keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Pikafiksaus juhannukseksi

Sataa tai paistaa juhannuksena ollaan pihalla. Juhannus on odotettu kesän juhla eikä ulkona vallitsevaa tunnelmaa voita mikään. Ennen h-hetkeä on syytä tarkastaa yksi jos toinen asia kuntoon ja jossei muuta; tehdä pikakunnostukset.

Aurinkotuolit kaipasivat päivitystä

Olen muutama vuosi sitten löytänyt oman suosikkini aurinkotuolien tarjonnasta. Ja mikä mukavinta, ne ovat olleet sieltä edullisimmasta päästä; Kestää hyvin säitä, ei kastu ja saa niin pieneen tilaan, ettei uskoisikaan. Tänä vuonna nämä ihanat ja kutsuvat tuolit ovat näyttäneet pieniä kulumisen merkkejä ja olisi ehkä ollut syytä ostaa uudet. No, samaa mallia ei vielä ole silmiini osunut, joten piti tehdä pikainen tuunaus ja synnyttää jokin uusi, freesattu ilme, jotta tuolit kestäisivät tovin pidempään. On mm. tartuttu vahvoihin lankoihin ja saumattu uudelleen. Parhaimman omaleimaisuuden vivahteen sain aikaan räsymatoista. Pilkahdus mummolaa on taas täällä.

Ostin huhtikuussa Piha & Puutarha -messujen bloggaajien osastoa varten pieniä räsymattoja 2,- / kpl. Ne palvelivat hyvin messutarkoituksissa ja nyt niille tuli hyvää, uutta käyttöä. Ompelin kaksi mattoa yhteen ja näin syntyi yksi pitkä ja kapea matto. Tavallaan tätä voisi hyvällä mielellä kuvata jopa erikoisuudeksi.


Mattorullat ja ompelutarvikkeet esiin varastosta.


Punaisella langalla ompelin kaksi mattoa yhteen.


Maton yläpäähän virittelin samettinauhasta rusetit, joiden avulla matto pysyy tuulessakin paikallaan.


Nyt on värikästä mummolaa tarjolla juhannukseen ja tuolithan ovat kerta kaikkisen hyvässä iskussa käyttöön. Vanha fillaripöytä odottaa juhlaherkkuja. Toivottavasti saamme myös aurinkoa.


Pikafiksaus ei paljoa vaadi. Taas on lupa nautiskella olosta ja kiireettömyydestä. Ja kun oikein tarkkaan katsoo, ei sitä ompelusaumaa juurikaan huomaa. Neljällä eurolla on syntynyt aivan loistava ratkaisu aurinkotuoleihin.

P.S huomasin tässä tätä tekstiä kirjoittaessani, että olen kirjoittanut lyhyen blogihistoriani aikana 400 postausta. Tämä on jo nro 401.

Mukavaa keskikesän juhlaa - juhannus on parasta aikaa!

6 kommenttia:

  1. Siis räsymatot, etenkin värikkäät, on jotain niin ihanaa! Tulipa nätit tuolinpäälliset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä värikkäissä on juuri sitä ihanaa tunnelmaa. Pysyy mukavasti hereillä, kun katselee näin virkkusia sävyjä. Harmi vaan, että juuri alkoi sataa...se sitten kastelikin uudet matot, kun en kerennyt pois ottaa ;)

      Poista
  2. Hei ja hauskan karkit ja iloiset tuolit ��. Ihanaa ja iloista Juhannusta ❤!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolit ovat kunnossa, mutta sää sateinen. Kasveille täysi voitto. Mukavaa juhannusta sinulle!

      Poista
  3. Huikea pikafiksaus, entistäkin houkuttelevamman näköiset tuolit! :) Hyvää juhannusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus ilmeen vaihtumiseen ei kulu aikaa, eikä juuri rahaakaan. Kivaa jussia sinulle!

      Poista