sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Leikkimieltä kevätistutuksiin

Aurinko on paistanut tänään luultavasti kuumemmin kuin kertaakaan ennen tänä keväänä. Eikä tuule. Ihan mahtavaa. Sekös houkutti virittelemään kukkaruukkuja ja muita istutuspaikkoja uuteen ilmeeseen. Tänään piti saada vanha puusaavi kuntoon, ainakin istutuksen puolesta.

Kävin ostamassa edulliset kukat, koska ei voi olla varma, viekö öiden kylmyydet vielä nämä istukset ja meneekö homma uusiksi, mutta niin tai näin pakko on saada väriä pihaan.

Minimaailma rakentuu puusaaviin

Olisi luonnikasta aloittaa ihan ensimmäisestä kuvasta, kuinka homma lähti liikkeelle, mutta se kuva ei houkuta ketään, joten otinkin ensimmäiseksi kuvaksi viimeisen otoksen.


Tässä siis yksi kuva siitä, millainen asetelma syntyi isoon puusaaviin.

Talven jäljiltä moni paikka on melkoisen karu. Jäämiä vanhoista kasveista ja kaikki vehreys tipotiessään. Tähän saaviin piti nopeasti saada aikaiseksi jokin väripläjäys, vaikka itse tynnyri onkin vielä tervaamatta (liki jokavuotinen toimenpide, jolla saa tynnyrille lisää vuosia ja säiden kestoa).


Ensitöiksi keräsin oikeat välineet hommaan ja sitten vaan rakentamaan leikkimielistä asetelmaa pala palalta. Kaikki vanhat kukkien jäämät piti poistaa. Keskelle saavia laitoin nipun korkeita oksia. Ja istutuksia sitten vaan.


Uutta multaa ja kanankakkaa. Pelargonit ja samettikukat reunoille.



Olin liottanut jo ennakkoon hajuherneen siemeniä vedessä ja laitoin ne multaan lähelle oksanippua. Jos ja kun siemenet aikaan itävät ja kasvavat ne voivat kasvaa oksiin. Syntyy kiva hajuhernepuu.


Saaviin tuli alue, jonne pääsee erilaiset lelut ja minimaailmaesineet. Alakuvasta voit jo bongata, millaisia pikkujuttuja saaviin pääsi.



Oksanipun oksistoon virittelin narua ja hentoisia pyykkipoikia. Äitini suuresta tavaravarastosta löytyi kasapäin erilaisia barbie nuken vaatteita ja sieltä nappasin muutamia omaa kukka-asetelmaani täydentämään.


Pyykkinarulla roikkuu mm. kesämekko, shortsit...
- Kiitos äiti upeista vaatteista ja pikkuesineistä!


Kaikenlaista pientä suloisessa sekametelissä. Myös punaista sepeliä.



Kieltämättä hauskan näköisiä pikkuvaatteita, kun vielä tuuli hieman pyykkinarua heiluttaa.


Keväiset ja kesäiset kukka-asetelmat saavat uutta pilkettä, kun mukaan sekoitetaan leluja. Jos lelut on jo tarpeeksi leikitty on niille selvästi käyttöä myös uudessa kohteessa. Tämä saa aina ohikulkijat hyvälle tuulelle.



Lisää minimaailmoja mm. täällä

Alapuolella kuvia, millaisia juttuja tuli käyttöön. Nämä on ostettu muutama vuosi sitten Stockmannilta. 






Muista! Hyödynnä leluja omissa istutuksissasi! 

Vai, oletko jo tehnytkin niin. Millainen on sinun toteutuksesi ollut?

10 kommenttia:

  1. Haha, tosi hauska asetelma! :D Mulla on ollut tapana laittaa viherkasvien kaveriksi pieniä figuureja, ja myös eläinpehmolelut sopivat kirjahyllyille kukkaruukkujen viereen, mutta puutarhaistutuksiin olen laittanut kuin minikokoisia keraamisia tonttuja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä on leluille uutta merkitystä ja käyttöä. Saattaisi kyllä tämä asetelma innostaa pieniä tyttöjä leikkimään Bratz-leikkejä :D

      Saapa nähdä alkaako hajuherne kasvaa ja miten se täyttää nuo kuivat oksat aikanaan.

      Kukkaruukkuihin ja istutuksiin on kiva lisäillä juurikin noita mainitsemiasi erilaisia figuureja. Aika paljon saa aikaan uutta ilmettä.

      Poista
  2. Aivan ihana asetelma! Hauska kesämaailma. :) Miullaki multasormia kutittaa jo, pitäis päästä äkkiä puuhastelemaan... Pelakuu jo löytyy, ja vähän on jotain esikasvateltu, mutta kesäkukat, täältä tullaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Juuri näin. Sormet multaan vaan. Itse innostuin ja iltaisin sitten vaan peittelemään, ettei viileämpi yö veisi kukkia mennessään. Säätiedotus lupaa multasormille kyllä päivisin kivaa aikaa.

      Poista
  3. Ompa hauska idea! Samoin tuo laittaa nuo oksat tuohon keskelle ja tuoksuherneet siihen juurelle. Ihanan lämmintä ollutkin nyt muutaman päivän. Ihan harmittaa tämä työnteko sisällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monina vuosina kasvattanut tätä tuoksu-/hajuhernettä ja aina se tuntuu haluavan luikerrella minne vain. Pohdinkin nyt, jos se onnistuisi näiden paljaiden risujen avulla synnyttämään kunnon tuoksuhernepuun. Se voisi olla aika näyttävä kunnolla onnistuessaan. Paljon kaivataan vaan lämpöä. Tuskin jaksan odottaa lopputulosta.

      Poista
  4. Ihania nuo kaikki pienet puutarhakalusteet, ja tosi hauska idea tuo pyykkinaru! :) Tuoksuhernepuu kuulostaa satumaisen lumoavalta. Sitä ideaa voisi hyödyntää itsekin! Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeile ihmeessä sinäkin. Tuoksua odotan vähintään yhtä paljon kuin puunäkymää. Sitä ennen koristeena riippuu pienet vaatteet naruilla. Ja onhan nuo puutarhaesineet aika söpiksiä.

      Poista
  5. Oih miten upea kevät istutus! Hauskan leikkisä:) Ihania nuo miniatyyri puutarha kalusteet! Leppoisaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä minimaailmat on semmoista hyvää perhepuuhaa. Tähän voi osallistua kaikki, joskin tämä versio lienee enemmän tyttöjen suosikki.

      Poista