tiistai 8. syyskuuta 2020

Ajopuujalka tuo uutta ihmeteltävää

Tänä syksynä ei ole supersuosittuja Kirjamessut-tapahtumia eikä liioin matkustella kotimaan ulkopuolelle. Näitä ajatellen voisi ehkä kuitenkin yhdistää jotain...kuten vaikka Kirjan päivät -viikon ja rekkakuskien elämää.

Niin kauan kuin pystyn muistamaan on sana "rekkamies" tuonut mieleeni laulaja Matti Eskon. Tutun laulun kertosäe alkaa välittömästi soida mielessä...käykö sinulle samoin?

- Tuhansia töitä, valvottuja öitä

Viikkoja tiellä, saan asfalttia niellä

...hei rekkamies, mikä pitää miehen tiellä...

Rekkakuskit ovatkin tällä viikolla ajankohtaisia sillä sanamaija-kirjailija-kääntäjä-kuvataiteilija-omanelämänsärekkakuski Heli Laaksoselta on ilmestynyt uusi kirja Ajopuujalka. Teksti on tallennettu vaihtelevan maaston, omenapuun ja rekan somistamien kansien väliin. Se on ihana, hauskan hassu pieni romaani rekkaelämästä, ihmisistä, vaihtuvista maisemista, odottamisesta ja työstä, joka määrittää ihmistä enemmän kuin arvaakaan. 

Ajopuujalka on Kirjan päivien ainutlaatuinen nimikkoteos, sillä sen saa vain tämän viikon aikana 7.-13.9.2020 kaupan päälle kun ostaa kirjoja vähintään 15 eurolla. Tarkemmat tiedot kirjaa jakavista kirjakaupoista löytyy osoitteesta www.kirjanpäivät.fi - Joten tämä muuten onkin vallan oiva viikko ostaa joululahjakirjat valmiiksi ja jos tunnet vielä jonkun rekkamiehen niin Ajopuujalkahan on vallankin nappivalinta.

- Itse mietin aika ajoin, millaista on rekkakuskin työ ja elämä. Miltä tuntuu hypätä kohti korkeuksia, sinne yönsinisen Scanian näköalapaikalle. Rekkaan, jonka nuppi on toinen koti. Koskaan ei voi olla täysin varma, kuinka pitkä reissu on edessä, ketä kohtaat, mitä matkalla tapahtuu, meneekö kaikki hyvin. Olette yhdessä melkoinen yhdistelmä, kookas teiden valtias. Ylhäältä on hyvät näkymät kauas, Hakkapeliitat pyörivät alla, ratti narahtelee raskaan varmasti ja moottori jyllää mahtipontisesti. Elämäntapa - ja kutsumusammatti?

Mitä tiedät rekkaelämästä?

Kaikilla meillä on ainakin jotain mielikuvia, jollei suoranaisista faktoista voisikaan puhua. Heli on koostanut Ajopuujalka-kirjaa mm. omien kokemuksiensa kautta ajalta, jolloin hän liftasi rekkakuskien matkaan - tallensi näkemäänsä ja kokemaansa. Suuremmat ja erikoisemmat autot lienevät muutenkin Helin mieleen, kun kotipihaltakin löytyy auringonkeltainen persoonallinen menopeli, vanha pölypussikauppiaan kuormuri. Tämän uniikin runokuormurin nimi on muuten knappikukkane.


Virkkune kuski ja menopeli, joka takuulla erottuu liikenteessä.

Sanamaijalle varsinainen idea kirjaan syntyi jo kuusi vuotta sitten. Kirja oli valmis vuoden 2020 alussa ja julkaisu piti olla huhtikuussa, mutta...("en-sano-sitä-sanaa", jonka kaikki jo tietävät ja joka muutti julkaisupäivää.) Kirjajulkkarin odotuksesta tulikin kevään kuluessa "yhdenlaista rekkaelämää". Odottamista, odottamista, odottamista...jonoa on ja on, mutta mikään ei tunnu liikkuvan, mitään ei tunnu tapahtuvan.

No nyt kirja on saatavilla, itseasiassa maanantaina 7.9. sen nappasivat jo nopeimmat mukaansa kirjaostoksilta.


7.9.2020 ilmestyi tämä Helin uutuuskirja Ajopuujalka.


Yönsininen Scania ja askeleen päässä näköalapaikka.


Toinen koti. 
- Aina on kiire, aina odotetaan jotain, lähdetään, matkataan, saavutaan perille.

" Ko mää olen tiän pääl, mää en eres muist, et asun jossa. Eik ol jännä? 

Mitä Ajopuujalassa tapahtuu?

Kirjan tarina starttaa rekkajonosta, jossa rekkakuskit Paki ja Eki sekä kaunis Kane istuvat rekoissaan odottamassa jonon liikkumista tunteja, päiviä, viikkoja. Millä tavalla sitä silloin sitten koitetaan viihtyä? Aika kulkee mutta ei kulu. Mitään ei satu, mutta koko ajan tapahtuu. Rahtareiden lisäksi ajopuuna elämän virrassa uivat lapualainen adonis, savolainen tosikko ja pinkeä työvoimaviranomainen 2070-luvulta. Rekkametsässä kukkii rento puujalkahuumori, runous ja omenapuu.

- Itte tarinan kirjoitin yleiskielellä - siis suomeksi! Mut rahtarit Paki ja Eki sekä Kane puhu siin tätä tuttu lounaismurret, Heli valottaa.

Murretta on aina hauska lukea, sillä se tuo aivan toisenlaista tunnetta lukemiseen, sisältöä tarinaan ja ihmisille vahvan oman persoonan.

- Näitte muitte murteitten kirjottamises auttova kiuruvetine runoilija Merja Toppila ja lapualaislähtöne pesunkestävä paavopesusiäni, monilahjakas Antti LJ Pääkkönen, Heli jatkaa.

Voi kuinka lukijana nään aivan sieluni silmin sen hetken kun Eki veivaa Suomi-rokkia plyyssihytissään, löytää Dallapé-orkesterin jenkan...ja pian kasetilla Kaija Koo kysyy, kuka keksi rakkauden. Musiikki on oivaa matkaseuraa. Wunderbaum heiluu, tyhjä energiajuomatölkki kolisee takana, makea banaaninkuori tuoksahtelee ilmassa ja kertakäyttömukissa näkyy kahvin jättämät renkaat. 

" Köpötän onkilammelle ja kahlaan napaan asti, riisun vasta vedessä, huuhdon ruutupaitaa ja housunrepaleitani ja itseäni syyskylmässä vedessä. Kane tulee heittämään rannalta saippuan, Sunlightin palan, joka antaa toivoa, että universumissa voisi olla jotain muutakin järkevää jäljellä.

Lähes aina rekkakuski mielletään mieheksi, mutta kirjan Kane on nainen - jännä hahmo, joka on aina tykännyt mennä eteenpäin ja rakastanut sitä, että maisema vaihtuu ikkunan takana. Rahtarikaveri Ekin olemukseen kuuluu revonruskea parta, valuva olemus ja silmät...niiden väriä hän anelee Kanea tarkentamaan...ja Pakia nolottaa. Paki tuo elämäntapapullea mies on helppo kuvitella vahvoine kulmineen työkaluliivissään tuijottamaan tapahtumia. Heli osaa oikeasti kuvailla tilanteita mielikuvituksella, vivahteikkaasti ja niin aidosti, että ikävämmätkin kohdat tuntuvat hurjan todellisilta kuin olisi itse istunut kuskin penkissä rattia käännellen. 

" Tääl o menny koko elämä toiselt kanavalt ohitte. Mää juur tajusin, et munst olis voinu tulla vaik mitä, vaik... isä. Kummone isä mää olissin mahtanu olla? Eki nappaa lähimmän esineen, sydänvuoan, ja hyssyttelee sitä.

Olen kuin mukana tarinassa, vaikken olekaan kuin tarinan seuraajan roolissa. Täytyy vaan todeta, että jännästi Heli aina heittäytyy uusien aiheiden äärelle. Tämän kirjan luettuani olen askelta edempänä itselleni vieraassa maailmassa. Ja tässä sivussa tiedän mm. vastaukset kysymyksiin: Mikä lintu tykkää vanhasta pullasta - Korppukotka. Mikä on kiinalaisten lempihedelmä? Pandariini. Niin ja että valehtelijoillekin on olemassa ihka oma kuukausi - se on narraskuu!


Sain sopivasti käsiini pienen otoksen, mitä löytyi erään Scanian nupin kätköistä.


Rahtaritavaraa.


Matkamuisto taukopaikalta. Jättikäpy on kaunis joulukoriste pienin tuunauksin tai ihan vaan sellaisenaan.

" Villin luonnon rauhan katkaisee jyrinä. Tuttu ja raikas. Jokin suuri rytyyttää vanhaa tietä pitkin vaivalloisesti, ei pääse muutamaa kymmentä metriä lähemmäksi – maantiepuutarhamme katkaisee kulun. Auto sammutetaan, ovi lyödään kiinni ja kuski lompsii lähemmäs. Mekin kuljemme kohti uteliaisuuksissamme – ja totisesti saamme nähdä rekkaa vuosikymmenten edestä: leveä, korkea, jumalattoman punainen, tuhansilla ledeillä valaistu tuulitunnelimuotoiltu herkku. JOULUREKKA, sykkii kyljessä Kulkusten tahtiin.


On muuten varmaa, että tänä syksynä monella on aikaa lukea entistä enemmän ja kirja on takuulla suosittu lahjatoive kun kirjettä joulupukille kirjoitetaan. (P.S Eki ja Paki -nimiset jouluvävyt ovat muuten tuttuja hahmoja Helin somekanavilta. Oletko nähnyt kyseiset kynttilähahmot?)

- Oletko jo hyödyntänyt Kirjan päivät -viikkoa?

9 kommenttia:

  1. Mun siskon poika ajaa rekkaa ympäri suomen,sen tiedän että rankkaa hommaa se on, mut jos siitä tykkää,niin silloin jaksaa. Mun täytys sanoo et en tykkää turu murteest sit yhtään, mut joku ei tykkää tästä mun itä-suomen murteestakaan, se ei lähe minusta,enkä minä siitä, katsoohan ne vähän ihmeissään kun viännän ja kiännän sanoja.Mutta tuo Heli on niin pirteä ja iloinen tyyppi, luen kyllä kirjoja silloin tällöin, ei ole tullut käytyä kaupungissa ½ vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Kyllä tuo rekan ajaminen vaatii varmasti tietyn luonteen, että homma sopii. Kuten kai monet työt. Minusta Heli on osunut hienosti asioiden ytimeen. Ja mitä murteisiin tulee...ne jakavat mielipiteitä. Minusta on kiva kuulostella puhetta, jossa murre kuuluu. Murteet ovat rikkaus. Heli on todellakin virkkunen persoona ja hänen jutusteluaan on mielenkiintoista kuunnella.
      P.S en ole paljon itsekään keskustassa ollut...

      Poista
  2. Varmaan tänä iltana, keskiviikkona ½ 7 ohjelmassa tuosta kirjasta puhuvat, kun siellä on Heli Laaksonen vieraana. Tykkäsin kyllä kun hänellä oli joskus se ohjelma, jossa heille tuli vieraita. Sydämellinen ohjelma.
    Muuten on vaikea ymmärtää tuota murretta, ainakin luettuna. Kuultuna siitä voi ymmärtää jotain, mutta en lukis pitempään. Yhtä vaikee on lukea Karjalan kieltä, jota Heikki Turusen kirjoissa on ollut.
    Tuskinpa luen, jos ei satu kirjastossa näkymään, koska en osta kirjoja yleensä. Luen kyllä aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoli seiska kävi läpi mm. uutta kirjaa, mutta myös paljon muita kuulumisia. Murteet tosiaan vaativat inan pidemmän ajan, jotta pysyy aina kärryillä luetussa, mutta Helin murteen suhteen mulla on kotikenttäetu. En itse sitä paljon kirjoita, mutta joskus innostun siihen. Murteet ovat kuitenkin suuri rikkaus ja kivoja kuunnella.

      Oikke mukavaist syksyy, virkkusi päivi ja niil pal kaikke hiano, mitä nyt uus vuareaik tarjot voi 👍

      Poista
  3. Kiitos tästä ihanasta,pirteästä tarinasta!
    (kuuntelin radio-suomesta Helin haastattelua keskiviikkona)
    Mukavaa erikoisen ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista ja mitä ihaninta syksynaikaa! Olen muuten bongaillut jo ruskalehtiä.

      Poista
  4. Lounais-Suomen murre on minulle tuttua, sillä olen asunut niillä kulmilla vuosikymmenet. Olen hankkinut Laaksosen runokirjatkin.
    Varmasti tulee luettua tämä uusin myös.
    Rekkakuskien arjesta vähän tiedän sillä perusteella, että kaksi veljeäni on ajanut työkseen rekkaa. Kovin kuluttavaa työtä, mutta tämä juttusi on pirtsakka, kuin Heli Laaksonen ikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helillä onkin jo melkoinen kirjamäärä sillä monta vuotta on niitä tehty. Paljon mahtuu siihen satsiin erilaisia teoksia toinen toistaan kivempia. Ja epäilemättä - rekkakuskin työ on raskasta voin uskoa. Paljon vastuuta, kiirettä, odottamista...Helin uudessa kirjassa päähenkilöt 😊

      Poista
  5. Kiitos kommentista, tulin kertomaan että jos huomasit pölkyssä valkoisen puhelinpylvään mummon juuttuneen?, se on ollut siinä juuttuneena varmaan 100 vuotta,löysin pölkyn metsäästä,luvalla sain ottaa sen.onko itsellesi tuttu tuo puhelinpylvään mummo?

    VastaaPoista