tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kylässä pionien kodissa

Kuluneena viikonloppuna juhlistettiin Taivassalossa, Pionien kodissa, alkavaa kiinanpionien kukintaa.

Lauantaina ja sunnuntaina sai Pionien kodissa ihailla monia upeita kukkia, sillä pionien loistoa säesti lukuisat muut kesäkukat. Tarjouksia oli moneen lähtöön ja kahvitarjoilu lämpimän kesäsään helliessä. 

Pionien monimuotoisia kukintoja ja loistavia värejä riitti ihasteltaviksi. Suuri suosikkini tillipioni oli kuitenkin jo tämän vuoden kukintansa lopettanut. 

Pionien istutukseen sain hyviä uusia neuvoja, sillä ennen olen istutellut niitä mutu-fiiliksellä, joskin onnistuen kuitenkin. Pionien kodissa saat asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua!

Usein kysyttyä -> Pionien koti vastaa.

Kotiin lähti neljä uutta pionia, värinokkosta, maustekasveja ja ensimmäistä kertaa komea risiini. Risiinin kasvutapa on palmumainen ja se tuokin jotenkin mieleen etelän matkat. Yksivuotisen risiinin lehdet ovat kilpimäisiä ja suuria. Aurinkoa ja suojaista kasvupaikkaa suosiva kasvi on myrkyllinen.

Katso, miten ihania kukkia Pionien kodista löytyi:









Satumaista punaisen hehkua.











Yksivuotinen n. 60-80 cm korkeaksi kasvava hämähäkkikukka jää ehkä kuitenkin toiseksi, kun lähellä on pionien vahvan punaiset kukat.




Tämän kesän uusi tuttavuus on poutapilvi. Todella kesäisen nimen omaava kukka on sukua talviselle tuttavuudelle, joulutähdelle. Poutapilvi on kasvutavaltaan mätästävä ja takuuvarma valinta valkoisten kukkien ystävälle.

Himpan värikkäämpi vaihtoehto valikoimissa oli värinokkonen. Aurinkoisen ja puolivarjoisan kasvupaikan kaunis ja helppohoitoinen kasvi käy niin sisälle kuin ulos, mutta on hallanarka. Lehdet säilyttävät väriloistonsa parhaiten valoisalla kasvupaikalla. Värinokkonen ei ole kovin pitkäikäinen. Nopeakasvuisena sitä pitää leikata usein. Tämä on yksi niitä kasveja, joita kavereiden kanssa kasvatettiin jo lapsena.



Copy-koiran omat amppelisuosikit.



Kesäkukkien paratiisi.
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti