maanantai 18. tammikuuta 2021

Tahdoin kruunun. Sain kruunun.

Joululomalla on usein aikaa suunnitella kaikkea uutta ja pähkiä mitä seuraavaksi ottaisi työn alle. Lomalla sainkin sitten päähäni, että seuraava ideani kaipaisi kruunua! 

Lähdin heti etsimään näyttävää kruunua eri paikoista, muttei kruunujahti osoittautunutkaan ihan helpoksi. Kun olin jo miltei luopumassa löysin kirppikseltä etsimäni. Nyt se idea on sitten toteutettu - jälleen löytyy valikoimista uusi alusta erilaisille asetelmille. Koska joulu meni jo, nyt viipyillään hieman sen suuntaisissa asetelmissa, mutta katseet suunnataan jo seuraavaan juhlahetkeen ja koristeluihin.

Löysin yllättäin kirppikseltä juuri sellaisen kruunun, jota havittelin. Aiemmalla omistajalla kruunu oli ollut jo monessa käytössä. Se oli hankittu ajatuksella "etten luovu tästä koskaan". Minun onneni, että omistaja tuli toisiin ajatuksiin. Kruunu oli alkujaan maalaisromanttisen valkoinen. Minä pyyhkäsin sen yli ensin mattaisella hopealla sävyllä ja lopuksi kevyt suihkaus antiikkikultaa sinne tänne, jotta tulee mahdollisimman elävä pinta. Kruunussa ei alkujaan ollut korkeaa reunaa, joten korotin sitä leikkaamalla elämää nähneestä messinkilevystä liuskan. Näin kruunusta muodostui alusineen parempi erilaisten asetelmien rakenteluun. 

Uuteen asetelmapohjaan tullee seuraavaksi sipulikukkia, mutta alkuasetelma lähti nyt jäkälällä, pienellä valosarjalla ja Schleich-muovieläimillä. 

Tällainen kruunupohjasta syntyi pienellä tuunauksella.

Tällainen se oli alkujaan.

Pajalla odottamassa uutta maalia pintaan. Tällä hetkellä erilaiset metallivärit sekoitettuna ovat suosikkilistan kärjessä.


Muovieläimet sopivat asetelmiin kaikkina vuodenaikoina. Nämä ehkä tuovat juuri sopivasti talvisen tunnelman ilman luntakin.


Valosarjan vihreä johto ei ole kaunein mahdollinen kun pohjana on jäkälää, mutta valo on aina valo.


Korotettu kruunun alareuna mahdollistaa esim. sipulikukkaruukkujen kätkemisen.

Tykkään tästä todella paljon ja uskon, että ostan seuraavankin kruunun joka jostain vastaan tulee...

- Tietääkö joku vinkata verkkokauppoja, missä kruunuja myydään?

4 kommenttia:

  1. Hieno tuunaus! Minulta löytyy itse asiassa samanlainen kruunu kotoa. Muistaakseni ostin sen aikoinaan Jotexilta postimyynnistä, mahtaisikohan sellaisia vielä olla saatavilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kruunuja on myynnissä aika ajoin. Täytyykin kurkata tuonne Jotexin puoleen. Aina sitä lisääkin kruunuja mahtuu 😊

      Poista
  2. Oi tääkin kääk nii ihana,minäkin pidän niin valoista ,että niitä meiltä löytyy vähän joka puolelta. Mikä huikea idea olet tehnyt ihanan kruunun😍 noi elämeitki wau🤗.
    Hullaannuin tähän sinun maailmaan niin että klikkaan seuraajaksesi🤗.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      - On hyvä pitää kruunua esillä, jotta muistuu hyvin mieleen, kuinka jokaisessa päivässä on jotain niin mahtavaa 😍

      Kiitos myös siitä, että ihastuit tähän minun Oli aika -maailmaani ❤️

      Poista