keskiviikko 17. elokuuta 2016

Loma loppuu - koulu alkaa

Kesä alkaa olla lomailun osalta pulkassa. Koulut ja työt ovat alkamassa, mutta ei huolta, vielä on monta päivää aikaa pitää yllä kesämieltä.

Kesä, tuo suomalaisten suuresti odottama ja rakastama vuodenaika, alkaa selvästi taittua syksyyn. On vietetty vapaata aikaa, jossa pyritään aina unohtamaan kello ja tiukat aikataulut. On nautiskeltu täysillä kaikesta - ruuasta, juomasta, luonnosta, tapahtumista, ihmisten tapaamisesta...kesästä. Nyt on edessä paluu arkeen.

Kokemuksesta tietää, että vuorokausirytmi on lomalla kiepsahtanut uusiin uomiin. Ensi töiksi pitää palata tuttuun aikatauluun. Illat on valvottu James Bond -leffojen ja Rion tapahtumien äärellä, mutta aamulla herää jo ajoissa, kun aurinko ja valo pyrkii väkisin ikkunoista sisään. Verhot on jätetty auki. Tarkoituksella. Valo on hyvä herätyskello.


Ensimmäinen päivä koulussa ja töissä menee helposti kesää kerraten. Tarkkaan valikoitu koulureppu hohtaa uutuuttaan, kynät terävinä matkassa. Kaiken tiedon suodatus etenee pikkuhiljaa. Salasanat ovat ehkä unohtuneet - se oli arvattavissa; aivot viipyvät vielä hetken lomassa, mutta ensimmäisen päivän jälkeen arki alkaa olla hallussa.

Ylläpidä kesämieli

Älä hermoile ja stressaa, muistele asioita, jotka tuottivat hyvää mieltä. Voisiko ne olla ympärivuotisia? Tee aktiivisesti mukavia juttuja, aloita jokin uusi harrastus. Etsi oikea asenne, ylläpidä jaksamista ja pyri karkottamaan turha murehtiminen. Loma on ladannut akkuja. Pidä huoli, ettei onnesi ole katoavaista.


- Terassi kutsuu lämpimänä vielä pitkään. Nautin mehun, kesäisen värikkäästi ja valitsen pillin, joka viestii kesää parhaimmillaan. (Tiesitkö, että flamingojen vaaleanpunainen väri johtuu ravinnosta. Lintujen syömät äyriäiset sisältävät karotenoidia, joka saa höyhenet muuttumaan vaaleanpunaisiksi).

- Lomalla keräsin tammenterhoja. Kätkin niitä multiin ja odotan ensi keväänä pientä tammimetsää. Onnistuukohan? Ainakin pihan oravilta se on onnistunut.


- Kesän aikana omenasato on kypsynyt. Olen saavuttanut varsin sydämellisen ja tähdellisen lopputuloksen. Joka vuosi olen näistä ylpeä. Vuoden 2015 satoa näet tästä.



-  Nurmikkoa leikataan vielä pitkään. Koiran kanssa leikiteltiin...leikattiin apilanurmikkoon sydän. Puukepakoista aseteltu nuoli ei tahtonut pysyä paikoillaan, kun koira siirteli niitä jatkuvasti.

- Kesäkrassit antoivat tilaa syksyn kukille ja muutama krassinkukka pääsi vessaa sulostuttamaan. Kesämieltä sisällekin.



- Ei olla kesäterässä. Ei todellakaan. Koulussa ja työssä talon malliset terottimet pitävät jäljen terävänä. Nyt sytyttää.

- Syyskukat on istutettu. Tulkoon syksyiset päivät. Pihassa loistaa silti. Ja vielä loistossaan ovat myös kesän kukkijat: huovinkukka on kiitollinen kauniine keltaisine kukkineen. Luottokukka.



- Vapaahetkinä istahdan kirjan kanssa. Kaunis piha inspiroi kaikkina vuodenaikoina. Ja aina on uutta opittavaa. Kesämieltä pitkälle syksyyn ja talveen.


Iloista paluuta - tarkoitus ei ole tavoitella luksusta vaan hyvää arkea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti