lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kun 1980-luvun suosikit nostivat taas päätään

Usein puhutaan, että tänä päivänä ihmiset elävät jonkinmoisessa tavaraähkyssä, mutta samalla kun tuskaillaan paikkojen täyttymistä saatetaan silti keräillä erilaisia asioita. Kaikesta siisteydestä ja väljyydestä lumoudutaan helpostikin, mutta yhtä ihastuttavaa on keräillä jotain. Täydentää kokoelmia.

Lapset keräilevät. Aikuiset keräilevät. Kaikki keräilevät. Ainakin joskus.

- Antaako keräily turvallisuuden tunnetta?
- Vai ruokkiiko se kenties jotain vanhoja muistoja elävimmiksi?

No, ainakin tavaroiden etsintä on tietyllä tapaa kiehtovaa, koukuttavaa ja jännittävää. Ihminen keksii helposti itse keräilyjensä kohteet, mutta yhtä lailla vinkkejä pursuaa ympärillä; On juhlarahoja, teemamukeja, lasiesineitä, kortteja, kirjoja...mitä vaan.

Tekemistään löydöistä voi kokea suurta iloa, herätä mukavia muistoja tai syntyä yllättävän arvokas kokoelma.

Pohdin joskus, missä menee keräilyn raja, miltä tuntuu kerätä jotain, jota tulee koko ajan lisää ja lisää tai vastaavasti, miltä tuntuu keräily silloin, kun himottu kokoelma on tullut täyteen ja sen kaikki osat ovat kasassa?

Kun keräily ei saa liian suurta valtaa, se voi olla vaan hetkellistä hullaantumista johonkin. Keräilyn kohde, jolle antaa periksi vain tietyksi aikaa. Esineisiin ei siten synny suuria tunnesiteitä. Ne tuottavat iloa tietyn aikaa ja kun ilo on ammennettu laitetaan löydöt kiertoon.

Tavarankierrosta on hyvä pitää huolta ja muistaa, ettei ota kerralla liian suuria määriä keräilyyn. Vanha saamani ohje "Yksi uusi kotiin, kaksi vanhaa ulos" -tyyppinen ohje on hyvä pitää muistissa. Välttyy tavarähkyltä. Kun pitää aika ajoin "Lahjoitus ja myytävä" -siivouksen pysyy tavaramäärä hallittuna.


Oma viimeisin keräilykohteeni on posliinipäät. Joita ei ihan helpolla ole silmiin osunut.

Joku muistaa ne 1980-luvulta, mutta toisaalta ne voisi olla ihan suoraan tältäkin päivältä. Niissä on tiettyä ajattomuutta.

Kun ei pääse vielä puuhaamaan pihan ja kasvien kanssa on edessä pienimuotoisesti puuhastelua kausipoistokukkien kanssa. Viime kesän kesäpoistoista ostettu kaktus ja joulukauden puutarhalle jääneistä mehikasveista syntyi sopivat "hiukset" posliinipäille.



Tällä hetkellä on näiden aika, sillä kassilliset lahjoituksia muuttivat hetki sitten Ekotorille.  Toivottavasti kivat lahjoitukset löytävät sitä kautta uudet kodit. Kierrätys kunniaaan.

Keräily on kivaa, mutta karsiminen pitää huolen, että kaikelle säilyy oma paikkansa. Tavarat ei saa tehdä kodista liian vaikeasti hallittavaa.

Kun suurin osa ajasta on arkea, on tärkeää tehdä arjesta juuri sellaista, että pystymme siitä nauttimaan täysin rinnoin. Koti voi leikkimielisesti kuvattuna olla "vaihtuvan taiteen näyttämö!".

2 kommenttia:

  1. Totta on kun kerää jotakin, on pakko vähentää toisesta päästä. Mihinkäs ne kaikki krääsä mahtuis.
    Nuo päät ovat aika erikoinen, en oo nähnyt, tai en ole sillä silmällä katsonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keräily on tavallaan mielenkiintoista, mutta se pitää saada pysymään sujuvasti aisoissa, ettei koti täyty liikaa. Siinäpä hieman haastetta nykyihmiselle.

      Nämä päät lienee hyvä keräilyartikkeli, sillä niitä ei juurikaan löydy ja siten kokoelma ei räjähdä käsiin :)

      Poista