perjantai 28. elokuuta 2020

Kiitos vinkeistänne - tällainen enkelistä tuli

Muutama päivä sitten poikkesin ensimmäistä kertaa tutustumaan Ristinummen (Pöytyä) luonnontilaiseen hautausmaahan. Sen historia ja tietynlainen salaperäisyys jäi pitkäksi aikaa mieleen. Miten pienen ruohottuneen tienpätkän päässä saattoikin olla hautausmaa, joka oikeasti on kuin normaali metsä. Vain kaunis portti sepän takomin rautaosin kertoo, että kyseessä on jotain muuta. Varovaisesti avaan portin, jonka takaa paljastui haarottuva metsäpolku, aaltoilevat ketunleivät ja vehreyttä silmän kantamattomiin. Paikalla ei ole ristinsielua vai onko sittenkin ristin sielu? Metsässä on näkyvissä kaikkiaan 12 erottuvaa hautaa. Siellä ristit taittuvat aikaa myöden, sammal valtaa alaa ja lopulta ihminen katoaa lehtomaiseen metsäpohjaan. Oliko kaiken koetun jälkeen sattumaa että kotimatkalla mukaan lähti enkeli?

Kotimatkan varrella on sopivasti Pimee Vintti - Vanhan ajan suloinen sisustuskauppa. Vintillä on kaikkea mahdollista vanhaa tavaraa ja jokainen kävijä löytää sieltä taatusti tuttuja esineitä. Paikassa herää muistot ja mikä parasta saattaa löytyä aina jotain ostettavaa vaikkei suorastaan etsisi mitään. Tällä visiitillä mukaani lähti enkeli - 60 cm korkea kynttilänjalka. Siinä oli jotain joka vaan vetosi enkä voinut jättää sitä. Harvemmin käy niin, että juuri ostettuja kynttilänjalkoja lähtisin heti muuttamaan suuntaan tai toiseen, mutta nyt kävi. Enkelin punainen mekko ei iskenyt silmään, eikä oikein ilmekään. Enkeli oli jotenkin liian väritön vaaleine hiuksineen ja ihoineen punaiselle mekolle. 

Oli aika -facebookin ja -instan puolella kyselin vinkkejä, kuinka muutella enkeliä, sillä itse olin hieman hakoteillä tuunauksen suhteen mitä säästää ja mitä muuttaa. Lopulta summasin ehdotukset sekä omat ajatukset, ja jotain uutta luukkia sainkin aikaiseksi. Tässä on nyt esillä lopputulos, johon pitkien pohdintojen jälkeen päädyin.

" Kiitos ja anteeksi!

Kiitos kaikille, jotka lähetitte hyviä ehdotuksia ja anteeksi alkuperäisen ilmeen tekijä, että muutin lähes kaikkea. Tästä tykkään nyt sanoisinko "enemmän". Muuttelu ei ole ihan helppo, sillä homma pitää mennä ns. kerralla maaliin. Kun lähtee maalaamaan ei paluuta alkuperäiseen enää ole. Pitää vaan kaivaa esiin vahva mielikuva, miltä näyttää jos nyt teen näin tai noin. Hauskaa sinänsä, että vanhoja esineitä voi helposti muutella mieleiseen suuntaan eikä aina tarvitsekaan laittaa kiertoon, jos joku sävy ei miellytä.

Tässä ei ole niin sanotusti oikeaa tai väärää, sillä makuja on monia. Yksi tykkää taatusti alkuperäisestä ja toinen muutellusta versiosta. 

- Mitä sinä olet mieltä kumpi parempi - alkuperäinen vai muuteltu?


Alkuperäinen katse oli minusta liian unelias.


Punainen mekko tavallaan kaunis sävy, mutta ihonväriin nähden liian kova.



Mikä on enkelille paras hiusten väri - tätä pohdin pitkään.




Pientä keskittymistä vaati maalausjärjestys. Mitä maalataan ensin ja mitä sitten peitellään.


Siivet ja kynttiläalusta tuli maalattua mattakullalla.


Hameen sävyksi tuli kahta väriä. Ensin pohja antiikkikullalla (jossa on hieman erottuvia kimaltavia hippusia) ja päälle kromia elävöittämään ja tuomaan varjoja.


Silmät saivat syvän vihreän sävyn ja mustat rajaukset sekä huulet tummempaa punaa. Maalauksessa käytin tussia, vanupuikkoja, hammastikkua, tulitikkua ja (ikävä kyllä) huonoa pensseliä.


Hiuksien vaaleus ei enää ollutkaan liian vaalea vaan jotenkin täydellinen.



Koska kerralla laitettua maalia ei enää niin helposti poisteta, koitin tarralla kulmakarvoja. Kulmat antavat aina lisäilmettä. Ne saa pois, jos siltä tuntuu. Ja ripset, niitä taidan tunkea aina kaikille.


Siivet ja puku on spraymaaleilla tehty. Kasvoissa käytin akryylivärejä.


Tunnelmaa pimeneviin iltoihin.


26 kommenttia:

  1. Kaunis!
    ,,,maali tekee ihmeitä aikaan....
    Mukavaa viikonloppua!🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      - Maalaaminen on aina mahtavaa, sillä saa muutosta nopeaan ja moni asia muuttuu sitä myöden kertaheitolla.

      Poista
  2. Nyt on hieno, parani huomattavasti. Ilmekkin on nyt pirteä. Hyvin onnistunut korjaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Olihan tässä pohtimista. Usein on heti itsestään selvää, kuinka työ tehdään. Nyt piti nukkua muutaman yön yli. Tuli niin paljon hyviä ehdotuksia. Kyllä sitä yhdestä enkelistäkin vaan saa miettimistä. Kaikki ei mene kuten haluaisi, joku ottaa enemmän aikaa. Ja harmittaa ei saa, sillä paluuta ei todellakaan entiseen ole. Pitää vaan nähdä 'sielun silmin' edessään jo se, mitä ei vielä ole.

      Poista
  3. Kyllä huolella ja taidolla maalaamasi enkeli on juuri sellainen enkeli, jollainen mielikuva minulla on enkeleistä.
    Lopputulos on tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännä juttu, että hiukset jotka olivat alkuunsa mun silmään aivan liian pliisut ja vaaleat alkoivat kuitenkin näyttää hyvältä, kun muita kohtia muutteli.

      Spraymaalilla on erilaista maalailla. Sillä ei synny pieniä ja tarkkoja yksityiskohtia. Mekon kromin ja antiikkikullan vuorottelu näyttää luonnossa kuvia kiehtovammalta kun siihen osuu valo.

      Ja jos siltä tuntuu voi tämänkin muuttaa myöhemmin muiksi väreiksi. Ei välttämättä lopullinen.

      Poista
  4. Oi miten kaunis siitä tulikaan, jotenkin pehmeämpi ja luontevampi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Täytyy kyllä todeta, että vaaleammat sävyt toivat kaivattua pehmeyttä. Voimakkaammista sävyistä syvä metsänvihreä oli myös mietinnässä...

      Poista
  5. Minustakin uusi luukki on parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika moni tuntuu olevan sitä mieltä joten taisi olla hyvä muutos 😊

      Poista
  6. Tuo eka enkeli näytti surulliselta, mut tää viimenen on parempi iloisempi, minä maalaisin omanlaisen enkelistä myös.Pimeessä vintissä olen käynyt muutaman kerran, olen jotain ostanut myös sieltä,
    oliko se pimee vintti kaupungissa, toinen pimee vintti saman omistajan on melkein koti nurkillani.
    Tänään tuli poimittua aronia marjoja, niistä tuli vitamiini pitoista tiiviste mehua n.10 lt,
    puolukoitten keruu alkaa kohta, vielä ovat puoli raakoja,
    kanttarellia olen löytänyt kiitettävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Pimee Vintti -liike myös jossain keskustammassa(?). Olen luullut, että ainoa on siellä Säkyläntien varrella. Sieltä lähti tosiaan enkeli matkaan. Jonka kyllä muutin melkein heti. Jäipä kuitenkin hiukset koskematta 😊

      Sullahan on tullut hyvä sato marjoja. Itse en ole päässyt metsään tuossa mielessä. Tai no: saanut aikaiseksi. Pihalla linnut popsivat ahkeraan mm. viinimarjoja 😐 Sato jäi laihaksi.

      Poista
  7. Ilme ja kostyymi muuttuivat kerta heitolla parempaan suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Ei sitä paljoa tarvita, kun tavallaan paljon muuttuu.

      Poista
  8. Kun on näkemystä ja taitoa, kaikki onnistuu.
    Tulipa enkelistä tyylikäs.
    Kaunis puku heijastaa hienosti liekin.
    Hyvää tulevaa viikkoa ja syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kovasti! Täytyy sanoa, että puku on jännempi kuin kuvat kertovat. Se hohtaa kilpaa kultaa ja hopeaa, miten nyt valo osuu. Ei lainkaan tasainen 😊 metallivärit ovat kivoja moneen.

      Poista
  9. Jotenkin olen saanut päähäni että toinen pimee vintti on jossain muuallakin, tämä säkyläntien p.vintti on "kiven heiton päässä meiltä"
    Aronia marja ei kasva metsässä, se on istutettu pensas, ihmiset ei paljoa poimi sitä marjaa, vaikka laittavat pihan reunustaksi pensaat, siinä on paljon vitaamiineja, kaikkein parasta se on mehuna, sitä marjaa ei myydä toreilla.Varmaan tuttu marja sinullekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa...okei. Oisko Pimee Vintti ennen ollut muualla 🤔 Enpä tiedä...

      Ja juu. On aroniat tavallaan tuttuja. Itselläkin kasvaa, mutta tien puolella, joten ei ole tullut koskaan marjoja sieltä poimittua.

      Poista
  10. Ehdottomasti tuo tuunaamasi on kauniimpi. Ihana tuo hehkuva puku ja tuopa hän ihanaa valoa mukanaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metalliväreissä on oma taikansa. Mattaisenakin hehku on kiva ja jotenkin koko pinta 'elää' erilailla. Spraymaaleissa on onneksi paljon vaihtoehtoja. Voi tehdä paljon kaikkea muutakin kivaa, sillä maaleja jäi 😊

      Poista
  11. Lady! Sillehän tuli pilkettä silmään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin hiukan enemmän. Ehkä vieläkin pitäisi saada silmään lisäpilkettä. Lisätä valkoinen pilkku pupilliin...

      Poista
  12. Tulipa hieno lopputulos <3 Mukavaa syyskuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Valona syksyn iltoihin. Se on parasta juuri nyt.

      Poista
  13. KAunis enkeli♥
    Tuolla Pimeessä Vintissä on tullut muutaman kerran käytyä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun enkeli on kunnossa on kiva odotella illan hämyisiä hetkiä ja kaivaa enkelille kynttilät esiin. Aivan 'loistava' kynttilänjalka.

      Poista