keskiviikko 5. elokuuta 2015

Asuntomessut Vantaalla 2015 - Seinäjoella 2016

Unelmoi suuria, mutta huomioi pienet yksityiskohdat

Tämän kertaisessa blogi-kirjoituksessa vieraillaan Vantaan asuntomessuilla bongailemassa niitä ihan pieniä yksityiskohtia.

Kesäretkien listalla on aina ollut asuntomessut ja tänä vuonna nokka suuntasi Vantaalle. Vaikka talon rakentaminen ei olisi ajankohtaista voi täältä aina löytää inspiroivia vinkkejä sisustukseen ja hyviä DIY-idiksiä.


Heti alueen ensi metreiltä, Sisustus- & rakentajahallista, bongasin sydämen mallisia pyyhepidikkeitä. Ne olivat varsin mukavan näköisiä, etenkin kun niitä oli iso telineellinen. Tätä pidikeideaa voisi soveltaa ehkä joksikin DIY-ideaksi. Joululahjoiksi kenties.


Alkupään puukerrostalossa oli mielenkiintoinen näyttely, jossa oli esillä erilaisia 3D-tulosteita ja samalla pääsi näkemään, miten niitä syntyi. Ihan pakkohan sitä oli lopulta ostaa yksi vihreä käpy (2,-), jota voisi käyttää vaikka koruna.


Huoneistoissa oli tyylikkäästi mustaa ja valkoista. Puumeran Kiihkossa jopa niin villi värimaailma ja heijastavat pinnat, että tuntui kuin olisi vekkula-talossa. Huoneessa, joka oli kokonaan musta lattiasta kattoon, ei ainakaan aamuaurinko pääse häikäisemään. Yhdessä asunnossa yllätti vaatehuoneeseen rakennettu hillokellari ja nuoren miehen ensiasunnossa olleet varsin speciaalit verhot.



Messujen hauskinta antia edusti kasarikoti. Täällä suorastaan kehotettiin koskemaan tavaroihin ja kurkistamaan kaappeihin.

Olohuonetta somisti kolmiosainen korkea kirjahylly, joka keräsi yhteen kaikki perheen aarteet; valokuvat, tietokirjasarjat, matkamuistot, maljakot ja tietysti TV:n keskeisellä, kunniapaikalla. Kurkistus kirjahyllyn baarikaappiin osoitti, että kasarijuomien tuttu merkki Ballantine´s viski oli paikallaan. Vanhemmat nukkuivat olohuoneen nurkassa ja heidän sänkynsä yläpuolella seinäkoristeena riippui suuri avoin viuhka. Keittiössä istuttiin pyöreän pöydän äärellä Venetsia-tuoleissa ja eteisen perällä komeili äidin meikkipöytä kaikkine tärkeine varusteineen - kolina-pullot, papiljotit, hiusdonitsit ja paljon muuta. Koti oli kaiken kaikkiaan ihan parasta kasaria, joka toi hymyt huulille.

- Muistatko sinä kenties näitä?
 


Gantin tyylikkäät astiat ja puuvartiset hammasharjat pysäyttivät samoin kuin WC:n puna-musta-valkoinen väritys. Servettirenkaina kimmelsi suuret sormukset ja yksinkertaista tyylikkyyttä lautasliinoihin tarjoili ruskeat vyöt.




Persoonalliset seinämaalaukset, fototapetit, erilaiset tekstit, betoni, metallivärit ja luonnonmateriaalit ovat selvästi suosiossa.


 





Rock-kivitalon monet hienot yksityiskohdat ja suuremmat kokonaisuudet kruunasi Maarit ja Sami Hurmerinnan esiintyminen talon takapihalla. Hieno talo Lahden perheellä. Onnea uuteen tupaan!

Ensi vuonna tavataankin sitten Seinäjoella 8.7.-7.8.2016 ja muistathan, että samalla voit hyvin yhdistää kaksi tapahtumaa, sillä Seinäjoen Tangomarkkinat vietetään 6.-10.7.2016.

Jos et ole vieraillut Seinäjoella - kesällä 2016 kannattaa viimeistään paikan päälle lähteä. Mutta vielä ehdit myös Vantaalle. Viimeinen messupäivä on sunnuntai 9. elokuuta 2015.

- Mitä luulet, voisiko Seinäjoen asuntomessuille nousta Tango kuuluu kaikille -kerrostalo tai ehkäpä Villa Satumaa? Löytyykö alueelta Kruunun aukio? Kuninkaantie, Kuningattarenkatu tai satumainen Tangopolku? Miten olisi päiväkoti Satulinna?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti