torstai 1. lokakuuta 2015

Lähtisiks föli?

Lähtisiks föli? -kuuluu kysymys sanamaija Heli Laaksosen uuden kirjan kannessa. Ja minähän lähden.  

Kirjan lounaismurre on ihastuttava, oma taiteenlajinsa; Lähes kaikki sen tunnistaa, aika moni saa siitä selvää, mutta jokainen voi siihen tykästyä.


Olen jo vuosia ihaillut Heli Laaksosen taitavaa sanankäyttöä ja uskollisuutta murteelle. Uuden Fölikirjan ihana bonus on Helin kuvituskuvat, toisenlainen näkemys Suomen kartasta ja mielenkiintoinen kansiväritys, joka on vuoroin keltainen, vuoroin vihertävä.

Helin valloittavat kirjat ja live-esiintymiset kuljettavat kuulijaa elämänmakuisella kerronnallaan. Tarinoissa vilahtelee arjen ilot, surut sekä pikkukommellukset. Ne ovat taidokkaita tuokioita, jotka antavat ajattelemisen aihetta ja samaistumisen paikkoja, unohtamatta huumorin sävyttämää elämänasennetta. 

Tällä kertaa lähdin uutuuskirjan föliin ja annoin itsenikin pysähtyä kirjan matkassa miettimään vastauksia moniin kysymyksiin, jotka alkoivat sanoilla "Mitä mää tiärän".

Kirjan alkulehdillä mietin lähtemistä, kun rekkamies tokaisee Helille: "Koti on hienoin paikka, missä ihminen voi käydä!".

Niin. Olen nähnyt Goan turkoosin meren ja ne henkeä salpaavat auringonlaskut, Saimaan saaressa en ole käynyt, mutta on niitä paikkoja monia muitakin. Aina on joku polte lähtemiseen.

No, mitä sää tiärät lähtemisest? Mää tiärän ainakin sen, että jotain uusia kokemuksia yleensä haetaan. Mutta voi, miten kotiin on niin ihana palata ennen seuraavaa lähtöä. Rekkamies on oikeassa.

- "Hajenk mää jotta, mitä ei kotopihas ol? Hajen! Sananajalan kukkassi esimerkiks", kirjoittaa Heli kirjassaan.


Fölikirja valottaa osuvasti maiseman ja sielunmaiseman eron; sielunmaisema pysyy sellaisena kuin sen tahtoo säilyttää. Kirjaa eteenpäin lukiessa huomaa, miten selkeä oma sielunmaisema onkaan, vaikka ei sitä lopulta olisi niin voimallisesti ajatellutkaan; Näkymä kyläst ja talon pihamaalt. Paljo mettä, heinä, suulin ja naveton pääryt...

Sopivaa miettimisen aihetta antaa kysymys "Voik luavuut opetta?". Jokaisella on siitä varmasti jokin käsitys ja Helin vastaus löytyy kirjasta. Itse olen ajatellut sen olevan jonkinlainen syntymälahja, jota elämä kuorii esiin pala palalta.

Mitä mää tiärän viittomakiälest? -luku tarjoaa ihanan esimerkin kielen ominaisuuksista.
- Kun yrität puhua täydessä yökerhossa kaverin kanssa, on se liki mahdotonta. Mutta viittomakielinen puhuu silloinkin sujuvasti, vaikka metrien päähän, vieraisiin pöytiin. Kadehdittavaa.


Mitä mää tiärän yleisöst? -lukuun liittyen;

- Kasvianalytiikan yksikön laboratorioväen kanssa käytyyn keskusteluun ja kirjan kysymykseen "Mitä jos vanhan talon lattiapuruist löyty jyvä, kannattak kylvä" - voin omakohtaisestikin vastata: ei kannat!

Olen löytänyt juurikin kuvauksen suuntaisen aarteen ja koittanut istuttaa muutaman kymmenen vuoden vanhoja yökynttilän siemeniä. Jyvä taik siemen. Ei itänyt. Yksikään. 

Alakuvassa tuo muisto, suuri löytö - kukkasiemeniä. Syttymättömiä yökynttilöitä.


Millainen tulee perunasta, joka kasvaa kiven kyljessä? 
Millainen tulee ihmisestä, joka on liian kovan vieressä kasvanut?

Vastauksia perunasta ja sen vierestä kuullaan varmasti lisää myös suurissa saleissa lokakuussa, kun Heli Laaksonen lähtee perunalle omistetulle runokiertueelleen Järvenpäästä 6. lokakuuta 2015. Katso aiheesta lisää tästä.


Heli Laaksonen - Lähtisiks föli
- Tätä kirjaa minä peukutan. En vain sillä, että Facebook-sivulle tulee peukku, vaan myös sillä, että seison tien poskessa peukku ojossa ja odotan, että minut otetaan föliin.

- Juur nyy o hyvä!

P.S jos et ehtinyt käydä kesällä Turussa, Ruissalon Telakalla (klik!) Helin runoilloissa, tule mukaan lokakuussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti