torstai 30. toukokuuta 2019

Kierrätä - tuunaa - ihastu! Kesän suurin kukkaruukku tulee tässä!

Tämän postauksen johdattavia sanoja voisi hyvinkin listata näin; 
- löytö, etsivä löytää, onnistuneet kaupat, kierrätys sisustus, kierrätyskoti, hyvä kiertää, suosi käytettyä, kestävä kehitys...joten tämä postaus on hyvin paikoillaan juuri nyt, kun Kestävän kehityksen viikko on parhaillaan käynnissä. Vuosittainen koko Euroopan laajuinen aloite, joka kannustaa kestävän kehityksen tekoihin.

Minun ajankohtaisuuteni aiheeseen on tämä - suosin käytettyä, josta syntyi tällä kertaa kesän suurin kukkaruukku!

Kesän näyttävin kukkaruukku oli haussa jo talvella ja uskon sen myös lopulta löytäneeni. Ainakin sydän sykkii siihen malliin, että oikea on löytynyt.

Talvi on aina sitä aikaa, jolloin uppoudun unelmiin ja suunnitelmiin, mitä kesällä tehdään. On korkeita lehtipinoja, muistilehtiötä, kyniä...piirustuksia ja tärkeitä muistiinpanoja. Välillä iskee epätoivo - keksiikö sitä mitään uutta, mutta aina jonkin ihmeen kautta niitä ajatuksia jostain putkahtelee. Mitkä pääsevät toteutukseen asti, se onkin toinen juttu. Nyt on kädessä kuitenkin minun makuuni fiksu valinta. Ja onneksi - koko perhe tykkää lopputuloksesta!

Kesän 2019 vetonaula

Aurinko on paistanut tänä keväänä lämpimästi ja olen siitä erityisen iloinen, sillä se on mahdollistanut pihasuunnitelmia ja -toteutuksia pidemmän kaavan mukaan. Tekeminen ja puuhastelu vaan on niin parasta. Joka kesä pyrin keksimään pihaan jonkin uuden vetonaulan. Se ei saa maksaa maltaita vaan mieluummin tekemisen kautta syntynyt hauska teos, joka myös kumartaa kierrätykselle. Taas on jotain valmista. Tässä esittäytyy kesän 2019 hailaitti.

Tähän toteutukseen päädyin Facebook-kirppiksen löydön kautta. "Etsin kunnes löydän sun" -selailu on tuottanut tulosta.
- Kiitos vaan Mari! Et varmaan arvannutkaan, mihin käyttöön myymäsi sänky vielä päätyy. 

Jatkettava sänky, suuri kukkaruukku, on valkoiseksi maalattua terästä ja siinä on puinen sälepohja. Teräsrunko kestää säitä riittävästi sellaisenaan, mutta sälepohja kaipasi suojaavaa maalausta.

Sänky on Ikean tuttu Minnen ja sen suurin mitta on 80 x 200 cm, mutta minulle se oli sopiva lyhyemmässä mitassa. Ostin sänkyyn seitsemän kappaletta hieman korkeampaa, perinteistä Orthexin kierrätysmuovista parvekelaatikkoa. Pohjaan tein reiät, jotta sadevesi pääsee valumaan pois ruukuista. Ruukkuihin laitoin hyvää Biolanin mustaa multaa, istutin kesäkukkia, ja jo valmiiksi melko tiheään. Kaipasin kunnon runsautta heti alkumetreille ja näinhän se onnistui.

Mallinukke sai sopivaa seuraa. Nyt on riittävästi uutta ilmettä, jonka hoitokin käy helposti. Vielä kun ympäristö puhkeaa kauniisti kukkaan, alkaa kokonaisuus olla valmis. Pupuperhe vartiossa. Huom! kiinnitithän huomion, kuinka suuri äiti-pupu oikeasti on?


Aikaisempi löytö sain uuden löydön rinnalleen. Mallinukke ja sänky ovat kuin luodut yhteiseen kesäasetelmaan.


Tästä kuvasta se idea lähti viriämään. Sopiva lastensänky löytyi Facebook-kirppikseltä edulliseen hintaan. Nyt kesäkuun kynnyksellä on mukava todeta; 
- Kierrätys kunniaan! Hyvä kiertää ja vanhassa vara parempi!


Musta puuöljy ulkokäyttöön on ollut kauan monen idean hoitava viimeistely.


Sälepohjan maalasin mustalla puuöljyllä, jotta se kestäisi säitä ulkona.


Mustat, uudet ruukut sateen huuhtomina.


Sälepohjan asettelua kohdilleen.


Sataa tai paistaa, kesäinen aurinko paistaa tämän punkan kukkaunelmissa. Parvekelaatikot odottavat sisältöä.


Kukat istutettu ja valmiina siirtoon.


Sopivan runsaalta näyttää jo nyt.


Aamuauringon kajastuksessa ollaan lähellä valmista.


Kivan oman lisänsä tuo pupuperhe. Jos et diggaile puutarhatonttuja, tässä voisi hyvinkin olla sopivat "patsaat" myös sinulle.


Vanha pääsiäismuna on unohtunut pihalle, mutta sopiihan sekin tuohon ihmettelyyn.



Lopputulos on valmiina kesään. Tässä on paljon kukkia ja mikä parasta, kun ruukut ovat lähellä toisiaan myös kastelu on helppoa.


Ruukkuihin on piiloteltu muutamia köynnöskukkien siemeniä, jotta ne alkaisivat sieltä hiljalleen kasvaa ja rönsyillä valloittavasti reunojen yli.


Sammakkoprinssi seuraa aitiopaikalta, kuinka kukat kukkii, kasvu edistyy ja kukkaputoukset lähtevät ryöppymään reunojen yli.

- Mitä pidät tästä kierrätysideasta? Oletko sinä tehnyt vastaavaa?

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Mitä lahjaksi opettajalle?

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin pähkäillään, mitä opettajalle veisi kevätjuhliin. Se voi olla kukka, suklaata, itsetehtyä tai ostettua...ja mielessä voi herätä myös kysymys, pitääkö opettajalle ylipäätään viedä mitään? Sen päättää jokainen itse.

Meidän perheessä opettajaa on muistettu jouluna ja keväisin. Se on pieni kiitollisuus, sillä opettaja on viettänyt lapsen kanssa suuren osan vuodesta. Hänen työllään on merkitystä, hän opettaa, huolehtii, välittää, kasvattaa...on monessa roolissa. Arjen tiimellyksessä varmasti myös vastaamassa useisiin visaisiin kysymyksiin. Lapset ja nuoret osaavat taatusti esittää usein kysymyksiä, joihin vastaaminen ei aina olekaan helppoa. Meillä keksittiin tänä keväänä tarjota vastauksia jo ennalta. Me tarjoilemme opettajan kesään 129 visaista kysymystä, joihin tulee myös valaiseva vastaus.

Vaikka varmasti useimmat opettajat ovat jo tänä päivänä BookBeat-tilauspalvelun piirissä luotamme perinteiseen kirjaan. Tässä esittäytyy meidän kolme suosikkia, joista löytyisi varmasti ideaa myös koulusta valmistuville.

Kaikille kirjojen ystäville tiedoksi, että AlfaTV lähettää maanantaina 27.5.2019 klo 20 Kansan kesken -ohjelman, jossa teemana on kirjallisuus. Ketkä ovat vieraina, kannattaa katsoa!

Tietääkö karhu, että se on karhu (HS-kirjat)

Tämä kirja on niin hauskaa ajanvietettä, että sitä pysähtyy selaamaan ja lukemaan mieluusti. Pehmeäkantisessa kirjassa suomalaiset lapset esittävät vaikeita kysymyksiä, joihin vastaajina professoreita ja muita huippuasiantuntijoita. Kirja perustuu Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset -palstaan.

Löysin kirjan kirjakaupasta "koulunsa päättävälle" -suosituksista. Minusta se sopii erityisen osuvasti myös opettajalle. Jumituin välittömästi kysymysten äärelle;

- Mikä on epäterveellisin herkku?
- Miksi ihminen keksi tupakan ja yrittää sitten päästä siitä eroon?
- Miksi tunnissa ei ole 100 minuuttia?
- Miksi porkkana toimii kosketusnäyttöön?
- Voiko jotain pilkkoa niin kauan, ettei ole enää mitään?
- Miltä maailma näyttää 3000-luvulla?
- Onko maailmassa maita, jotka eivät ole koskaan sotineet?
- Miksi avaruudesta ei pääse pois?
- Haukottelevatko linnut?
- Mikä on maailman vaarallisin kasvi?
- Mikä on elämän tarkoitus?

Siinä muutamia esimerkkejä. Vastaukset löytyvät kirjasta. Me teimme opettajalle matkalaukkukortin, sillä hän on suuntaamassa matkalle muutaman päivän päästä. Kortin väliin sujahtaa matkalukemista. Syksyllä tavataan ja voidaan tentata vaikeita kysymyksiä!


Tähän kirjaan ehdottoman lämmin suositus, jos olet kysymys-vastaus -tyyppisen kirjan ystävä.



Kuinka monta paloautoa tarvitaan sammuttamaan tulivuori?


Miksi merivesi ei imeydy merenpohjaan ja häviä?


Voiko kirahvi muistaa, mitä sille tapahtui vauvana?


Onko pistekirjoitus samanlaista kaikilla kielillä? Entä viittomakieli? Etualalla Heli Laaksosen viittomakieliaiheista taidetta.

Kukkajuttuja, Riia Koivisto (Tammi)

Kukkajuttuja opastaa, kuinka tehdä kukista kaunista. Minulla "kukkaistelijalla" kävi tuuri, sillä voitin tämän ihanan kirjan Huiskulan kilpailusta. En ole voitostani luopumassa, mutta kirjaan tutustuttuani suosittelen mieluusti lahjahankinnaksi. Ken rakastaa helppoja ja edullisia vinkkejä, hänelle tämä on nappi lahja. Monista meistä kuoriutuu aika ajoin kotifloristi ja silloin tämä opus on oiva kaveri. Monia ideoita kodin sisustamiseen, muodikkaan kranssin ja mobilen tekoon ja ylipäätään, kuinka hyödyntää luonnonantimia. Sopivasti vinkkiä, kuinka voi itse keksiä erilaisia yhdistelmiä luovasti ja kiinnostavasti.


Kukkajuttuja on 128-sivuinen ja kovakantinen kirja.


Mikä onkaan se vanhan kansan vinkki, johon liittyy sokeri ja raha. Vastaus löytyy kirjasta.


Mitä on paras maljakko kukille?

Monia vinkkejä, millaisia purkkeja voi ottaa maljakkokäyttöön. Ja vinks vinks! Löysin hetki sitten aivan mahtavan vanhan Arabian Kaarna-teevesikannun kirpparilta 4,50 e hintaan ja siitäpä tuli syreenille persoonallinen maljakko. Kesällä kannattaa kulkea silmät auki kirppiksillä ja markkinoilla. Edullisia löytöjä voi tulla tarpeeseen. Aina ei kaunis ole kallista.


Lenkillä ollessani huomasin, kuinka koiranputki kukkii jo ja on vasta toukokuu. Niistä ei rapujuhliin ehdi seinäkoristeita tekemään, mutta tilliä voi käyttää tuolloin.


Hyvät ohjeet kranssin tekoon löytyy kirjasta.


Takakansi avaa sisältöä.

Kasvikunta, Katie Scott & Kathy Willis (Nemo Kustannus)

Tämän kasvikirjan olen ostanut itselleni, mutta se sopii hyvin myös opettajalle. Kirja on kooltaan liki A3-kokoinen, joten kokoa ja näköä riittää. Kirjan kansi on kuin taulu ja puolittain sen vuoksi kirja minulle päätyikin. Sain sen edulliseen hintaan Sammakon kirjakaupasta. Kansi ja sisältö hivelee kaikkien niiden silmää, joiden sydän sykkii koulun vanhoille opetustauluille. Kiinnostavat kasvit kuvineen ja teksteineen ovat kuin tauluja sivukaupalla. Meillä tämä kirja on saanut ns. "taulun paikan". Se on tauluhyllyssä muistuttamassa olemassaolostaan ja aina käden ulottuvilla. Se ei pölyynny missään piilossa vaan sitä selataan ja luetaan usein.


Pääsylippuni Kasvimuseoon! Luonnon oman taiteen äärelle.



Muutama kuva ylempänä hämmästelin, kuinka koiranputki kukkii jo täyttä päätä. Sama on syreenin kohdalla. Eipä taida kauaa kestää, kun niidenkin kukinta on ohi. Mutta. Silloin tartutaan kirjaan ja ihastellaan kukoistuksia sieltä.


Tämä aukeama on kuin ote rohkeamman sävyisestä tapetista. Tätä katselen ihastellen ja mietin, minne sopisi pieni määrä mustaa tapettia värien leikillä?


Kunnon kukkaistelijalla on kukkakynä muistiinpanojen tekemistä varten. Tietysti.


Tässä kirjassa ei tekstejä tarvitse tihrustella. Selkeä fontti ja riittävä kirjasinkoko on lukukelpoista.

- Mitä kivaa teillä on keksitty opettajalle muistamiseksi?

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Toisenlainen kirjekuori

Juhlan aika lähestyy. On aika miettiä lahjaa. Mitä ihmettä se voisi olla? Kaikkein helpointa on useimmiten antaa rahaa ja sehän onkin vallan hyvä lahja, mutta mitä sitten kun kirjekuori kyllästyttää?

Me ratkaisimme yhdenlaisen "kirjekuoriongelman" tovi sitten kummilapsen päästessä ripiltä. 

Perinteisen kirjekuoren voi helposti korvata ja tehdä siitä ihan omanlaisensa versio. Kummeina olimme pohdinnan äärellä ja keksimme käyttää kirjekuorena vanhoja pikkusaappaita. Eikä mitä tahansa saappaita vaan niitä, jotka olimme ostaneet kummilapselle vuosia sitten. Saappaat jäivät vuosikausiksi meille varastoon, mutta nyt oli niiden aika kävellä esiin ja palautua omistajalleen.

Kirjoitin kummipojalle ensin sanat:

- Ostimme nämä saappaat (nro 24) sinulle, 
kun olit pieni. 
Saappaat ovat odottaneet tätä hetkeä. 
Saat ne täynnä matkaevästä. 

Suuntaa askeleesi kohti mielekkäitä päämääriä,
äläkä koskaan kadota näitä lapsuutesi saappaita.
Näillä olet astellut kummiesi kanssa monessa paikassa.

Astu avoimin mielin jokaiseen uuteen huomiseen.
Anna sydämen sinua johdattaa, niin kuljet tietä oikeaa.

Saapaskortteihin ujutettiin mukaan rahaa ja koko asetelma käärittiin sellofaaniin. Saappaista tulikin siten hauskat kirjekuoret ja hyvä lahja. (Toki kylkeen piti hommata risti. Pojalle ihan rouhein vaihtoehto oli mielestämme teräsristi, jossa on punottu nauha.)

Kun kohta on edessä valmistujaiset ja kaivataan taas ideoita, miten rahalahjan ojentaisi, niin mietipä tovi. Ehkä sitä kuoren virkaa voisi toimittaa vaikka vanha lelu, lapsuusvaate jms. Mieti ja ideoi, mikä on juuri sinun juttusi.


Pikkusaappaat ovat jotenkin niin sympaattiset, eikä rahakaan sieltä minnekään tipahda.


Onnittelukorttiin voi laittaa sankarin kuvan. 
- Meillä aiheena oli sähkömopottelua ja takatarakalle sidottu rippiristiboksi.


Teräs on muuten vallan trendikäs materiaali rippiristiin. Ja ainakin meillä tuntui kummipoika siitä pitävän.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

On aika julistaa Kesärauha!

Kaikkihan sen tietää, että joulurauha julistetaan Turun Vanhalta Suurtorilta. Monet katsovat julistuksen TV:stä, mutta monet myös saapuvat jouluaattona paikan päälle säästä huolimatta kuuntelemaan, kuinka joulu julistetaan alkaneeksi. Perinteiset sanat ovat tulleet tutuiksi ja julistus osataankin lähes ulkoa. Kesällä 2019 sama miljöö tarjoaa jotain aivan uutta, sillä kesäkuussa alueelta kajahtaa ilmoille Kesärauhan julistus!

Sunborn Liven järjestämä Kesärauha on uusi, urbaanin vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali. Ensimmäistä kertaa järjestettävän festarin ajankohta on 14.-16.6.2019 ja paikka Turun Vanha Suurtori.

Miltä maistuu rock, rauha ja rakkaus - siitä saimme maistiaiset Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa

Åblogeille tuli kutsu Kesärauhan pressibileisiin!

Aurinkoinen keskiviikkoilta Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa raotti ovia tulevaan. Oli aika tutustua uuteen Kesärauhaan. Mukavaa saada kutsu ja kuulla enemmän. Paikalle virtasi iloisia ihmisiä, hyvät energiat oli helppo aistia ja mikä olikaan parempi paikka esitellä uuden kesäfestarin sisältö kuin trooppisen lämmin kasvihuone. Kesä alkaa tuntua iholla ja tunnelma kohoaa helposti. Mielenkiinto herää - tyylikkyyteen, somistuksiin ja persoonallisiin ratkaisuihin jäi silmä lepäämään jo alkumetreillä.

Turkulaisille rakas Vanhan Suurtori tuo uutuusfestivaalille aimo annoksen historian siipien havinaa. Tapahtuma-alueen sisäänkäynti käy arvokkaasti historiallista Luostarin välikatua pitkin. Välikatu on ainutlaatuinen jäänne keskiajalta ja tiedon mukaan kadulla on filmattu myös elokuvia. Kesärauhan julistetusta voi kuulla kolmelta stagelta. Main-, Pinella- ja Brinkkala lavojen huikeaa kattausta voit katsoa täältä.

Luvassa on myös hienoja makuelämyksiä, sillä tapahtuma-alueella Porthaninpuistossa sijaitsevan ikonisen Ravintola Pinellan panostus tuntuu joka suupalalla. Pinellalla on omassakin sydämessä aivan erityinen merkitys, sillä pääsin tutustumaan paikkaan jo lapsena, äiti kun oli töissä Pinellassa. Nimet Pinellan pylväikkö ja Puu-Pinella tulivat tuttua tutummaksi. Henkilökunta hauskuutti taikatempulla, mitä tapahtuu astiahissille, kun se lähtee alakerrasta ylös. No, se onkin jo aivan toinen tarina, mutta mitä taikoja on luvassa festariajaksi jää nähtäväksi. Varmaa on, että tarjolla on mm. makuja maailmalta, kasvisruokaa ja muita harkitun laadukkaita herkkuja.

Legendaarisen Pinellan terassille on erityisen kiva istua kesäkuussa 2019 ja kuvitella, millainen fiilis paikassa on ollut 1970-luvulla, kun ravintola avasi Aurajokirantaan Suomen ensimmäisen anniskeluoikeuksin varustetun katuterassin - Taiteilijoiden ja kultturellien kohtaamispaikka täynnä elämää.


Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan tropiikin seasta saattoi bongata sneak peekejä Kesärauhasta. Kivoja panostuksia, joilla syntyy visuaalista lisäarvoa.



Puutarha, jossa aina jokin kukkii, on loistava näyttämö Kesärauhan esiintulolle.


Tiiserinä musiikkia kaktusviidakossa.


Blogisiskoista Tuula (Tuula's life -blogista) osui kuviin.



Kuka nyt tällaisia herkkuja voisi vastustaa?
Palmunlehtilautanen tuo pisteen i:n päälle. 



Festarin taiteellinen johtaja Pietu Sepponen on superfiiliksissä siitä, että Kesärauha-festari voidaan järkätä Vanhalla Suurtorilla, ehkäpä Turun hienoimmalla lokaatiolla!



Pressitilaisuudessa musaansatempaavaa retrosoulia stagella tarjoili turkulainen Punomo.


PEACE OUT
Kesärauha-festariin kuuluvan malliston on suunnitellut Tomi Leppänen - Mallisto on toteutettu Pure Wasten 100% kierrätetystä tekstiiliteollisuuden leikkuu- ja lankajätteestä. Myyntiin tuotteet tulevat 3. kesäkuuta Kesärauha Storeen, Eerikinkatu 7 ja PUF Design Marketiin, Forumiin. 


- Oletko kyllästynyt kasaan painuviin ja helposti rikkoontuviin muovimukeihin? Kesärauhassa mukit ovat tyylikkäitä ja kestäviä GreenCup -mukeja, joita on mukava käyttää / kierrättää. Asiakas voi palauttaa mukin pientä panttia vastaan tai viedä muistona mukanaan. Minullapa onkin jo oma odottamassa festarin alkua!

Jäi fiilis, että tässä tapahtumassa on todella panostettu tunnelman luomiseen, viihtyvyyteen ja kokonaisvaltaisiin elämyksiin. Ihailtavaa luovuutta ja hienoja ideoita. Tuskin maltan odottaa!

Monen turkulaisen seinällä on taulu tai olalla shopperi, jonka printissä lukee 
"Varför Paris vi har ju Åbo". 
- Miten osuvaa, että Turun odotetussa kesäyössä esiintyy Pariisin Kevät! :D