tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesä kutsuu kulkijaa

Viikonloppuna kesä tarjosi jälleen monia kivoja tutustumisen arvoisia tapahtumia ja kohteita. Perjantaina askeleet veivät vuoteen 1509, kun Turun Vanha Suurtori tulvi iloista keskiaikaista tunnelmaa. Keskiaikaiset markkinat järjestettiin 20. kerran ja viikonloppu veti väkeä ympäri Suomea.

Tunnelma nappasi imuunsa jo alkumetreillä; keskiaikaiset teema-asut keräsi katseet, yleisön ihasteltaviksi syntyi huikeat saippuakuplat, ilmassa leijui ruuan viettelevä tuoksu, sieltä täältä kantautui korviin kukkopillien vienot äänet ja kojurivit kutsuivat kulkijaa. Vuosien myötä tapahtuma on kehittynyt huimasti ja herättää mielenkiintoa kaikissa ikäryhmissä. Täällä on kiva kuljeskella, katsoa ohjelmaa ja ihmisiä, viihtyä kaupungin keskustassa.


Toisinaan ruuanvalmistus voi saada aikaan monenlaisia tunteita ja tämän ravintolapisteen ympärillä riitti juurikin siksi kuvaajia. Keskiaikaisten markkinoiden mielenkiintoista antia.


Lauantaina oli vuorossa 43. kerran Varsinais-Suomen suurin maaseututapahtuma Silakrysäys, Taivassalossa. Silakherkkuja oli runsaasti tarjolla ja niitähän piti toki maistaa. Oli mm. stand-up -show´ta, orkesteri soitti ja julkaistiin Vuoden Rysäyttäjä. Taidenäyttelyssäkin piti piipahtaa. Hieno kesätapahtuman tunnelma.
 
 

Silakoilla ei kuitenkaan vatsaa täytetty vaan syömässä käytiin Heikinkarin Ranthuoneella. Auringonpaistetta, tummaa olutta ja herkullinen vegeburgeri meren rannalla. Pieniä kesän herkkuhetkiä. On helppo ymmärtää, mikä on meren merkitys ihmiselle.
 
 
Ranthuoneen sisätiloissa on mukavia yksityiskohtia vai mitä sanot tästä pöydästä. Vanhoista ovista tehdyt pöydät huomataan aina. Ne tuovat oman persoonallisen pilkkeen sisustukseen niin kotona kuin julkisissa tiloissa.
 

Kesätankkauksen jälkeen suuntasimme porukalla Kustavin savipajalle. Käsityökylän piha-alue muodostuu savi- ja muista käsityöläisten pajoista, mutta siellä on myös sisustusmyymälä ja kahvila. Kahvila, joka on kuuluisa munkeistaan. Tällä kertaa kävijöiden määrä oli yllättänyt henkilökunnan ja munkit pääsit välillä loppumaan. Pienen odotuksen jälkeen saimme kuitenkin ihanan tuoreita munkkeja kahvihetkeen.

Kustavin savipaja on joka kesäinen vierailukohde ja jo vuosikausia on kotiin kertynyt erilaisia savisia kippoja, kuppeja, lautasia ja kynttiläjalkoja. Tutustu paikkaan tästä. Vaikka kaappitila onkin täynnä, eikä uutta kaivata, on ihana käydä hypistelemässä kauden uutuuksia.
  
 
Pihalla on monenlaista katseltavaa. Myytäviä tekstiilejä roikkui kotoisasti pyykkinarulla ja pihamaan tutut puuhyllyt notkuivat saviastioita.
 
 
 
I Love Kustavi -kuppi ja monia muita. Värivalikoima on laaja.

 
 
Savipajan ikkunat ovat täynnä tunnelmallisia ruutuja.

 
 
Nimikkokahvin nimi on hitusen humoristinen, se on vain lukijan lukutavasta kiinni.

 
Kesäretkillä ei kannatta huristella kauniiden maisemien ohi. Ota reissuille aikaa ja pysähdy. Hetkeksi voi unohtaa kellon viisarit ja katsella vain ympärilleen - tämä hetki on tässä ja nyt.
 
 
 
Jotain reissuilta jää väkisinkin mukaan - tällä kertaa se oli ämpärillinen lakritsia ja vanhoja lehtiä Silakrysäyksestä. Kustavin Savipajalta kesäistä kookos-tuoksuista jalkarasvaa, tumman harmaita, tuoksuvia kynttilöitä syksyyn sekä sinkitty pesofati.
 

Pesofati löysi illalla parhaan paikan, olohuoneen pöydältä. Kelluvat kynttilät ovat Design Hillistä ja orvokit omasta puutarhasta.

 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Turun seutu on uskomattoman kaunis ja mielenkiintoinen. Kesä tuo kivan lisän.

      Poista
  2. Toi ovi pöydänkantena oli aivan ihana.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kaunis yksittäiskappale Ranthuoneella 😉

      Poista