keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Oli aika kotoilla - osa 8. pelasta pörriäinen

Aurinko paistaa, vihdoin tuntuu lämpimämmältä ja helatorstaikin jo kolkuttelee ovea. Korona-ajassa ollaan kesäkuun alussa tulossa tilanteeseen, jossa ravintolat avaavat oviaan. Pitkän tauon jälkeen moni varmasti juhlistaa tilannetta syömällä ja juomalla ulkona. Monet nauttivat juhlakattauksen myös edelleen kotoillen. Niin tai näin kesän ruokailuun liittyy takuulla odotetut nautinnolliset makuelämykset ja saattaapa siihen kuulua myös juomia, joiden korkki kannattaa säilyttää. Ja ehkä myös niiden laatikko. Tässä yksi syy, miksi mitäkin kannattaa säästää. Tämä on suosioltaan tänä kesänä taatusti kuin "tonttuovi" oli aikanaan jouluna.

#pelastapörriäinen

Minä olen rakastunut puisiin viinipullolaatikoihin jo vuosia sitten ja kerään niitä milloin mistäkin varastoon odottamaan ideoita. Nyt yhdelle on selvä käyttökohde ja se on hyönteishotelli. Jouluajan lahjalaatikosta lähti tämän postauksen DIY-idea etenemään.

Saranakannellisesta laatikosta piti ensimmäiseksi ottaa saranat pois ja suunnitella, kuinka kansi muodostaisi parhaiten hotelliin katon. Silmämääräisesti katselin, sovittelin ja ajoin kannen sähyrillä kahteen osaan. Toisesta palasesta katto ja toisesta hyllytaso. Katon hakkasin pienillä nauloilla paikalleen.

Keräsin esille kaikki käyttöön sopivat aarteet mm. vanhoista joulukuusista kerätyt kävyt, männyn kävyt, viinipullojen korkkeja, höyheniä ja erilaista heinää sekä sahailin kepeistä pieniä pätkiä. Muovitetusta kanaverkosta tuli hyönteishotellin etuseinä. Kanaverkon leikkasin palan määrämittaan ja nitosin kiinni. Seinäkiinnitystä pähkäilin jonkun tovin ja sopivasti varastosta löytyi pari pientä väritöntä kulmarautaa, jotka maalasin mustaksi. Kulmarauhoilla sain hotellin näppärästi kiinni seinään. Nopea askartelu on nyt valmis ja voin jäädään vaan odottamaan uusia asukkaita. Ainakin ilmojen on luvattu lämpenevän viime päivistä, joten pörriäisiäkin tullee näkyviin entistä enemmän. Hyönteishotelli on sijoitettu omenapuun läheisyyteen. Juuri sen parhaimman puun, joka ei viime vuonna juurikaan omenoita tuottanut. Jos nyt. Hotellin apu on siis testissä tämän kesän.

Kaipaan pölyttäjähyönteisiä talkoisiin omenapuihin ja marjapensaisiin. Nyt olisi tarjolla tällainen keinopesä tulla asukkaaksi. Lisähoukutukseksi kuulin, että sinne voisi laittaa hunajaa, fariinisokeria jopa olutta. Saapa nähdä, mitä viinipullon korkkien ehkä hitusen vielä tuntuva viini vaikuttaa asiaan. Testauksen jälkeen tietää vai tietääkö joku kenties jo?



Hotelli ja minä odotamme yhdessä uusia asukkaita.


Joulusta säästetty puinen viinipullolaatikko pääsee uuteen käyttöön. Näitä on haalittu sieltä täältä, joten vihdoin alkaa taas varastolle tulla käyttöä. Onhan viinipullolaatikko päätynyt joskus myös pöydäksi, kuten tässä ja seinäkaapiksi, josta vanha postaus täällä.


Nopea päätelmä - punaisesta linjasta sähyrillä kahteen osaan. Näin hotellin kattoon voi jättää jäljelle laatikon "sulkijan" ikäänkuin muistoksi vanhasta laatikon käyttötarkoituksesta tai vaikka vaan koristeeksi. 


Laatikko sisältä. Sivuilla pienet urat, joihin voi tehdä hyllyjä.


Saranat piti ensimmäisenä ottaa pois.


Tässä hotellin sisältöä. Korkkeja on saatu lahjoituksena mm. ravintolasta. 


Puulaatikon kannesta sain sähyrillä taiottua vielä yhden sopivan hyllytason laatikon sisään.


Tässä hyönteishotellin koristeiden ladonnan suunnittelua.


Maalatuilla kulmaraudoilla hotellin kiinnitys seinään onnistuu ihan hyvin, sillä haluan seinään vain naulat.


DIY-hyönteishotelli valmis!


Somisteina myös vapusta jääneet kuohuviinipullon korkin metalliset osat (nuoli). Pääsiäissomisteista puolestaan jäi tyylikkäät höyhenet. Kyllä nyt on pörriäisillä koloja, minne piiloutua. Hotelli on auringossa ja suojaisassa paikassa, ettei sen päälle sada ihan suoraan eli tervetuloa pörriäiset! Ja jollei ketään tule, onhan tämä aika kiva ihan vaan katsellakin erilaisia materiaaleja yhden raamin sisässä. Eikö?


- Joko sinä olet tehdyt oman hyönteishotellisi?
- Onko sinulla kokemusta hyönteishotellin eduista?

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Oli aika kotoilla - osa 7. jos kerrankin haluat valmistautua jouluun ajoissa

Muutama hetki sitten minulla oli vahva visio, kuinka olla ajoissa jouluaskartelujen suhteen. En tosin kaivannut, että luontokin olisi kanssani "talvituulella". No, niin siinä vaan kävi. 

Olen kilpaa pyöritellyt mielessäni niin kesää kuin talvea. Ulos on tullut istutettua valtava määrä daalioita, orvokkeja, samettikukkia ja mikä pahinta - kerkesin istuttaa myös sitruspuita. Nyt ollaan siis jännän äärellä, kun eräänä aamuna oli pakkasta ja terassi hohti valkeana. Nyt puolestaan vihmoo kylmää vettä niskaan. Yöt tuoneet mukanaan aiempaa kylmempää säätä ja tämä ei välttämättä ole sitä, mitä sitrukset ensimmäisenä kaipaavat. Tästä sitä voi sitten vaan jännitellä, kuinka kävi liian innokkaan pihastajan. No ei hätää, otetaan se jouluisampi puoli nyt haltuun. Carpe diem - tartuttiin hetkeen.

Joulukuusi rakennustyömaan jätepuusta

Koska olen innokas romujen kerääjä kyselin läheiseltä rakennustyömaalta roskiin päätyvää jätepuuta tai paremmin lavoja. Sain pari lavaa ja muutamat irtolaudat, joista oli helppo taikoa jouluisia suunnitelmia eteenpäin. Pitkään oli ajatuksissa ollut ostaa raakalautaa ja tehdä niistä hyvinkin rouvi kuusi talveksi ulos. Nyt ei tarvinnut ostella mitään vain käydä rakentelun kimppuun. Tässä postauksessa esittelen kuusen, josta olen pitkään unelmoinut.

Kuusen tekoon ei ollut mitään selvää suunnitelmaa vaan se lähti muokkautumaan materiaalin pohjalta työn edetessä. Kuitenkin mahdollisimman vähän lautojen irrottelua, sillä kotkatut naulat ovat usein vaikeita irrottaa ja lautoihin jää helposti rumia jälkiä. Näinpä kuusi syntyi sahaillen jotain pois ja jotain lisäillen. Ei ollut merkitystä vaikka oksien välistykset olivat erilaisia. Ei ne aidossakaan kuusessa kaikki mene prikulleen samoin ylempänä ja alempana. Annetaan siis lähtökohdalle suunnannäyttäjän rooli lopullisessa ilmeessä.

Kaikki mahdolliset ruuvit, kulmaraudat, maalit sun muu tarvittava tilpehööri löytyi kotivarastoista, joten helppo keissi - voisiko sanoa; 0 euroa! Alla muutamat kuvat prokkiksen etenemisestä.

" Kenellä muulla on joulukuusi valmiina toukokuussa?


Tällainen kuusesta tuli liki valmiina. Liki siksi, että jalka ja / tai muu kiinnityssysteemi on vielä mietinnässä. Mutta ei hätää, ehtiihän sitä. Joulukuuhun on vielä matkaa...


Tässä ne ovat - roskalaudat. Hetki piti katsella, pyöritellä, tutkia ja miettiä, kuinka tästä kasasta syntyisi parhaiten kuusi - mahdollisimman nopeasti ja vähillä liikkeillä. 


Kulmasta kulmaan suora linja ja vrumpsis! sähyrillä lava kahteen osaan. Siitä syntyi helposti yhdellä vedolla kuusen molemmat puolet. Samalla pientä kokeilua, kuinka oksat kannattaa kiinnittää...Pitäisikö oksat olla samalla vai eri tasolla?


Puun "runkoon" ns. puskulaudat, jotta keskiosasta tulee suurempi ja jykevämpi ja jolloin oksat on hitusen helpompi kiinnittää.


Lisää oksia lisätään runkoon alkuperäisten lautojen jatkeeksi.


Jotta oksat olisivat vakaammin kiinni rungossa niitä tukemaan löytyi varastosta (muutoin tarpeettomia) kulmarautoja.


Kuusi alkaa olla suhteellisen muodossaan, vain väriä pintaan. 


Tässä se nyt on. Suurempiin väleihin sopisi jopa pikkulyhdyt, mutta kausivaloja tähän on pääosin kaavailtu. Tutuilta tuli vinkkejä, että kuuseen voisi kesällä laittaa kukkakoreja ja sopii ne valot kesäiltaankin, joten katsotaan. Kiitos Anu ja Jaana!


Voisi melkein ajatella, että aiemmin tehdyt puukauriit (linkki) on tehty kuusen kanssa samaan aikaan, sillä ne ovat jotenkin samanhenkisiä, eikö?



Täällä sitä ollaan kimpassa - kuusi ja kauriit.

Ehdotin porukoille, että otetaan juhannukseksi terassille aito juhannuskuusi! 
...Arvaa montako kättä nousi kannustamaan ideaa?

torstai 7. toukokuuta 2020

Oli aika kotoilla - osa 6. Lue, tanssi ja hurmaannu musiikista

Voi kuinka jo menisin mieluusti viihteen ja kulttuurin matkassa. Kävisin siellä sun täällä...näkisin ja kokisin, mitä ympäristö tarjoaa. Hiljaiset ovat kuitenkin tienoot koronakeväänä edellä mainittujen suhteen. Tapaan aurinkoisissa merkeissä Aurajokirannassa kirjailijan. Vaihdamme ajatuksia vallitsevasta tilanteesta ja saan mukaani lavatanssikulttuurista kertovan tuhdin tietojätin. 

Kansainvälistä tanssin päivää vietettiin 29. huhtikuuta, kuten joka vuosi, ympäri maailmaa. Tanssi yhdistää ihmisiä niin meillä kuin muualla - päivä on kunnianosoitus tanssille. Vappu puolestaan on meillä perinteinen startti kesään, sillä silloin aukeaa kesätanssilavoja. Tänä keväänä tilanne on kuitenkin ollut toinen. Koronakevät on sekoittanut kaikki normaalit kuviot.

Välillä väkisinkin pysähdyn miettimään, onko tämä aika totta ollenkaan vai onko tämä vaan pitkä uni, josta herää jossain kohtaa. Kevät etenee, elämä kulkee eteenpäin, päivä seuraa toistaan uusin ja uudistunein tavoin. Jossain kohtaa alan kai käyttää jo itsekin sanoja "uusi normaali".

- Oletko huomannut itsessäsi viime viikkoina uusia juttuja - kuinka teet jotain sellaista, jota et ennen ole tehnyt? Tai millaisia uusia tapoja olet löytänyt harrastaa vanhoja rakkaita asioita?


Nostalgisia ajatuksia - kannoin vanhan grammarini rantakalliolle.

Minusta tuntuu, että nyt on ollut paljon aikaa tutkia ympäröivää maailmaa eri kanteilta. Olen pitkästä aikaa ollut mm. erilaisten lukemisten äärellä ja mieluusti tartuin tilaisuuteen, kun pääsin tutustumaan Lavatanssien hurma - keinu kanssani -nimiseen kirjaan (Suomalaisen kirjallisuuden seura), joka on oodi tanssille. Paksun 273-sivuisen kirjan on kirjoittanut intohimoinen lavatanssin harrastaja / kulttuurihistorioitsija Henna Karppinen-Kummunmäki - varsinaisuomalaistunut Karjalan heili, kuten hän itse itseään kuvaa. Näin kirjaa kädessä pyöritellessäni on helppo huomata, kuinka paljon työtä sen eteen on tehty. Ääneen ovat päässeet muusikot, tanssijat ja monet muut alaan liittyvät ihmiset. Kauniit kannet, paljon tunnelmallisia kuvia sekä kiinnostava sisältö muodostavat kokonaisuutena melkoisen tietopankin.

Kesä ja lavatanssit mielletään erottamattomasti yhteen, joten mikä onkaan parempaa juuri nyt, erikoiskeväänä, kuin tutustua tähän teokseen. Nyt mikään ei ole itsestäänselvää. Musiikilla on ihmeellinen taikavoima ja sen tahtiin sujuu hyvin myös mm. keväiset pihatyöt. Lavatanssien taika taasen tuo ihmisille lohtua elämän kriisien keskellä, joten lähtekää tanssimaan hyvät ihmiset, kun aika on. Kävijöiden yhteinen nimittäjä on se, että tanssi tuo iloa, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.

"Haitari soi vienosti valoisassa kesäyössä. 
Järvenpinta on peilityyni. 
Naisten helmat hulmuavat tanssiparketilla. 
Mikä olisi suomalaisempaa kulttuuria 
kuin kesäiset tanssilavat?

Koronan pakottamana pienissä ympyröissä pyöriessä on hienoa tehdä mielikuvitusmatka kirjan mukana, sillä kesä tulee, vaikka liikkumisemme onkin rajoitettua. Ajatuksissa paistaa aurinko, koivujen lehdet kahiset kevyesti ilmassa, laineet liplattavat, kesäilta hämärtyy suloisesti ja tanssilavan elävä musiikki hurmaa käyden syvälle sydämeen. Erityisesti nyt toukokuussa tapahtumia ja vapaata liikkumista osaa arvostaa. Vaikka istun ihan vaan kotoisalla terassilla voin kirjan myötä hyvinkin elävästi kuvitella lähteväni lavatansseihin - liikkumaan, viettämään aikaa, nauttimaan kesästä, tapaamaan ihmisiä, kuuntelemaan musiikkia tai vaikka popsasemaan maukkaan grillimakkaran höyryävän kahvin kera.

Lavatanssien hurma - keinu kanssani tutustuttaa lavojen etikettiin ja suomalaisen lavatanssin historiaan. Kirja antaa varmasti kipinän asioista tietämättömille, mutta myös heille joilla on jo suuri kaipuu lavalle. Lavatanssit ovat elävää kulttuuriperintöä. Herkullisten kansien sisälle on kätketty "illan ohjelma". Ohjelman 12 kohtaa ovat Kesä, järvi ja haitari / Alkutahdit / Hauskanpitoa ja kuntoilua / Tuhat ja yksi hakua / Nyt mennään tanssimaan / Kellohame heilahtaa ja urheilupaidat kahisevat / Jostain kaukaa kuului soitto / Tanssien järjestäjät / Metsänreunassa ja valtateiden varsilla / TV-tansseja ja somekohuja / Viimeiset valssit / Loppukumarrus. Teemojen lomaan mahtuu informatiivisia "välilevyjä" ja kiinnostavia "sivuaskeleita". Kirja kulkee uskottavan elävästi aiheessa ja melkeinpä kotisohvalta käsin voi ymmärtää sen tanssin synnyttämän adrenaliinipiikin. Juuri sen, josta saa virkkusen mielen, eikä nukkumisesta tulekaan mitään vähään aikaan.

Luin kirjan ajatuksella läpi ja liimailin muistilappuja kohtiin, joissa on jotain erityistä. Yllättäin niitä lappuja kertyi aika paljon.

"Kipinä tähän kirjaan syntyi intohimosta kirjoittamiseen ja lavatansseihin. Halusin kirjoittaa sellaisen kirjan, jonka olisin itse halunnut lukea.
Henna Karppinen-Kummunmäki

Minä muistan omilta kouluvuosiltani hyvin liikuntatunnit, joiden tanssiopetus suuntasi vahvasti vanhojen tansseihin. Harva osasi mitään tanssia ennen tunteja. Hennankin tanssi-innostuksen juuret lähtevät juuri kouluajoista ja myöhemmin kaikkea tätä siivitti puoliso, jonka kanssa tanssiharrastus sai lisää tuulta purjeisiin. Kirjailija on itse kolmikymppinen ja käynyt lavoilla tanssimassa jo vuosikymmenen verran. Lavatanssien hurmassa Henna on miehensä kanssa kuvituskuvien päähenkilöinä, mutta mahtuu joukkoon myös artistien promokuvia, yksityisten ihmisten kuva-albumin aarteita, lehtileikkeitä, pääsylippuja jne.

"Onnekseni löysin aikoinaan puolison, jonka kanssa saatoin viettää aikaa tanssilavoilla ja kehittyä tanssin saralla. Ensimmäinen yhteinen tanssimuisto on seurustelumme alkuajoilta. Lähdimme tuttujen muusikoiden kanssa pistokeikalle Iihin. Kyseessä oli reipas 24 tunnin kierros halki Suomen!
Henna Karppinen-Kummunmäki


Suomalainen lavatanssikulttuuri on ainutlaatuista ja lavatanssit ovat hurmanneet ihmisiä sukupolvesta toiseen. Lavatanssin alkujuuria on lähes mahdoton täysin selvittää, mutta kirjan sivuilta voi löytää tiedon, että maaseudun nuoriso kokoontui kylätansseihin jo 1700-luvulla ja 1800-luvun lopun lavatansseja muistuttaviin tanssitilaisuuksiin kelpasi käyttöön sillat, kalliot ja nurmikentät. Ensimmäiset kuvat kesälavoilta olisi kuitenkin vasta 1920-luvulta - ajalta jolloin polkupyörästä tuli tärkeä kulkuväline, jolla saattoi kulkea kotipitäjää kauemmaksi tansseihin.

Tässä keväänä on tullut katseltua TV:stä paljon mustavalkoisia kotimaisia leffoja ja kuin varkain ajatukset poukkoilevat elokuvamaailmaan kirjaa lukiessa. Samalla löytyy paljon mielenkiintoisia tapahtumia, joita alkaa tekstiä lukiessa nähdä ihan silmissään kuten esim. Naapurinvaaran Huvikeskuksen avajaiset v. 1959, jolloin illan tähti, Annikki Tähti joutui laulamaan tanssipaikan katolla, koska väkeä oli paikalla niin paljon.

Ihmisillä on monia harrastuksia, tanssiväki kutsuu harrastustaan elämäntavaksi, joka vie ympäri Suomea. Tanssi-iltojen parhaita antia on ihmiset. Tansseista voi löytyä rakkaus tai muuten vain hyviä ystäviä. Lavatanssien hurma -kirja puhuu sulavasti tanssin puolesta, tanssien järjestäjät luovat puitteet ja pitävät pystyssä seinät, joiden suojissa tunnelma syntyy. Kun ihmiset ovat tarpeeksi kotoilleet, kuinka hienoa onkaan panostaa viihteeseen kotiseinien ulkopuolelle. Saunominen, ehostautuminen, vaatteiden vaihto, tunnelmaan virittäytyminen musiikilla...jo kaikki tämä on juhlaa. Mutta sitä odotellessa on hyvä tutustua nykypäivän lavatanssien etikettiin, huoneentauluun ja lavatanssikulttuuriin kokonaisuudessaan. Sanoisin, että mielenkiintoinen lahjavinkki. Koska kesä on tapahtumien osalta vähäinen voinen kurkotella katseeni lokakuulle, Turun Messukeskuksen kirjamessuille, joiden tämän vuoden pääteema on musiikki. Tämäkin kirja on siellä varmasti mukana!

Minä innostuin kirjan sisällöstä siinä määrin, että kannoin oman gramofonini luonnonhelmaan. Pyöräytin rannalla vanhat savikiekot soimaan. Joku soi kuin kymmeniä vuosia sitten ja toiset rahisivat arvoituksellisesti. Kauempana satunnaiset ohikulkijat lienivät ihmeissään. Harvoin sitä kukaan tänä päivänä soittaa savikiekkoja rannalla.

Gramofoni. Voi, mikä tunnelma.
Oli hienoa kuunnella tutut kappaleet, makoilla auringonpaisteessa selällään, katsella ohi lipuvia poutapilviä, kerrata kirjan sisältöä ja unelmoida.
Oli aika.
Ja pian...
On aika, jolloin taas...

"Tanssi-illassa on aina jotain taikaa, se on ajasta irrallaan oleva hetki. Jokaisen kannattaa kokea se. Menkää tanssimaan, kun se on mahdollista!

Ja vielä loppukumarrus - Kiitos Henna! 
Oli mielenkiintoista tehdä aikamatkaa kirjasi parissa, seikkailla historiassa ja elää nykypäivässä. Paljon oli tuttua, mutta paljon myös uutta! Tätä voi kutsua herkulliseksi tietokirjaksi, joka avaa paljon asioita tanssin ympäriltä.


Kirjan lehdiltä löytyy tietoa yllin kyllin. Kuinka monet TV-tanssit sinä muistat?



Lavatanssien hurmassa Henna on miehensä kanssa kuvituskuvien päähenkilöinä. (Heidät on kirjaan kuvannut Vesa-Matti Väärä).


On hiljaista, aurinko hellii, kuuntelen laineiden liplatusta ja luen. Jotenkin silti näen elävästi silmissäni kesälavan ja iloisia ihmisiä.


Lavatansseista kaikki sai oikeastaan alkunsa, kehittyi vähitellen, vaivihkaa...


Valkovuokko ja Tulisuudelma, yhdessä ne sopivat tunnelmaan juuri nyt.



Laukku on pakattu ja voin jatkaa kirjan siivittämää musiikkimatkaa seuraavalle rantapaikalle.



Vanha gramofoni ja kaunis kirja ovat muuten vallan upeita sisustuselementtejä. Molemmat voi helposti sijoitella kodin paraatipaikalle.


Pikkulappusilla on merkitty monta hyvää kohtaa kirjasta. Näihin palaan vielä :)
Jos et ole vielä hommannut äitienpäivälahjaa, tämä toimii, onko äiti suuri tanssin ystävä vai olisiko hänestä vasta kuoriutumassa sellainen?

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Oli aika kotoilla - osa 5. Löydä sisäinen taiteilijasi

Tänä kummallisena keväänä alkaa helposti yksi sana tulla vastaan jo liian monessa kohtaa. Välillä onkin hyvä unohtaa ikävien asioiden pohtiminen ja suunnata vaikka uusien harrastusten pariin. Nyt jos koskaan olen monen kuullut tekevän niitä juttuja, joihin ei normaalisti ole löytynyt aikaa tai tarpeeksi mielenkiintoakaan. Minä ajattelin kokeilumielessä heittäytyä hetkeksi kiehtovaan taiteilijaelämään. Se sopii minulle täydellisesti.

Juuri nyt ei ole mitään väliä osaako vai onko vasta harjoittelemassa - uusien asioiden testaaminen ja kokeilu voi yllättäin osoittautua varsin mielenkiintoiseksi. Ehkä siitä herää jopa innostus jatkaa. Minä voin omalta osaltani sanoa, että aina silloin tällöin tulee valtava intohimo värkkäillä tauluja. En murehdi enkä mieti taitoja, homma vaan etenee. Tulee pakonomainen tarve saada nähdä, miltä joku tekniikka ja idea valmiina näyttää. Se on kuin ilmainen ämpäri -jono; sinnikkäästi edetään niin kauan, että oma ämpäri on kädessä. Tässä kohtaa se on taulu, josta on polttava käsitys, mutta lopputulos on kyllä usein ylläri. Joskus sitä on enemmän tyytyväinen joskus vähemmän.

Tällä kertaa kotoilun lomassa oli aika tarttua kaikkiin väreihin, joita kotoa löytyy. Lidlistä ostin paketin eri kokoisia maalauspohjia ja kirpparilta löytyi kauan sitten huippuedullinen Elämänilon ja huumorin kirja. Nippu vanhoja puutarhalehtiä on aina olemassa. Tuumasta toimeen siis.

Tabula rasa

Tyhjä taulu on alku puhtaalta pöydältä. Päässä virtaa ideoiden sekameteliä ja pala palalta ne loksahtavat paikoilleen. Tämä ei ole todellakaan mitään minimalistista toteutusta. Päätin kokeilla kukkanaisen tekemistä sekatekniikalla. Vähän sitä ja vähän tätä pienellä varauksella ettei tule liikaa.

Kevätmuotiin 2020 on listattu, että kukkakuosit jatkavat menestystään. Kuvio muuttuu isommaksi - suuret ja värikkäät kukat kuuluvat ykköstrendeihin, joten tämän taulun voi kai nimetä muotiakin seuraavaksi? Niin ja voihan tästä löytää myös nyt niin muodikasta appelsiinia, kirsikkaa ja sinitarran sinistä. Ja liilaa. Ihan vaan ohimennen mainitakseni; liila väri pihakukissa houkuttelee kuulemma hyönteisiä muita paremmin.

Lidlistä hankittu A2-kokoinen maalauspohja oli lähtökohtana. Taulun pintaan halusin erilaista otetta ja peitin sen vanhan kirjan kellastuneilla sivuilla. Tärkeää oli valita liki 700-sivuisesta kirjasta sivut, joissa oli tauluun paras sanoma. Liimasin kirjan sivut Eri Keeperillä vahvasti paikoilleen ja annoin pohjan kuivua rauhassa.

Kaivoin esiin vanhoja puutarhalehtiä. Kuinka ihmisellä muuten voikin olla niitä niin paljon. Säästövimma iskee aina ja se on hyvä, sillä tietoa ja askarteluaarteita loikoilee sievässä pinossa odottamassa sitä kumman vuoro on astua esiin. Jännää on sekin, kuinka saman lehden voi nähdä eri päivinä niin erilaisin silmin. Leikkasin siis kauniita luontokuvia, kukkia ja perhosia ja HUOM! kynsisaksilla! Ja niillä juurikin siksi että saisin reunoista mahdollisimman tarkat ja yksityiskohtaiset. Toki mahtuihan mukaan yksi enkelikin. Suojelusenkelit on piilotettu rakennusvaiheissa kotitalon seinien sisään, mutta sopiihan tuo istumaan myös tauluun olkapäälle. Pakko sanoa, että on muuten melkoista piperrystä leikata kuvia kynsisaksilla. Se ei todellakaan ole nopeaa puuhaa vaan pikkutarkkaa hommaa. Aikaa menee, mutta aikaahan on ja innostusta kokeilla.

Sommittelin leikattuja kukkia tauluun. Kukista tulisi hiukset ja kaulakoru. Siinä ne sai pyöriä mukana matkassa kun aloin hahmotella kasvoja teinivuosien piirustustyylillä, joka tarkoittaa sitä, että silmäripset ovat aina todella pitkät, kulmakarvat voimakkaat ja silmien väri, se on useimmiten vihreä. Piirsin ja väritin kasvonpiirteet. Piirtämiseen käytin lyijykynää, tusseja, akryylivärejä, vesivärejä ja puuvärejä. Kun kasvonpiirteet alkoivat olla valmiita ryhdyin kukkien liimaamiseen. Viimeinen silaus työlle tuli spraymaaleista - sinivihreää, beigeä, mustaa ja kultaa. Metallisena hohtava pinta on vaihteeksi kiva. Näillä väreillä sumuttelin koko työn yli.

Taulu on vielä pieniä piperryksiä vajaa valmis...perhosille pitää saada tuntosarvet ja taulusta uupuu signeeraus. Se kuulostaa niin taiteelliselta ilmaisulta, mutta miksipä ei olisi hyvä tuntea hetken olevansa oikea taidemaalari.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan maalausta ja piirtämistä koronakevään puuhasteluina!


Tässä se valmis teos sitten on. Pitää ottaa hetki aikalisää ja miettiä - puuttuuko jotain vai muutanko jotain.


Tovi sitten löysin Turun Messukeskuksesta näin upeita metallihohtoisia vesivärejä. Ne olivat ainakin minulle uusi tuttavuus ja pitihän sitä yksi paketti mukaan ostaa. Tätä väriä tuli mm. naisen kasvojen varjostuksiin.



Tästä se lähti - tyhjä taulupohja ja vanha, paksu kirja, jossa ihanan kellastuneita sivuja ja sopivia tekstejä. P.S Kirppiksiltä voi löytää todella edullisesti mielenkiintoisia opuksia.


Kirjasta löytyi sopivat sivut, jotka liimasin alkajaisiksi taulun pintaan.


Puutarhalehdistä leikatut kukat loistivat kilpaa. Ei olisi vielä leikatessa uskonut, kuinka hyvin voi yhteen sopia lukuisista eri lehdistä leikatut kuvat. Ne alkoivat näyttää jo hahmotelmassa riittävän toimivilta.


Kylläpäs sitä löytyikin aika monta erilaista väriä.


Kasvot alkavat hahmottua. Huomaan helposti mikä toistuu usein tauluissani - naisilla on useimmiten vihreät silmät, pitkät ripset ja voimakkaat kulmakarvat.


Mustan tussin rajaamiin huuliin tuli puuvärejä ja akryyliväriä.


Nyt voisi vielä käydä läpi kohtia, onko kaikki riittävän OK.


Hentosten heinämäisten kuvien leikkaaminen ja liimaaminen oli hitusen haastavampaa. Kiharaksi serpentiiniksi taipunut kasvi suostui kuitenkin ehjänä paperille ja lopputulos on ihan kelpo.


Kirsikkakorviskin toimii.


Spraymaalauksessa oman hauskan lisänsä tuo pienen pienet roiskepisteet.


Enkeli istuu sopivasti niin taustaan kuin olkapäällekin.


Taitaa kyllä olla selvääkin selvempää, että olen suunnattoman suuri kukkaihminen vaikka joskus saattaisin tuntea ja väittää toisin. Kukkaistelija. Täydestä sydämestä. Näin se on.


Ja perhonen. Niitä pitää olla aina.


"Nainen" on simppelisti työn nimi. Ei tarvinnut sitä sen enempää pähkiä, sillä kirjan sivut tarjosivat nimen kuin tarjottimella valmiina, oikealle paikalle yläkulmaan.


Kymmenet kuvat liimautuivat hyvin yhteen.


Kirjan tekstisivut elävöittävät kauniisti työtä.


- Mitä vielä pitäisi tehdä, korjata tai lisätä? Mitä sinun silmäsi sanovat?

- Oletko sinä muuten maalaillut tai piirtänyt tänä keväänä?