ei säästetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiiltokuvataulu on kyllä piristävä.

      Se on tavallaan harmi, että muutoissa aina tuppaa tavarat häviämään. Silloin ikäänkuin siivotaan ahkeraan ja muistoista saatetaan luopua.

      Poista
  13. Mikä sattuma, löysin tänne blogiisi juuri nyt laitettuani postituksen muistokirjastani omalle sivulleni. Kiltokuvat ja värssyt ovat minulle sitäkin kalliimmat muistot kun olen asunut ulkomailla jo nelisenkymmentä vuotta ja kotimaasta ei enää ole montakaan esinettä tallella. Ei niitä aikanaan voinut kuljettaa mukana. Ihan sattumalta löysin netistä myös valokuvan maalaiskoulusta jossa aloitin taipaleeni 1957. Kiitos kauniista blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi. Muistikirja on yhdistävä tekijä. Aika jännästi tuli ajankohtaiseksi juuri nyt minullakin.
      Varmasti moni muisto on tärkeä kun muuttaa maasta pois ja alkaa uusi elämänvaihe. Muistot ovat side menneisiin vuosiin. Joskus ne ovat vain asioita muistissa ja kun näkee esim. tuttuja kuvia piirtyy asiayhteydet mieleen. Tunneside ei katoa. Se vaan muuttaa muotoaan. Kiitos kun kävit blogissani ja tervetuloa vielä uudelleen 👍 Kaunista kevättä!

      Poista
  14. Oih... ihanat kiiltokuvat! Muistoja tulvi mieleen ja 2 omakin kiiltokuvavihkosta on yläkerran kirjahyllyssä!
    Onkohan se tämä oma ikä - vai mikä, kun kummasti kaikki vanha kiehtoo ja tuntuu muuntuvan arvokkaaksi omassa mielessä/silmissä!
    Helmikuun heleyttä vielä tämä viikkonen eloosi ja kiitos blogivierailusta "jäljen" kera - kommentit lämmittävät aina mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vuosien myötä oppii näkemään vanhoissa asioissa erilaisen arvon kuin ennen. Minä arvostan mennyttä uuden rinnalla. Siitä tulee jännä pari. Miten aika muuttaakaan juttuja ja mihin suuntaan. Joskus kyllä mietin, että saattaa olla luonnekysymys.

      Mukavia helmikuun viimeisiä päiviä ja sitten vaan kevättä kohti.

      Poista