perjantai 14. elokuuta 2015

Mummolamuisto

Nuuh-kaus! Ilmassa tuoksuu kesä.

Vielä aikuisenakin muistaa hyvin ne Mummolan kesät, jolloin aurinko tuntui paistavan aina. Maaseutu kuhisi elämää, hakattiin puita, lämmitettiin saunaa ja pappa-mopolla köröteltiin Kauvatsan kylältä hakemaan ämpärikaupalla mansikoita. Omilla tiluksilla riitti paljon puuhasteltavaa, mutta kiirettä ei tuntunut olevan lainkaan.

Ilmassa leijui rautatiekiskojen ruosteinen tuoksu, jota vauhditti metsämansikan makeus. Pitkässä hameessa, paljain jaloin kuljettiin pitkin kyläraittia ja poimittiin timotei-heinään metsämansikat. Niin, mansikat. Ne tuoksuivat joltain aivan erityiseltä. Siinä, missä kaupungin asvaltti sateen jälkeen oli kaupunkilaislapselle tuttu, oli vähintään yhtä tuttu juuri tämä ruosteen ja makeuden liitto. Tuoksumuisto, joka kantaa yhä aikuisuuteen.

Kesästä jäi mieleen mummon hihattomat kukalliset kesämekot. Ne yhteiset hetket, jolloin kerättiin kukkakimppuja ojan reunamilta ja autiotalojen ympäristössä kasvavista monen kirjavista kukista. Mummolan kotipihassa kukoisti samettikukat, mutta tienpientareelta löytyi niiden voimakastuoksuiset sielunkumppanit - pietaryrtit.

Koiran kanssa iltalenkillä yhä vielä kerään nuo tutut kukat kimppuun.
Tuoksuihin liittyy tietyt ihmiset.
Mummolamuistoja.
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti