tiistai 24. elokuuta 2021

Pian on Venetsialaiset! DIY-idea valon ja tulen juhlaan!

Pitkän aikaa tuntui, että kesä se vaan jatkuu ja jatkuu. Aurinko paistoi ja helle helli. Vai hellikö? Ainakin jatkuva kuumuus sai kirjoitusinnon jotenkin hiipumaan. Nyt kun taas viilenee alkaa palailla se ns. "normaali vireys". Tässä postauksessa se tarkoittaa, että kesälle heitetään heipat! Ensi viikonloppuna on nimittäin Venetsialaiset!

Venetsialaisia vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna. Se on mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhla. En tiedä, onko vielä kuitenkaan pakko sanoa "kiitos ja näkemiin", mutta voihan sitä silti juhlistaa. Illat ovat alkaneet olla pimeämpiä. Sateet tuovat ehkä pientä viileyttä ja syksyä voi aistia siellä täällä. Taitaa olla aika miettiä yhä enemmän valoja. Nyt on oikea hetki testailla itselleni uutta idistä. Olen kuullut muiden tätä tehneen, mutta minulle ihan ensimmäinen kokeilu.

Osmankäämistä valot Venetsialaisiin!

Joitain päiviä sitten kävin kuivalla säällä napsimassa savimontulta sylillisen kuivakukka-asetelmista tuttuja osmankäämejä. Vein osmankäämit autotalliin kuivumaan. Siellä ne lämpimässä ja suojassa kuivuivat hyvin tulevaan käyttötarkoitukseensa. Osa jopa hieman liikaa kun poksahteli hötteröiseksi.

Kirpparilta ostin vanhan kattilan parilla eurolla ja sulatin siinä kynttilöiden jämiä nesteeksi, sillä tähän touhuun ei hyviä kattiloita kannata uhrata. Sulaneeseen steariiniin kastoin osmankäämin ruskean patukkaosan kokonaan. Välillä annoin kuivahtaa ja kastoin uudelleen ja taas uudelleen. Jännästi steariini sihahteli ja puuhasta syntyi ehkä hieman erikoista hajuakin kun patukkaa kuumaan steariiniin kastelin.

Malttamattomana tein heti testin, kuinka idea toimi. Sytytin yhden steariinipatukan palamaan painavaan lasipulloon. Siinä se todellakin paloi kuin soihtu ja viikonloppuna niitä onkin sitten palamassa useampia. 

Huom! Kannattaa katsoa näille omatekoisille soihduille turvalliset palopaikat, ettei vahingossa tuli pääse leviämään. Veden lähellä tai hiekalla on hyvä poltella. Itse olen erittäin tyytyväinen tähän pikkuvaloon joka syntyy helposti kädenkäänteessä.

Katso kuvat ja paina vinkki mieleen. Jollet tee tätä tänä vuonna, ehkä ensi vuonna?


Pikkuhiljaa kaivataan lisää valoja ja erityisesti ensi viikonloppuna. Täällä ollaan valmiina!


Osmankäämit ovat kuivuneet riittävästi autotallin lämmössä ja osittain jopa poksahdelleet auki.



Askartelupajalla kattila porisee...
Kirppiskattilassa sulatellaan vanhat kynttilät.


Ja lopulta kastetaan kuivat osmankäämit sulaan steariiniin. Annetaan kuivua välillä ja kastellaan uudelleen. Ensimmäisellä kerralla kuuluu jännää sihahtelua.


Ei kerennyt ilta pimetä tarpeeksi kun piti jo päästä kokeilemaan, kuinka homma on onnistunut.


Hyvinhän tämä palaa kylpytynnyrin kannen päällä.


Painava lasipullo pitää soihdun hyvin paikallaan.


Näyttävää on sytyttää useampikin soihtu. Pitää vaan muistaa valvoa tulta.


No nyt alkaa olla jo aika pimeää. Homma toimii!

Oletko koskaan kokeillut tehdä osmankäämistä soihtua?

maanantai 16. elokuuta 2021

Tahron pal syrämmi!

Jollain kummallisella tavalla viime kuukaudet ovat täyttyneet enemmän ja vähemmän erikoisista asioista. Ehkä juuri siksi rintaan ponnahti tunne, että nyt jos koskaan olisi oikea aika aloittaa sydämien keräys! Se toisi ehkä kaivattua kauneutta päiviin ja toimintaakin keräilijän himmentyneeseen kokoelmien kartoitukseen. Niinpä DIY-henkisenä ihmisenä raahasin ja pystytin terassin nurkalle suuren, jämäkän saneerausverkon. Vakaa aatos on, että siihen syntyisi ajan kanssa sydänseinä. Ripustelisin verkkoon sydämiä sitä mukaa kun niitä jostain ilmestyisi. Mieluusti tarinoiden kera. Näin pihaan nousisi hiljalleen sellainen sopivan voimaannuttava latauspiste, jossa voisi käydä tavoittelemassa sydämellisiä ajatuksia silloin kun maailmassa ja mielessä myllertää.

Samaan aikaan sain kirjailija Heli Laaksoselta viestin:

"Näin aikoin o erityise hyvä, 

et pysty rakentama omi mailmoi ittelles ja muil 

- ei ol kehumist oikias maailmas nyy."

Se oli melkoinen yhteensattuma. Näin varmasti pitikin käydä. Sydämiä siellä ja sydämiä täällä, muodossa jos toisessa. Pian nimittäin postilaatikkooni kolahti juuri ilmestynyt uutuuskirja: runovuoropuhelu Heli Laaksonen - Aleksandrs Čaks "Poimit sydämeni kirjahyllystä". Kirjassa Heli on suomentanut latvialaisen Čaksin runoja ja luonut vuoropuhelun, jossa kotoisa ja hersyvä lounaismurre tuo tarinat hyvinkin lähelle.

Nuuhkaisin sieraimet täyteen tuota tuoreen painomusteen tuoksua, nautin aidosta kirjasta ja sen paperisten sivujen hypistelystä - hetkeksi ripustin kirjan saneerausverkkoon. Sin mis uure kokoelman ensimmäine syrän o.

Kaipaan päivittäin kaunista katseltavaa ja osuvia sanoja. Tekstejä, jotka herättävät ajattelemaan. Tässä oli molempia - kirjan etukannessa vielä bonuksena juliste, johon Heli on luonut jokaisesta kirjan runosta pienen teoksen akryylimaaleilla, sekatekniikalla ja esinekollaaseilla. Pehmeiden kansien välissä on siis suloisesti kuplivaa idearikasta värikylpyä ja sanoilla hellimistä. Oma mielikuvitus säntäsi täyteen laukkaan.

Lempparirunoiksi nousi monta ja ehkä joihinkin runoihin syvempi tykästyminen juonsi juurensa mm. siitä, että sain tovi sitten lahjana minulle tuntemattoman edesmenneen merimiehen valokuvasalkun ja kirjeitä. Tarinat heräävät henkiin. Sanoista ja kuvista. Nyt oli siis valtavan otollinen hetki perehtyä heti ensimmäiseen runopariin "Lakerikenkäinen matruusi" ja "Tervetulo". Ne saivat niin helposti mukaansa ensimmäiseltä aukeamalta kirjan viimeiseen lauseeseen "Niin kauan kuin sanamme ja runomme nähdään, kuullaan, ymmärretään, me kaikki olemme elossa". Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat pukea asiat sanoiksi. 

Sinä tulit.

Ja hellästi hymyillen

poimit sydämeni kirjahyllystä,

puhalsit siihen hengen

ja pujotit sormuksena sormeesi.

Onko este ystävyydelle, jos toinen ehtii kuolla ennen kuin itse syntyi?

Pysähdyin miettimään kirjan takakannesta löytynyttä Helin lausetta "Onko este ystävyydelle, jos toinen ehtii kuolla ennen kuin itse syntyi?" Niin, mikä voisi yhdistää kirjailijoita; Suomeen 1970-luvulla syntynyttä Heliä ja latvialaista tsaaraikaisessa suurkaupungissa elänyttä ja v. 1950 kuollutta Aleksandrs Čaksia? 

Olin joitain vuosia sitten Riiassa, paikallisessa tavaratalossa. Nappasin hyllystä käsiini ensimmäisen vastaantulevan tuotteen ja aloin tutkia, saanko tuoteselosteesta mitään käsitystä. No, en saanut. Latvian kieli tuntui vaikealta ja pohdin, miksi katse ei löytänyt yhtään sopivaa lainasanaa auttamaan...ei englantia, ei viroa, ei venäjää...oli siis helpompaa ostaa ne tutummat tuotteet ilman tuoteselosteita ja ohjeita. Mutta - onneksi joku muu ymmärtää ja voi avata ovia uusiin maailmoihin. 

- "Latviaa osaan alimman alkeistason verran ja olen kova ottamaan selvää", kuvailee Heli Laaksonen suhdettaan latvian kieleen. Ihailen tuota kykyä heittäytyä kohti uutta ja sitä mahdollisuutta, jolla avautuu keinot tuoda luoksemme runot, joita emme muuten luultavasti koskaan olisi kohdanneet.

Tämä ystävyys voidaan mieltää alkaneeksi Čaksin runokoelmasta "Ikuinen Riika". Tuo Tarton Raatihuoneentorin kirjakaupan runohyllystä aikanaan Helin sängyn viereen tiensä löytänyt teos oli hukkunut kirjavuoren syvyyksiin ja odotti sopivaa hetkeä tullakseen löydetyksi. Vai muuttiko joku ehkä yöllä tuota kirjapinon järjestystä, jotta voisi syntyä ja kehittyä runojen vuoropuhelu Čaksin runokäännösten ja lounaismurteella kirjoitettujen runojen välillä? Ehkä Čaks ripotteli Helin runokujille öisin viestejään löydettäväksi tai tiputteli käpyjä metsäpolulla...ehkä yhteys voi muodostua näin yli vuosikymmenten. Yö kuljettaa helposti yli aikojen, jossa ymmärrys syntyy puolesta sanasta. Löytyy yhteinen kieli, jota runollinen ajattelutapa muokkaa tarpeen mukaan. 

"Poimit sydämeni kirjahyllystä" -kirjan läpi kahlattuani voin sanoa, että heillä on vuoropuhelussaan ainutlaatuinen taito puhutella lukijaa - saatella aikamatkalle eiliseen ja toisaalta kaikki on hyvin luontevasti tässä ja nyt. Pysähdyn ajatukseni äärelle ja totean, että he ovat loihtineet sanat äärettömän herkullisiksi, nautittavaksi ravinnoksi sielulle ja sydämelle. Heitä yhdistää sulavasti menneiden muistelu, haaveisiin vaipuminen, mielikuvitus, syvä tietoisuus, vapaus, ajatuksen lento...taito aina kääntää asiat ymmärrettävään muotoon.

UUTUUSKIRJA: Runovuoropuhelu - Poimit sydämeni kirjahyllystä (Kynälä)

Heli Laaksonen (1972 Suomen Turussa) - levoton sielu, metsän ja niityn lapsi, kirjailija, kääntäjä, kustantaja, taivaanrannan- ja akryylivärimaalari, lavalausuja, kaukokaipuisa kotiseutuihminen, lounaismurteella kirjoittava vielä elävä kirjailija.

Aleksandrs Čaks (1901-1950) - räätälin lapsi Riiasta, kolmessa maassa opiskellut, kirjailija, kirjallisuusaktiivi, kustantaja, maansa ensimmäinen modernisti, uudistaja, vainottu, sensuroitu, sydänkohtaukseen loppunut runoilija, yhäti rakastettu.


"Siin ne nyy ova - Nii syrämelline pari; 
Helin uure karhhia kirja Poimit sydämeni kirjahyllystä ja 
mun uus "teeihaittevaa"-syränseinä 
viärekkäi."


"Oi, esmäsel aukeamalki o syrän 
<3 Helin nimmari ja 
tairejuliste taskus."


"Syysihmise riamui. Lehret hehku ja tuules o uussi kuvi."


"Kat nyy, eik ol kaunei?"


"Kukkasmiält = teos: Romantiikkaa"


"Teos: Kirjastossa. 
Tää o kiva. 
Ku kattoo tota hevosekenkkää 
nii kirjastos iha selväst 
onni valuu kävijöitte pääl." 


"Kuvituskuva runoparille, mink nimi o:
Kirje eräälle kuolleelle lehtimyyjämummolle (A. Čaks) ja 
Äiti piänel pilve reunal (H. Laaksone)". 
Teos o maalattu kuulemma rautalevyn pääl ja 
erikoist et se oikke soi! 
Niinko kirkonkello!!!"


"Teos: Muuan elämä - Muual elämä. 
Täsä o materiaalin ollu paistinpannu (metallikeräyksest), 
vaneri, magneetti ja akryylimaali."


"Meil onki kaunei syrämmi sisäl ja ulkon."


"Täsä kirjas ol niin pal kaunei sanoi.
Kirja tulee yäpöyräl.
Ehrottomast.
Tämän kirjan voissin lukke toisenkin kerra."

Mukavaist syksyy - poimikaa syrämmi <3