sunnuntai 2. elokuuta 2020

Löytö! Suloinen kesäkahvila ja myllyllinen aarteita

Luin sanomalehteä ja silmiin osui juttu Pöytyän Riihikosken Vanhasta Vehnämyllystä. Jo nimikin antaa viitettä iästä, sillä myllyrakennus on valmistunut 1936 ja siellä valmistettiin jauhoja lähes tauotta vuoteen 2017 asti. Sana kulkee - lyhyessä ajassa siitä on tullut vanhojen tavaroiden harrastajien ja keräilijöiden suosikkikohde. 

Huolimattomuuksissani kadotin lehden, vaikka jutun pariin piti vielä palata. No, eihän siinä muuta voinut kuin lähteä ottamaan selvää paikan päälle, millainen nähtävyys oli kyseessä. Hämmästelin itsekseni, kuinka en ollut myllystä ennen mitään kuullut. Näin elokuussa voi kuitenkin todeta "vielä on kesää jäljellä", joten ehdin vinkata muutamalla kuvalla tästä kesäkohteesta, jos vaikka kiinnostut.

Myllyllinen aarteita odottaa 

Kaikkien, jotka rakastavat vanhoja esineitä ja niiden tarinoita kannattaa suunnata Riihikoskelle, sillä Vanha Vehnämylly on todellinen aarrearkku. Siellä historia vyöryy eteen jokaisen esineen kohdalla. Jollei nyt ihan omana tuttuna juttuna niin muistaa ainakin vanhempien tai isovanhempien ajoilta ehkä jopa vielä kauempaa. Myllyn nykyinen omistaja Petteri Uusalo on kolmessa kerroksessa tuonut taitavasti menneisyyden tähän päivään.

Myllyssä voi fiilistellä mitä jännimpiä esineitä ja pähkiä, mitä itse niistä muistaa. Sieltä saattaa löytyä sopivaa ostettavaa vaikkei olisi suoranainen keräilijä. Kaikki esillä oleva ei kuitenkaan ole myynnissä vaan osa on omistajan omaa kokoelmaa. Kysymällä selviää ja mikä parasta esineille saa kuulla mielenkiintoisia tarinoita.

Kauniina kesäpäivänä sorsat uivat vesitynnyrissä ja ulkoseinällä kerällä oleva piikkilanka ruostuu kiehtovasti omia aikojaan. Sisällä yhdessä nurkkauksessa eletään 70-lukua ja asetelmien esineissä on monelle tuttua, riemukasta väri-ilottelua. Seiniä peittävät hyllyt täyttyvät leluista, kannuista, lasipurkeista, säästölippaista, kahvipannuista, astioista, valaisimista, radioista, levyistä, kirjoista, peleistä, koriste-esineistä...melkeinpä mistä vain. Pientä ja suurta.

Ulkoilma pääsee sisään suloisen kesäkahvilan kahteen suuntaan auki olevista ovista. Samalla voi seurata, mitä ulkona tapahtuu. Kahvilassakin seinät ovat täynnä historiaa lattiasta kattoon. Tämä on paikka, jossa ei tarvitse kahvin ja korvapuustin nauttimisen lomassa tuijotella kännykkää. Tilassa riittää ihmettelemistä kerrakseen.

Vanha Vehnämylly on avoinna vielä elokuun viikonloput, joten myllykahville ja tutkimusmatkalle ehtii kauempaakin. 


"Measure twice, 
cut once

Minun silmääni iskee vanha koulussa käytössä ollut tauluviivain. En edes muista, mille vuosille se sijoittuu, mutta päätän kysyä hintaa. Petteri ilmoittaa, että hänellä on esineeseen jonkinmoinen "rakas esine - harvoin tarjolla" -suhde. Arpikoi hetken hintaa ja yhtäkkiä huomaan olevani kouluviivaimen uusi omistaja. Tälle vanhalle viivaimelle tulee olemaan todellista käyttöäkin - sillä aina kun DIY-prokkiksissa iskee tarve pitkälle viivaimelle käytän vatupassia. Niinpä siinä sitä sitten on mittailtu ja vedetty viivaa kerta jos toinenkin.

"Katso viivaimen kuva 
Oli aika -blogin instargramin puolelta, 
jos vaikka muistat milloin sitä on käytetty?!

Jos kiinnostuit - löydät Vanhan Vehnämyllyn Riihikosken keskustasta (Myllykuja 6), n. 1/2 tunnin ajomatkan päässä Turusta. Myllyssä on kesän aikana ollut mm. peräkonttikirppiksiä, monenlaisia menopelejä, kokoontumisia ym. - varmasti ensi kesänäkin. Kannattaa seurata!


Myllyn kesäkahvilassa voi herkutella myös historialla. Tiskin takaseinä tuo mieleen vanhan ajan kaupat.


Mylly ulkoa. Avoimet ovet vievät kahvilaan.


Kahvilan värikkyys näkyy ulos asti.


Piikkilangasta voi tehdä monenlaisia DIY-koristeita - esim. kransseja tai mobileita.


Värikästä 70-lukua parhaimmillaan.


Tässähän se aika kuluu, kun tutkii hyllyjen aarteita. Sanoisinpa, että melkein sokaistuu runsaudesta.


Kuvan vanha "puhelinkupla" tuo mieleen, kuinka kaverin kodin eteiseen oli joskus tehty puhelinkoppi ja puhelin sijaitsi todellakin tuossa kopissa kuin ennen julkisissa tiloissa konsanaan. Aika erikoinen näky. Koskaan en ole kellään muulla nähnyt vastaavaa. Tänä päivänähän se vasta hauska olisikin.


Näistä ovista pääsee kulkemaan iloisesti narahtelevilla lattioilla ja tutustumaan menneisiin vuosikymmeniin tuhansien esineiden voimalla. Aikamatka kutsuu.


Sisällä yllättäviä esineitä on todella paljon.


Takavuosien keppari.


Ikkunanäkymiä. Melkein voisi olla jonkun koti-ikkuna.


Peli valmiina, mutta voisihan tästä tehdä pöydänkin. Katso malli tästä.


 Tästä tavarapaljoudesta ihastuin vanhaan jalkalamppuun. Sellaista olen etsinyt, mutta se ihan prikulleen oikea ei ole vielä osunut kohdalle.


Portaita riittää. Musiikin ja vanhojen flippereiden ystävien kerrokseen saa jo tarpoa useammat askelmat.


Vanhoja astioita on tietysti esillä. Vihreä lasi on kaunista.



Voi ei, kuka muistaa juoneensa drinkin, jossa on ollut joku näistä tikuista?

14 kommenttia:

  1. Kiitos,ihana tarina ,upeine kuvineen!
    ..monesta tulee ..nuoruus mieleen:)
    ..etsin puhelin koppia!.ihana se olikin sellainen seinäversio,,,monesti tuollaisesta oon soittanu!
    Oikein hyvää alkanutta elokuuta!,Sinulle Titta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, millä nimellä tuota läpinäkyvää "puhelinkuplaa" pitäisi kutsua, mutta hauska se on. Nykyään se voisi olla kotona kännykän latauspiste ja sellainen lähtöpöytä eteisessä, jos tilaa olisi riittävästi. Se kaipaa, että katto on korkealla ja seinät kaukana. Tilaa ympärilleen. Mulla jo silmissä näkyy, miltä se näyttäisi. Ei sovi meille. Harmi.

      Poista
  2. Kylläpä on mielenkiintoinen paikka! Pitää laittaa tämä kohde muistiin. Olit tehnyt kahvilasta ja museosta mielenkiintoisen postauksen. Noista retroista muoviastioista ja keppihepasta tuli erityisesti ilon tunne. Tuttuja ovat omasta lapsuudesta. Kävimme eilen kesän ensimmäisellä rompetorilla Sukevalla. Rompetoreilla on mukava kierrellä katselemassa ja tehdä löytöjä. Hyvää alkanutta viikkoa ja elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä nopean kehityksen aikana on kieltämättä hauska tehdä aikamatka eiliseen. Vehnämyllyssä on vielä extraa se, että omistaja on paikalla ja valottaa tarinoita esineiden ympärille. Se avaa ihan uudella tavalla monta esinettä. Laitahan nimi muistiin, jos vaikka ensi kesänä kerkeet käymään. Ensi kesänä on varmaan lisää uusia juttuja myös pihamaalla, sillä tilaa on. Järjestetty mm. takakonttikirpoiksiä.

      Aurinkoista elokuuta! Vaikka meillä on uusi viikko startattu sateessa 😉

      Poista
  3. Nyt iski laitakateus. Se on se tunne, kun te siellä Suomen laidoilla ajelette kivoihin paikkoihin muutamassa hetkessä ja nautitte milloin minkäkinlaista herkuista. Ääh. Mutta meilläpä on poroja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska tuo "laitakateus" 🤭
      Joskus on lyhyt matka ja joskus pitkä. Mutta voin kyllä sanoa, että porokuvista olen todella innoissani. Niitä ei omasta takaa tule. Onneksi meillä on laajat alueet täyttyä alueellisilla hienouksilla.

      Poista
  4. Vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat esineet ovat täynnä mielenkiintoisia tarinoita ja saman katon alla se on jo uskomaton kokoelma.

      Poista
  5. Kuvissakin näkyy jo kaikenlaista tuttua :) Toi puhelinkoppi osui heti minunkin silmään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tovi sitten näin myynnissä tämän tyyppisen puhelinkoppimallin. Siinä oli pyynti 490 e ja hetkessä varattu. Täytyy todeta, että näille löytyy faninsa. Olisin kiinnostunut itsekin, jos vaan olisi tilaa 😁

      Poista
  6. Kiinnostava postaus. Kuvista löytyi monta tuttua juttua, jotka herättivät monta muistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten jännä juttu, kun näkee vanhoja esineitä muistuu vaikka mitä mieleen. Paljon niitäkin juttuja, jotka ilman 'muistutusta' ovat kuin pyyhkiytyneet mielestä pois.

      Poista
  7. Asutaan suhteellisen lähellä kyseistä paikkaa, ja minulta on mennyt tällainen helmi ihan ohi. Pitääkin tarkistaa vieläkö olisi tämän kesän aikana auki! Kiitos vinkistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia kohteita on paljon ja aina tulee uusia. Kaikista ei aina tiedä, mutta onneksi vinkkejä löytyy.

      Mutta hei vielä ehtii tutkimusmatkalle tänä kesänä. Paikka on auki elokuussa
      pe–su klo 11–16. Sinne vaan!

      Poista