sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Uskomattoman kiehtova Mynä-Mynä-Maa

Paljon kuvia ja tarinoita on viime aikoina ollut Oli aika -blogin instassa ja facessa. Nyt oli aika kirjoittaa myös tänne www-sivuille. On ollut niin paljon aiheita, mutta aika on tainnut olla vähissä. Tämä tarina vie meidät nyt kuitenkin Mynä-Mynä-Maahan. Teimme nimittäin porukalla tämän vierailun jo kesäkuun alussa, joten kirjoitusta on hillottu jo riittävän kauan. Tämä kokemus yksinkertaisesti pitää jakaa. Nyt. Kun vielä ehdit käydä.

Uteliaisuus saa usein innostumaan ja lähtemään uusiin paikkoihin. Tämän kohteen merkkasin muistiin jo heti ensikuulemalta. Mynä-Mynä-Maa on yhteisötaideteos, jonka takana ovat Koneen Säätiön Saaren kartanon taiteilijaresidenssi ja Mynämäen kunta. Mynä-Mynä-Maassa minun oli suorastaan pakko käydä. Oman kokemuksen perusteella suosittelen sitä kyllä muillekin. Rakennuksessa on helposti aistittavaa sisäilmaongelmaa ja pitkäaikaisen oleskelun myötä voi tulla oireita. Vierailu tilassa on omalla vastuulla, mutta kaikesta huolimatta sen riskin halusin ottaa. Tämä oli ainutlaatuinen kokemus.


Joku oli tässä huoneessa, mutta eipä ole enää. Kaapin sisältö tuo kuitenkin vierailijalle eteen hetken, jolloin aika pysähtyi.

Taide on aina vetovoimainen, mutta kun se rakentuu entiseen vanhainkotiin (Lizeliuskoti), sisäilmaongelmaiseen purkutaloon...silloin taiteella on vielä muutakin merkittävää sanomaa. Purkutaide-projektin taustalla on ajatus, että ympäri maata löytyy elinkaarensa päässä olevia tiloja, käyttökelpoisia kiinteistöjä sekä tiloja kaipaavia epäkaupallisia toimijoita. Näitä on luonteva yhdistää. Purkutaide-projekti on jo sananakin uteliaisuutta herättävä - kuin kutsu, jota ei voi ohittaa. Samanmoinen oli myös tovi sitten pääkaupunkiseudulla sijainnut purkutalo, jonka näyttely sai huippusuosion. Siitä kovasti puhuttiin ja sitä kehuttiin, mutta en onnistunut ajoissa paikalla, joten Mynämäki paikkaa syntynyttä taideaukkoa. 

Matalan rakennuksen sisään on yli 250 tekijän työpanoksella loihdittu niin installaatioita, seinämaalauksia, kuin veistoksiakin. Kuva-, tekstiili-, savi- ja sanataide ottaa kävijän haltuun välittömästi. Ensimmäinen huone on suuri vieraskirja. Huoneen seinille saa kirjoittaa luvan kanssa ja se kehotus on otettu hyvin vastaan. Seinillä on luultavasti jo tuhansia nimmareita, lauseita ja ajatuksia. Kierrätysmateriaalia hyödyntäen on rakentunut uusi ja ihmeellinen maailma, jossa matkataan dinosaurusten ajoista aina vuoteen 2100. 


Tämä huone, aikamatka kiehtoo juurikin perheen pienempiä.

Mynä-Mynä-Maa antaa koettavaa kaikille aisteille. Sisäilma miltei maistuu suussa, mutta jotain aistimuksia kokee myös kuudes aisti. Huoneet ovat saaneet uuden ilmeen, mutta ilmassa leijuu mennyt aika. Jokin näkymätön koskettaa ja ihmisten läheisyys on läsnä, vaikka vanhainkodin huoneissa on tyhjyys ja käytävillä ei kuulu yhdenkään asujan askeleet. Sälekaihtimien välistä näkee elämää ulkona, mutta raoista sisään kiilaava valo jää kuitenkin etäiseksi. Avoin ikkuna ei välttämättä tuo sisään sitä happea, jonka normaalisti tuntee. 

Näen menneisyyden muistot ja tulevaisuuden visiot. Viestejä on paljon. Yhdellä käynnillä ei kaikkea pysty sisäistämään, mutta aina on hyvä pitää mieli avoimena, jotta voi vastaanottaa mahdollisimman paljon sitä viestitulvaa jota pursuaa kiinnostavasti kaikkialla. Tässä talossa on oma maailmansa, taiteellinen voimansa ja otteensa. Olet osa sitä lyhyen tai pidemmän visiitin ajan. Varmaa on, että käynti jättää jälkensä. Olet vaikuttunut monesta näkemästäsi kokonaisuudesta ja yksityiskohdasta. Jokainen huone on yllätys ja koko näyttelyn ajan kuljet tunnelmasta toiseen. Kuulet sen, mitä kukaan ei lausu ääneen.

Ulko-ovella henkilökunta kysyy; Mikä oli parasta?

Siihen on mahdoton vastata lyhyesti ja tyhjentävästi. On niin paljon sulateltavaa, että palaan vielä uudelleen, jotta voin antaa vastauksen kysymykseen.

Mietit varmaan, missä tämä on? Osoitteessa Kuivelantie 10, 23100 Mynämäki ja avoinna 14. elokuuta 2022 asti. Mynä-Mynä-Maa on maksuton ja kaikille avoin.


Sänky. Tästä minä nousen.


Elämää on.


Tässä huoneessa on niin hiljaista, että höyhenen putoamisen kuulisi.


Tervetuloa mielikuvamatkaamoon!


Taide huokuu joka ovesta.


Mitä sinun teepussissasi lukee?


Vuonna 2032.


1970-luvulla on kuljettu Retu-tossuissa.
1970-luvulla oli paljon kyläkouluja.
1970-luvulla moni asia oli toisin.


WC-taidetta.


Elisa-mamman viikko.


Kiiltokuvia ja muistokirjoituksia 1980-luvulta. 


Mitä tapahtuu valkoisessa huoneessa?


Vieraskirja löytyy myös ovesta. Lupa käyttää kynää.


Kun kaikki muuttuu.


Kahvihuoneen seinätaulu. Tästä voi ammentaa ideaa omaankin toteutukseen.


Vanhat kahvikupit käyttöön.


Kädet täynnä työtä.


Jätä viesti!


Sisäinen valo.


Älä nojaa seinään!

- Oletko jo käynyt täällä? Tai heräsikö kiinnostus nyt?

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Terveisiä Pelargonitaivaasta!

Kun etsii niin löytää ja välillä löytää vaikkei ihan etsikään. Näin kävi minulle viime kesänä. Olen perinteisesti ostanut kesäpelagonit milloin mistäkin. Puutarhamessuilla olen tehnyt monesti tuttavuutta erilaisten pelargonien kanssa, mutta pääosin perinteisiä lajikkeita on kotiin kulkeutunut. Yllättäin silmiini osui jostain nimi "Pelargonitaivas". Voiko sellaista siis oikeasti olla? Paikkaa, joka keskittyisi pitkälti vain pelargoneihin. Kyllä. Tämä taivas on Turun kupeessa, Liedossa. Olin iloinen löytäessäni juuri tämän puutarhan. Ehkä se on uusi tuttavuus vielä sinullekin.

Olen hurahtanut kasvien kasvatukseen hedelmien siemenistä, mutta pelargonit ostan mieluusti valmiina upeina kukkina muiden kasvattamina. Värillä on merkitystä. Kukilla on merkitystä. Helppohoitoisuudella on merkitystä. Kuistin ikkunoista valo tulvii sisään ja kliiviat alkavat puskea kukkavartta. Se on kuin taianomainen merkki "on aika kääntää katseet kesään". 

Mitä odotan tulevan kesän pihakasveilta, en vielä tiedä. Alla kuvasarjaa viime kesän kukkijoista. Monet niistä nukkuvat autotallin kätköissä talviunta ja katsotaan, kuinka ne nukkujat selviävät uuteen kauteen. Osan olen luultavasti saanut pysymään hengissä tai paremminkin se on ollut talon miesväen hommia. Osa ehkä selviää, osa ei. Uusia löytöjä lähdetään bongailemaan taas toukokuussa Pelargonitaivaasta. Se mummon perinteinen punainen saa aina sydämen sykkimään perinteisiä arvoja, mutta ihastuttavia uusia tuttavuuksia on aina tarjolla yllin kyllin. Pelargoni on näyttänyt olevan hyvä ja kestävä olkoon kesä sitten kuuma tai sateinen ja Pelargonitaivaassa oli kiva huomata, kuinka laaja valikoima voi olla.

 
Tähän ensimmäiseen kuvaan on osunut ihan näitä bulkimpia vaihtoehtoja, jostain vaan marketista mukaan poimimiani. Ne edustavat niitä hätäisiä valintoja, joita joka vuosi tehdään liian kylmässä liian varhain, kun ei sitten millään malta odottaa. Silloin ruukkuja rahdataan aina yöksi lämpimään sisätilaan ja siltikin joku kuolee kylmyyteen. Ehkä kuvan suurempi arvo onkin näyttävän kokoisilla ruukuilla. Niillä terassi saa uutta ilmettä.

 
Tässäpä ollaan jo päästy Pelargonitaivaaseen. Siellä on niin paljon, mistä valita. Tulee valinnanvaikeus.

 
Tämä tummalehtinen "Brocade Cherry Night" osuu silmään kauniilla lehtillään ja kukan terälehdillään. Vastustamaton.


 
Aikainen, tummanpunainen riippapelargonin ja pystykasvuisen upea risteytys.

 
"Survivor Idols Rosalinda" kuin ruusunnuppu. Kaikille vahvan pinkin ystäville.

 
"Fireworks Bicolorin" kukat ovat kuin pieniä tähtiä. Ei jää huomaamatta.

 
Tämän vahvan punaisen pelargonin koko on näyttävämpi kuin kuva antaa ymmärtää. Todellinen ylväs kaunotar.

 
Jalopelargonin kukat ovat kuin taidetta.


 
Uudet kukat on vihdoin istutettu. Pelargonitaivaassa on myynnissä myös muita kukkia mm. tämä ihanan ilmava suklaakosmos. Tumman samettipintaista kukkaa ei voi olla huomaamatta.



 
Perinteinen saviruukku sopii ilmeeltään pelargonille. Pitää vaan muistaa kastella rittävästi.

 
Oi näitä lehtien värejä!

 
Vanhat kattilat suorastaan kutsuvat pelargoneja. Vierellä vasta heräilevä kiinankärhö
 
- Kuuluuko pelargoni sinun kesäkukkiisi?

maanantai 31. tammikuuta 2022

Kylässä taiteilijan kesäisessä puutarhassa

Tammikuu on ihmeellinen. Silloin alkaa aina valtava polte kevääseen ja kesään. Suunnitelmia herää ja muistoja kaivellaan oikein urakalla. Minkä sille voi, että pieni auringon pilkahdus saa ihmeitä aikaan. Kotitontti on yhä täynnä lunta, mutta sydämestä kumpuaa visiot huomiseen. Tämän erikoisen ajan melskeessä on helpompi pysyä vireessä, kun hyvät ajatukset pitävät kiinni vaikeissa nuoteissa. 

Kuvakansioni pursuaa hyviä muistoja, joista olisi voinut kirjoittaa jo ajat sitten, mutta aivan erityisen lämmön niistä pakkaspäiviin saa juurikin nyt. Tällä kertaa jaan kanssanne kesäpäivän kohteen Rauman Pitsiviikoilta.

Heinäkuussa 2021 olimme porukalla Pitsiviikoilla = kaupunkifestivaali, jota on järjestetty jo vuodesta 1971. Ihana kesätapahtuma, joka kokoaa ihmisiä matkojenkin päästä nauttimaan kesästä niin sisällä kuin ulkonakin. Paljonkaan ei tarvitse tietää etukäteen, sillä helposti saa käteensä kartan, jonka kanssa voi suunnistaa mieluisiin kohteisiin. Monet pihat ja puutarhat ovat avoinna, kahvilat kutsuvat kupposelle, taidetta, käsitöitä ja kirpputoreilla tavarat vaihtavat omistajaa. Uutta ja vanhaa, jokaiselle jotakin.

Minun kartassani iso pallukka oli merkattu Kerttu Horilan ateljeen ja puutarhan kohdalle. Tämä postaus onkin omistettu raumalaisen upean kuvanveistäjän työskentelytilaan ja puutarhaan, jossa kaikki muu maailma katoaa jonnekin kauas pois. Tämä oli ensimmäinen tilaisuuteni kulkea ja katsella taidetta niin puutarhassa kuin sisällä ateljeessa ja jututtaa taiteilijaa.

Miten hieno symbioosi puutarhassa onkaan. Siellä kaikki on niin sulavasti yhtä kuin olisivat aina niin olleet. Hellepäivänä vesiaiheen suloinen solina kadottaa muut äänet. Luonto on niin upeasti kukassa - mustasilmäsusanna antaa taiteelle hienon taustan, kliiviat pukkaavat kukkaa, suurella pääruukulla on komea kukkatukka...täällä ei ole juurikaan nurmikkoa vaan todella paljon muuta tutkittavaa kasvillisuutta. Sen kaiken hahmottamiseen ei ihan lyhyt hetki riitä. Tämän pihan rakentamisessa on ollut silmää.

Jos joskus miettii, voiko satu olla totta?
Täällä voi.
Olen niin tykästynyt tähän kaikkeen, että on vaikea jatkaa matkaa. Mutta vaikka vielä on valkea maa ja talvi täysillä menossa - merkkaan kalenteriini jo nyt: Rauman Pitsiviikot ovat tänä vuonna 23.-31. heinäkuuta.

Kerttu Horila on keskittynyt ihmisten kuvaamiseen. Ehkäpä yksi tunnetuimmista on Rauman kanaalissa oleva Kolme sulotarta. Kertun ihmishahmot ovat luonnollisen kokoisia. Nuoria ja vanhoja, hoikkia ja reheviä. Savi muotoutuu säitä kestäväksi taiteeksi, jolla on mahtavaa ilmeikkyyttä. Kotona aloin jo raivata paikkaa, minne taide sopisi. Ensi kesänä jälleen Kertun luo. Ja sinulle, jos et yhtään tiedä, mistä on kysymys - Katso video Kertusta TÄSTÄ


Kolme sulotarta Rauman kanaalissa.
Alla kuvia Kertun omasta puutarhasta.



 
Vierailumme aikana oli paahtava helle, joten erittäin kutsuva oli tämä varjoisa lepopaikka.

 
Pää täynnä kukkasia.

 
Mustasilmäsusanna antaa taiteelle kivan taustan.


 
Ateljeen ovella taide vastaanottaa ja kliiviat pukkaavat kukkaa.

 
Niin hyvä kesäfiilis.

 
Kertun ateljeessa sisällä. Jokainen teos on uniikki ja tulvillaan omaa viestiään. Katso ja ihastu. Yllätys ei liene, että ihastuin aivan kaikkiin.

 
Tule lämmin kesä - pian!

- Oletko sinä käynyt Kerttu Horilan taidemaailmassa?